Jos Nostalgia-radio soittaa vanhoja, hyväksi todettuja kappaleita, niin toistaako nostalgia-tieto hyviä, kestäviksi osoittautuneita teorioita? Onko nostalgia-tieto jotakin, mitä tulisi ihailla maailmassa, joka on hullaantunut uutuudenviehätyksestä ja etsii kaikkialta vain radikaalia uusinta läpimurtoa?
Vai onko nostalgia-tieto jotakin vähän säälittävää, lievästi autististen höppänöiden touhua, yritystä säilyttää ihmisten mielissä tylsiä sään pieksemiä faktoja, kun mieli ennemmin ottaisi vastaan narratiiveja ja mielikuvia, jotka lomittuvat kivasti yhteen aiempien uskomusten kanssa, vaikka samaan aikaan ne tuntuvat mullistavilta ja uusilta, hieman kuin Björkin tai Sufjan Stevensin uusin levy kuulostaa hetken aikaa radikaalilta, ja sitten vuosia myöhemmin klassisen kultakauden tuotokselta, jolloin artisti ei ollut vielä muuttunut ja hylännyt fanikuntansa odotuksia.
Koin tänään pienen järkytyksen, joka kenties on vähemmän järkytys jollekin muulle - tai en tiedä, minulle on taas täysi yllätys onko kokemani yllätys oikea yllätys vai ei. Kävi nimittäin niin, että lueskelin tapojeni mukaan Wikipediaa ja päädyin kukkien terälehtien kehityksen kautta paleontologiaan. Muutama palanen loksahti paikoilleen ja tajusin, ettei Jurassic Park saisi olla nimeltään "Jurakauden Puisto", vaan sen kuuluisi olla Liitukauden puisto - siis Cretaceous Park. Kyllä, tämä tuli minulle totaalisena järkytyksenä, enkä löytänyt netistä uutista jossa kansaa valistettaisiin asiasta.
Kenties ihmisiä halutaan suojella järkytykseltä? Tai ehkä sitten kukaan vain ei ole tajunnut?
Palataan itse asiaan. Miksi ei dinosauruspuisto saisi olla nimeltään Jurakauden Puisto? Syy on yksinkertaisesti se, että puiston suurin nähtävyys Tyranosaurus Rex ei elänyt jurakaudella, vaan liitukaudella. Jos siis omistaisimme aikakoneen ja matkustaisimme jurakaudelle, me emme kohtaisi vanhaa kunnon tyranosaurusta, emmekä liioin triceratopsia, velociraptoreita tai myöskään lentoliskoja. Mikään näistä elokuvien klassista pedoista ei elänyt jurakaudella. Ne eivät olleet silloin vielä kehittyneet. Kyse on hieman samanlaisesta virheestä kuin jos elokuvassa asetettaisiin viikingit samaan aikaan egyptin faaraoiden kanssa - paitsi että eredyksen mittakaava olisi sadassa miljoonassa vuodessa.
Kyse on kenties erehdyksestä, kenties historiakäsityksen ja termistön muuttumisesta, tai kenties Michael Crichtonin laskelmoidusta vedätyksestä? Hyvinkin kirjailija vain vaistosi, että Jurassic Park kuulostaa paremmalta kuin Cretaceous Park? Hän aavisti myös, ettei ketään kiinnosta tietää asioista sen enempää, missä tapauksessa hän oli täysin oikeassa.
Mitä eroa on jurakaudella ja liitukaudella? Esimerkiksi se, että niiden väliin on mahtunut myöskin yksi joukkosukupuutto. Molemmat aikakaudet kyllä sijoittuvat samalla mesotsooiselle maailmakaudelle, mutta se olisi sama kuin sanoisi, että jänis ja hyeena kuuluvat samaan terapsidien kladiin*.
Raptorit ja tyranosaurukset tappanut joukkotuho tapahtui 66.000.000 vuotta sitten. Meidän ja tyranosaurusten välillä on siis 66 miljoonaa + 2016 vuotta, siis 66.002.016. Siitä jurakaudelle on vielä 78 miljoonaa vuotta. Näin pitkissä etäisyyksissä on helppo kadottaa suuntavaistonsa ja mennä sekaisin termeissä. Jurakausi loppui about vuonna 144.000.000 eaa.
Äh, kyllä te jo tajusitte pointin. Eiväthä ne elokuva tehdessään edes tienneet, että dinosauruksilla oli sulkia. Uusinta en ole nähnyt. Ehkä asia korjataan siinä. Ehkä tämäkin koko kömmähdys selitetään auki? Täytyy katsoa. Nyt se on vähän niin kuin velvollisuus, tieteen nimissä.
Eipä muuta kuin striimaamaan...
*kladi on kladistiikan ryhmä wikipedia: Kladi
perjantai 30. joulukuuta 2016
perjantai 9. joulukuuta 2016
Tavallisuuden ylistys
Jostain on saanut alkunsa sellainen päähänpisto, että pyrkimys tavallisuuteen ei olisikaan ihailtavaa.
Tavallisuuden pelko on vaaraksi etenkin köyhille, koska heidän tulisi uskaltaa haaveilla juuri tavallisuudesta, eikä äkkirikastumisesta lottovoitolla. Tavallisuus on kuitenkin niin suuri tabu, ettei ihminen voi haaveilla siitä, että hänen elämänlaatunsa paranisi vain hieman - sen täytyy mullistua täydellisesti.
Annan muutaman esimerkin tavallisuuden parantavasta voimasta:
Kun Suomessa asioi missä tahansa virastossa tai liikkeessä, on paljon mutkattomampaa, jos osaa puhua suomea. Englannillakin pärjää, ehkä ruotsillakin joissain yhteyksissä - tai jos sattuu tsäkä.
Vieraiden kielten opiskelu on myöskin viisasta aloittaa tavallista sanoista. Mitä yleisempiä sanat ovat, sen parempi. Näin lisäät sen mahdollisuutta, että sinua ymmärretään. Kannattaa uskoa todennäköisyyksiin, sillä yleensä kohtaamasi ongelmatilanteet ovat niitä tavallisia ongelmatilanteita, joihin matkaopas osaa varautua, ja joissa pärjätään ihan tavallisilla sanoilla, kuten "vessa?" tai "taksi?" tai "ruokaa? Mistä?"
Jos olet valinnut melko tavallisen ammatin, kuten opettaja tai sairaanhoitaja, on sinulla paljon suuremmat mahdollisuudet nähdä oman ammattisi harjoittaja television keskusteluillassa tilittämässä ministeriä. Jos olet erittäin tavallisessa ammatissa, kuten metsä- ja paperi-alalla, voit olla varma siitä, että kaikki puolueet haluavat ymmärtää sinun ongelmiasi.
Tästä on seurauksena se, että sinulla on tavallisuutesi ansiosta paljon paremmat taloudelliset ja juridioset oikeudet, jos kohtaat elämässäsi kriisejä.
Jos ongelmasi ovat tavallisia, kuten ylipainoa, korkeaa verenpainetta, työttömyyttä ja muuta sellaista, voit olla varma, että iltapäivälehdissä ja televisiodokumenteissa hyvin kattavasti käsitellään sinun ongelmiasi.
Sinun ei tarvitse kuluttaa valtavasti aikaa perehtyäksesi erikoisten sairauksien hoitoon tai maksaa spesialistille. Jo ihan tavallinen lääkäri osaa neuvoa sinua sinun tavallisessa ongelmassasi.
Haluatko nähdä hyvän elokuvan? Valitse suosituin. Sinun makusi on tavallinen, joten taatusti tykkäät siitä.
Haluatko löytää hyvän ravintolan? Valitse suosituin. Sinun makusi on tavallinen, joten taatusti tykkäät siitä.
Näin helppoa eläsi on, jos suhtaudut omaan tavallisuuteen rennosti ja sen ansaitsemalla ylpeydellä.
Muista, että erityisyydentavoittelu on nykyään hyvin suosittua, ja oikeastaan ihan tavallista sekin. Sinun ei siis kannata mitenkään huolestua siitä, jos haluat hieman erottautua. Valitse kaikessa rauhassa sellainen pukeutumistyyli, joka on mielestäsi tyylikäs ja jännittävä. Pian huomaat, että se on ihan tavallinen. Niin on hyvä. Sinulla kaikki syyt olla onnellinen, jos näet että kuulut joukkoon.
Niin kauan kuin olet tavallinen, ei sinua korvaa kukaan.
"Elämä on lyhyt. Miten valtavasti elämänvoimaa meneekään haaskuuseen tavallisuuteen pyrkimällä.Tämä individualistinen päähänpisto on erittäin vaarallinen, sillä mikään ei ole ihmiselle niin suureksi hyödyksi kuin tavallisuus. Meidän jokapäiväinen elämämme tarjoaa loputtomasti esimerkkejä, mutta niitä ei haluta huomata, koska tavallisuuden vastaisesta ideologiasta on tullut kaikenpeittävä - etenkin Hollywoodin tuotoksissa.
Miksi tavallisuus on niin suosittua?"
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/07/tavallisuus-tuottava-vale
Tavallisuuden pelko on vaaraksi etenkin köyhille, koska heidän tulisi uskaltaa haaveilla juuri tavallisuudesta, eikä äkkirikastumisesta lottovoitolla. Tavallisuus on kuitenkin niin suuri tabu, ettei ihminen voi haaveilla siitä, että hänen elämänlaatunsa paranisi vain hieman - sen täytyy mullistua täydellisesti.
Annan muutaman esimerkin tavallisuuden parantavasta voimasta:
1.) Suomessa puhu suomea tai englantia, se on tavallista
Kun Suomessa asioi missä tahansa virastossa tai liikkeessä, on paljon mutkattomampaa, jos osaa puhua suomea. Englannillakin pärjää, ehkä ruotsillakin joissain yhteyksissä - tai jos sattuu tsäkä.
Vieraiden kielten opiskelu on myöskin viisasta aloittaa tavallista sanoista. Mitä yleisempiä sanat ovat, sen parempi. Näin lisäät sen mahdollisuutta, että sinua ymmärretään. Kannattaa uskoa todennäköisyyksiin, sillä yleensä kohtaamasi ongelmatilanteet ovat niitä tavallisia ongelmatilanteita, joihin matkaopas osaa varautua, ja joissa pärjätään ihan tavallisilla sanoilla, kuten "vessa?" tai "taksi?" tai "ruokaa? Mistä?"
2.) Tavallisessa ammatissa poliitikot kuuntelevat sinua
Jos olet valinnut melko tavallisen ammatin, kuten opettaja tai sairaanhoitaja, on sinulla paljon suuremmat mahdollisuudet nähdä oman ammattisi harjoittaja television keskusteluillassa tilittämässä ministeriä. Jos olet erittäin tavallisessa ammatissa, kuten metsä- ja paperi-alalla, voit olla varma siitä, että kaikki puolueet haluavat ymmärtää sinun ongelmiasi.
Tästä on seurauksena se, että sinulla on tavallisuutesi ansiosta paljon paremmat taloudelliset ja juridioset oikeudet, jos kohtaat elämässäsi kriisejä.
