perjantai 9. joulukuuta 2016

Tavallisuuden ylistys

Jostain on saanut alkunsa sellainen päähänpisto, että pyrkimys tavallisuuteen ei olisikaan ihailtavaa.
"Elämä on lyhyt. Miten valtavasti elämänvoimaa meneekään haaskuuseen tavallisuuteen pyrkimällä. 

Miksi tavallisuus on niin suosittua?"
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/07/tavallisuus-tuottava-vale
Tämä individualistinen päähänpisto on erittäin vaarallinen, sillä mikään ei ole ihmiselle niin suureksi hyödyksi kuin tavallisuus. Meidän jokapäiväinen elämämme tarjoaa loputtomasti esimerkkejä, mutta niitä ei haluta huomata, koska tavallisuuden vastaisesta ideologiasta on tullut kaikenpeittävä - etenkin Hollywoodin tuotoksissa.

Tavallisuuden pelko on vaaraksi etenkin köyhille, koska heidän tulisi uskaltaa haaveilla juuri tavallisuudesta, eikä äkkirikastumisesta lottovoitolla. Tavallisuus on kuitenkin niin suuri tabu, ettei ihminen voi haaveilla siitä, että hänen elämänlaatunsa paranisi vain hieman - sen täytyy mullistua täydellisesti.

Annan muutaman esimerkin tavallisuuden parantavasta voimasta:

1.) Suomessa puhu suomea tai englantia, se on tavallista


Kun Suomessa asioi missä tahansa virastossa tai liikkeessä, on paljon mutkattomampaa, jos osaa puhua suomea. Englannillakin pärjää, ehkä ruotsillakin joissain yhteyksissä - tai jos sattuu tsäkä.

Vieraiden kielten opiskelu on myöskin viisasta aloittaa tavallista sanoista. Mitä yleisempiä sanat ovat, sen parempi. Näin lisäät sen mahdollisuutta, että sinua ymmärretään. Kannattaa uskoa todennäköisyyksiin, sillä yleensä kohtaamasi ongelmatilanteet ovat niitä tavallisia ongelmatilanteita, joihin matkaopas osaa varautua, ja joissa pärjätään ihan tavallisilla sanoilla, kuten "vessa?" tai "taksi?" tai "ruokaa? Mistä?"


2.) Tavallisessa ammatissa poliitikot kuuntelevat sinua


Jos olet valinnut melko tavallisen ammatin, kuten opettaja tai sairaanhoitaja, on sinulla paljon suuremmat mahdollisuudet nähdä oman ammattisi harjoittaja television keskusteluillassa tilittämässä ministeriä. Jos olet erittäin tavallisessa ammatissa, kuten metsä- ja paperi-alalla, voit olla varma siitä, että kaikki puolueet haluavat ymmärtää sinun ongelmiasi.

Tästä on seurauksena se, että sinulla on tavallisuutesi ansiosta paljon paremmat taloudelliset ja juridioset oikeudet, jos kohtaat elämässäsi kriisejä.

3.) Keskity tavallisiin ongelmiin, jotta muu maailma ratkoisi niitä sinun puolestasi


Jos ongelmasi ovat tavallisia, kuten ylipainoa, korkeaa verenpainetta, työttömyyttä ja muuta sellaista, voit olla varma, että iltapäivälehdissä ja televisiodokumenteissa hyvin kattavasti käsitellään sinun ongelmiasi.

Sinun ei tarvitse kuluttaa valtavasti aikaa perehtyäksesi erikoisten sairauksien hoitoon tai maksaa spesialistille. Jo ihan tavallinen lääkäri osaa neuvoa sinua sinun tavallisessa ongelmassasi.

4.) Jos olet oikeasti tavallinen, niin löydät aina omasi valitsemalla suosituimman


Haluatko nähdä hyvän elokuvan? Valitse suosituin. Sinun makusi on tavallinen, joten taatusti tykkäät siitä.

Haluatko löytää hyvän ravintolan? Valitse suosituin. Sinun makusi on tavallinen, joten taatusti tykkäät siitä.

Näin helppoa eläsi on, jos suhtaudut omaan tavallisuuteen rennosti ja sen ansaitsemalla ylpeydellä.

5.) Älä ahdistu, jos haluat joskus poikeata tavallisuudesta


Muista, että erityisyydentavoittelu on nykyään hyvin suosittua, ja oikeastaan ihan tavallista sekin. Sinun ei siis kannata mitenkään huolestua siitä, jos haluat hieman erottautua. Valitse kaikessa rauhassa sellainen pukeutumistyyli, joka on mielestäsi tyylikäs ja jännittävä. Pian huomaat, että se on ihan tavallinen. Niin on hyvä. Sinulla kaikki syyt olla onnellinen, jos näet että kuulut joukkoon.

Niin kauan kuin olet tavallinen, ei sinua korvaa kukaan.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Virallisen arkeologian suuri hiljaisuus

Olen harrastanut "väärinkäsitysten arkeologiaa" jo muutamien vuosien ajan, mutta en muista aiemmin käsitelleeni siinä varsinaista arkeologiaa. Nyt olen kuitenkin lyhyen ajan sisällä törmännyt useampaan pseudoarkeologiseen uutiseen, jotka herättävät hämmennystä.

Eniten hämmennystä minussa on herättänyt se, miten virallinen akateeminen arkeologia ei koskaan tunnu kommentoivan mitään, mitä netissä tapahtuu. Siitä onkin tullut erittäin epäsuosittua viime aikoina - tai kenties se on ollut sitä jo pidemmän aikaa?

Poliittisissa kysymyksissä on usein kaksi tai useampaa puolta, jotka nopeasti reagoivat toistensa levittämään väärään tietoon ja valheisiin. Näin ei kuitenkaan ole asian laita tieteessä, jossa virallinen aiheeseen perehtynyt tutkijaryhmä marginaalisen pieni. eikä heillä ole mitään asemaa julkisessa mediassa.

