Terroristi piirtää kuvan Muhammedista

Perimystieto kertoo, että Muhammed olisi kieltänyt seuraajiaan maalaamasta häntä itseään esittäviä muotokuvia - ja etenkään palvomatta kenenkään ihmisen kuvaa temppeleissään. Pidän kyseistä Muhammedin periaatetta suuressa arvossa, sillä kehoituksen voi nähdä pohjautuvan syvälliseen ymmärrykseen ihmisluonnosta. Muissakin asioissa Muhammed toivoi, ettei häntä nähtäisi minään muuna kuin tavallisena ihmisenä.

Kuvakiellon järjelliset perustelut on valitettavan usein sivuutettu lännessä ja islam tulkitsee määräystä surullisen yksioikoisesti. Hieno oivallus on vääristynyt umpimieliseksi dogmaksi. Sekin on jo myöhempää tulkintaa, että kyse olisi määräyksestä, eikä pikemminkin varoituksesta.

Mikä oli Muhammedin sanoma? Halusiko hän kieltää "kuvien" valmistamisen konkreettisessa merkityksessä? Pelkäsikö profeetta, että hänen kasvojaan olisi hyödynnetty taloudellisesti - että jokaisessa Medinan matkamuistokojussa olisi pian kaupattu Muhammad-aiheisia julisteita, t-paitoja tai kahvikuppeja, ellei hän olisi erikseen kieltänyt?

Tällä kuvalla en tahdo pilkata Paavo Väyrystä tai ketään muutakaan, vaan ainoastaan havainnolistaa kysynnän ja tarjonnan lakia.

Koraanissa Muhammedin kielto kohdistuu uskonnolliseen kuvanpalvontaan, ei niinkään maalaustaiteisiin tai muotokuviin. Muhammed lienee ennakoinut, että jälkipolvi tulisi muodostamaan hänestä vääristyneen suureellisen mielikuvan. Ihmiset pystyttäisivät omaan mieleensä valheellisen "idolin", jolla he korvaisivat elävän yhteyden Jumalaan.
Wikipedia: idiolatry/Shirk

Paradoksaalisesti juuri terroristit kaikkein räikeimmin rikkovat Muhammedin käskyä vastaan. Terroristi on omassa mielessään maalannut kuvan Muhamedista, jota hän sitten palvoo ylimpänä auktoriteettinaan, Jumalan asemasta.

Todellisuudesta vieraantuneet ääriryhmittymät toteuttavat inhimillistä, usein historiassa nähtyä kaavaa, jonka toistumisen Muhammed halusi määräyksellään estää.

Jo Vanhassa Testamentissa kerrotaan kuinka Mooses vihastuu seuraajilleen, kun he ovat hänen poissaollessaan valaneet kultaisen patsaan, jolle osoittavat kunnioitusta. (Oletko nähnyt myöskään Mooseksen muotokuvaa kolikoissa tai kallioon hakattuna? Mahtoiko myöskään kristillisen alkuseurakunnan ykköstavoitteena olla Jeesuksen ulkoisten piirteiden dokumentoiminen?)

Mooseksen, kuten myöhemmin myös Muhammedin, sanoma on monitulkintainen, mutta siihen sisältyy ajatus, ettei Jumalan puoleen kääntyminen edellytä maagisia välikappaleita. Hän ei ole myöskään osoittanut maanpäällisiä palvonnan kohteita, joita voisimme ihailla hänen poissaollessaan.

"Älä pidä muita jumalia" on ensimmäinen Mooseksen käsky. Jos ainoastaan yksi Jumala ymmärretään todelliseksi, tai suoraan perimmäiseksi totuudeksi, viittaavat "muut jumalat" vain ihmismielen kuvitelmiin. Käskyn voi siis nähdä puhuvan laajemmin inhimillisestä hybriksestä: Älä kuvittele, että voisit maalata kauan sitten kuolleesta ihmisestä realistisen kuvan. Et sinä ole tuntenut heitä. Jos maalaat kuvan, se on vain itsepetosta ja fantasiaa. Älä eksy totuudesta.