3.) Keskity tavallisiin ongelmiin, jotta muu maailma ratkoisi niitä sinun puolestasi
Jos ongelmasi ovat tavallisia, kuten ylipainoa, korkeaa verenpainetta, työttömyyttä ja muuta sellaista, voit olla varma, että iltapäivälehdissä ja televisiodokumenteissa hyvin kattavasti käsitellään sinun ongelmiasi.
Sinun ei tarvitse kuluttaa valtavasti aikaa perehtyäksesi erikoisten sairauksien hoitoon tai maksaa spesialistille. Jo ihan tavallinen lääkäri osaa neuvoa sinua sinun tavallisessa ongelmassasi.
4.) Jos olet oikeasti tavallinen, niin löydät aina omasi valitsemalla suosituimman
Haluatko nähdä hyvän elokuvan? Valitse suosituin. Sinun makusi on tavallinen, joten taatusti tykkäät siitä.
Haluatko löytää hyvän ravintolan? Valitse suosituin. Sinun makusi on tavallinen, joten taatusti tykkäät siitä.
Näin helppoa eläsi on, jos suhtaudut omaan tavallisuuteen rennosti ja sen ansaitsemalla ylpeydellä.
5.) Älä ahdistu, jos haluat joskus poikeata tavallisuudesta
Muista, että erityisyydentavoittelu on nykyään hyvin suosittua, ja oikeastaan ihan tavallista sekin. Sinun ei siis kannata mitenkään huolestua siitä, jos haluat hieman erottautua. Valitse kaikessa rauhassa sellainen pukeutumistyyli, joka on mielestäsi tyylikäs ja jännittävä. Pian huomaat, että se on ihan tavallinen. Niin on hyvä. Sinulla kaikki syyt olla onnellinen, jos näet että kuulut joukkoon.
Niin kauan kuin olet tavallinen, ei sinua korvaa kukaan.
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
Virallisen arkeologian suuri hiljaisuus
Olen harrastanut "väärinkäsitysten arkeologiaa" jo muutamien vuosien ajan, mutta en muista aiemmin käsitelleeni siinä varsinaista arkeologiaa. Nyt olen kuitenkin lyhyen ajan sisällä törmännyt useampaan pseudoarkeologiseen uutiseen, jotka herättävät hämmennystä.
Eniten hämmennystä minussa on herättänyt se, miten virallinen akateeminen arkeologia ei koskaan tunnu kommentoivan mitään, mitä netissä tapahtuu. Siitä onkin tullut erittäin epäsuosittua viime aikoina - tai kenties se on ollut sitä jo pidemmän aikaa?
Poliittisissa kysymyksissä on usein kaksi tai useampaa puolta, jotka nopeasti reagoivat toistensa levittämään väärään tietoon ja valheisiin. Näin ei kuitenkaan ole asian laita tieteessä, jossa virallinen aiheeseen perehtynyt tutkijaryhmä marginaalisen pieni. eikä heillä ole mitään asemaa julkisessa mediassa.
Arkeologiaa koskevat uutiset, jotka sosiaalisessa mediassa leviävät, alkavat lähes aina väittämällä "tämä kumoaa virallisen historiankirjoituksen valheet!" tai "tämä mullistaa käsityksesi historiasta!"
Kukaan ei levitä uutista, joka ei ole uutinen, koska se asia on tiedetty jo jonkin aikaa. Ja silti virallisen arkeologian ehkä kannattaisi yhä kyetä innostumaan löydöksistään, eikä piilottaa niitä jonkin maan kansallismuseon jättimäiseen varastoon, kuten Indiana Jones -elokuvissa aina arkeologisten löytöjen kohtaloa aina kuvataan.
Innostus erottaa pseudoarkeologian oikeasta arkeologiasta - ja innostus on ainoa asia, minkä avulla tieteelliset löydökset voivat levitä sosiaalisessa mediassa, joka on ainoa nykymedia, missä arkeologia edes on olemassa.
Sana "Illuminati" on aikaa sitten kadottanut lumonsa, eikä "Rothschild" enää herätä kauhua, koska myös siihen liittyvät väittämät ovat kaikille. Sen sijaan Smithsoniaaninen instituutti kuulostaa juuri nyt sopivan salamyhkäiseltä. Ties mitä ne smitsoniaanit tällä kertaa ovat juonineen ihmiskunnan pään menoksi?
Voiko tällaisessa, kuin suoraan Lovecraftin Cthulhu-mythoksesta tempaistussa oppilaitoksessa erikoistua mihinkään muuhun kuin okkultismiin ja hurjastelevan eliitin saatananpalvontamenoihin?
Tiedän, ettet sinä kenties edes usko koko smitsoniaanisen instituutin olemassaoloon, mutta heidän väitetään silti hankkineen haltuunsa ja hävittäneen satoja, ellei tuhansia jättiläisen luurankoja, joita on löydetty Amerikan mantereelta:
http://worldnewsdailyreport.com/smithsonian-admits-to-destruction-of-thousands-of-giant-human-skeletons-in-early-1900s/
Näistä jättiläisten luurangoista on todisteena lukuisia lehtileikkeitä 1800-luvulta sekä valokuvia, joissa ilmiselvästi esitellään ihmisen luita, mutta monta kertaa suuremassa koossa. Nämä jättiläiset ovat luiden perusteella olleet helposti kolmemetrisiä!
Uutinen, jossa pahuuden insitutuutti myöntää kavalat tekonsa, on jaettu 111 tuhatta kertaa.
Löysin kuitenkin toisen nettisivun, jossa tämä uutinen pala kerrallaan todistetaan pelkäksi fiktioksi:
http://www.snopes.com/media/notnews/giantcoverup.asp
Tätä juttua on jaettu 3 tuhatta kertaa. Myönnän, että sen lukeminen oli suuri pettymys. Olisi kiva, jos meillä olisi sellainen arkeologinen instituutti, joka etsii virallisen historian vastaiset todisteet ja tuhoaa ne, koska uskoo oman valtansa perustuvan siihen, että virallinen totuus ei horju. Se olisi tosi jännittävää, ja ennen kaikkea pseudoarkeologien valtaisaa armeijaa innostaa varmuus siitä, että meidän käsityksemme historiasta on väärennös.
Se jättää niin paljon enemmän itse löydettäväksi. Kaikki mitä valheen alta paljastuu on merkittävää. Arkeologiassa ei ole enää kyse vain luista ja pölyisistä kaivauksista. Se on seikkailu, jossa taistellaan jättimäisiä pahuuden voimia vastaan.
Turkista ja etenkin Maltalta on löydetty useita selkeästi ajoneuvon jättämiä jalkiä, joiden ikää on vaikea määrittää. Näiden jälkien tiedetään kuitenkin olevan hyvin vanhoja, koska ne ovat paikoin peittyneet syvälle mullan ja kasvillisuuden alle.
Jäljet ovat painautuneet peruskallioon, mikä herättää aavistuksen siitä painosta, joka muinaisella koneella on täytynyt olla. Niinpä näihin kärrynjälkiin (=cart ruts) liitetään usein ajatus kadonneesta huipputeknologiasta ja sivilisaatioista, joilla on ollut nykyaikaisia höyrykoneita tai jopa jotakin vielä mahtavampia teknologioita.
Kymmenien asialle omistuneiden sivustojen mukaan nämä jäljet ovat tieteelle täysi mysteeri.
Näiden samojen sivustojen on joko oltava täydellisen tietäättömiä Googlen hakukoneesta, sillä on helppo löytää artikkeleja, joissa tutkijat selittävät mistä tässä on kyse. He ovat peräti menneet paikan päälle ja testanneet kuinka vastaavia voitaisiin jäljentää nykyteknologialla.
Empiirisissä kokeissa - jotka perustuvat pitkälti paikallisten ihmisten puheisiin sateen vaikutuksesta maaperään - on havaittu, että pitkän ja rankan sateen jälkeen paikallinen "peruskallio" menettää kantavuutensa 80-prosenttisesti, jonka jälkeen vastaavat jäljet uurtaa kallioon aivan tavallinen puinen hevoskärry. Siihen ei tarvita panssarivaunua. Siihen tarvitaan vain sadetta.
Tässäkin tapauksessa käy kuitenkin seuraavalla tavalla:
En tiedä onko kukaan edes jaksanut lukea tänne asti. Ketä muka edes kiinnostaisi arkeologia, joka perustuu puhtaasti todistusaineistoon, eikä hyödynnä mielikuvituksen voimaa? Kun 1980-luvulla Erich Von Däniken paljasti historian monia salattuja totuuksia kirjoissaan sekä televisiodokumenteissaan, akatemia oli täysin voimaton.
Tai ehkä kaiken taustalla sittenkin on suuri salaliitto? Ehkä yliopistot ja säätiöt salaa rahoittavat näitä pseudoarkeologisia sivustoja, jotta arkeologia kiinnostaisi useampia nuoria? Mitä merkitystä sillä edes on mitä ihmiset menneisyydestä ajattelevat?
PS.
Nykyisen innostuksen jättiläisluurankoja kohtaan voi palauttaa kuvankäsittely-yhteisö Worth1000:n järjestämiin kilpailuihin. Photo Shop -velhot ovat ovat jo 2000-luvun alusta alkaen tuottaneet manipuloituja kuvia ernäisistä aiheista. Tämä juttu esimerkiksi on vuodelta 2004:
http://www.rationalistinternational.net/article/20041001_fi.html
Huijauksia on pilan tähden tai rahastus mielessä tehty kautta aikojen. Nykyään on hyvin vaikea sanoa jostain sata vuotta vanhasta lehtileikkeestä onko se aito tai perustuuko se aitoihin tapahtumiin. Asiaa ei auta se, jos seuraavan viikon lehdessä toimitus on tunnustanut langenneensa halpaan. Myös aprillipiloja tai vastaavia voidaan nykyään lukea täysin tosissaan. Koska "dokumentteja" on niin suuri määrä, tuntuu helposti uskottavalta, että joidenkin niistä täytyy olla todellisia, mutta viranomaiset ovat peitelleet asioita.
Eniten hämmennystä minussa on herättänyt se, miten virallinen akateeminen arkeologia ei koskaan tunnu kommentoivan mitään, mitä netissä tapahtuu. Siitä onkin tullut erittäin epäsuosittua viime aikoina - tai kenties se on ollut sitä jo pidemmän aikaa?
Poliittisissa kysymyksissä on usein kaksi tai useampaa puolta, jotka nopeasti reagoivat toistensa levittämään väärään tietoon ja valheisiin. Näin ei kuitenkaan ole asian laita tieteessä, jossa virallinen aiheeseen perehtynyt tutkijaryhmä marginaalisen pieni. eikä heillä ole mitään asemaa julkisessa mediassa.
Arkeologiaa koskevat uutiset, jotka sosiaalisessa mediassa leviävät, alkavat lähes aina väittämällä "tämä kumoaa virallisen historiankirjoituksen valheet!" tai "tämä mullistaa käsityksesi historiasta!"