Arkeologiaa koskevat uutiset, jotka sosiaalisessa  mediassa leviävät, alkavat lähes aina väittämällä "tämä kumoaa virallisen historiankirjoituksen valheet!" tai "tämä mullistaa käsityksesi historiasta!"

Kukaan ei levitä uutista, joka ei ole uutinen, koska se asia on tiedetty jo jonkin aikaa. Ja silti virallisen arkeologian ehkä kannattaisi yhä kyetä innostumaan löydöksistään, eikä piilottaa niitä jonkin maan kansallismuseon jättimäiseen varastoon, kuten Indiana Jones -elokuvissa aina arkeologisten löytöjen kohtaloa aina kuvataan.
Innostus erottaa pseudoarkeologian oikeasta arkeologiasta - ja innostus on ainoa asia, minkä avulla tieteelliset löydökset voivat levitä sosiaalisessa mediassa, joka on ainoa nykymedia, missä arkeologia edes on olemassa.

TAPAUSESIMERKKI 1: Smithsonian-insituutin valheet


Sana "Illuminati" on aikaa sitten kadottanut lumonsa, eikä "Rothschild" enää herätä kauhua, koska myös siihen liittyvät väittämät ovat kaikille. Sen sijaan Smithsoniaaninen instituutti kuulostaa juuri nyt sopivan salamyhkäiseltä. Ties mitä ne smitsoniaanit tällä kertaa ovat juonineen ihmiskunnan pään menoksi?

Voiko tällaisessa, kuin suoraan Lovecraftin Cthulhu-mythoksesta tempaistussa oppilaitoksessa erikoistua mihinkään muuhun kuin okkultismiin ja hurjastelevan eliitin saatananpalvontamenoihin?
Tiedän, ettet sinä kenties edes usko koko smitsoniaanisen instituutin olemassaoloon, mutta heidän väitetään silti hankkineen haltuunsa ja hävittäneen satoja, ellei tuhansia jättiläisen luurankoja, joita on löydetty Amerikan mantereelta:
http://worldnewsdailyreport.com/smithsonian-admits-to-destruction-of-thousands-of-giant-human-skeletons-in-early-1900s/

Näistä jättiläisten luurangoista on todisteena lukuisia lehtileikkeitä 1800-luvulta sekä valokuvia, joissa ilmiselvästi esitellään ihmisen luita, mutta monta kertaa suuremassa koossa. Nämä jättiläiset ovat luiden perusteella olleet helposti kolmemetrisiä!
Uutinen, jossa pahuuden insitutuutti myöntää kavalat tekonsa, on jaettu 111 tuhatta kertaa.

Löysin kuitenkin toisen nettisivun, jossa tämä uutinen pala kerrallaan todistetaan pelkäksi fiktioksi:
http://www.snopes.com/media/notnews/giantcoverup.asp

Tätä juttua on jaettu 3 tuhatta kertaa. Myönnän, että sen lukeminen oli suuri pettymys. Olisi kiva, jos meillä olisi sellainen arkeologinen instituutti, joka etsii virallisen historian vastaiset todisteet ja tuhoaa ne, koska uskoo oman valtansa perustuvan siihen, että virallinen totuus ei horju. Se olisi tosi jännittävää, ja ennen kaikkea pseudoarkeologien valtaisaa armeijaa innostaa varmuus siitä, että meidän käsityksemme historiasta on väärennös.

Se jättää niin paljon enemmän itse löydettäväksi. Kaikki mitä valheen alta paljastuu on merkittävää. Arkeologiassa ei ole enää kyse vain luista ja pölyisistä kaivauksista. Se on seikkailu, jossa taistellaan jättimäisiä pahuuden voimia vastaan.

TAPAUSESIMERKKI 2: Muinaiset panssarivaunut ja titaanien sotakoneet


Turkista ja etenkin Maltalta on löydetty useita selkeästi ajoneuvon jättämiä jalkiä, joiden ikää on vaikea määrittää. Näiden jälkien tiedetään kuitenkin olevan hyvin vanhoja, koska ne ovat paikoin peittyneet syvälle mullan ja kasvillisuuden alle.

Jäljet ovat painautuneet peruskallioon, mikä herättää aavistuksen siitä painosta, joka muinaisella koneella on täytynyt olla. Niinpä näihin kärrynjälkiin (=cart ruts) liitetään usein ajatus kadonneesta huipputeknologiasta ja sivilisaatioista, joilla on ollut nykyaikaisia höyrykoneita tai jopa jotakin vielä mahtavampia teknologioita.
Kymmenien asialle omistuneiden sivustojen mukaan nämä jäljet ovat tieteelle täysi mysteeri.

Näiden samojen sivustojen on joko oltava täydellisen tietäättömiä Googlen hakukoneesta, sillä on helppo löytää artikkeleja, joissa tutkijat selittävät mistä tässä on kyse. He ovat peräti menneet paikan päälle ja testanneet kuinka vastaavia voitaisiin jäljentää nykyteknologialla.

Empiirisissä kokeissa - jotka perustuvat pitkälti paikallisten ihmisten puheisiin sateen vaikutuksesta maaperään - on havaittu, että pitkän ja rankan sateen jälkeen paikallinen "peruskallio" menettää kantavuutensa 80-prosenttisesti, jonka jälkeen vastaavat jäljet uurtaa kallioon aivan tavallinen puinen hevoskärry. Siihen ei tarvita panssarivaunua. Siihen tarvitaan vain sadetta.

Tässäkin tapauksessa käy kuitenkin seuraavalla tavalla:
1.) Henkilö kadottaa kiinnostuksensa ilmiöön, koska mysteeri ratkeaa. Hän ehkä jakaa uutisen somessa yhden kerran tai sitten ei jaksa tehdä edes sitä. Koko juttu on hänen osaltaan loppuun käsitelty. Tyhmää että hän edes hetken ajan kuvitteli muinaisten vaunujen olleen terästä ja jättiläisten ajamia.