‘The painter of these pictures will be punished on the Day of Resurrection, and it will be said to them, Make alive what you have created.’

Jumalan ei itse tarvitse rankaista ketään väärien jumalten palvonnasta, vaan se on jo itsessään rangaistus, että ihminen lankeaa elämään mahdottomien odotusten, ratkaisemattomien ristiriitojen ja valheellisen toivon varassa. Ne jotka ovat pitäneet kuvaa todellisena, joutuvat lähinnä myöntämään, että savesta veistetyiltä hienoimmiltakin kuvilta puuttuu elämän henki.

Jumalan langettamat rangaistukset tarkoittavat aina nöyrtymistä tosiasioiden edessä. Tästä syystä mystikko ei väitä tietävänsä mitään Jumalasta. Mitä enemmän hän uskoisi tietävänsä, sen tuskallisempi olisi pudotus pilvilinnoista.

Kehoitus torjua kuvallisten korvikkeita viestii myös siitä, ettei Jumala ole poissa, vaan läsnä. Hän ei myöskään ole tässä tai tuolla, vaan kaikkialla - hieman kuin yhtenäiset geometriset ornamentit, jotka kasvokuvien sijaan koristavat temppelien seiniä. Ihminen erehtyy pitämään Jumalana yhtä ja toista rajallista mielijohdetta tai vallan ilmentymää - ja tämän harhan vallassa toteuttaa esimerkiksi Pariisissa nähtyjä järjettömiä veritekoja.

Muhammed on kuollut ja meidän on uskonnollisista käsityksistämme riippumatta hyväksyttävä, ettei hänestä ole säilynyt videomateriaalia tai valokuvaa.

Kääntäen:
Jos joku piirtää Muhammedista pilakuvan, hän ei piirrä Muhammedia, vaan ainoastaan tuo näkyväksi oman mielensä olkinuken.

Ei kuvan henkilö ole Muhammed. Niinpä se ei ole kuva Muhammedista.
 
Tosiasioiden hyväksyminen on aina ihmisille vaikeinta.

Tämä esimerkiksi ei suinkaan ole piippu.

Jos Muhammed olisi onnistunut yrityksessään estää ihmisiä toteuttamasta harhaisen mielikuvistuksensa odotuksia, saattaisin kadehtia muslimeja siitä, että heidän ei ole tarvinnut kokea samaa idiotismia, joka toistuu läpi kristillisen historian.

Eihän seuraavan kuvan mies esimerkiksi voi millään tavoin olla Jeesuksen näköinen. Mies on Palestiinan juutalaiseksi aivan liian vaalea - ja vielä kaiken lisäksi sinisilmäinen.

Tämä on se syy, miksi Muhammedista tehtyihin piirroksiin ei kanntaisi reagoida puolin tai toisin.

Hänet saa piirtää, mutta ei se kannata. Ei se ole Muhammed. Se on vain jonkun harhaisen mielen ihannekuva tai satiirinen yritys kuvata mahdotonta.

Realistisin otos tällä hetkellä saattaisi olla Muhammed-face-palm.

Ällistyttävää, ettei "Mohamed facepalm" tuottanut tuloksia Google-haulla, vaikka sellainen kuva saattaisi jonkin logiikan mukaan olla täysin laillinen.

Himopelaajan päiväkirja: Oleminen, aika ja Fallout

Kaikki fantasiamme eivät suinkaan ole seksuaalifantasioita. Erootiset päivähaaveet ovat vain parhaiten tiedostettuja fantasioiden joukossa, koska niiden jatkuvasti hoetaan olevan normaali asia. Seksuaalifantasioistaan saa sekä vaieta että puhua. Niitä ei suinkaan tarvitse torjua mielestä tai unohtaa - ellei sitten koe jotain uskonnollista ahdistusta ajatustensa tähden.

