Trickle-Down vastaan Hoover-Up

Trickle-down economics, eli valumaefekti, todetaan jo suomenkielisessä wikipediassa vitsiksi ja olkinukeksi.

Paljon siitä onkin vitsejä väännetty.

Valumaefektillä on kuitenkin yhä kannattajia, vaikka he eivät kyseistä termiä käytäkään. Myös Suomen nykyhallitus ja pari edellistä on perustellut yritysverojen alentamista sillä, että kun yrityksille jää enemmän voittoja, ne myös investoivat enemmän.

Erikoista tällaisessa logiikassa on, että vaikka sen kannattajat myöntävät sen perusteena olevan teorian pelkäksi vitsiksi, he silti iloisesti kannattavat ajatusta. Tricke-down on vain naamioitu joksikin hieman muuksi, esimerkiksi tuotantopuolen talousteoriaksi tai yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi.

Perusongelma säilyy: kun parempiosaisille tulee rahaa, se ei päädy köyhille, vaan sen rahan turvin parempiosaiset voivat lisätä poliittista vaikutusvaltaansa ja yhä kasvattaa omien etujensa asemaa oman arvomaailmansa levittämisen turvin. Kun rikkaiden mielipiteet ja teoriat leviävät myös köyhien keskuuteen, se ei nosta heitä köyhyydestä. Se vain edistää rikkaiden rikastumista, kun köyhät hylkäävät ne periaatteet, jotka heitä parhaiten.

Kukaan ei halua identifioitua köyhäksi, joten tämä on äärimmäisen helppoa. Köyhät on vaikea saada liittoutumaan yhteen, kun he häpeillen salaavat ongelmnsa, uskovat köyhyytensä olevan väliaikaista ja myös katsovat toisiaan halveksuen. Yleistäen voisi sanoa, että köyhät ovat olemassa missään yhteiskunnassa vain, jos he muodostavat selkeän edemmistön.

Kun rikkaiden teoriat ja käsitykset maailmasta saavuttavat yhä laajemman aseman, ne kärjistyvät entisestään. Tästä taas seuraa, että mahdollisimman objektiivisesti tilastoja ja yhteiskunnan rakenteita tarkastelevat sosiologit alkavat näyttäytyä vasemmistolaisina, jopa kommunisteina. Heidän puolueettomat statistiikkansa ja lukunsa ovat rikkaiden mielestä propagandaa, koska ne ovat niin kaukana heidän omista mielipiteistään, että niiden täytyy olla propagandaa.

Myös ulkopuoliset talouden asiantuntija ja jopa Nobel-voittajat määritellään vasemmistolaisiksi, koska heidän julkaisunsa näyttävät niin vasemmistolaisilta.

Paavikin on jo koettu amerikkalaisen uskonnollisen oikeuston suunnalta uhaksi ja teeskentelijäksi, koska hän on hurahtanut aivan ihmeelliseen epäkristilliseen käsitykseen, että köyhistä tulisi välittää.

Mikä on Hoover-Up economics, eli imurointiefekti?

Trickle-Down teoria ja vastaavat taloudellisen kehityksen mallit olettavat, että talous vahvistuu, jos rikkailla on käytössään enemmän varaa. He voivat tällöin sijoittaa rahojaan, mikä luo työpaikkoja.

Ongelma on siinä, että kukaan ei sijoita rahojaan luodakseen työpaikkoja, vaan haaliakseen lisää rahaa. Yritysten tehtävä on kasvattaa niiden saamaa alkupääomaa. toisin sanoen markkinat on luotu sellaisiksi, että pyramidin huipulla on suuri imuri, joka pyrkii imemään kaiken liikkuvan rahan.

Kun rikkailla tai suurillä yrityksillä on rahaa, ne investoivat sitä tavallisen kansan maksukyvyn mukaan. Jos köyhät köyhtyvät, on vain vähemmän talouden liikettä, jonka luonnollinen liike on aina ylös päin.

Vaikka me tunkisimme tuohon imuriin rahaa, se ei paranna sen toimintaa. Päin vastoin kun imuria oikein ruokkii, se saattaa tukkiutua kokonaan.