Kukaan ei levitä uutista, joka ei ole uutinen, koska se asia on tiedetty jo jonkin aikaa. Ja silti virallisen arkeologian ehkä kannattaisi yhä kyetä innostumaan löydöksistään, eikä piilottaa niitä jonkin maan kansallismuseon jättimäiseen varastoon, kuten Indiana Jones -elokuvissa aina arkeologisten löytöjen kohtaloa aina kuvataan.
TAPAUSESIMERKKI 1: Smithsonian-insituutin valheet
Sana "Illuminati" on aikaa sitten kadottanut lumonsa, eikä "Rothschild" enää herätä kauhua, koska myös siihen liittyvät väittämät ovat kaikille. Sen sijaan Smithsoniaaninen instituutti kuulostaa juuri nyt sopivan salamyhkäiseltä. Ties mitä ne smitsoniaanit tällä kertaa ovat juonineen ihmiskunnan pään menoksi?
Voiko tällaisessa, kuin suoraan Lovecraftin Cthulhu-mythoksesta tempaistussa oppilaitoksessa erikoistua mihinkään muuhun kuin okkultismiin ja hurjastelevan eliitin saatananpalvontamenoihin?
http://worldnewsdailyreport.com/smithsonian-admits-to-destruction-of-thousands-of-giant-human-skeletons-in-early-1900s/
Näistä jättiläisten luurangoista on todisteena lukuisia lehtileikkeitä 1800-luvulta sekä valokuvia, joissa ilmiselvästi esitellään ihmisen luita, mutta monta kertaa suuremassa koossa. Nämä jättiläiset ovat luiden perusteella olleet helposti kolmemetrisiä!
Löysin kuitenkin toisen nettisivun, jossa tämä uutinen pala kerrallaan todistetaan pelkäksi fiktioksi:
http://www.snopes.com/media/notnews/giantcoverup.asp
Tätä juttua on jaettu 3 tuhatta kertaa. Myönnän, että sen lukeminen oli suuri pettymys. Olisi kiva, jos meillä olisi sellainen arkeologinen instituutti, joka etsii virallisen historian vastaiset todisteet ja tuhoaa ne, koska uskoo oman valtansa perustuvan siihen, että virallinen totuus ei horju. Se olisi tosi jännittävää, ja ennen kaikkea pseudoarkeologien valtaisaa armeijaa innostaa varmuus siitä, että meidän käsityksemme historiasta on väärennös.
Se jättää niin paljon enemmän itse löydettäväksi. Kaikki mitä valheen alta paljastuu on merkittävää. Arkeologiassa ei ole enää kyse vain luista ja pölyisistä kaivauksista. Se on seikkailu, jossa taistellaan jättimäisiä pahuuden voimia vastaan.
TAPAUSESIMERKKI 2: Muinaiset panssarivaunut ja titaanien sotakoneet
Turkista ja etenkin Maltalta on löydetty useita selkeästi ajoneuvon jättämiä jalkiä, joiden ikää on vaikea määrittää. Näiden jälkien tiedetään kuitenkin olevan hyvin vanhoja, koska ne ovat paikoin peittyneet syvälle mullan ja kasvillisuuden alle.
Jäljet ovat painautuneet peruskallioon, mikä herättää aavistuksen siitä painosta, joka muinaisella koneella on täytynyt olla. Niinpä näihin kärrynjälkiin (=cart ruts) liitetään usein ajatus kadonneesta huipputeknologiasta ja sivilisaatioista, joilla on ollut nykyaikaisia höyrykoneita tai jopa jotakin vielä mahtavampia teknologioita.
Näiden samojen sivustojen on joko oltava täydellisen tietäättömiä Googlen hakukoneesta, sillä on helppo löytää artikkeleja, joissa tutkijat selittävät mistä tässä on kyse. He ovat peräti menneet paikan päälle ja testanneet kuinka vastaavia voitaisiin jäljentää nykyteknologialla.
Empiirisissä kokeissa - jotka perustuvat pitkälti paikallisten ihmisten puheisiin sateen vaikutuksesta maaperään - on havaittu, että pitkän ja rankan sateen jälkeen paikallinen "peruskallio" menettää kantavuutensa 80-prosenttisesti, jonka jälkeen vastaavat jäljet uurtaa kallioon aivan tavallinen puinen hevoskärry. Siihen ei tarvita panssarivaunua. Siihen tarvitaan vain sadetta.
Tässäkin tapauksessa käy kuitenkin seuraavalla tavalla:
1.) Henkilö kadottaa kiinnostuksensa ilmiöön, koska mysteeri ratkeaa. Hän ehkä jakaa uutisen somessa yhden kerran tai sitten ei jaksa tehdä edes sitä. Koko juttu on hänen osaltaan loppuun käsitelty. Tyhmää että hän edes hetken ajan kuvitteli muinaisten vaunujen olleen terästä ja jättiläisten ajamia.Kuten otsikossa totean, näyttää hyvinkin siltä, että virallinen arkeologia on hiljaa, häpeissään ja käpertyneenä omaan pieneen kuplaansa. Siltä ehkä sosiaalisen median sekä uudenaikaisten vastamedioiden valossa vaikuttaa... tai ehkä se on totta... mutta miksi tätä kysymystä ei riittävän usein esitetä ääneen?
2.) Henkilö ei suostu myöntämään, että totuus on tarua vähemmän ihmeellinen. Hän jatkaa tiedon levittämistä mytologisen ja pseudotieteellisen selityksen innoittamana. Vuosien ajan hän jakaa kaikki aiheesta löytämänsä uudet hämäräperäiset todisteet ja onnistuu vakuuttamaan ainakin kymmenen ihmistä, joista puolet hänen laillaan jakavat jännittävää selitystä eteen päin, perehtymättä vastakkaiseen tietoon tai hyväksymättä sitä totuudeksi.
En tiedä onko kukaan edes jaksanut lukea tänne asti. Ketä muka edes kiinnostaisi arkeologia, joka perustuu puhtaasti todistusaineistoon, eikä hyödynnä mielikuvituksen voimaa? Kun 1980-luvulla Erich Von Däniken paljasti historian monia salattuja totuuksia kirjoissaan sekä televisiodokumenteissaan, akatemia oli täysin voimaton.
Tai ehkä kaiken taustalla sittenkin on suuri salaliitto? Ehkä yliopistot ja säätiöt salaa rahoittavat näitä pseudoarkeologisia sivustoja, jotta arkeologia kiinnostaisi useampia nuoria? Mitä merkitystä sillä edes on mitä ihmiset menneisyydestä ajattelevat?
PS.
Nykyisen innostuksen jättiläisluurankoja kohtaan voi palauttaa kuvankäsittely-yhteisö Worth1000:n järjestämiin kilpailuihin. Photo Shop -velhot ovat ovat jo 2000-luvun alusta alkaen tuottaneet manipuloituja kuvia ernäisistä aiheista. Tämä juttu esimerkiksi on vuodelta 2004:
http://www.rationalistinternational.net/article/20041001_fi.html
Huijauksia on pilan tähden tai rahastus mielessä tehty kautta aikojen. Nykyään on hyvin vaikea sanoa jostain sata vuotta vanhasta lehtileikkeestä onko se aito tai perustuuko se aitoihin tapahtumiin. Asiaa ei auta se, jos seuraavan viikon lehdessä toimitus on tunnustanut langenneensa halpaan. Myös aprillipiloja tai vastaavia voidaan nykyään lukea täysin tosissaan. Koska "dokumentteja" on niin suuri määrä, tuntuu helposti uskottavalta, että joidenkin niistä täytyy olla todellisia, mutta viranomaiset ovat peitelleet asioita.
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Puhuvat eläimet ja supervoimat
Kuluneen vuoden kymmenen katsotuimman elokuvan listalla ei ole yhtään
realistista draamaa tai komediaa. Jokainen menestynyt elokuva on
fantasiaa, jossa eläimet puhuvat tai ihmisillä on supervoimia:
http://www.boxofficemojo.com/yearly/chart/?view2=worldwide&yr=2016&p=.htm
Jos vielä määritellään Jason Bourne henkilöksi, jolla on yli-inhimillisiä kykyjä, niin sama väite pätee 20 menestyneimpään elokuvaan. Ja itse asiassa sama yleistys supervoimista ja eläimistä pätee myös vuoteen 2015. Ja vuoteen 2014. Ja vuoteen 2013...
Edellinen Top10-menestyselokuva, jossa ei ole puhuvia eläimiä tai supervoimia on vuonna 2011 julkaistu Kauhea kankkunen osa 2.
Tästä voisi mennä moneen suuntaan. Koska olen viime aikoina lukenut vain lasten kirjoittamia tarinoita ja kiirehtinyt niihin perustuvaa käsikirjoitusta, en voi todeta muuta kuin, että näinhän lasten hallitsemassa maailmassa luonnollisesti tapahtuu. Elokuvateattereissa näytettyjen leffojen menestykseen vaikuttaa hyvin paljon se, mitä lapset tahtovat ja saavat nähdä, kun koko perhe lähtee elokuviin. Suuren budjetin animaatiot ovat aina menestyneet näillä listoilla.
Ja silti monet näistä elokuvista ovat aikuisten toimintaelokuvia, joiden ikäraja on 15 vuotta tai jopa K18.
Useiden talouskriisien ja laajamittaisen taantuman aikakaudella olisi helppo vedota eskapismiin, mutta sarjakuvasankarien valtakausi alkoi jo 2000-luvun alussa, kun monissa maissa elettiin keskellä nousukautta. Harry Potter, Sormusten herra ja Marvelin supersankarit valtaavat keskeiset sijat lähes kaikkina vuosina jolloin niitä on ilmestynyt. Elokuvien perusteella me elämme hallitsevien fantasia-universumien aikakaudella, jossa on hyvin vähän tilaa realismille ja historiallisille kertomuksille. Suurten yritysten suuret tuotemerkit asettavat kaikille planeetan kansalaisille velvollisuuden tulla niistä tietoiseksi.
Velvollisuudentunnosta minäkin olen useimpia näistä elokuvista katsellut. Eivät uudet Star Wars tai Star Trek -elokuvat niin hyviä ole. Eivät elokuvien Harry Potterit pärjää kirjoille. Hobitin jakaminen kolmeen osaan onnistui aika surkeasti. Ja silti ne on nähtävä. Jokaisella on oltava niistä mielipide.
Fiktiivisten narratiivien avulla mitataan ihmisten moraalisia käsityksiä. Niiden avulla moraalia myös muokataan. Elokuvat pyrkivät löytämään laajimman yhteisen nimittäjän, mitä kautta niistä tulee eräänlainen alkukantaisimman ihmisyyden peili. Tästä peilistä näyttäytyvä maailman on hyvin mustavalkoinen ja kyyninen.
Kaiken saa ilmaiseksi. Ei tarvitse ponnistella älyllisestti tai tunnetasolla. Jos katsojat joutuvat kärsimään pientäkin epämukavuutta, tylsisymistä tai moraalisia ristiriitoja, he lyttäävän elokuvan heti. Se ei palvellut heitä pyyteettömästi, vaan asetti ehtoja.