Seksuaalisia tarinoita ja kuvitelmia julkaistaan estoitta sekä miehille että naisille suunnatuissa lehdissä. Tietyt seksuaalisuuden muodot saattavat olla rohkeampia kuin toiset, mutta joka tapauksessa on täysin luvallista tunnustaa itselleen, jos märkiin päiväuniin uppoutuu päivin ja öin, aamuin ja illoin.

Nyt en aion kuitenkaan puhua seksistä sen enempää, vaan pohtia niitä kaikkia muita fantasioita, joita tuosta vain ilmaantuu mieleen, velloo siellä hetken ja sitten taas katoaa jonnekin vaistojen ja unien hallitsemalle aivojen suljetulle osastolle. Kuten sanoin, ei-seksuaalista fantasioista on paljon vaikeampi puhua. Niistä ei tunnu saavan otetta.


Fantasiamme vaietut huoneet

Kaikki tietävät kosto-fantasiat. Ne ovat seksuaalifantasioiden ohella toinen ryhmä, jolla on oma valmis terminsä ja selkeät kulttuuriset vastineensa. Varmaan kaikilla on ollut kostofantasioita muodossa tai toisessa. Vaikka lapsuuteni oli selkeästi rikkaampi koston ajatusten suhteen, tunnustan yhä silloin tällöin ajautuvani jonkinlaisen köyhän kostofantasian liepeille.
En kuvittele niinkään, että suoranaisesti tappaisin jonkun, mutta saatan esimerkiksi haaveilla siitä, että jokin epämiellyttävä henkilö tai minut jottenkin päihittänyt ihminen saisi "ansionsa mukaan". Saatan esimerkiksi tuskastua ihmisryhmän, kuten amerikkalaisten tai töölöläisten ääliömäisyydestä ja toivoa että he joutuisivat kosketuksiin todellisuuden kanssa - hyvinkin rankasti.

Kostofantasioitteni tyypillisiä kohteita ovat esimerkiksi karppaajat - mutta tämä on hyvin laimea esimerkki, koska karppaaja on niin ilmeisesti myynyt sielunsa paholaiselle. Muistan myös kuinka Syyskuun yhdentenätoista kaksoistornien romahtaessa minun ällistykseeni ja syttyvän sodan pelkoon sekoittui selkeitä kostofantasian elementtejä. Kykenin monellakin tunteen tasolla ymmärtämään terroristien motiiveja, koska tiesin, että maailma oli jo pitkään odottanut jonkinlaista Robin Hoodia, joka taistelisi vaurauden maiden ahneita raharuhtinaita vastaan. Ja olihan tosiaan kyseessä World Trade Center - lännen rikkauden ja mahtavuuden symboli.

(Nyt hyppäsin siis laimeasta esimerkistä suoraan siihen oman aikamme kaikkein käytetyimpään ja kuluneimpaan.)

Luulen, että kostofantasioiden suhteen olen kuitenkin melkoinen amatööri. Olen ehkä liian hyväosainen repiäkseni niistä kaiken ilon irti. Lapsena asiat olivat toisin, kun minulla oli selkeitä vihollisia - tyypillisiä peruskoulun kusipäitä, joiden päänmenoksi suunnittelin kaikenlaista luovaa, vaikka harvoin kuitenkaan uskalsin toteuttaa mitään vastaiskuistani. Ehkä päästin ilmat jonkun pyöränrenkaista, siinä kaikki.


Fantasioilla rahastaminen

Kostofantasiat on seksuaalifantasioiden ohella myös tehokkaimmin kyetty muuntamaan rahaksi. Melkein joka toinen supersankari on jonkinlainen "kostaja". Kuuluisin heistä on tietenkin Batman, joka kostaa Gotham Cityn alamaailmalle omien vanhempiensa kuoleman - tosin hän toimii usein epäuskottavan armeliaasti.