2.) Henkilö ei suostu myöntämään, että totuus on tarua vähemmän ihmeellinen. Hän jatkaa tiedon levittämistä mytologisen ja pseudotieteellisen selityksen innoittamana. Vuosien ajan hän jakaa kaikki aiheesta löytämänsä uudet hämäräperäiset todisteet ja onnistuu vakuuttamaan ainakin kymmenen ihmistä, joista puolet hänen laillaan jakavat jännittävää selitystä eteen päin, perehtymättä vastakkaiseen tietoon tai hyväksymättä sitä totuudeksi.
Kuten otsikossa totean, näyttää hyvinkin siltä, että virallinen arkeologia on hiljaa, häpeissään ja käpertyneenä omaan pieneen kuplaansa. Siltä ehkä sosiaalisen median sekä uudenaikaisten vastamedioiden valossa vaikuttaa... tai ehkä se on totta... mutta miksi tätä kysymystä ei riittävän usein esitetä ääneen?

En tiedä onko kukaan edes jaksanut lukea tänne asti. Ketä muka edes kiinnostaisi arkeologia, joka perustuu puhtaasti todistusaineistoon, eikä hyödynnä mielikuvituksen voimaa? Kun 1980-luvulla Erich Von Däniken paljasti historian monia salattuja totuuksia kirjoissaan sekä televisiodokumenteissaan, akatemia oli täysin voimaton.

Tai ehkä kaiken taustalla sittenkin on suuri salaliitto? Ehkä yliopistot ja säätiöt salaa rahoittavat näitä pseudoarkeologisia sivustoja, jotta arkeologia kiinnostaisi useampia nuoria? Mitä merkitystä sillä edes on mitä ihmiset menneisyydestä ajattelevat?

PS.
Nykyisen innostuksen jättiläisluurankoja kohtaan voi palauttaa kuvankäsittely-yhteisö Worth1000:n järjestämiin kilpailuihin. Photo Shop -velhot ovat ovat jo 2000-luvun alusta alkaen tuottaneet manipuloituja kuvia ernäisistä aiheista. Tämä juttu esimerkiksi on vuodelta 2004:
http://www.rationalistinternational.net/article/20041001_fi.html

Huijauksia on pilan tähden tai rahastus mielessä tehty kautta aikojen. Nykyään on hyvin vaikea sanoa jostain sata vuotta vanhasta lehtileikkeestä onko se aito tai perustuuko se aitoihin tapahtumiin. Asiaa ei auta se, jos seuraavan viikon lehdessä toimitus on tunnustanut langenneensa halpaan. Myös aprillipiloja tai vastaavia voidaan nykyään lukea täysin tosissaan. Koska "dokumentteja" on niin suuri määrä, tuntuu helposti uskottavalta, että joidenkin niistä täytyy olla todellisia, mutta viranomaiset ovat peitelleet asioita.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Puhuvat eläimet ja supervoimat

Kuluneen vuoden kymmenen katsotuimman elokuvan listalla ei ole yhtään realistista draamaa tai komediaa. Jokainen menestynyt elokuva on fantasiaa, jossa eläimet puhuvat tai ihmisillä on supervoimia:
http://www.boxofficemojo.com/yearly/chart/?view2=worldwide&yr=2016&p=.htm

1
Captain America: Civil War
2
Finding Dory
3
Zootopia
4
The Jungle Book (2016)
5
The Secret Life of Pets
6
Batman v Superman: Dawn of Justice
7
Deadpool
8
Suicide Squad
9
Doctor Strange
10
The Mermaid (Mei ren yu)
11
X-Men: Apocalypse
12
Kung Fu Panda 3
13
Fantastic Beasts and Where To Find Them
14
Warcraft
15
Jason Bourne
16
Ice Age: Collision Course
17
Independence Day: Resurgence
18
Monster Hunt
19
The Legend of Tarzan
20
The Angry Birds Movie

Jos vielä määritellään Jason Bourne henkilöksi, jolla on yli-inhimillisiä kykyjä, niin sama väite pätee 20 menestyneimpään elokuvaan. Ja itse asiassa sama yleistys supervoimista ja eläimistä pätee myös vuoteen 2015. Ja vuoteen 2014. Ja vuoteen 2013...

Edellinen Top10-menestyselokuva, jossa ei ole puhuvia eläimiä tai supervoimia on vuonna 2011 julkaistu Kauhea kankkunen osa 2.

Tästä voisi mennä moneen suuntaan. Koska olen viime aikoina lukenut vain lasten kirjoittamia tarinoita ja kiirehtinyt niihin perustuvaa käsikirjoitusta, en voi todeta muuta kuin, että näinhän lasten hallitsemassa maailmassa luonnollisesti tapahtuu. Elokuvateattereissa näytettyjen leffojen menestykseen vaikuttaa hyvin paljon se, mitä lapset tahtovat ja saavat nähdä, kun koko perhe lähtee elokuviin. Suuren budjetin animaatiot ovat aina menestyneet näillä listoilla.

Ja silti monet näistä elokuvista ovat aikuisten toimintaelokuvia, joiden ikäraja on 15 vuotta tai jopa K18.

Useiden talouskriisien ja laajamittaisen taantuman aikakaudella olisi helppo vedota eskapismiin, mutta sarjakuvasankarien valtakausi alkoi jo 2000-luvun alussa, kun monissa maissa elettiin keskellä nousukautta. Harry Potter, Sormusten herra ja Marvelin supersankarit valtaavat keskeiset sijat lähes kaikkina vuosina jolloin niitä on ilmestynyt. Elokuvien perusteella me elämme hallitsevien fantasia-universumien aikakaudella, jossa on hyvin vähän tilaa realismille ja historiallisille kertomuksille. Suurten yritysten suuret tuotemerkit asettavat kaikille planeetan kansalaisille velvollisuuden tulla niistä tietoiseksi.