Oscar-palkittuja elokuvia ei näillä listoilla yleensä nähdä vasta kuin sijoilla 20.-50. Vaikka omassa kaveripiirissäni oscareihin suhtauduttaisiin populistisena höttönä, ne silti koskettavat vain pientä eliittiä, jolla on kärsivällisyyttä katsella vaikkapa oikeusistuntoa tai historiallista draamaa. Cannesin elokuvajuhlien poiminnat edustavat jo aivan naurettavan pientä marginaalia.
Puhuvat eläimet voivat tietenkin olla mitä ovelin tekosyy puhua todellisen maailman todellisista ongelmista. Antiikin faabeleista alkaen eläimiä on hyödynnetty ihmisyyden eri puolien tai erilaisten ihmistyyppien vertauskuvana.
En osaa sanoa kummasta on enemmän kysymys: olemmeko me jotenkin "kehittyneet" tähän pisteeseen, jossa viihde täydellisesti varastaa ihmisten huomion ja vapaa-ajan, antamatta mitään pysyvää tilalle - vai olemmeko me globaalin populaarikulttuurin myötä täydellisesti irtautuneet omasta historiastamme ja kulttuuristamme ja taantuneet pelkistetyimmän mahdollisen inhimillisen viestinnän tasolle?
Teknologisen ja kulttuurisen kehityksen eräänä tavoitteena on se, että ihminen saisi ilmentää omaa luontoaan mahdollisimman häiriintymättömästi. Unelmoille utopiasta, jossa meidän ei tarvitsisi ollenkaan kehittyä, sillä olosuhteet kehittyisivät meidän puolestamme. Ympäristö täyttäisi meidän tarpeemme ja vastaisi meidän mielihaluihimme.
Jos se on vaikea toteuttaa todellisuudessa, se laitetaan toteutumaan fantasiassa, taikasauvan heilautuksella.
Elokuvien taika liittyy etenkin siihen, että jostakin on maksettu satoja miljoonia, tuhannet ammattilaiset ovat antaneet työpanoksensa, ja sitten sinä saat sen itsellesi vain 10 eurolla. Elokuva maksaa 100 miljoonaa tehdä, mutta sinulle se maksaa vain yhden tunnin palkan. Saat kaksi tuntia viihdettä yhden tunnin työllä - eikö ole aika hyvä diili?
http://www.boxofficemojo.com/yearly/chart/?view2=worldwide&yr=2016&p=.htm
Jos vielä määritellään Jason Bourne henkilöksi, jolla on yli-inhimillisiä kykyjä, niin sama väite pätee 20 menestyneimpään elokuvaan. Ja itse asiassa sama yleistys supervoimista ja eläimistä pätee myös vuoteen 2015. Ja vuoteen 2014. Ja vuoteen 2013...
Edellinen Top10-menestyselokuva, jossa ei ole puhuvia eläimiä tai supervoimia on vuonna 2011 julkaistu Kauhea kankkunen osa 2.
Tästä voisi mennä moneen suuntaan. Koska olen viime aikoina lukenut vain lasten kirjoittamia tarinoita ja kiirehtinyt niihin perustuvaa käsikirjoitusta, en voi todeta muuta kuin, että näinhän lasten hallitsemassa maailmassa luonnollisesti tapahtuu. Elokuvateattereissa näytettyjen leffojen menestykseen vaikuttaa hyvin paljon se, mitä lapset tahtovat ja saavat nähdä, kun koko perhe lähtee elokuviin. Suuren budjetin animaatiot ovat aina menestyneet näillä listoilla.
Ja silti monet näistä elokuvista ovat aikuisten toimintaelokuvia, joiden ikäraja on 15 vuotta tai jopa K18.
Useiden talouskriisien ja laajamittaisen taantuman aikakaudella olisi helppo vedota eskapismiin, mutta sarjakuvasankarien valtakausi alkoi jo 2000-luvun alussa, kun monissa maissa elettiin keskellä nousukautta. Harry Potter, Sormusten herra ja Marvelin supersankarit valtaavat keskeiset sijat lähes kaikkina vuosina jolloin niitä on ilmestynyt. Elokuvien perusteella me elämme hallitsevien fantasia-universumien aikakaudella, jossa on hyvin vähän tilaa realismille ja historiallisille kertomuksille. Suurten yritysten suuret tuotemerkit asettavat kaikille planeetan kansalaisille velvollisuuden tulla niistä tietoiseksi.
Velvollisuudentunnosta minäkin olen useimpia näistä elokuvista katsellut. Eivät uudet Star Wars tai Star Trek -elokuvat niin hyviä ole. Eivät elokuvien Harry Potterit pärjää kirjoille. Hobitin jakaminen kolmeen osaan onnistui aika surkeasti. Ja silti ne on nähtävä. Jokaisella on oltava niistä mielipide.
Fiktiivisten narratiivien avulla mitataan ihmisten moraalisia käsityksiä. Niiden avulla moraalia myös muokataan. Elokuvat pyrkivät löytämään laajimman yhteisen nimittäjän, mitä kautta niistä tulee eräänlainen alkukantaisimman ihmisyyden peili. Tästä peilistä näyttäytyvä maailman on hyvin mustavalkoinen ja kyyninen.
Kaiken saa ilmaiseksi. Ei tarvitse ponnistella älyllisestti tai tunnetasolla. Jos katsojat joutuvat kärsimään pientäkin epämukavuutta, tylsisymistä tai moraalisia ristiriitoja, he lyttäävän elokuvan heti. Se ei palvellut heitä pyyteettömästi, vaan asetti ehtoja.
Oscar-palkittuja elokuvia ei näillä listoilla yleensä nähdä vasta kuin sijoilla 20.-50. Vaikka omassa kaveripiirissäni oscareihin suhtauduttaisiin populistisena höttönä, ne silti koskettavat vain pientä eliittiä, jolla on kärsivällisyyttä katsella vaikkapa oikeusistuntoa tai historiallista draamaa. Cannesin elokuvajuhlien poiminnat edustavat jo aivan naurettavan pientä marginaalia.
Puhuvat eläimet voivat tietenkin olla mitä ovelin tekosyy puhua todellisen maailman todellisista ongelmista. Antiikin faabeleista alkaen eläimiä on hyödynnetty ihmisyyden eri puolien tai erilaisten ihmistyyppien vertauskuvana.
Teknologisen ja kulttuurisen kehityksen eräänä tavoitteena on se, että ihminen saisi ilmentää omaa luontoaan mahdollisimman häiriintymättömästi. Unelmoille utopiasta, jossa meidän ei tarvitsisi ollenkaan kehittyä, sillä olosuhteet kehittyisivät meidän puolestamme. Ympäristö täyttäisi meidän tarpeemme ja vastaisi meidän mielihaluihimme.
Jos se on vaikea toteuttaa todellisuudessa, se laitetaan toteutumaan fantasiassa, taikasauvan heilautuksella.
Elokuvien taika liittyy etenkin siihen, että jostakin on maksettu satoja miljoonia, tuhannet ammattilaiset ovat antaneet työpanoksensa, ja sitten sinä saat sen itsellesi vain 10 eurolla. Elokuva maksaa 100 miljoonaa tehdä, mutta sinulle se maksaa vain yhden tunnin palkan. Saat kaksi tuntia viihdettä yhden tunnin työllä - eikö ole aika hyvä diili?
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Kevätpörriäisen eväitä presidentille
Ensin matkaamme ajassa vuoteen 1968. Urho Kekkosen ajan mielikuvista olisi kiintoisaa tehdä laajempikin tutkimus, mutta olen saanut käsiini vain pienen osan menneiden vuosien lehdistä.
Seuraavaksi esittelen neuvoja, joita lapset ovat tarjonneet uudelle presidentille vuonna 2000, kun Tarja Halonen astui virkaansa. Hallussani on myös Kevätpörriäinen, jossa lapset kertovat mietteitään Sauli Niinistöstä, mutta artikkelista olisi tullut liian pitkä. Ehkä palaamme häneen joku toinen kerta?
 | |||
| Kevätpörriäinen 1968. |
 | ||
| Seppo Järvinen VI lk. |
...olisin kylläinen mies. Minun olisi hienot vaatteet ja hienot mrkit. Minä tulisin koneella, ja toiset ottaisivat valokuvia.
 |
| Timo Koskenneva II lk |
 |
| Virpi Julkunen III lk |
 |
| Kaarina Rissanen II lk |
...tekisin kaiken saavuttaakseni kansan suosion. Panisin Suomen asiat kuntoon. Erottaisin kaikki lässyttäjät hallituksesta.
 |
| Päivi Suoknuuti IV lk |
 |
| Pirkko Hautala III lk |
Kevätpörriäisen terveiset presidentille 2000
Vuoden 2000 numerossa lapset lähettävät terveisensä Suomen uudelle presidentille.
 |
| Reetta Rannanmäki 2 lk |
 |
| Aliisa Koivisto 4 B |
 |
| Mari Matikainen 3 B |
 |
| Ronnie 2 C |
 |
| Emma Vancagovic 3 C |
 |
| Amira Tuominen 1 A, Emilia Tuovinen 1 A, Suvi Nyman 2C |
 |
| Laura Salminen 1 C |
 |
| Eelis Seppänen 1 D, Kirsi Tuomikoski 2 B |
 |
| Lilja Bom 1 A |
 |
| Anders Ferm 2 A |
 |
| Make / Anna Rasilainen 2 A / Laura Lehtilä 3 A |
 |
| Roni Keto 1 A |
 |
| Tino Lindström 3 A |
Pikkujättiläinen toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää pyhäinpäivää taikka Halloweenia!
keskiviikko 19. lokakuuta 2016
Gonzotiede ja tieteen koskemattomuus
"Harrastelijat eivät ole päteviä kritisoimaan tiedeyhteisön kantoja."Tällaisen monesti kuullun väittämän voi tulkita kahdella tavoin (tai ehkä useammallakin tavalla). Hyväksyn itse empiirisenä yleistyksenä sen tulkinnan (neutraalin toteamuksen), että amatöörit, harrastelijat, diletantit tai ensimmäisen vuoden opiskelijat eivät pääsääntöisesti tunne asiaa riittävän hyvin. Kyse ei kuitenkaan ole absoluuttisesta ja ehdottomasta säännöstä, sillä liiankin usein totuus kuullaan lapsen suusta.
Samaan aikaan en siis hyväksy sitä tulkintaa, ettei lukiolainen saisi kritisoida yliopisto-opiskelijaa tai ettei maisteri saisi kritisoida professoria, koska häneltä puuttuu muodollinen pätevyys.
Liian tuttua on se, että tieteentekijä tai tiedeyhteisö sivuuttaa asiallisen kritiikin, koska turhamaisuuden tähden ei halua alentua keskusteluun muiden kuin vertaistensa kanssa.