Kirjallisuudessa kostofantasiat ovat suorastaan klassinen genre. Monte Criston Kreivi on kostofantasia. Shakespearen Hamlet on kostofantasia. Homeroksen Odysseia huipentuu kostofantasiaan, kun Odysseus saapuu kotiin ja tappaa vaimonsa kilpakosijat.
Kaikkein kuuluisin kostofantasioiden lähde on tietenkin Raamattu. Sodomman ja Gomorran tuho on kostofantasia. Noan rakentaa arkkinsa, koska Jumala tahtoo kostaa ihmiskunnalle. Kun juutalaiset pakenevat Egyptin vankeudesta, esitetään yhdeksän kostofantasiaa sammakoiden, heinäsirkkojen ja esikoislasten kuoleman muodossa. Jep, Mooseksen kirjat koonneilla henkilöillä todella taisi olla traumoja Egyptin orjuudesta.

Raamatun kostofantasiat eivät kuitenkaan rajoitu vain Vanhaan Testamenttiin. Myös kristityt kokivat vainoja liikkeen ensimmäisinä vuosisatoina ja niinpä pyhiin teksteihin on liitetty täysin tuulesta temmattu ja mieletön kostofantasia nimeltään Johanneksen ilmestys, toiselta nimeltään Ilmestyskirja.

Johanneksen ilmestyksen kirjoittaneella Johanneksella ei tiettävästi ole edes mitään tekemistä sen Johanneksen kanssa, joka tunnetaan apostolina tai sen Johanneksen kanssa, jonka mukaan on nimetty Johanneksen evankeliumi - saati sitten Johannes Kastajan, mutta Johannes on kai varhaisella keskiajalla ollut riittävän vakuuttava nimi, jotta täysin randomi huumehoureinen visio meni läpi kustannustoimittajien syynistä ja päätyi osaksi Uutta Testamenttia. Miten monelta hullulta lahkolta olisimme ehkä välttyneet, jos Ilmestyskirja olisi tunnustettu siksi mitä se on - eli hourupäisen henkilön kostofantasiaksi.


Päiväunelmien supermarket

Ei huolta, aion kyllä puhua Fallout-pelisarjasta, tämä alustus vain tuntuu venyvän järjettömiin mittoihin. Minulla on varmaan vain d-viamiinin puutetta tai jotain, kun en osaa pysyä aiheessa. Olen kyllä ottanut AD-HD-lääkkeeni. Tämä fantasia-aihelma täytyy vain kartoittaa perin pohjin ennen kuin uskallan kommentoida maailman täydellisintä Scifi-Fantasia-Rooli-Seikkailu-peliä sanallakaan.

Joillekin päiväunelmillemme ei kielestämme ja kulttuuristamme löydy käsitteellistä ilmiasua. Ne vain tapahtuvat, mutta eivät jää muistiin. Niille ei ole sanaa, eikä niitä ehkä siksi osata myöskään kaupallistaa peliteollisuudessa.

Yksi pelien tarjoama etu elokuviin ja kirjoihin nähden on SAVE/LOAD -mahdollisuus. Jonkin haastavan kohdan ohittamista voi yrittää lukuisia kertoja - mutta aivan yhtä hyvin jonkin kohdan voi tallettaa, koska se oli helppo ja mukava, siinä on jotain hienoa, jonka vuoksi on syytä palata - jos nyt sitten koskaan sellaiselle sattuu aikaa ja tarvetta.

Olen huomannut elämässäni usein haaveilleeni juuri tuosta samasta kyvystä tallettaa ja loudata. Jos vain voisin ottaa uusiksi jonkin epäonnistuneen vaiheen - tai elää uudestaan läpi parhaita hetkiä. Itse asiassa tällaiset fantasiat eivät suinkaan ole peliteollisuuden keksintöä. Ihmiset ovat varmaan koko olemassaolonsa ajan sekä jossitelleet epäonnistumisiaan että kaihonneet hyviä vanhoja päiviä. Aivojemme unelmoimassa LOAD/SAVE -toiminnossa ei ole mitään uutta. Muistimme jo valmiiksi tallettaa ja loudailee mitä sattuu. Hyvien hetken muistamiseen ei tarvita digitaalikameraa tai edes valokuvamuistia - menneiden tapahtumien muistot seuraavat meitä siunauksena tai sirouksena, miten sen nyt kulloinkin tahtoo nähdä.

