A-A-Apina

Suomi on yksi harvoista kolmen A:n maista, mitä tulee luottoluokituksiin. Samaan aikaan Suomen talouskasvu on ollut Euroalueen heikoimpia.

Mitä jos näiden kahden ilmiön välillä on yhteys? Entä jos maamme heikko taloustilanne johtuu juuri siitä, että elämme oman aikamme talousoppien mukaan?

Mitä jos ongelma on siinä, että talousteoriamme on virheellinen? Eikö tämä kysymys ole täysin aiheellinen, riippumatta kysyjän poliittisesta tulokulmasta?

Millaisia virheitä nykyisessä valtavirran talousteoriassa ja Suomen talouspolitiikassa sitten mahdollisesti olisi tehty? Tarjoan vastaukseksi vain omia ajatuksiani, jotka eivät perustu amerikkalissa yliopistoissa laadittuihin väitöskirjoihin. Kyse on arkijärjestä ja mututuntumasta, koska juuri sitä Suomen nykyiseltä talouspolitiikalta puuttuu. Talousviisaiden neuvoihin, tehokkuuteen ja kaupan vapauttamiseen luotetaan liiankin sokeasti.

Suomen kärkipoliitikot ovat humaltuneet teorioista, jotka sekä oikealla että vasemmalla ovat melko perinteisiä ja ideologisia. Ehkä vanhat teoriat eivät muuttuneessa maailmassa päde - tai ehkä ne eivät päde Suomen oloihin, koska ne on muokattu Yhdysvaltojen tai Saksan tarpeisiin?


Ongelma 1: valtio hahmotetaan yrityksenä

Suomessa valtiojohtajat puhuvat omasta työstään yrityskielellä. Jyrki Katainen on moneen kertaan antanut ymmärtää, että hän on toimitusjohtajana yrityksessä nimeltään Ab Suomi Oy.

Tästä seuraa monia ongelmia. Ensinnäkään hallitus, joka hahmottaa itsensä vapaana toimijana yritysmaailmassa, kadottaa kosketuksensa valtion vahvuuksiin, joita yrityksillä ei ole. Hallitukset ovat voimakkaampia kuin yritykset, sikäli kuin ne käyttävät omaa valtaansa.

Suomi voi esimerkiksi myöntää lupia ydinvoimalan rakentamiseen tai kaivoksen perustamiseen. Suomi valtiona voisi hyötyä tästä, jos se osaisi käyttää valtaansa. Tällaisessa vallankäytössä talousteoriat eivät kuitenkaan valtioita neuvo.

Suomi voisi suojella omien kansallisten yritystensä etuja muutenkin kuin tullien ja lupien avulla. Suomi voisi esimerkiksi asettaa erityisen korkeat laatuvaatimukset kodinkoneille, mikä estäisi hajoavien halpatuotteiden myynnin - ja parhaassa tapauksesa maahantuonnin. Tällöin rahaa ei valuisi ulkomaille, kun kansalaiset haaskaisi rahaansa romuun.

Kaikkeen tuotantoon, jota aasialainen halpatuotanto hallitsee, tulisi vähintään säätää EU:ssa - ja miksei jo pelkästään Suomessa - uhkasakot, jos niistä löytyy tarkoituksella hajoamaan suunniteltuja osia. Kun tuotteiden hinnat kallistuisivat, tämä tarjoaisi myös kotimaisille yrityksille mahdollisuuden osallistua kilpailuun. Vaikka ne eivät tuottaisi voittoa ulkomaankaupalla, ne työllistäisivät. Tätä ei ymmärretä esimerkiksi Altian tapauksessa. Vaikka Altia ei tuottaisi voittoa, se kuitenkin estää ulkomaalaista yritystä tekemästä voittoa samalla sektorilla. Tehostamisen ja yksityistämisen seurauksena rahaa virtaa ulkomaille. Muutoinhan kukaan ei olisi kiinnostunut ostamaan valtionyrityksiämme ja muuttamaan niitä voitollisiki. Tällainen "tehokkuus" ei ole Suomen eduksi, vaikka se miellyttää talousteoreetikoita.

Suomen hallitus on neuvoton ja heikko, koska se tekee itsestään sellaisen. Talousteoreettisista syistä maamme johto ei tajua ohjaavansa valtiota, joka voi säätää lakeja, ja se vain sitoutuu yhä uusiin kauppaa vapauttaviin sopimuksiin, jotka vaikeuttavat sen taloudellsta itsemääräämisoikeutta.


Ongelma 2: kuluttajien ostovoima, työllisyys ja tehokkuus eivät aina toimi yhdessä

Jutta Urpilaisen suosikkihokemista oma suosikkini oli tomera tv-puhe, jossa hän lupasi hallituksen toimien olevan työllistäviä ja tehostavia.