Gonzotieteen useista määritelmistä voisi yksi olla seuraavanlainen:
Gonzotieteilijä toimii tiedeyhteisön ulkopuolella, rajapinnassa tai marginaalissa, mutta hän tuntee siitä huolimatta tieteen perusperiaatteet sekä sen aihepiirin, johon ottaa kantaa. Gonzotieteilijä tekee tiedettä omalla vapaa-ajallaan ja omasta intohimosta ilman palkkaa tai muodollista pätevyyttä, mutta juuri intohimo ja vuosien omistautuminen antaa hänelle pätevyyden kritisoida tiedeyhteisöä, sikäli kuin tiedeyhteisö sellaista kritiikkiä kuuntelee.Tiedeyhteisöt, kuten kaikki muutkin ihmisryhmät ovat alttiita lukuisille korruption muodoille. Tieteentekijöiden mieli on ensinnäkin taipuvainen fakkiutumaan tiettyjen teorioiden sekä diskurssien (käsitteellisten konventioiden) ympärille. Näiden selitysmallien puolustajat asettavat suurempia vaatimuksia artikkeleille, joissa he kokevat hyökättävän tuttuja uskomuksia vastaan. Tätä kautta tieteellisellä uralla on helpompi edetä, jos kiittää opettajiaan ja alan vaikutusvaltaisia henkilöitä, eikä kyseenalaista heidän päätelmiään.
Tiedeyhteisöillä on toisin sanoen taipumus palkita kuuliaisuudesta, eikä niinkään kapinallisuudesta, vaikka teoriatasolla aina korostetaan sitä, miten tiede perustuu kriittisyyteen.
Tieteessä vanhentuneita paradigmoja on vaikeampi muuttaa, jos tiedeyhteisössä pidetään soveliaana torjua kritiikkiä sen mukaan kuka puhuu, eikä sen mukaan mitä sanotaan ja kuinka hyvin perusteluin. On ensin kiltisti mukailtava klassisia opetuksia, kunnes saavuttaa tietyn aseman, ja sitten vasta on lupa ilmaista oma erimielisyytensä.
Klassisessa tieteenfilosofiassa ei välttämättä aina eritellä inhimillistä taipumusta kumartaa kuvia ja kunnioittaa tunnettuja auktoriteetteja ylitse muiden, mutta tiede ei ole tällaisen inhimillisen puolueellisuuden yläpuolella. Myös tieteessä huomaamatta tukeudutaan heimoajatteluun ja halutaan kokea yhteisöllisyyttä, jossa myös hierarkioilla on keskeinen rooli.
Tieteessä uusien ideoiden esittäminen on tullut tarpeettoman vaikeaksi, minkä tähden erittäin älykkäät ja tarkkaavaiset yksilöt voivat turhautua tieteellisellä uralla. Vaarallisinta on tietenkin liian korkea moraali, eli totuuden rakastaminen ylitse oman tiimin kunnian. Jos kellään on huomautettavaa, hän tehköön sen kulissien takana. jotta esimies ei konfutselaisesti menettäisi kasvojaan.
Tenniksessä tehokkain urakehitys toteutuu siten, että päihittää omat esikuvansa avoimessa kilpailussa. Tieteessä ura voi tyssätä siihen, jos opiskelijana löytää virheitä opettajansa päättelyssä ja julkisesti päihittää ylempiarvoisensa avoimessa väittelyssä.
Jos harrastelija yllättäen onkin pätevä kritisoimaan tiedeyhteisön täysivaltaista jäsentä, sitä ei nähdä poikkeuksena säännöstä, vaan sääntörikkomuksena. Tämä tarkoittaa sitä, että liian monet ymmärtävät väittämän normatiivisesti, eivätkä empiirisesti.
Tieteen filosofisten periaatteiden kunnioituksen tulisi johdattaa opiskelija hallitsemaan tieteen metodi. Metodin tehtävä on puolestaan estää tutkijaa tai opiskelijaa sortumasta sellaiseen inhimilliseen itsepetokseen tai virhepäätelmään, johon ilman ennakkovaroitusta olemme taipuvaisia.
Tieteen ei kuitenkaan tulisi suvaita sosiaalisia piilofunktioita, joiden tarkoitus on vain turvata auktoriteettien koskemattomuus, ja mahdollistaa se, että tiedeyhteisöä uskollisesti palvelleet saavat korvauksena virkoja, vaikka olisivat vähemmän taitavia työssään varmojen olettamusten epäilijöinä.
Gonzotieteilijä on kovaonninen, koska hänen tieteelliset ihanteensa ovat epärealistisen korkeat. Etenkin häntä hidastaa lahjomattomuuden periaate, joka estää häntä suhtautumasta tiedeyhteisöön hyväveliverkostona, jossa kukin tekee parhaansa toisen arvovallan ja maineen kasvattamiseksi.
Lahjomattomat ihmiset tuottavat ongelmia kaikille ryhmille, joissa vallitsee konfutselainen kohteliaisuus. Siellä ei pitkään katsella ketään, joka huomauttelee toisen tekemistä virheistä tai totuuden nimessä repii auki teorioita, koska ne ovat vain suuntaa antavia. Tyypilliselle, menestyvälle tieteentekijälle riittää se, että hänellä on vakituinen palkka, hienolta kuulostava titteli sekä joten kuten koossa pysyvä maailmankuva. Hänen nenilleen eivät mitkään diletantit hypi, eikä hänen työtään pidä vaikeuttaa epämukaville kysymyksillä.
Kaiken henkilökohtaisen epämukavuuden ohella voi ideaaleissaan periksiantamaton tieteentekijä kärsiä myös siitä, miten sokeita muut tieteentekijät ovat tiedettä vastaan heräävälle vihalle ja epäluuloisuudelle.
Tieteentekijät eivät kollektiivisesti ole ymmärtäneet sitä, miksi heihin suhtaudutaan etenkin internetissä niin huivasti. Keskeinen syy on juuri ylimielisyys ja kieltäytyminen dialogista niiden kanssa, jotka "eivät kuulu tiedeyhteisöön ja jotka siksi eivät ymmärrä".
Netissä tieteenvastaisilla sivustoilla ja ryhmillä on vankka asema, koska niin monet pseudotieteilijät ja tieteellisiä periaatteita vain puolittain ymmärtävät ihmiset eivät saa vastausta rukouksiinsa. He huutavat, mutta tiede ei vastaa. Tieteen auktoriteetit eivät laskeudu norsunluutornistaan keskustelemaan kansan kanssa.
Erityisen selkeästi tämän huomaa Tiede-lehden keskustelupalstalla, joka on tulvillaan islastonmuutoksen kieltäviä ihmisiä. He ovat saapuneet paikalle keskustellakseen tieteen kanssa, mutta he huomaavat vain keskustelevansa toistensa kanssa. Tämä herättää yhä suuremman epäilyksen siitä, että kenties tiede on sokea ja kuuro, tietämätön siitä mitä maailmassa tapahtuu.
Tiede ymmärretään näissä piireissä miltei myyttisenä olentona, ja "tiedeyhteisö" yhtenäisenä kulttina, joka palvoo tätä myyttistä olentoa. Tieteestä tulee heille liki salaseura, koska he kokevat, ettei tiede hyväksy heitä riveihinsä. Dosentit eivät vastaa ja maisteritkin ovat vähäsanaisia.
Netissä tieteenvastaiset voimat kasvavat ja silti tiedeyhteisön enemmistö suhtautuu soraääniin vain huvittuneesti. Lauseet, kuten "eivät ole päteviä kommentoimaan tiedettä" vain heittävät bensaa liekkeihin.
Tiede tuntuu suljetulta klubilta, koska se pitkälti myös on sitä. Tieteen tekeminen muuttuisi erittäin vaivalloiseksi, jos tutkijoiden täytyisi kaiken aikaa vastailla ihmisten kysymyksiin ja oikoa vääriä käsityksiä, joita netti on pullollaan. Tieteentekijän on ymmärrettävästi järkevämpää meritoitua fuurumeilla, joissa heidän julkaisunsa edistävät rahoituksen saamista tai luovat kontakteja muihin tieteentekijöihin.
Tutkijalle passiviis-agressiivinen vaikeneminen on rationaalista, koska mikään määrä Vauva.fi -julkisuutta ei tuo keskustelijalle professuuria.
Silti tiedeyhteisössä liian moni ei edes tiedosta tämän tason psykologiaa tai sosiologiaa. Ei ole mitään hajua siitä, miltä ihmisistä tuntuu, kun tiede yhtäkkiä toimii kuin Jumala, eikä pukahda, vaikka miten vuodattaisi kyyneleitä yliopiston portailla.
Aiemmin julkista keskustelua harjoittivat asiantuntija, journalistit ja julkkikset. Tavallaan pienellä eliitillä oli hallusaan näkyvyyden monopoli. Nyt kaikki tämä on historiaa. Keskustelua on yhä enemmän ja yhä useampi osa siitä on epätieteellistä.
Tieteen dialogi kaikkien muiden dialogian kanssa on vajavaista, mistä seuraa, että epätieteelliseen dialogiin pesiytyy tieteenvastaista dialogia.
Jos tästä asiasta on huolissaan, ja kritisoi tiedeyhteisöä passiivisuudesta tai silmien sulkemiselta tai ylimielisyydestä, on siitä seurauksena myöskin vain hiljaisuutta. Tiedeyhteisö ei suvaitse itseensä kohdistuvaa kritiikkiä edes silloin, kun kyse on tarkkaan harkitusta ja vuosien kokemukseen perustuvasta varoituksesta. Tiede on tapansa mukaan hiljaa, koska se ei kuule. Tiedeyhteisö on ameeba, jolla ei ole antenneja.
Sillä ei ole ministerikuntaa, sillä ei ole tiedotusupseeria, sillä ei ole imagotoimistoa, koska sillä ei ole selkeää rakennetta. Tiedeyhteisö on vain osiensa summa, ja sen osat koostuvat ihmisistä.
Tieteellä on kuitenkin rakenteellinen ongelma. Siltä puuttuu keinot omien saavutustensa tehokkaalle popularisoinnille. Tiedepolitiikassa puhutaan kärkihankkeista ja perustutkimuksesta ja huippututkimuksesta ja soveltavasta tutkimuksesta - mutta siellä puhutaan pelottavan vähän tieteen popularisoimisesta ja tiedejournalismista.
Tiedejournalismia ei ole tieteen omasta ansiosta. Sitä on siksi, että ihmisiä kiinnostaa tiede. Tiedettä eivät kiinnosta ihmiset.
Tiedeyhteisöjen kenties raskain synti on se, että he eivät ole kollektiivisesti vaatineet rahoitusta - tai tarjonneet pois omastaan - niille, jotka ensi sijassa tähtäävät tieteen tulosten kansanomaistamiseen.
Koska olen gonzotieteilijä ja heikoista signeelaista herkkä, suorastaan erityisherkkä runoilija, diletantti ja mitä vielä, voin kirjoittaa tieteestä tällä tavoin, ikään kuin tiede olisi lapsi, jota täytyy torua.