Odota vain niin huomaat jo seuraavan parin päivän aikana ajautuneesi rutiininomaisten seksifantasioiden lomassa myös jos-vain tai kumpa-voisin-palata-siihen-hetkeen -fantasiaan. Jossittelu on yhtä arkipäiväinen synti kuin himo tai katkeruus.


Entä ne vaikeammin hahmoteltavat fantasiat

Mistä kaikesta ihminen voi haaveilla? Eivätkö mahdollisuutemme ole rajattomat? Voisin esitellä tuhat päiväunelmien lajia, mutta mitkä niistä kertoisivat mitään ihmisestä tai maailman parhaasta pelisarjasta. Mehän haaveilemme auringosta silloin kun on kylmä ja viileästä tuulesta silloin kun on liian kuuma. Meidän mielemme jatkuvasti pakenee jonnekin muualle, jossa asiat ovat paremmin - vaikka emme kovin täsmällisesti edes osaisi määritellä mitä se kaikista parhain edes olisi.

Ihmistä lajina leimaa se, että hän ei ole läsnä. Muistaakseni Risto Ahti on sanonut jotain sen suuntaista, että "synti on puutteellista läsnäoloa." Tähän havaintoon liittyy se hieno teologinen ikuisuusongelma, että synti itse asiassa astuu maailmaan vasta silloin, kun ihminen alkaa haaveilla Paratiisista ja Jumalasta - sekä tietenkin Jumalan kaltaiseksi tulemisesta. Hän haaveilee kaikesta hyvästä ja parmmasta ja sitä myöten luo perustan omalle pahuudelleen - huomaamattomuudelle, ohitse kävelemiselle.

Ehkä laupias samarialainenkin pysähtyi auttamaan muukalaista vain siksi, ettei hän sillä hetkellä sattunut pohdiskelemaan omaa eettistä erinomaisuuttaan.

Pahuushan arkisimmissa muodoissaan on vain sitä, että emme kohtaa todellisuutta ja lähimmäisiämme kasvoista kasvoihin. Sen sijaan pakenemme menneisyyteen ja tulevaisuuteen - ja peleihin, kuten Fallout 2 tai Fallout 3, jotka ovat siinä suhteessa omaa luokkaansa. Pahuuden syntyyn sanotaan riittävän, että hyvät ihmiset katsovat muualle. Mihin he sitten katsovat? Ehkä syvälle itseensä, ehkä he kurkottavat kohti Jumalaa - tai ehkä he ovat liian uppoutuneita kirjoittamaan utopistisia julistuksia hyvyyden voitosta.

Seksuaalinen tantra, joka on erikoinen länsimaisiin tarpeisiin luotu yksinkertaistus buddhalaisesta vajrayana-perinteestä, etsii ratkaisuja intimiteettiin siitä, että ollaan intiimisti. Siis suljetaan televisio, suljetaan jääkaapin ovi, katsotaan toisia silmiin. Jotenkin on hullua kuinka on tultu siihen, että läsnäoloa varten täytyy käydä kursseja - mutta niin se vain on nykyään, myönnän koko skenaarion todeksi ja tutuksi.

Luulen, ettei Heidegger Olemista ja aikaa kirjoittaessaan edes tajunnut mihin moderni maailma oli menossa - että häntä luettaisiin niinkin paljon lähinnä siksi, että ihmiset ovat unohtaneet olemisen perusteet, vieraantuneet oman maailmassa olemisensa sietämättömästä sellaisuudesta, kuhan-vaan-jossain-ja-jonkinlaisena-olemisesta, olemisesta ilman, että se kaiken aikaan suuntautuisi joksikin toisenlaiseksi tulemiseen tai jonkun elokuvan roolihahmon elämään samaistumiseen. Oleminen sellaisena kuin se sattuu olemaan on kokemassa jonkinlaisen rajun inflaation, kun kaikki oleminen on tehostunut suorittamiseksi ja totiseksi eksistoimiseksi, eli elämysten sekä "olemusten" metsästämiseksi. Mutta nyt aloin puhua jo Heideggeria vastaan. Olkoon niin.