Velvollisuudentunnosta minäkin olen useimpia näistä elokuvista katsellut. Eivät uudet Star Wars tai Star Trek -elokuvat niin hyviä ole. Eivät elokuvien Harry Potterit pärjää kirjoille. Hobitin jakaminen kolmeen osaan onnistui aika surkeasti. Ja silti ne on nähtävä. Jokaisella on oltava niistä mielipide.

Fiktiivisten narratiivien avulla mitataan ihmisten moraalisia käsityksiä. Niiden avulla moraalia myös muokataan. Elokuvat pyrkivät löytämään laajimman yhteisen nimittäjän, mitä kautta niistä tulee eräänlainen alkukantaisimman ihmisyyden peili. Tästä peilistä näyttäytyvä maailman on hyvin mustavalkoinen ja kyyninen.

Kaiken saa ilmaiseksi. Ei tarvitse ponnistella älyllisestti tai tunnetasolla. Jos katsojat joutuvat kärsimään pientäkin epämukavuutta, tylsisymistä tai moraalisia ristiriitoja, he lyttäävän elokuvan heti. Se ei palvellut heitä pyyteettömästi, vaan asetti ehtoja.

Oscar-palkittuja elokuvia ei näillä listoilla yleensä nähdä vasta kuin sijoilla 20.-50. Vaikka omassa kaveripiirissäni oscareihin suhtauduttaisiin populistisena höttönä, ne silti koskettavat vain pientä eliittiä, jolla on kärsivällisyyttä katsella vaikkapa oikeusistuntoa tai historiallista draamaa. Cannesin elokuvajuhlien poiminnat edustavat jo aivan naurettavan pientä marginaalia.

Puhuvat eläimet voivat tietenkin olla mitä ovelin tekosyy puhua todellisen maailman todellisista ongelmista. Antiikin faabeleista alkaen eläimiä on hyödynnetty ihmisyyden eri puolien tai erilaisten ihmistyyppien vertauskuvana.
En osaa sanoa kummasta on enemmän kysymys: olemmeko me jotenkin "kehittyneet" tähän pisteeseen, jossa viihde täydellisesti varastaa ihmisten huomion ja vapaa-ajan, antamatta mitään pysyvää tilalle - vai olemmeko me globaalin populaarikulttuurin myötä täydellisesti irtautuneet omasta historiastamme ja kulttuuristamme ja taantuneet pelkistetyimmän mahdollisen inhimillisen viestinnän tasolle?

Teknologisen ja kulttuurisen kehityksen eräänä tavoitteena on se, että ihminen saisi ilmentää omaa luontoaan mahdollisimman häiriintymättömästi. Unelmoille utopiasta, jossa meidän ei tarvitsisi ollenkaan kehittyä, sillä olosuhteet kehittyisivät meidän puolestamme. Ympäristö täyttäisi meidän tarpeemme ja vastaisi meidän mielihaluihimme.

Jos se on vaikea toteuttaa todellisuudessa, se laitetaan toteutumaan fantasiassa, taikasauvan heilautuksella.

Elokuvien taika liittyy etenkin siihen, että jostakin on maksettu satoja miljoonia, tuhannet ammattilaiset ovat antaneet työpanoksensa, ja sitten sinä saat sen itsellesi vain 10 eurolla. Elokuva maksaa 100 miljoonaa tehdä, mutta sinulle se maksaa vain yhden tunnin palkan. Saat kaksi tuntia viihdettä yhden tunnin työllä - eikö ole aika hyvä diili?

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kevätpörriäisen eväitä presidentille

Nyt kun USAn vaalit ovat ovella, on hyvä hetki tutkia mitä lapset ovat mieltä presidenteistä. Valtiolliset johtajat lienevät aina olleet tärkeitä esikuvia perheen pienemmille, vaikka vanhemmat poliitikkoja miten haukkuisivat.

Ensin matkaamme ajassa vuoteen 1968. Urho Kekkosen ajan mielikuvista olisi kiintoisaa tehdä laajempikin tutkimus, mutta olen saanut käsiini vain pienen osan menneiden vuosien lehdistä.

Seuraavaksi esittelen neuvoja, joita lapset ovat tarjonneet uudelle presidentille vuonna 2000, kun Tarja Halonen astui virkaansa. Hallussani on myös Kevätpörriäinen, jossa lapset kertovat mietteitään Sauli Niinistöstä, mutta artikkelista olisi tullut liian pitkä. Ehkä palaamme häneen joku toinen kerta?
Kevätpörriäinen 1968.


Tällaisia suunnitelmia vuoden 1968 koululaisilla oli omalle presidenttiuralleen. Vahvasti tulee mieleen eräs ajankohtainen ehdokas, vaikka hän jo on (ainakin joillain mittapuilla) aikuinen.
Seppo Järvinen VI lk.

...olisi kivaa, jos olisin yksinvaltiainen presidentti...

 ...olisin kylläinen mies. Minun olisi hienot vaatteet ja hienot mrkit. Minä tulisin koneella, ja toiset ottaisivat valokuvia.
Timo Koskenneva II lk
Virpi Julkunen III lk
...ostaisin komean hevosen ja ratsastaisin sillä pitkin kaupunkia....

Kaarina Rissanen II lk
Jos sitten tulisi presidentin vaalit, niin minä sanoisin: Minä en vaihdu, kuulkaas niin.

 ...tekisin kaiken saavuttaakseni kansan suosion. Panisin Suomen asiat kuntoon. Erottaisin kaikki lässyttäjät hallituksesta.
Päivi Suoknuuti IV lk
Pirkko Hautala III lk
...valtaisin koko Suomen. Keksisin uuden maammelaulun.