Jos yritysten tehokkuutta lisätään, se käytännössä aina on tarkoittanut irtisanomisia. Nämä kaksi tavoitetta ovat nykyisessa keinovalikoimassa vastakkaisia vektoreita. Ne kumoavat toisensa, mutta hyvinvointivaltion tapauksessa lopputulos on negatiivinen, koska valtio joutuu kumminkin maksamaan työttömyyskorvauksia. Se kurjistaa ja köyhdyttää itseään vain saavuttaakseen tilanteen, jossa pystyy myymään kannattavaksi tekemänsä yritykset ulkomaisille sijoittajille, jotka sitten vain ajavat ne alas ja siirtävät tuotannon muualle.

Talousteoriaan liittyy myös toinen huutava ristriita. Talouden volyymin tiedetään syntyvän siitä, että raha liikkuu. Silti ajatellaan, ettei ole väliä sillä, onko raha rikkaan tai köyhän taskussa - tai jopa ajatellaan, että rikkaan hallussa se tuottaa parempia päätöksiä.

Kuitenkin köyhien saamat lisätulot lähtevät saman tien liikkeelle. Jos 1000e/kk tienaavan henkilön tulot kasvavat 1100 euroon, hän todennäköisesti käyttää ylimääräisen satasen heti. Joka kuukausi kaikki hänen ansionsa liikkuvat eteen päin.

Jos yritys tai suursijoittaja tienaa ylimääräisen miljoonan, raha ei suinkaan liiku heti. Se liikkuu vasta, kun sen sijoituskohdetta tai käyttöä on harkittu.

Jos 100 miljoonaa euroa jaettaisiin Suomen vähätuloisille, se pyöräyttäisi talouden rattaita välittömästi. Rikkaiden rahankäytössä on aina viive. Tiedän kyllä, että pankkien ja sijoitusten ajatellaan teoriassa moninkertaistuvan, kun ne talletetaan tai sijoitetaan, mutta teoriat eivät ota huomioon, että tällainen raha on tahmeaa ja hidasta. Kuluttajien käytössä raha muuttuu salamannopeaksi.

Suomen kurjan nykytilanteen eräs taustasyy on siinä, että vähävaraisuus on lisääntynyt, eikä raha enää liiku, kuten entisinä vauraiden keskiluokkien aikoina. Itse asiassa köyhimpien ostovoima on heikentynyt merkittävästi, kun vuokrat ovat kasvaneet. Välttämättömyyksien jälkeen ei ehkä ole lainkaan millä mällätä.

Valtion tuet menevät asunnonomistajille, jotka sijoittavat ne uusien asuntojen hankintaan. Kun yhä useimmat asunnot ovat sijoitusyhtiöiden tai ammattimaisten vuokranantajien hallussa, on päästy tilanteeseen, jossa raha ei käytännössä kierrä ollenkaan. Se vain hautuu jossain asuntokuplan uumenissa. Asunnot ovat yhä kallimpia ostaa, joten ne imevät liikkeellä olevaa varallisuutta itseensä kuin sienet.

Kaiken lisäksi suursijoittajien haltuun päätyvä raha siirtyy usein ulkomaiseen investointeihin - tai muuttuu ulkomaiseksi luksustuotteeksi, kuten autoksi.

Ratkaisu?

Valtio voisi yritysmyyntiensä sijaan pikemminkin ostaa kotimaisia menestyviä start-up-yrityksiä ja antaa niille erään kallisarvoisen kilpailuedun, jota yksityisillä yrityksillä ei ole: valtion omistamien start-uppien ei tarvitsisi tuottaa omistajilleen voittoa. Suomi olisi voittaja, vaikka sen yritykset yhteenlaskettuna pääsisivät vain omilleen.

Jos suomalainen valtion omistama yritys saisi tällaisen edun, se voisi heti myydä tuotteitaan 15-20% halvemmalla kuin kansainväliset kilpailijansa - koska hintaan ei sisältyisi lainkaan voittomarginaalia, ainoastaan palkat ja verot, jotka jo olisivat Suomelle suunnaton voitto.

Valtio-omistajana Suomi kuitenkin säilyttäisi yritysten sisäisen kasvutarpeen ja motivaation, sillä se tietenkin ajaisi alas tappiolliset yritykset. Se ottaisi voiton sieltä mistä se olisi otettavissa, mutta käyttäisi sen uusien start-up-yritysten käynnistämiseen tai ostamiseen. Mikään yksityinen firma ei voisi ainakaan Euroopassa pärjätä Suomen valtionyrityksiä vastaan, koska sen kassasta hupenisi kaiken aikaa rahaa omistajien taskuun.

Lopulta valtio voisi haalia suojelukseensa yrityksiä kaikilta tuotannon osa-alueelta. Se voisi työllistää niin paljon kuin olisi tarvetta, koska se voisi aina kopioida yritysmallin ja tuoda markkinoille vastaavan tuotteen halvemmalla.

Ihmettelen suuresti, miksi valtio ulkoistaa toimintojaan tai myy omistuksiaan, koska yksityisen firman on aina toimittava kalliimmalla. Nehän maksavat kahta veroa: valtiolle yhtä ja omistajille toista. Valtio-omistajan tapauksessa yritys selviää yhdellä verorasitteella.