Viime vuosikymmeninä taloutta on pidetty käynnissä myöntämällä keskiluokalle lainoja helpoin ehdoin. Näin on imurilla riittänyt imuroitavaa, mikä on luonut työpaikkoja ja sitä kautta pitänyt myös keskiluokkaa leivässä.

Uutta rahaa on luotu keskuspankeista maailmaan valtavia määriä, mutta liikkeellä olevan rahan määrä tai inflaatio eivät ole kasvaneet, sillä rahaa imeytyy niin valtavalla tahdilla kaikkein rikkaimpien taskuun. He omistavat suuret yritykset, jotka jakavat suuria voittoja. Näitä voitoista vain pieni osa kulutetaan tai investoidaan. Isoin osa vain jää istumaan jonnekin veroparatiisiin, samaan aikaan kun valtioiden ja tavallisten ihmisten velkatili paisuu.

Taloudellisen toiminnan kasvattaminen olisi melko helppoa, käännämme nurin ajatuksen murusten putoamisesta rikkaiden pöydältä: riittää vain, että luodaan rahaa ja sitten jaetaan sitä suoraan kaikkein köyhimmille. He ostavat tuotteita ja palveluja lähes välittömästi, koska ovat velkaisia ja koska heidän on helppo keksiä tyydyttämättömiä tarpeita. He myös kohdistavat ostoksensa perushyödykkeisiin, joten rahat jäävät lähelle, paikallisiin marketteihin, eivätkä katoa lentoihin tai lomakohteisiin. Köyhien käyttämä raha työllistää keskiluokkaa, joka puolestaan kuluttaa palveluja ja ostaa tuotteita. Raha liikkuu nopeammin köyhien käsissä ja voi päätyä kahteen osoitteeseen: joko veroina valtiolle tai voittoina kaikkein rikkaimmille.

Jos taloudellista toimintaa verotetaan, palauttaa valtio rahat tulonsiirtoina köyhille sekä virkamiesten palkkoina keskiluokalle, koska valtion on myös kulutettava saamansa rahat - sillä on suuri paine siihen. Näin talous pysyy liikkeessä, koska rikkaimmilla on syitä investoida ja palkata väkeä haaliakseen tuosta rahasta jälleen osan.

Jos taas verotus on alhaista ja rikkaat saavat helposti oman osuutensa kansantuotteesta, heillä ei ole mitään painetta tehostaa yritystoimintaa investoinneilla. He lihovat tekemättä juuri mitään. Riittää vain, että omistaa, niin omistukset tuovat mukanaan helppoa lisäarvoa.

Hoover-Up on yksinkertaistus ja kärjistys, mutta talousteoriana se on objektiivisempi ja helpommin perusteltavissa kuin Trickle-Down. Se on vähemmän valheellinen ja kuvastaa paremmin sitä, mitä taloudessa todella tapahtuu.

Tunnistamme Robin Hoodista fantasiaksi, koska raha ei irtoa rikkaan näpeistä edes hänen nukkuessaan. Köyhien sankarit ovat harvassa, mutta jäävät historiaan.

Sosiaalisen median ja vapaan tiedonvälityksen aikakaudella vaarallisinta vallankäyttöä on puolueellisten teorioiden naamioiminen tieteelliseksi totuudeksi

Oikeistolaisuuden kasvattaessa valtaa 'patafyysiset mielettömyydet savat valtaa: maasta puhutaan perusturvan ihannevaltiona samaan aikaan, kun EU on moittinut meitä juuri perusturvan riittämättömyydestä:
http://yle.fi/uutiset/euroopan_neuvostolta_sapiskaa_suomelle_liian_matalasta_sosiaaliturvasta/7797709

Tämäkin uutinen tuli juuri vaalien alla, mutta kaikkein köyhimpien asema ja oikeudet onnistuttiin täysin sivuuttamaan vaalikeskustelussa. Myös mediat ja riippumattomat toimittakunnat leimataan järjestelmällisesti vasemmistolaisiksi, vaikka syvempien analyysien mukaan mediatalojen linjaa ohjaavat omistajat ja päätoimittajat ovat pikemminkin äärimmäisen oikeistolaisia.