Kevätpörriäisen terveiset presidentille 2000


Vuoden 2000 numerossa lapset lähettävät terveisensä Suomen uudelle presidentille.
Reetta Rannanmäki 2 lk
Aliisa Koivisto 4 B
Mari Matikainen 3 B
Ronnie 2 C
Lapset pitivät presidentistä niin kovasti, että hänelle esitettiin myös vierailukutsuja.
Emma Vancagovic 3 C
Amira Tuominen 1 A, Emilia Tuovinen 1 A, Suvi Nyman 2C
Lapset ymmärsivät, että etiketti oli hyvin tärkeää, kun kyse oli korkea-arvoisesta tapaamisesta.
Laura Salminen 1 C
Eelis Seppänen 1 D, Kirsi Tuomikoski 2 B
Lilja Bom 1 A
Anders Ferm 2 A
Lapsille oli jäänyt hyvin mieleen se, että presidentillä on kissa. En nyt muista oliko hän jo tässä vaiheessa antanut niitä lahjoiksi muille presidenteille.
Make / Anna Rasilainen 2 A / Laura Lehtilä 3 A
Roni Keto 1 A
Lapset ymmärsivät hyvin myös sen, että kannattaa tuntea vaikutusvaltaisia ihmisiä ja olla heidän kanssaan hyvissä väleissä.
Tino Lindström 3 A

Pikkujättiläinen toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää pyhäinpäivää taikka Halloweenia!

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Gonzotiede ja tieteen koskemattomuus

"Harrastelijat eivät ole päteviä kritisoimaan tiedeyhteisön kantoja."
Tällaisen monesti kuullun väittämän voi tulkita kahdella tavoin (tai ehkä useammallakin tavalla). Hyväksyn itse empiirisenä yleistyksenä sen tulkinnan (neutraalin toteamuksen), että amatöörit, harrastelijat, diletantit tai ensimmäisen vuoden opiskelijat eivät pääsääntöisesti tunne asiaa riittävän hyvin. Kyse ei kuitenkaan ole absoluuttisesta ja ehdottomasta säännöstä, sillä liiankin usein totuus kuullaan lapsen suusta.

Samaan aikaan en siis hyväksy sitä tulkintaa, ettei lukiolainen saisi kritisoida yliopisto-opiskelijaa tai ettei maisteri saisi kritisoida professoria, koska häneltä puuttuu muodollinen pätevyys.

Liian tuttua on se, että tieteentekijä tai tiedeyhteisö sivuuttaa asiallisen kritiikin, koska turhamaisuuden tähden ei halua alentua keskusteluun muiden kuin vertaistensa kanssa.

Gonzotieteen useista määritelmistä voisi yksi olla seuraavanlainen:
Gonzotieteilijä toimii tiedeyhteisön ulkopuolella, rajapinnassa tai marginaalissa, mutta hän tuntee siitä huolimatta tieteen perusperiaatteet sekä sen aihepiirin, johon ottaa kantaa. Gonzotieteilijä tekee tiedettä omalla vapaa-ajallaan ja omasta intohimosta ilman palkkaa tai muodollista pätevyyttä, mutta juuri intohimo ja vuosien omistautuminen antaa hänelle pätevyyden kritisoida tiedeyhteisöä, sikäli kuin tiedeyhteisö sellaista kritiikkiä kuuntelee.
Tiedeyhteisöt, kuten kaikki muutkin ihmisryhmät ovat alttiita lukuisille korruption muodoille. Tieteentekijöiden mieli on ensinnäkin taipuvainen fakkiutumaan tiettyjen teorioiden sekä diskurssien (käsitteellisten konventioiden) ympärille. Näiden selitysmallien puolustajat asettavat suurempia vaatimuksia artikkeleille, joissa he kokevat hyökättävän tuttuja uskomuksia vastaan. Tätä kautta tieteellisellä uralla on helpompi edetä, jos kiittää opettajiaan ja alan vaikutusvaltaisia henkilöitä, eikä kyseenalaista heidän päätelmiään.

Tiedeyhteisöillä on toisin sanoen taipumus palkita kuuliaisuudesta, eikä niinkään kapinallisuudesta, vaikka teoriatasolla aina korostetaan sitä, miten tiede perustuu kriittisyyteen.

Tieteessä vanhentuneita paradigmoja on vaikeampi muuttaa, jos tiedeyhteisössä pidetään soveliaana torjua kritiikkiä sen mukaan kuka puhuu, eikä sen mukaan mitä sanotaan ja kuinka hyvin perusteluin. On ensin kiltisti mukailtava klassisia opetuksia, kunnes saavuttaa tietyn aseman, ja sitten vasta on lupa ilmaista oma erimielisyytensä.

Klassisessa tieteenfilosofiassa ei välttämättä aina eritellä inhimillistä taipumusta kumartaa kuvia ja kunnioittaa tunnettuja auktoriteetteja ylitse muiden, mutta tiede ei ole tällaisen inhimillisen puolueellisuuden yläpuolella. Myös tieteessä huomaamatta tukeudutaan heimoajatteluun ja halutaan kokea yhteisöllisyyttä, jossa myös hierarkioilla on keskeinen rooli.

Tieteessä uusien ideoiden esittäminen on tullut tarpeettoman vaikeaksi, minkä tähden erittäin älykkäät ja tarkkaavaiset yksilöt voivat turhautua tieteellisellä uralla. Vaarallisinta on tietenkin liian korkea moraali, eli totuuden rakastaminen ylitse oman tiimin kunnian. Jos kellään on huomautettavaa, hän tehköön sen kulissien takana. jotta esimies ei konfutselaisesti menettäisi kasvojaan.

Tenniksessä tehokkain urakehitys toteutuu siten, että päihittää omat esikuvansa avoimessa kilpailussa. Tieteessä ura voi tyssätä siihen, jos opiskelijana löytää virheitä opettajansa päättelyssä ja julkisesti päihittää ylempiarvoisensa avoimessa väittelyssä.