Runoilijana minä kestän ennen kaikkea pienet yleisöt ja vuosien hiljaisuuden. Tämä on vasta alkua. Gonzotiede viitoittaa tietä uuden vuosituhannen tieteenfilosofialle. Kun tiede taantuu niin gonzotiede vain kasvaa ja edistyy.
perjantai 7. lokakuuta 2016
Yksinkertaisten tulkintojen huomattava vaikeus
Tieteessä monet tunnetut kysymyksenasettelut ovat hämmentävän ristiriitaisia. Monen varmoiksi olettamat luulot perustuvat kyseenalaisiin tutkimuksiin ja vastaavasti monet olettavat väitteet perättömiksi vain, koska löytyy vastakkainen tulos. Kun jälkiä seuraa sylttytehtaalle, löytää toisinaan hämmentävän huonosti suoritettuja kokeita tai todella hätäisiä johtopäätöksiä.
Otetaan nyt esimerkiksi teoria naisten kuukautisten synkronoitumisesta, jos he asuvat yhdessä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Menstrual_synchrony
Joillekin tämä käsitys on itsestäänselvyys, eivätkä he ole kuulleetkaan, että joku sen kyseinalaistaisi. Toisille taas ajatus on täyttä huuhaata, koska se on joskus tieteessä kyseenalaistettu, ja jo pienemmätkin epäilykset heti leimaavat kiikkerän oletuksen perättömäksi.
Pitkästä ja varsin perusteellisesta Wikipedia-artikkelista selviää, että tämän suuntaisia havaintoja on joskus tehty, mutta useimmissa myöhemmissä tutkimuksessa niitä ei olla kyetty toistamaan, mikä on luonnontieteissä hyvin tärkeää.
On helppo sanoa, että varhaisemman tutkimuksen täytyy olla virheellinen, koska tiede kehittyy.
Ja kuitenkaan koko pitkässä artikkelissa - tai muissakaan joita netistä etsin - ei ole otettu huomioon sitä, että e-pillerit tulivat erittäin suosituiksi 1970-luvulla. Miten naisten kuukautisten luonnolliset rytmit voisivat edes asettua kohdakkain, jos ne säädetään hormoneilla? Olisiko mahdollista, että vika onkin myöhemmissä tutkimuksissa, jotka eivät ota lukuun maailman muuttumista?
Luonnontieteelliseen ajatteluun fakkiutunut tutkija ei välttämättä mitenkään huomioi ympäröivää kulttuuria ja tunnusta historian olemassaoloa, koska hänet on koulutettu sivuuttamaan tällaiset asiat.
Nyt en väitä, että minulla olisi mitään uutta tietoa kyseiseen aiheeseen. Minua vain ihmetyttää se, miten huterin perustein ihmiset tällaisissa kysymyksissä asettuvat puolustamaan tai vastustamaan tiettyä kantaa. Jos näinkin oleellinen asia kuin ehkäisypillereiden käytön lisääntyminen ei ole mukana laskelmissa, miten kummankaan osapuolen kantaan voi luottaa?
Sekin kannattaa pitää mielessä, että Wikipediassa pidempikin artikkeli saattaa usein olla erittäin puutteellinen.
Otetaan nyt esimerkiksi teoria naisten kuukautisten synkronoitumisesta, jos he asuvat yhdessä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Menstrual_synchrony
Joillekin tämä käsitys on itsestäänselvyys, eivätkä he ole kuulleetkaan, että joku sen kyseinalaistaisi. Toisille taas ajatus on täyttä huuhaata, koska se on joskus tieteessä kyseenalaistettu, ja jo pienemmätkin epäilykset heti leimaavat kiikkerän oletuksen perättömäksi.
Pitkästä ja varsin perusteellisesta Wikipedia-artikkelista selviää, että tämän suuntaisia havaintoja on joskus tehty, mutta useimmissa myöhemmissä tutkimuksessa niitä ei olla kyetty toistamaan, mikä on luonnontieteissä hyvin tärkeää.
On helppo sanoa, että varhaisemman tutkimuksen täytyy olla virheellinen, koska tiede kehittyy.
Ja kuitenkaan koko pitkässä artikkelissa - tai muissakaan joita netistä etsin - ei ole otettu huomioon sitä, että e-pillerit tulivat erittäin suosituiksi 1970-luvulla. Miten naisten kuukautisten luonnolliset rytmit voisivat edes asettua kohdakkain, jos ne säädetään hormoneilla? Olisiko mahdollista, että vika onkin myöhemmissä tutkimuksissa, jotka eivät ota lukuun maailman muuttumista?
Luonnontieteelliseen ajatteluun fakkiutunut tutkija ei välttämättä mitenkään huomioi ympäröivää kulttuuria ja tunnusta historian olemassaoloa, koska hänet on koulutettu sivuuttamaan tällaiset asiat.
Nyt en väitä, että minulla olisi mitään uutta tietoa kyseiseen aiheeseen. Minua vain ihmetyttää se, miten huterin perustein ihmiset tällaisissa kysymyksissä asettuvat puolustamaan tai vastustamaan tiettyä kantaa. Jos näinkin oleellinen asia kuin ehkäisypillereiden käytön lisääntyminen ei ole mukana laskelmissa, miten kummankaan osapuolen kantaan voi luottaa?
Sekin kannattaa pitää mielessä, että Wikipediassa pidempikin artikkeli saattaa usein olla erittäin puutteellinen.
keskiviikko 5. lokakuuta 2016
Asuntomarkkinat ja kvalifysiikka
Asuntojen hinnat ovat käytännössä aina nousseet. Miksi? Yksinkertaisin selitys löytyy siitä, että 70% suomalaisista omistaa asunnon. Enemmistön etujen mukaista on, että asuntojen hinnat nousevat, koska sitä kautta heidän oman asuntonsa arvo kohoaa.
Koska asioiden arvo määrittyy kollektiivisesti ja subjektiivisesti, voidaan asuntojen jatkuvaa hintakehitystä selittää jo pelkästään sitä kautta, että ihmiset haluavat nähdä hintojen kohoavan. Totta kai myös muita selityksiä voidaan kaivaa esiin, mutta mutkia oikoen on kyse mielikuvituksen voimasta.
Asuntojen hinnan nousu on hieman kuin joulu. Me odotamme joulua, ja joulu tulee.
Tämä on kvalifysiikkaa. Fantasian voima materiasta.
Asuntojen rakentaminen on tällaisessa tilanteessa hyvää bisnestä. Tästä seuraa paradoksaalisesti, että asuntojen hinta kohoaa entisestään.
Katsotaan vaikkapa kustannuslaskurilla, mitä omakotitalon rakentaminen maksaa Espoossa:
Jos muuttujat säädetään sellaisiksi, että asunnon rakennuskustannukset ovat 300.000 euroa, voidaan melko turvallisesti olettaa, että vastaavan talon ostaminen avaimet käteen periaatteella maksaisi lähemmäs puoli miljoonaa. Kuten totesin, asuntojen rakentaminen on hyvää bisnestä.
Koska asunnot ovat kalliita, on rakennuttajilla varaa kilpailla varustelutasolla. Niinpä omakotitalossa saattaa olla lämmittetty autotalli, leivinuuni ja kaikkea muuta kivaa.
Tämä nostaa asuntojen hintoja, koska asunnon ostajat ajattelevat tehneensä hyvät kaupat. He uskaltavat asuntoa myydessään pyytää siitä reilusti enemmän kuin ostaessaan asunnon.
Koska asunto on kallis, täytyy sitä varten ottaa pankkilaina ja lainan maksamisen korot asukas mielellään lisää asunnon hintaan. Tämä nostaa asunnon hintaa, vaikka vastaavan rakentaminen ei olisi yhtään aiempaa kalliimpaa.
Taustalla asuntojen hintakehityksen hyväksymisessä on siis se, että omistusasunnot ovat yleisin asumisen muoto ja enemmistö kansalaisista mieluusti hyväksyy fantasian, jossa heidän asuntonta arvo on tähtitieteellinen. Niinpä se on.
Tämä on paradoksaalista, koska omistusasunnon alkuperäinen ajatus oli se, että asuttaisiin pitkällä tähtäimellä edullisemmin. Silti ollaan valmiita maksamaan asunnosta ylihintaa, koska kaikki muutkin ovat osana samassa leikissä.
Talouden perustavat säännöt rikkoutuvat asuntosektorilla, koska ihmisten kollektiivisen mielen tuottama fantasia on niin voimakas. Kaikki yleisesti hintoja alentavat taloudelliset säännönmukaisuudet lasketaan asuntojen hinnannousun osaselityksiksi, vaikka taloustieteessä tulisi tapahtua päinvastaista:
1. Kilpailu lisää hintoja, vaikka sen tulisi laskea hintoja.
2. Suuret voitot lisäävät hintoja, vaikka vapaan kilpailun tulisi pakottaa voittomarginaalit alas.
3. Tuotteen rapistuessa (esimerkiksi autot) sen hinnan tulisi laskea, mutta asuntojen hinnat nousevat.
4. Tavoitteena on säästäminen, mutta silti hyväksytään se, että maksetaan liikaa.
Asuntojen hinnat eivät tietenkään kohoa muuttotappiokunnissa, vaan suurissa kaupungeissa, joissa tontit ja kiinteistöt ovat rajallinen hyödyke. Tämä onkin yleisin selitys asuntojen hintakehitykselle ja liki pitäen ainoa, joka on looginen talousteorian valossa.
Loogista siis olisi muuttaa paikkakunnalle, josta asunnon saa halvalla. Tässäkään suhteessa eivät ihmiset voi toimia loogisesti, koska työt eivät seuraa perässä.
Mutta, eikö siis olisi tämän kaiken valossa loogista viedä työtä sinne, missä asunnot ja myös muut kiinteistöt ovat halpoja? Nykyäänhän voi yritys helposti markkinoida tuotteitaan verkossa, ei sen tarvitse sijaita Helsingissä.
Eräällä tavoin me kollektiivisesti kuvittelemme, että maa, jonka arvo alenee, on radioaktiivista tai kirottua. Olisi aivan liian suuri ponnistelu kääntää itsensä ja kollegansa ja puolisonsa ja kaikki muut uskomaan, että syrjäseudulle muuttaminen on turvallista.
Eihän se olekaan turvallista. Kehä III:sen ulkopuolella odottavat sudet ja henkinen taantumus. Maaseutu on kuin Stephen Kingin tarinoiden talvinen hotelli tai intiaanien hautausmaa. Siitä koituu vain kauhistuttavia asioita, jos laskee jalkansa kirotulle maalle. Jos muuttaisi kohtuullisemman elintason perässä esimerkiksi Kouvolaan, niin johan sitä ensimmäisenä talvena kirveen kanssa hakkaisi palasiksi oman lapsensa ja vaimonsa.
PS.
Kuten kuva vihjaa niin mieti miten välttämätöntä kauhuelokuvalle on sijoittuminen pieneen kaupunkiin tai syrjäseudulle. Psycho, Amityville horror, Maissilapset, The Wicker Man, Halloween, Poltergeist, Tappajahai... tai sarjat True Detective, Twin Peaks... Aikamme tarinat antavat vahvan signaalin siitä, että kauhistuttavimmat (tai kummallisimmat) asiat tapahtuvat "Jumalan selän takana". Lisäksi kauhu yhdistyy hyvin usein idylliin.