Lopuksi

Palaan vielä Fallout-peleihin yksityiskohtaisemmin toisessa kirjoituksessa. Tahtoisin vielä luetella useampia fantasian lajeja, mutta lista täydentyy kaiken aikaa, kun bongaan uusia. Toisaalta en haluaisi pilata päiväunelmiani olemalla niistä liian tietoinen - paitsi tietenkin buddhalaisena minun on harjoiteltava negatiivisten tunteiden tiedostamista, ja tyynnyttmistä, jotta jonakin päivänä voisi haastaa Dalai Laman kaksintaisteluun tyyneydessä. Ah, siinä vasta klassinen buddlainen fantasia: minä versus Buddha - kumpi räpsäyttää silmiään ensimmäisenä, kumman otsalla hikipisarat kiivaammin valuvat! It's on!

Sellaista samsarista pläjäystä odotellessa on pakko asettaa toivonsa pienemmille fantasioille: televisioon pääsemis -fantasioille, Finlandia-palkinnon voittamis -fantasioille, avaruuskävelyfantasioille ja muille ehkä jonakin päivänä toteutuville in your dreams -fantasioille, kuten sille epätodelliselle sattumalle, että kukaan koskaan lukisi näin pitkää blogivuolatusta loppuun saakka.


Loppujen lopuksi

Ihminen ei eroa muista eläimistä ehkä niinkään väitetyn rationaalisuutensa vaan juuri kuvittelukykynsä vuoksi. Mielessään hän ennakoi tulevaa, käy läpi menneitä virheitä ja ennakoi toisten ihmisten reaktioita. Juuri suunnittelu antaa ihmiselle etulyöntiaseman, vaikka suunnitelmamme joskus olisivatkin aivan järjettömiä.

Tuotantoeläinten kärsimystä kuulee usein oikeutettavan sillä, että eläimet eivät kykene samaan kuin ihmiset - mutta eikö eläinten kokema kärsimys ole paljon pahempi asia juuri siitä samaisesta syystä! Eläimet eivät häkissään voi uppoutua unelmiinsa ja paeta vallitsevia olosuhteita tulevaisuuteen, menneisyyteen tai silkkaan kuvitelmaan. Ne joutuvat ottamaan kärsimykset vastaan sellaisenaan, olemaan läsnä, tuntemaan tilanteen koko toivottomuuden.

Halutessamme me ihmiset osaamme kyllä kuvitella että sika ei viihdy, mutta mielikuvituksemme sallii yhtä hyvin myös sen, että me kuvittelemme pois koko ongelman. Kykenemme myötätuntoon, mutta juuri empatiakykymme vuoksi me emme halua nähdä tai kuulla koko asiasta. Eettisyys kuulostaa teoriassa hyvältä, mutta käytännössä siitä tulee ikävä tunne vatsanpohjaan. Samaistumme ennemmin vaikka elokuvan tai kirjan tai pelin hahmoihin, koska sillä ei ole oikeasti niin väliä kuinka heille käy. Hehän ovat vain keksittyjä hahmoja.

Rajaton kuvittelukykymme on mahdollistanut sen, että ylipäänsä suostumme elämään pienissä betonisissa asunnoissa, istumaan monta tuntia aloillamme bussissa ja sietämään melua, saasteita ja fyysistä epämukavuutta. Kuvittelukykymme on antanut meille teknologian ja uskontojen siivet, mutta pahimmillaan se kyykyttää meidät yhteiskunnallisiin oloihin, joissa jopa ruukkukasvi saattaisi nahistua.

Mooseksen paras kaveri

Tämä tapahtui muutamia vuosia Mooseksen kuoleman jälkeen. Joukko nuoria intellektuelleja istui baarissa keskustellen kriittiseen sävyyn kansansa lähihistoriasta.