Paasto on piece of cake

Moni olettaa, että paastoaminen olisi vaikeaa ja vastenmielistä. Kun paastoan, kuulen kommentteja, kuten "kuinka sinä pystyt siihen?" Asia on kuitenkin päin vastoin: paasto vaatii tuskin lainkaan tahdonvoimaa.

Syy on siinä, että paasto on biologisesti hyvin luontevaa. Ihminen on vuosimiljoonien aikana sopeutunut ajoittain kärsimään ruoan niukkuudesta.

Suurimmat maailmanuskonnot kannustavat viettämään paastoa, ja kouluttamattomat, laiskoksikin haukutut kansat kykenevät siihen mukisematta. Paastoamisen perinnettä ei vastusteta, koska se on niin mukavaa ja vaivatonta - kunhan vain lakkaa luulemasta muuta.

Paasto on oman kokemukseni mukaan noin 11 kertaa helpompaa kuin verkkopankkitunnusten käyttäminen tai sähköpostin salasanan vaihtaminen - ja noin 42 kertaa vaivattomampaa kuin veroilmoituksen täyttäminen. Parin päivän nälässä kärvistely pääsiäisen aikaan on vähemmän tuskaisaa kuin marraskuinen aamukuuden herätys. Toiseen yhteiskuntamme kannustaa, toiseen ei.

Jos saisin valita syömättömyyden ja lomakkeiden väliltä, valinta olisi helppo. Maapallon seitsemästä miljardista ihmisestä noin 4 miljardia elää paastoavissa maissa - ja loput 3 miljardia maissa, joissa vastaillaan sähköposteihin ja asioidaan konttoreissa.

Kolmena keväänä olen paastonnut ja joka kerralla se on ollut entistä helpompaa. Asiaa voi auttaa se, että elimistöni on jotenkin keskimääräistä soveltuvampi paastoamiseen, mutta suurin vaikuttava tekijä on muutos suhtautumisessa. En ajattele paastoamisen olevan vaikeaa, joten se ei ole.

Paastosta tulee hyvä mieli. Olo on kevyt ja reipas. Toisinaan särkee hieman päätä, mutta laimean mehun tai suolaveden juominen auttaa.

Paastoon liittyvä päänsärky on kolme kertaa mieluisampaa kuin lähestyvän deadlinen aiheuttama päänsärky. Ohimoiden jomotus ja heikotuksen tunne on seitsemän kertaa lievempi kuin siinä olotilassa, joka seuraa raha-asioiden ajattelemisesta.

Tutkimuksessa on huomattu muuton tai työpaikan vaihtamisesta syntyvän ahdistuksen vastaavan miltei läheisen kuolemaa. Paastosta syntyvä henkinen epämukavuus vastaa suurin piirtein margariinipurkin laittamista takaisin jääkaappiin. Henkisenä ponnistuksena se on aavistuksen vaativampi kuin kaukosäätimen kurottaminen, jos sen takia täytyy hivuttautua sohvan toiseen laitaan.

Paastossa on sekin hyvä puoli, että kun ei syö, ei tarvitse myöskään tiskata tai laittaa margariinipakettia takaisin jääkaappiin.

On päivänselvää, että paastoamisen laajempi harjoittaminen länsimaissa tervehdyttäisi ihmisen suhtautumista ruokaan ja syömiseen. Paaston mahdottomuudesta ylipääseminen auttaisi monia arvostamaan ruokaa ja myös syömään paremmin.

On mukavaa, kun ei ole kertaakaan päivän aikana väsyttävä olo vatsan täyttymisestä tai lievä oksetus siitä, että on syönyt jotain epäterveellistä.

Paastoon liittyvä hyvänolontunne on hyvä vertailukohta paastoa seuraaville viikoille. Jos syö puuroa, salaattia, hedelmiä tai perinteisiä mummolan ruokia, hyvä olo jatkuu. Jos erehtyy syömään perunalastuja, vaaleaa leipää, valmisateorioita tai muuta paskaa, palautuu koko kehoon jälleen se iljettävä heikkouden ja vituksen fiilis, joka on varjostanut koko aiempaa elämää.

On helpompaa olla kokonaan syömättä kuin laskea kaloreita tai säännöstellä päivälle varattuja herkkutuokioita. Ruoan laadun ja määrän miettiminen on uuvuttavaa. Paasto ei aiheuta stressiä, koska se ei jätä himoille porsaanreikiä. Paaston kanssa ei voi neuvotella tähän tapaan: "Jos nyt syön tämän suklaapatukan, niin huomenna käyn lenkillä." Ei. Ei mitään ruokaa tänään, eikä huomenna. Paasto tekee arjesta helpon, koska se poistaa suuren joukon tyhjänpäiväisiä, mutta houkuttelevia valintatilanteita, joissa mieli uupuu.

Itsekuria tai harkintaa ei tarvita, koska tilanne on selkeä. Et syö. Mieli hiljenee himojen ja järkeilyn välisestä vuoropuhelusta.

En usko siihen, että säännöllistä paastoa tarvittaisiin puhdistamaan maksaa tai suolistoa. Tärkeämpi vaikutus on mielen puhdistumisesta siitä ajatuksesta, että paasto olisi haasteellista ja nykyihmiselle vierasta.