Kenties taustalla on vaisto, joka saa meidät pelkäämään metsää ja kuvittelemaan tuntemattomat seudut täyteen petoja. Ja kuitenkaan en metsässä kävellessäni pelkää villieläimiä. Pelkään niitä vain myyttisessä metsässä, joka tulee uniini.
PS.
Kuten kuva vihjaa niin mieti miten välttämätöntä kauhuelokuvalle on sijoittuminen pieneen kaupunkiin tai syrjäseudulle. Psycho, Amityville horror, Maissilapset, The Wicker Man, Halloween, Poltergeist, Tappajahai... tai sarjat True Detective, Twin Peaks... Aikamme tarinat antavat vahvan signaalin siitä, että kauhistuttavimmat (tai kummallisimmat) asiat tapahtuvat "Jumalan selän takana". Lisäksi kauhu yhdistyy hyvin usein idylliin.
Kenties taustalla on vaisto, joka saa meidät pelkäämään metsää ja kuvittelemaan tuntemattomat seudut täyteen petoja. Ja kuitenkaan en metsässä kävellessäni pelkää villieläimiä. Pelkään niitä vain myyttisessä metsässä, joka tulee uniini.
tiistai 4. lokakuuta 2016
Eriarvoisuuden synty ja vaikutukset, osa 1
Kaksi vuotta sitten OECD julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan eriarvoisuuden kasvu on leikannut talouskasvua Suomessa ja muissa edistyneissä maissa ympäri maailmaa:
Taloussanomat.fi/nain-tuloerot-vaikuttivat-suomen-talouskasvuun (2014)
Tuloerot nähdään joissakin piireissä jopa tervetulleeksi ilmiöksi, mutta historiallisesti niiden on selitetty haittaavan yhteiskuntaa usein tavoin:
1.) Adam Smithin mukaan eriarvoisuus vieraannuuttaa säädyt toisistaan, vaikeuttaen keskinäistä kommunikaatiota ja yhteisymmärrystä. Seurauksena on kärjistynyt politiikka sekä jakaantunut valtio, joka kykenee huonosti tavoittelemaan koko maan yhteistä etua ja menestymään kansainvälisessä kilpailussa.
Perinteinen oikeisto-liberaali näkemys on, että yläluokan tulee huolehtia köyhempien pärjäämisestä oman etunsa tähden, jotta politiikassa eivät pääsisi valtaan populistit ja vihanlietsojat. Ihmisten elämänpiirien polarisoituminen ja äärimmillään voi johtaa lakkoihin, mellakoihin tai jopa sisällissotaan. Tällaista poliittisten näkemysten radikalisoitumista on havaittavissa etenkin Yhdysvalloissa, jos emme tahdo ottaa esimerkiksi vaikkapa Libyaa tai Syyriaa, joissa eriarvoisuusja eliitin vieraantuminen kansasta johti väkivaltaiseen kansannousuun.
Tässä tuli oikeastaan jo ilmi useampia huonoja puolia, mutta pääsimme vasta alkuun, sillä:
2.) OECD itse näkee eriarvoisuuden ongelmaksi sen, että yhä useampi kadottaa toivonsa ja putoaa kelkasta, eli jättää koulut kesken, syrjäytyy ja muuttuu siten taakaksi sekä itselleen, että yhteiskunnalle.
Eriarvoisuuden lisääntyessä yhteiskunnallinen nousu vaikeutuu vaikeutumistaan, kunnes tulee piste, jossa valtava osa nuorista kerta kaikkiaan luovuttaa. Tämä näkyy kouluissa oppimistulosten polarisoitumisena.
Lapset oppivat jo ala-asteella, että he elävät täysin erilaisissa todellisuuksissa. Toisilla on kaikki uusimmat vempaimet ja toisilla hyvä jos varaa koulukirjoihin. Vanhempien masennus tai katkeroituminen ei ainakaan helpota keskittymistä opiskeluun.
Kun suuri osa ikäluokasta jättäytyy poi kilpailusta mahdottomilta ja epäreiluilta tuntuvien lähtöasetelmien vuoksi, koko yhteiskunta rampautuu pysyvästi. Sadat tuhannet eivät investoi itseensä koulutuksen muodossa, minkä seurauksena he ovat pysyvästi ulkona työelämästä, ja heidän panoksensa bruttokansantuotteeseen jää olemattomaksi.
Näitä kahta lähestymistapaa voisi nimittää eriarvoisuuden ongelmakentän klassisiksi lähestymiskulmiksi. Muitakin löytyy, mutta ensin siihen kuinka eriarvoisuus syntyy ja kuinka se täysin luonnollisesti riistäytyy käsistä, ellei asiaan puututa - ja ellei kasvavaa eriarvoisuutta tunnusteta ongelmaksi.
Myös eriarvoisuuden alkuperää voidaan hahmottaa monin tavoin. Näiden näkökulmien tai teorioiden kuvaamat prosessit eivät yleensä kiistä tai kumoa toisiaan, vaan voimistavat toistensa vaikutusta.
A.) Taito käyttää rahaa, mikä on oikeastaan itsestäänselvyys. Kun ihmisellä on suuriä omaisuuksia, on todennäköisempää, että hän osaa käyttää rahaa säästäväisesti ja sijoittaa sitä järkevästi ja tuottoisasti. Jos taas ihmisellä on vähän rahaa, on todennäköisempää (mutta ei missään nimessä automaatio), että hän osaisi käyttää rahaa. Tästä seuraa, että ihmiset, joilla rahaa on, todennäköisemmin (suurena populaationa tarkasteltuna) osaavat sen avulla hankkia itselleen yhä enemmän varallisuutta.
Vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa on tavallaan jopa tavoitteena se, että köyhimpien joukosta suodattuisivat koululaitoksen ja työmarkkinoiden avulla ne yksilöt, joilla on yhteiskunnallisen nousun mahdollistamia kykyjä. Vaikka paljon riippuu sattumasta, on myös avoimen liikkuvuuden yhteiskunnassa piilotavoitteena tuottavuuserojen ja elintason asteittainen polarisaatio sitä kautta, että kyvyttäin aines pääsee parhaisiin virkoihin.
Samaan aikaan tietenkin rikkaiden kuuluisi pudota alemmas, jos he eivät osaa huolehtia itsestään ja omaisuudestaan. Kaikissa yhteiskunnissa on kuitenkin itsestäänselvää, että eliitit huolehtivat myös omistaan. Jopa suvun mustat lampaat koetetaan pitää kiinni kutakuinkin säädyllisen elintason piirissä, jotta he eivät nolaisi lähisukulaisiaan.
B.) Tietotaidon ja apuvoimien jakautuminen. Kun yksi taho: perhe, suku, ammattiryhmä tai laajempi liittouma saa valtaa ja resursseja, se kykenee haalimaan markkinoilta palvelukseensa paremmat apuvoimat. Eliiteillä on varaa maksaa paremmille asianajajille, sijoitusneuvojille, lääkäreille, opettajille ynnä muille. Täten heidän asemansa paranee entisestään kilpailtaessa resursseista.
Kaikissa yhteiskunnissa on helpompaa lisätä vaurautta kuin hankkia sitä tyhjästä. Neuvokkaatkin yrittäjät ovat uransa alkutaipaleella usein yksin, elleivät osaa verkostoitua. Silti jopa verkostoissa on se ongelma, että uusien tehokkaiden ja osaavien ryhmien näkyvyyden kasvaessa on eliitin helppo ostaa pois kilpailijansa, eli maksaa heidän yrityksestään tai osaamisestaan ja haalia lupaavista ja nousevista ilmiöistä parhaat ideat ja uksilöt omaan talliinsa.
C.) Onnen ja vastoinkäymisten kumuloituminen. Hyvin toimeentulevien on vaivatonta hankkia itselleen ja lapsilleen parempaa koulutusta sekä terveydenhuoltoa, minkä lisäksi he todennäköisemmin altistuvat ystävä- ja työpiirissään menestystä sekä hyviä elämäntapoja edistäville asenteille. Samaan aikaan huonoista lähtökohdista tulevat ihmiset joutuvat usein kannattelemaan oman niukkuutensa ohella myös perheensä tai ystäväpiirinsä ongelmia. Niukkuus tuottaa monia fyysisisiä ja henkisiä haasteita, mistä syystä puhutaan "moniongelmaisista".
D.) Pienen ryhmän etujen ajaminen on poliittisesti helpompaa. Eliitit ovat väkimäärällisesti aina pienempiä, mistä seuraa, että niiden on helpompi neuvotella yhteisestä edunvalvonnasta kuin kymmenien tuhansien jäsenten kansanliikkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kokoomuksen on helpompi kabineteissa luoda johdonmukainen toimintasuunnitelma kuin Vasemmiston, jonka olisi kyettävä kokoamaan heikosti äänestävistä ja monilla tavoin erimielisistä ihmisraunioista (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, sairaat, anarkistit) yhtenäistä poliittista tahtoa.
Tilannetta vaikeuttaa myös se, että menestys synnyttää itsevarmuutta, mikä puolestaan auttaa karismaattisuudessa silloinkin, kun omalle kannalle ei olisi kovin varmoja todisteita. Moni myös uskoo, että menestyneen ihmisen mielipiteiden kuunteleminen auttaisi häntä itseäänkin menestymään, vaikka lähtökohdat olisivat täysin toisenlaiset.
E.) Näennäisesti keskiluokan etua palvelevat järjestelmät ajavat eliitin etua. Palkit ja sijoituslaitokset julistavat teoriatasolla, että ne tahtovat lahjoittaa rahaa (eli resursseja) ahkerille asunnonhankkijoille tai uusille yrittäjille. Vaikka lainat auttavat monia yhteiskunnallisessa nousussa ja unelmien toteuttamisessa, on suuressa mittakaavassa kuitenkin kyse valtavasta tulonsiirrosta keskiluokilta kaikkein rikkaimmille. Pankit keräävät korkoina aina suuremmat voitot kuin mitä ne jakavat lainoina. Lainaraha käy keskiluokan hallussa, mutta keskiluokan ahkeruus ja uudet yritykset suuressa mittakaavassa imevät alimpien kansanosien ostovoimaa ja siirtävät voittoja menestyvälle keskiluokalle sekä pankeille ja omistajille. Pankit voivat jatkaa toimintaansa vain jos rahaa siirtyy pyramidissa enemmän ylöspäin kuin alaspäin,
Samasta syystä valtiollisten keskuspankkien on kaiken aikaa luotava markkinoille uutta rahaa. Maailman enemmistö elää velassa ja omistaa pelkästään velkaa, koska suuressa kokonaiskuvassa investointisektori on jättiläismäinen imuri, joka pääomia investoimalla synnyttää häviäjiä ja voittajia. Voittajien pääomat ovat vuosikymmen vuosikymmeneltä aina vain suurempia, samoin kuin heidän maksamansa palkkiot parhaille menestyville yksilöille (kuten yritysjohtajille, urheilijoille tai rokkitähdille).
F.) Saavutetut edut, kuten luonnolliset monopolit, lisenssit, patentit, infrastruktuuri, valmiit organisaatiorakenteet, ynnä muut auttavat pääomia hankkimaan epäreilun edun kilpailussa.