Jos harrastelija yllättäen onkin pätevä kritisoimaan tiedeyhteisön täysivaltaista jäsentä, sitä ei nähdä poikkeuksena säännöstä, vaan sääntörikkomuksena. Tämä tarkoittaa sitä, että liian monet ymmärtävät väittämän normatiivisesti, eivätkä empiirisesti.

Tieteen filosofisten periaatteiden kunnioituksen tulisi johdattaa opiskelija hallitsemaan tieteen metodi. Metodin tehtävä on puolestaan estää tutkijaa tai opiskelijaa sortumasta sellaiseen inhimilliseen itsepetokseen tai virhepäätelmään, johon ilman ennakkovaroitusta olemme taipuvaisia.

Tieteen ei kuitenkaan tulisi suvaita sosiaalisia piilofunktioita, joiden tarkoitus on vain turvata auktoriteettien koskemattomuus, ja mahdollistaa se, että tiedeyhteisöä uskollisesti palvelleet saavat korvauksena virkoja, vaikka olisivat vähemmän taitavia työssään varmojen olettamusten epäilijöinä.

Gonzotieteilijä on kovaonninen, koska hänen tieteelliset ihanteensa ovat epärealistisen korkeat. Etenkin häntä hidastaa lahjomattomuuden periaate, joka estää häntä suhtautumasta tiedeyhteisöön hyväveliverkostona, jossa kukin tekee parhaansa toisen arvovallan ja maineen kasvattamiseksi.

Lahjomattomat ihmiset tuottavat ongelmia kaikille ryhmille, joissa vallitsee konfutselainen kohteliaisuus. Siellä ei pitkään katsella ketään, joka huomauttelee toisen tekemistä virheistä tai totuuden nimessä repii auki teorioita, koska ne ovat vain suuntaa antavia. Tyypilliselle, menestyvälle tieteentekijälle riittää se, että hänellä on vakituinen palkka, hienolta kuulostava titteli sekä joten kuten koossa pysyvä maailmankuva. Hänen nenilleen eivät mitkään diletantit hypi, eikä hänen työtään pidä vaikeuttaa epämukaville kysymyksillä.
 
Kaiken henkilökohtaisen epämukavuuden ohella voi ideaaleissaan periksiantamaton tieteentekijä kärsiä myös siitä, miten sokeita muut tieteentekijät ovat tiedettä vastaan heräävälle vihalle ja epäluuloisuudelle.

Tieteentekijät eivät kollektiivisesti ole ymmärtäneet sitä, miksi heihin suhtaudutaan etenkin internetissä niin huivasti. Keskeinen syy on juuri ylimielisyys ja kieltäytyminen dialogista niiden kanssa, jotka "eivät kuulu tiedeyhteisöön ja jotka siksi eivät ymmärrä".

Netissä tieteenvastaisilla sivustoilla ja ryhmillä on vankka asema, koska niin monet pseudotieteilijät ja tieteellisiä periaatteita vain puolittain ymmärtävät ihmiset eivät saa vastausta rukouksiinsa. He huutavat, mutta tiede ei vastaa. Tieteen auktoriteetit eivät laskeudu norsunluutornistaan keskustelemaan kansan kanssa.

Erityisen selkeästi tämän huomaa Tiede-lehden keskustelupalstalla, joka on tulvillaan islastonmuutoksen kieltäviä ihmisiä. He ovat saapuneet paikalle keskustellakseen tieteen kanssa, mutta he huomaavat vain keskustelevansa toistensa kanssa. Tämä herättää yhä suuremman epäilyksen siitä, että kenties tiede on sokea ja kuuro, tietämätön siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Tiede ymmärretään näissä piireissä miltei myyttisenä olentona, ja "tiedeyhteisö" yhtenäisenä kulttina, joka palvoo tätä myyttistä olentoa. Tieteestä tulee heille liki salaseura, koska he kokevat, ettei tiede hyväksy heitä riveihinsä. Dosentit eivät vastaa ja maisteritkin ovat vähäsanaisia.

Netissä tieteenvastaiset voimat kasvavat ja silti tiedeyhteisön enemmistö suhtautuu soraääniin vain huvittuneesti. Lauseet, kuten "eivät ole päteviä kommentoimaan tiedettä" vain heittävät bensaa liekkeihin.

Tiede tuntuu suljetulta klubilta, koska se pitkälti myös on sitä. Tieteen tekeminen muuttuisi erittäin vaivalloiseksi, jos tutkijoiden täytyisi kaiken aikaa vastailla ihmisten kysymyksiin ja oikoa vääriä käsityksiä, joita netti on pullollaan. Tieteentekijän on ymmärrettävästi järkevämpää meritoitua fuurumeilla, joissa heidän julkaisunsa edistävät rahoituksen saamista tai luovat kontakteja muihin tieteentekijöihin.

Tutkijalle passiviis-agressiivinen vaikeneminen on rationaalista, koska mikään määrä Vauva.fi -julkisuutta ei tuo keskustelijalle professuuria.

Silti tiedeyhteisössä liian moni ei edes tiedosta tämän tason psykologiaa tai sosiologiaa. Ei ole mitään hajua siitä, miltä ihmisistä tuntuu, kun tiede yhtäkkiä toimii kuin Jumala, eikä pukahda, vaikka miten vuodattaisi kyyneleitä yliopiston portailla.

Aiemmin julkista keskustelua harjoittivat asiantuntija, journalistit ja julkkikset. Tavallaan pienellä eliitillä oli hallusaan näkyvyyden monopoli. Nyt kaikki tämä on historiaa. Keskustelua on yhä enemmän ja yhä useampi osa siitä on epätieteellistä.

Tieteen dialogi kaikkien muiden dialogian kanssa on vajavaista, mistä seuraa, että epätieteelliseen dialogiin pesiytyy tieteenvastaista dialogia.