(Oletettavasti he olivat Luvatun Maan Yliopiston sosiologiaopiskelijoita.)

Ja katso: tähän tyyliin he puhuivat:
- Kuinka sattuvaa, että ukko kuoli juuri, kun näki Luvatun Maan.
- Ehkä se ei ollut sattumaa, irvaili kaveri.
- Ei varmasti ollutkaan, jatkoi ensimmäinen. - Veikkaan, että Mooses tiesi tasan tarkkaan missä luvattu maa sijaitsi, mutta viivytteli tahallaan, koska tarvitsi erämaata enemmän kuin perillepääsyä.
- Aivan niin, hänen valtansahan suorastaan perustui siihen, että kansamme oli eksyksissä.
- Perillä koko äijästä olisi tullut tarpeeton. Se olisi ollut vain vanha höperö ukko, historian haamu.
- Just niin. Ehkä Mooses aavisti kaiken päättyvän ja sai sydänkohtauksen, kun vihdoin näki Luvatun maan. Tajusi loppunsa tulleen. Mutta mistä te voitte tietää, että se kaiken aikaa oli tiennyt missä paikka sijaitsee?
- No totta kai, haloo! Neljäkymmentä vuotta harhailua? Siinä ajassa kuka tahansa urvelo olisi jo löytänyt pois erämaasta, jos vain olisi halunnut...

Nuorisojoukko ei ollut kiinnittänyt huomiota viereisen pöydän vanhukseen, joka oli kaiken aikaa kuunnellut heitä korva tarkkana.

Nyt vanhus nousi ja sanaa sanomatta istahti tyhjään tuoliin, joka oli opiskelijoiden pöydässä.

Yksitellen nuoret (jotka kiihkeästi paasasivat tai odottivat vuoroaan sormi pystyssä) huomasivat, että seuraan oli liittynyt joku tuntematon. Keskustelu tyrehtyi aaltona, kun nuoret tunnistivat pöytään liittyneen henkilön.

Vanha ukko oli Mooseksen paras kaveri, Rauli, nyt jo lähemmäs satavuotias.

Kun pöytäseurue oli hiljentynyt, tuli Raulin vuoro puhua. Hän ei ollut lainkaan
vihainen tai kiihtynyt.

"Oletteko pojat koskaan käyneet Egyptissä", kysyi Rauli. "Ette tietenkään, sehän olisi mahdotonta. Olette syntyneet erämaavaelluksen aikana ja syystäkin teillä on monia avoimia kysymyksiä."

"Minä kuljin Mooseksen seurassa koko erämaavaelluksen ajan", Rauli kertoi. "Synnyin Egyptissä orjana ja nyt kuolen täällä, vapaana miehenä."

"Ihmettelette varmaan, kuinka muutamien satojen mailien matkaan voi kulua 40 vuotta. Sitä matkaa ei kuljettukaan vain hiekkaerämaassa, vaan myös ihmisten sydämissä ja mielikuvissa."

"Itse asiassa me saavuimme Luvattuun Maahan jo kahdeksan kuukautta matkaan lähdön jälkeen. Monikaan vain ei tunnistanut sitä Luvatuksi Maaksi, koska ihmiset olivat tottuneet Egyptin palatseihin ja jokilaakson hedelmällisiin viljelyksiin."

"He odottivat, että perillä heitä olisi vastassa valmiit rakennukset, riveittäin hedelmäpuita sekä valmiiksi käännettyä, kuohkeaa maata. Heidän silmissään maa näytti kitukasvuiselta ja kuivalta."

"Mooseksella ei ollut muuta ratkaisua kuin kääntyä ja johdattaa kansansa takaisin erämaahan. Vaati 40 vuotta kurjuutta ennen kuin tämä seutu, jossa me nyt elämme, alkoi ihmisten silmissä näyttää siltä Paratiisilta, joka heille oli luvattu."