Väärinkäsitys syntyy tietoisesti, kun sekoitetaan keskenään mielikuvakyselyt ja tutkimukset, ja ihmisten kyselyissä tutkittuja mielikuvia otsikoidaan mukamas totuuksina:
http://mediaviikko.fi/toimittajista-puolet-vasemmistolaisia

Lisäksi tieteellisenä tiedonlähteenä esiintyvä Liberalismi-Wiki kokoaa toimittaja-artikkelissaan yhteen vain sen päämääriä ajava näkökulmia, joita kaiken lisäksi on törkeästi vääristelty. Lähdeviitteiden linkit eivät toimi tai niiden takaa löytyy vain mielipiteitä:
http://liberalismi.net/wiki/Toimittaja

Kuka tahansa tutkija tai toimittaja näkee heti, että Liberalismiwikin aineisto on epätieteellistä ja tarkoitushakuista propagandaa, joka keskittyy liberalismin esittelyn sijaan tunnettujen vasemmistolaisten henkilöiden mustamaalaamiseen. Silti kritiikki on helppo leimata vasemmistolaiseksi jupinaksi, koska journalismin periaatteista mitään ymmärtävät ihmiset ovat tietenkin vasemmistolaisia. Oikeistohegemonian on helppo ylläpitää mielikuvaa vasemmistolaismynteisyydestä, kun sillä on niin paljon enemmän suunvuoroja ja sananvaltaa.

Yllättävän harva on netissä ärsyyntynyt liberalismi-wikin touhuista, vaikka se on laadultaan ihan magneettimedian ja MV-lehden osastoa:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11207939/kiukku-kasvaa-yli-ayraiden

Yksi ongelma ajassamme on juuri se, että asioita ei enää tutkita oikeasti, vaan kysellään ja pyöritellään vain yhä uudestään vanhoja mielikuvia, ikään kuin totuutta tärkeämpää olisi tietää miten ajatella, jotta ajattelisi samoin kuin muut.

Myös medianäkyvyyden väitetään suosivan vihervasemmistolaisia, mutta Helsingin Sanomien mediakone osoittaa täysin kiistatta, että maassamme Kokoomus ja Keskusta saavat jopa nelkinkertaisesti enemmän medianäkyvyyttä kuin SDP:
http://www.hs.fi/politiikka/a1305923967033

Porvaripuolueiden yhteinen medianäkyvyys on jopa kymmenkertainen verrattuna Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon.

Tämä ei ole kyselytutkimus, vaan neutraalin algoritmin keräämää dataa.

Matemaattiset algoritmit ovat ajassamme pelottavan vasemmistolaisia. Pitäisiköhän matemaattisten funktioiden ja tilastotieteen opettaminen kokonaan lopettaa, kun ne uhkaavat levittää kommunistien propagandaa?

Köyhät määrittävät historian

Monesti ajatellaan, että kulttuuria ylläpitävät sivistyseliitit, mutta pikemminkin asia on päin vastoin: Köyhyys on se voima, joka viime kädessä koettelee suurten narratiivien kestokykyä. Köyhät päättävät lopulta mikä on hyvää silkalla enemmistön voimallaan.

Vauraus vaeltaa valtakunnasta toiseen ja rikkauden muodot vaihtelevat, mutta kurjuus, sairaus, menetys, katkeruus, kuolema ja puute ovat ikuisia.

Kun William Shakespearen tai Charles Dickensin kirjat kulkeutuvat sukupolvelta toiselle, ne saatettaisiin tuomita kelvottomaksi kulttuurieliitin eriytyneen maun ja päähänpistojen toimesta, mutta köyhät, sairaat ja epäonniset aina tunnistavat niissä oman elämänkohtalonsa, ja pitävät niitä pinnalla.

Ei ole mikään ihme, jos tarina kurjuudesta, sodasta ja menetyksestä aina löytää tiensä esityslistojen huipulle. Tragiikalla on aina takanaan koko kansan tuki: komedia sen sijaan jakaa joukkoja. Vitsit täytyy räätälöidä joko parempiosaisten tai heikko-osaisten makuun, jotta ne todella naurattavat.