Jos tästä asiasta on huolissaan, ja kritisoi tiedeyhteisöä passiivisuudesta tai silmien sulkemiselta tai ylimielisyydestä, on siitä seurauksena myöskin vain hiljaisuutta. Tiedeyhteisö ei suvaitse itseensä kohdistuvaa kritiikkiä edes silloin, kun kyse on tarkkaan harkitusta ja vuosien kokemukseen perustuvasta varoituksesta. Tiede on tapansa mukaan hiljaa, koska se ei kuule. Tiedeyhteisö on ameeba, jolla ei ole antenneja.

Sillä ei ole ministerikuntaa, sillä ei ole tiedotusupseeria, sillä ei ole imagotoimistoa, koska sillä ei ole selkeää rakennetta. Tiedeyhteisö on vain osiensa summa, ja sen osat koostuvat ihmisistä.

Tieteellä on kuitenkin rakenteellinen ongelma. Siltä puuttuu keinot omien saavutustensa tehokkaalle popularisoinnille. Tiedepolitiikassa puhutaan kärkihankkeista ja perustutkimuksesta ja huippututkimuksesta ja soveltavasta tutkimuksesta - mutta siellä puhutaan pelottavan vähän tieteen popularisoimisesta ja tiedejournalismista.

Tiedejournalismia ei ole tieteen omasta ansiosta. Sitä on siksi, että ihmisiä kiinnostaa tiede. Tiedettä eivät kiinnosta ihmiset.

Tiedeyhteisöjen kenties raskain synti on se, että he eivät ole kollektiivisesti vaatineet rahoitusta - tai tarjonneet pois omastaan - niille, jotka ensi sijassa tähtäävät tieteen tulosten kansanomaistamiseen.

Koska olen gonzotieteilijä ja heikoista signeelaista herkkä, suorastaan erityisherkkä runoilija, diletantti ja mitä vielä, voin kirjoittaa tieteestä tällä tavoin, ikään kuin tiede olisi lapsi, jota täytyy torua.

Runoilijana minä kestän ennen kaikkea pienet yleisöt ja vuosien hiljaisuuden. Tämä on vasta alkua. Gonzotiede viitoittaa tietä uuden vuosituhannen tieteenfilosofialle. Kun tiede taantuu niin gonzotiede vain kasvaa ja edistyy.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Yksinkertaisten tulkintojen huomattava vaikeus

Tieteessä monet tunnetut kysymyksenasettelut ovat hämmentävän ristiriitaisia. Monen varmoiksi olettamat luulot perustuvat kyseenalaisiin tutkimuksiin ja vastaavasti monet olettavat väitteet perättömiksi vain, koska löytyy vastakkainen tulos. Kun jälkiä seuraa sylttytehtaalle, löytää toisinaan hämmentävän huonosti suoritettuja kokeita tai todella hätäisiä johtopäätöksiä.

Otetaan nyt esimerkiksi teoria naisten kuukautisten synkronoitumisesta, jos he asuvat yhdessä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Menstrual_synchrony

Joillekin tämä käsitys on itsestäänselvyys, eivätkä he ole kuulleetkaan, että joku sen kyseinalaistaisi. Toisille taas ajatus on täyttä huuhaata, koska se on joskus tieteessä kyseenalaistettu, ja jo pienemmätkin epäilykset heti leimaavat kiikkerän oletuksen perättömäksi.

Pitkästä ja varsin perusteellisesta Wikipedia-artikkelista selviää, että tämän suuntaisia havaintoja on joskus tehty, mutta useimmissa myöhemmissä tutkimuksessa niitä ei olla kyetty toistamaan, mikä on luonnontieteissä hyvin tärkeää.

On helppo sanoa, että varhaisemman tutkimuksen täytyy olla virheellinen, koska tiede kehittyy.

Ja kuitenkaan koko pitkässä artikkelissa - tai muissakaan joita netistä etsin - ei ole otettu huomioon sitä, että e-pillerit tulivat erittäin suosituiksi 1970-luvulla. Miten naisten kuukautisten luonnolliset rytmit voisivat edes asettua kohdakkain, jos ne säädetään hormoneilla? Olisiko mahdollista, että vika onkin myöhemmissä tutkimuksissa, jotka eivät ota lukuun maailman muuttumista?

Luonnontieteelliseen ajatteluun fakkiutunut tutkija ei välttämättä mitenkään huomioi ympäröivää kulttuuria ja tunnusta historian olemassaoloa, koska hänet on koulutettu sivuuttamaan tällaiset asiat.

Nyt en väitä, että minulla olisi mitään uutta tietoa kyseiseen aiheeseen. Minua vain ihmetyttää se, miten huterin perustein ihmiset tällaisissa kysymyksissä asettuvat puolustamaan tai vastustamaan tiettyä kantaa. Jos näinkin oleellinen asia kuin ehkäisypillereiden käytön lisääntyminen ei ole mukana laskelmissa, miten kummankaan osapuolen kantaan voi luottaa?

Sekin kannattaa pitää mielessä, että Wikipediassa pidempikin artikkeli saattaa usein olla erittäin puutteellinen.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Asuntomarkkinat ja kvalifysiikka

Asuntojen hinnat ovat käytännössä aina nousseet. Miksi? Yksinkertaisin selitys löytyy siitä, että 70% suomalaisista omistaa asunnon. Enemmistön etujen mukaista on, että asuntojen hinnat nousevat, koska sitä kautta heidän oman asuntonsa arvo kohoaa.

Koska asioiden arvo määrittyy kollektiivisesti ja subjektiivisesti, voidaan asuntojen jatkuvaa hintakehitystä selittää jo pelkästään sitä kautta, että ihmiset haluavat nähdä hintojen kohoavan. Totta kai myös muita selityksiä voidaan kaivaa esiin, mutta mutkia oikoen on kyse mielikuvituksen voimasta.

Asuntojen hinnan nousu on hieman kuin joulu. Me odotamme joulua, ja joulu tulee.

Tämä on kvalifysiikkaa. Fantasian voima materiasta.

Asuntojen rakentaminen on tällaisessa tilanteessa hyvää bisnestä. Tästä seuraa paradoksaalisesti, että asuntojen hinta kohoaa entisestään.

Katsotaan vaikkapa kustannuslaskurilla, mitä omakotitalon rakentaminen maksaa Espoossa:
Jos muuttujat säädetään sellaisiksi, että asunnon rakennuskustannukset ovat 300.000 euroa, voidaan melko turvallisesti olettaa, että vastaavan talon ostaminen avaimet käteen periaatteella maksaisi lähemmäs puoli miljoonaa. Kuten totesin, asuntojen rakentaminen on hyvää bisnestä.

Koska asunnot ovat kalliita, on rakennuttajilla varaa kilpailla varustelutasolla. Niinpä omakotitalossa saattaa olla lämmittetty autotalli, leivinuuni ja kaikkea muuta kivaa.

Tämä nostaa asuntojen hintoja, koska asunnon ostajat ajattelevat tehneensä hyvät kaupat. He uskaltavat asuntoa myydessään pyytää siitä reilusti enemmän kuin ostaessaan asunnon.

Koska asunto on kallis, täytyy sitä varten ottaa pankkilaina ja lainan maksamisen korot asukas mielellään lisää asunnon hintaan. Tämä nostaa asunnon hintaa, vaikka vastaavan rakentaminen ei olisi yhtään aiempaa kalliimpaa.

Taustalla asuntojen hintakehityksen hyväksymisessä on siis se, että omistusasunnot ovat yleisin asumisen muoto ja enemmistö kansalaisista mieluusti hyväksyy fantasian, jossa heidän asuntonta arvo on tähtitieteellinen. Niinpä se on.

Tämä on paradoksaalista, koska omistusasunnon alkuperäinen ajatus oli se, että asuttaisiin pitkällä tähtäimellä edullisemmin. Silti ollaan valmiita maksamaan asunnosta ylihintaa, koska kaikki muutkin ovat osana samassa leikissä.

Talouden perustavat säännöt rikkoutuvat asuntosektorilla, koska ihmisten kollektiivisen mielen tuottama fantasia on niin voimakas. Kaikki yleisesti hintoja alentavat taloudelliset säännönmukaisuudet lasketaan asuntojen hinnannousun osaselityksiksi, vaikka taloustieteessä tulisi tapahtua päinvastaista:
1. Kilpailu lisää hintoja, vaikka sen tulisi laskea hintoja.
2. Suuret voitot lisäävät hintoja, vaikka vapaan kilpailun tulisi pakottaa voittomarginaalit alas.
3. Tuotteen rapistuessa (esimerkiksi autot) sen hinnan tulisi laskea, mutta asuntojen hinnat nousevat.
4. Tavoitteena on säästäminen, mutta silti hyväksytään se, että maksetaan liikaa.

Asuntojen hinnat eivät tietenkään kohoa muuttotappiokunnissa, vaan suurissa kaupungeissa, joissa tontit ja kiinteistöt ovat rajallinen hyödyke. Tämä onkin yleisin selitys asuntojen hintakehitykselle ja liki pitäen ainoa, joka on looginen talousteorian valossa.

Loogista siis olisi muuttaa paikkakunnalle, josta asunnon saa halvalla. Tässäkään suhteessa eivät ihmiset voi toimia loogisesti, koska työt eivät seuraa perässä.

Mutta, eikö siis olisi tämän kaiken valossa loogista viedä työtä sinne, missä asunnot ja myös muut kiinteistöt ovat halpoja? Nykyäänhän voi yritys helposti markkinoida tuotteitaan verkossa, ei sen tarvitse sijaita Helsingissä.
Tässä on vain se ongelma, että ihmisten kollektiivisen fantasian uhmaaminen on liki mahdotonta. Yrityksillä ja perheillä on myyttinen pelko siitä, että myös heidän elämänsä ja heidän ammattitaitonsa ja heidän työantajansa tuotteiden arvo tulisi samalla tavoin kadottamaan arvonsa, kuten käy asunnoille muuttotappiokunnissa.

Eräällä tavoin me kollektiivisesti kuvittelemme, että maa, jonka arvo alenee, on radioaktiivista tai kirottua. Olisi aivan liian suuri ponnistelu kääntää itsensä ja kollegansa ja puolisonsa ja kaikki muut uskomaan, että syrjäseudulle muuttaminen on turvallista.

Eihän se olekaan turvallista. Kehä III:sen ulkopuolella odottavat sudet ja henkinen taantumus. Maaseutu on kuin Stephen Kingin tarinoiden talvinen hotelli tai intiaanien hautausmaa. Siitä koituu vain kauhistuttavia asioita, jos laskee jalkansa kirotulle maalle. Jos muuttaisi kohtuullisemman elintason perässä esimerkiksi Kouvolaan, niin johan sitä ensimmäisenä talvena kirveen kanssa hakkaisi palasiksi oman lapsensa ja vaimonsa.

PS.
Kuten kuva vihjaa niin mieti miten välttämätöntä kauhuelokuvalle on sijoittuminen pieneen kaupunkiin tai syrjäseudulle. Psycho, Amityville horror, Maissilapset, The Wicker Man, Halloween, Poltergeist, Tappajahai... tai sarjat True Detective, Twin Peaks...  Aikamme tarinat antavat vahvan signaalin siitä, että kauhistuttavimmat (tai kummallisimmat) asiat tapahtuvat "Jumalan selän takana". Lisäksi kauhu yhdistyy hyvin usein idylliin.

Kenties taustalla on vaisto, joka saa meidät pelkäämään metsää ja kuvittelemaan tuntemattomat seudut täyteen petoja. Ja kuitenkaan en metsässä kävellessäni pelkää villieläimiä. Pelkään niitä vain myyttisessä metsässä, joka tulee uniini.