Narrit voivat naurattaa kuningasta ja samalla vaikuttaa kaikista muista tylsiltä. Jos narri esiintyisi kaikkien muiden mieliksi, hän pian suututtaisi kuninkaan.

Moni taiteilija on historian saatossa nauttinut oman maansa kulttuurieliitin suosiota, mutta niiden sukupolvien ohitettua voimansa, ovat nuoremmat pian unohtaneet koko suuren hahmon, sillä hänen muotiinsa sidottu vetovoimansa ei päde enää, kun lapset tuovat valmaan oman antiteesinsä.

Vain teeskentelemätön tragedia jatkaa häiryyntymättömänä kulkuaan.

Ei ole sattumaa, jos kulkurina kaikesta menestyksestään huolimatta viihtynyt Tapio Rautavaara kaikkien kuolleiden laulajiemme joukosta nousee aina muita suuremmaksi. Tuskin on sattumaa sekään, jos Aki Kaurismäen köyhyyttä ihannoivat kansankuvaukset jäävät parhaiten elämään ajastamme.

Ymmärtäväthän he ihmisen haavoittuvaisuutta ällistyttävän hyvin. Näen molemmissa hieman Chaplinin vikaa: olympiavoittaja, elokuvatähti, joka vaeltaa talosta taloon kuin täysin tuntematon keppikerjäläinen, eikä pyydä yösijasta sekä ruoasta enempää kuin luvan saada hieman laulaa.

Meidän olisi vaikea kuvitella, että Las Vegasin houkutuksista tervehtynyt Elvis pakkaisi kitaransa laukkuun ja lähtisi Alaskaan, jossa hän vaatimattomasti leirinuotiolla ei esittäisi Elvistä, vaan olisi vain ihminen muiden joukossa. Edes rokkitähden kuolema ei ole niin mahtava lopetus uralle kuin kruumusta luopuminen ja kaiken kusen valuttaminen pois hatustä.. Tästä syystä väitän, että Tapio Rautavaara elää pidempään kuin Elvis. Hän on lähintä, mitä kansamme on saanut kokea Jeesuksesta. Hän sekä Lemmy, myös loppuun asti kansanmies.

Jos tekee palveluksia kuninkaalle, saa lahjansa kullassa. Jos taas palvelee kaikkein köyhimpiä, saa itselleen rahvaasta ikuisen ystävän.

Runoilijan ei kansaa kohtaan tarvitse olla edes lempeä. Runoilija on automaattisesti köyhä, ja tietää mistä siinä on kysymys, joten hänen elämäntarinaansa osataan samaistua, vaikka hän käyttäytyisi miten kusipäisesti. Yleisö antaa hänelle anteeksi kaiken, koska hän on ylpeydessäänkin inhimillinen, yksi heistä. Kusipäinen kansantaiteilija näyttää paljaana myös sen tuskan, jonka kusipäisyys ihmiselle itselleen aiheuttaa.

Jos siis olet rokkitähti ja kuuluisuus, ja olet aikeissa päättää kaiken 27-vuotiaana, niin mieti kahdesti ja ryhdy ennemmin pyhimykseksi. Sinulla tulee olemaan elävänäkin enemmän todellisia faneja kuin koskaan kuolleena.

Jeesuksenkaan ei ehkä olisi tarvinut kuolla ollakseen suuri. Hänen olisi vain täytynyt osata kantaa kansansuosionsa ilman, että hän koskaan lyöttäytyy eliitin kanssa yhteen ja alkaa rakastaa rikkauksia. Köyhänä ei taiteilijan tarvitse kohdata nuorena kuolemisen tragediaa, koska jo hänen kohtaamansa elämä on ollut tragedia.

Miksi patafysiikka toimii?

'Patafysiikka on Alfred Jarryn 1900-luvun taitteessa keksimä "kuvitteellisten mahdollisuuksien tiede", joka hyödyntää karnevalistista nurinpäin kääntämistä.

'Patafysiikka on monimutkainen ajatusrakennella, mutta yhden määritelmän voisi muotoilla näin:

Jos 90% ihmisistä on vahvasti jotain mieltä, on 90% todennäköisyydellä vastakkainen totta.

Tämän määritelmän jo voi ymmärtää kahdella tavalla:

1.) Jos olettamus jostakin periaatteesta koetaan universaaliksi, on äärimmäisen helppo löytää vastaesimerkki.

Ihmismieli tahtoo kärjistää ja yksinkertaistaa, joten jos jokin asiantila tai lopputulema on hieman toista todennäköisempi, me ajattelemme herkästi, että sääntö pätee aina. Ei tarvitse kuin hieman raottaa silmiään, niin kohtaa joka puolella todisteita päinvastaisesta.

2.) Jos oletus saavuttaa itsestäänselvyyden aseman, se sallii juuri päinvastaisten ilmiöiden mellastaa.

Me olemme turvallisuushakuisia ja mukavuudenhaluisia, joten herkästi sulkeudumme defenssiemme suojiin ja sinisilmäisesti sallimme todellisuuden erkaantua haavekuvistamme. Kun siis esimerkiksi amerikkalaiset ajattelevat, että heidän maansa on vapauden ihannemaa, he tämän ihannekuvitelman suojissa sallivat kaiken kääntyä päälaelleen: vapauden nimissä laki sallii ihmisten tarkkailun, ankarat turvatarkastukset ja vankiloissa on ennätysmäärä kansalaisia, joilta on riistetty kaikki vapaus.

Sama ihanteiden ja faktojen välinen räikeä ristiriita pätee yhtä hyvin Suomeen. Me kuvittelemme esimerkiksi olevamme holhoamisen mallimaa, mutta todellisuudessa meillä kansalaisia holhotaan jopa vähemmän kuin anglosaksisissa maissa. Meillä köyhät saavat avustuksensa rahassa, kun taas amerikassa ruokakuponkeina, jotta eivät tuhlaisia rahaansa niin herkästi viinaan. Rahan saaminen ei ole "holhoamista", vaan ostovapauden rajoittaminen, koska sosiaalitoimi ajattelee tietävänsä paremmin mihin köyhän tulee rahansa käyttää. Käsitys amerikkalaisten yksilönvapauden kunnioittamisesta ja suomalaisen yhteiskunnan holhoamisesta murentuvat siis molemmat yhdellä ja samalla esimerkillä.

Vastaavia esimerkkejä on äärimmäisen helppo keksiä, jos ryhtyy 'patafyysikoksi.

Tämä onkin 'patafysiikan kirous. Harvalla ammattikunnalla on yhtä paljon duunia ja kirjoittamisen aihetta. Patafyysikko joutuu huhkimaan hartiavoimin kartoittaiseen kaikki nurinkurisuudet ja ristiriidat. Työ ei lopu koskaan, eikä kukaan maksa palkkaa - siis ainakaan vielä.

Patafyysikkojen ja narrien asema kenties paranisi, jos saisimme Suomeen erillisen 'pataministeriön. Pataministerin johdolla kymmenet 'patavirkamiehet uutterasti kartoittaisivat inhimillisen todellisuuden hullunkurisuutta.

Onneksi EU:ssa on viime vuosina ollut korkeimmalla tasolla puhetta siitä, että

Muutama esimerkki 'patafysiikasta:

1.) Tutkijat tietävät parhaiten, miten kansa ajattelee ja mikä kansalle on parasta.

2.) Kansa tietää parhaiten, mitä tulisi tutkia ja mitkä tieteelliset tutkimustulokset ovat luotettavia sekä merkittäviä.

Kumpikin oletus on luonnollisesti täyttä puuta heinää.

Jatketaan:

3.) Rikkaat tietävät parhaiten, mitkä ovat köyhyyden syyt ja miten köyhyyttä kyetään vähentämään.

4.) Köyhät tietävät parhaiten, mika auttaa yrityksiä menestymään ja miten kansantalous kehittyy.

Kumpikin oletus on luonnollisesti täysin päätön.

Kuten huomaatte, 'patafysiikka tältäosin toimii.

Jos olet samaa mieltä, niin oletettavaa on, että juuri tältäosin 'patafysiikka ei toimi.