Työllä pystyy kyllä rikastumaan, mutta paljon tehokkaammin rikastuu saavutetuilla eduilla. Vaikka liberalismin perusajatuksiin kuuluu vapaan kilpailun esteiden purkaminen, on silti sallittu esimerkiksi tekijänoikeuksien ja patenttien suoja-ajan jatkaminen. Tämä mahdollistaa sen, että kuuluisan taiteilijan perilliset tai levy-yhtiö saavat miljoonatuloja tekemättä yhtään mitään.
Millä talousteorialla tai oikeudenmukaisuuskäsitteellä tällaisia tyhjästä tulevia tuloja sitten perustellaan? Vastaus on, ettei niitä perustella. Kyse on siitä, että valmiiksi rikkailla ja vaikutusvaltaisilla tahoilla on ollut hyvät mahdollisuuden kaikessa rauhassa lobata sellaisia lakeja ja neuvotella sellaisia sopimuksia, joissa niiden saavutetut edut muuttuvat asteittain yhä räikeämmäksi eriarvoisuudeksi.
G.) Tuloerojen kumuloituminen omaisuudeksi. Kokonaiskuvan hahmottamiseksi tulisi puhua erikseen omaisuuseroista sekä tuloeroista. Käytännössä julkisuudessa ei hiiskuta mitään valtavista eroista eri yhteiskuntaluokkien omaisuudessa. Jos tuloeroissa on kaksinkertainen ero, se saattaa muuttua yhden sukupolven aikana 10x tai 100x eroksi omaisuudessa.
Selkeimmin tämä näkyy silloin, jos 2.000 euroa kuukaudessa tienaavan ihmisen kaikki tulot kuluvat tuon kuukauden aikana. Samaan aikaan 4.000 euroa tienaava henkilö (tuskin kokonaan, mutta teoriassa) voisi käyttää elämiseen 2.000 euroa ja sijoittaa loput 2.000 euroa. Kun päälle laskee korot tai sijoitusvoitot, on näiden kahden henkilön omaisuudessa eläkeiässä jättimäinen ero, vaikka ero ei olisi mittava tuloja katsottaessa.
Hulluinka koko tilanteessa on se, että 2000 euroa kuukaudessa tienannut henkilö saa pienempää eläkettä kuin enemmän tienannut, vaikka todennäköisesti suurempituloisella on paljon suuremmat eläkesäästöt. eikä hän tarvitsisi yhtä mittavaa eläkebonusta, jonka alkuperäinen tarkoitus on auttaa vanhaa ihmistä selviämään vanhuutensa koettelemuksista.
H.) 2000-luvun uudet syyt eriarvoisuuden kasvussa: Toistaiseksi olen puhunut lähinnä vain ajattomista ja perinteisistä tekijöistä, mutta viime vuosikymmeninä on eriarvoistumista kiihdyttänyt (tai pelin sääntöjä muuttanut) globalisaatio sekä robotisaatio, jotka ovat siirtäneet työpaikkoja halvemman elintason maihin tai hävittäneet niitä lopullisesti.
Globaalisti katsottuna on miljoonien ihmisten elintaso kohonnut köyhissä maissa, mutta samaan aikaan on muuttumassa uhanalaiseksi länsimaiden vauras ja turvallisuudesta nauttinut keskiluokka. Aiemmin kansalliset pienemmät yritykset ovat vaikeuksissa, koska globaalit megayritykset saavat ansiotonta kilpailuetua siitä, että ne pystyvät paremmin kiertämään veroja.
Verojen välttelystä on seurauksena myös se, että valtioiden verokertymä pienenee juuri samaan aikaan kun työttömyys lisääntyy. Näiden kahden ongelman samanaikaisuus saa aikaan sen, että käytännössä kaikki valtiot velkaantuvat.
Alussa käsittelin vain kaksi yleisintä näkemystä eriarvoisuuden ikäville seurauksille. Jatkan seuraavassa kirjoituksessa näiden vähemmän tunnettujen näkökulmien erittelyä. Kaikkien kohdalla en välttämättä osaa nimetä tarkkoja lähteitä. Pyrin puhumaan yleisemmän kansantaloustieteellisemmän tai sosiologisen oppineisuuden pohjalta. Jos vedän jotakin hatusta, on ajatus todennäköisesti päätynyt sinne hattuun jostain mitä olen lukenut. Kuka sitä kaikkea muistaa.
3. lähestymistapa on kenties kiistellyin, mutta sen vaikutukset ovat mahdollisesti jättimäisiä. Kysymys on siitä, kenen käsissä raha palaa tehokkaimmin takaisin talouden virtaan ja liikuttaa jättimäisiä kysynnän ja tarjonnan rattaita. Perinteinen oikeisto on painottanut investointien merkitystä, kun samaan aikaan sosiaalidemokraatit ja keskiluokat mielellään painottavat ostovoimaa. Varmaa ainakin on, että kaikkein köyhimpien käsissä raha palaa kaikkein nopeimmin kulutukseen. Pelkona on kuitenkin se, että he eivät kuluta saamaansa rahaa järkevästi, vaan haaskaavat sen heti viinaan ja turhuuksiin.
Tällaisten pelkojen tueksi ei tahdo löytyä todisteita. Päin vastoin kohtuullisen tulonlisäyksen avustuksella myös köyhän ihmisen turvallisuudentunne lisääntyy ja hänen luottamuksensa yhteiskuntaan kohenee. Tästä taas on seurauksena se, että useimmat pääsevät irti pelon synnyttämästä tyhmistymisen kierteestä, eivätkä enää pakene toivottomuutta viinaan, huumeisiin, uhkapeleihin tai muuhun toimintaan, jota köyhyys lähinnä ruokkii.
Taloussanomat.fi/nain-tuloerot-vaikuttivat-suomen-talouskasvuun (2014)
Tuloerot nähdään joissakin piireissä jopa tervetulleeksi ilmiöksi, mutta historiallisesti niiden on selitetty haittaavan yhteiskuntaa usein tavoin:
1.) Adam Smithin mukaan eriarvoisuus vieraannuuttaa säädyt toisistaan, vaikeuttaen keskinäistä kommunikaatiota ja yhteisymmärrystä. Seurauksena on kärjistynyt politiikka sekä jakaantunut valtio, joka kykenee huonosti tavoittelemaan koko maan yhteistä etua ja menestymään kansainvälisessä kilpailussa.
Perinteinen oikeisto-liberaali näkemys on, että yläluokan tulee huolehtia köyhempien pärjäämisestä oman etunsa tähden, jotta politiikassa eivät pääsisi valtaan populistit ja vihanlietsojat. Ihmisten elämänpiirien polarisoituminen ja äärimmillään voi johtaa lakkoihin, mellakoihin tai jopa sisällissotaan. Tällaista poliittisten näkemysten radikalisoitumista on havaittavissa etenkin Yhdysvalloissa, jos emme tahdo ottaa esimerkiksi vaikkapa Libyaa tai Syyriaa, joissa eriarvoisuusja eliitin vieraantuminen kansasta johti väkivaltaiseen kansannousuun.
Tässä tuli oikeastaan jo ilmi useampia huonoja puolia, mutta pääsimme vasta alkuun, sillä:
2.) OECD itse näkee eriarvoisuuden ongelmaksi sen, että yhä useampi kadottaa toivonsa ja putoaa kelkasta, eli jättää koulut kesken, syrjäytyy ja muuttuu siten taakaksi sekä itselleen, että yhteiskunnalle.
Eriarvoisuuden lisääntyessä yhteiskunnallinen nousu vaikeutuu vaikeutumistaan, kunnes tulee piste, jossa valtava osa nuorista kerta kaikkiaan luovuttaa. Tämä näkyy kouluissa oppimistulosten polarisoitumisena.
Lapset oppivat jo ala-asteella, että he elävät täysin erilaisissa todellisuuksissa. Toisilla on kaikki uusimmat vempaimet ja toisilla hyvä jos varaa koulukirjoihin. Vanhempien masennus tai katkeroituminen ei ainakaan helpota keskittymistä opiskeluun.
Kun suuri osa ikäluokasta jättäytyy poi kilpailusta mahdottomilta ja epäreiluilta tuntuvien lähtöasetelmien vuoksi, koko yhteiskunta rampautuu pysyvästi. Sadat tuhannet eivät investoi itseensä koulutuksen muodossa, minkä seurauksena he ovat pysyvästi ulkona työelämästä, ja heidän panoksensa bruttokansantuotteeseen jää olemattomaksi.
Näitä kahta lähestymistapaa voisi nimittää eriarvoisuuden ongelmakentän klassisiksi lähestymiskulmiksi. Muitakin löytyy, mutta ensin siihen kuinka eriarvoisuus syntyy ja kuinka se täysin luonnollisesti riistäytyy käsistä, ellei asiaan puututa - ja ellei kasvavaa eriarvoisuutta tunnusteta ongelmaksi.
Miksi eriarvoisuus kasvaa kasvamistaan?
Myös eriarvoisuuden alkuperää voidaan hahmottaa monin tavoin. Näiden näkökulmien tai teorioiden kuvaamat prosessit eivät yleensä kiistä tai kumoa toisiaan, vaan voimistavat toistensa vaikutusta.
A.) Taito käyttää rahaa, mikä on oikeastaan itsestäänselvyys. Kun ihmisellä on suuriä omaisuuksia, on todennäköisempää, että hän osaa käyttää rahaa säästäväisesti ja sijoittaa sitä järkevästi ja tuottoisasti. Jos taas ihmisellä on vähän rahaa, on todennäköisempää (mutta ei missään nimessä automaatio), että hän osaisi käyttää rahaa. Tästä seuraa, että ihmiset, joilla rahaa on, todennäköisemmin (suurena populaationa tarkasteltuna) osaavat sen avulla hankkia itselleen yhä enemmän varallisuutta.
Vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa on tavallaan jopa tavoitteena se, että köyhimpien joukosta suodattuisivat koululaitoksen ja työmarkkinoiden avulla ne yksilöt, joilla on yhteiskunnallisen nousun mahdollistamia kykyjä. Vaikka paljon riippuu sattumasta, on myös avoimen liikkuvuuden yhteiskunnassa piilotavoitteena tuottavuuserojen ja elintason asteittainen polarisaatio sitä kautta, että kyvyttäin aines pääsee parhaisiin virkoihin.
Samaan aikaan tietenkin rikkaiden kuuluisi pudota alemmas, jos he eivät osaa huolehtia itsestään ja omaisuudestaan. Kaikissa yhteiskunnissa on kuitenkin itsestäänselvää, että eliitit huolehtivat myös omistaan. Jopa suvun mustat lampaat koetetaan pitää kiinni kutakuinkin säädyllisen elintason piirissä, jotta he eivät nolaisi lähisukulaisiaan.
B.) Tietotaidon ja apuvoimien jakautuminen. Kun yksi taho: perhe, suku, ammattiryhmä tai laajempi liittouma saa valtaa ja resursseja, se kykenee haalimaan markkinoilta palvelukseensa paremmat apuvoimat. Eliiteillä on varaa maksaa paremmille asianajajille, sijoitusneuvojille, lääkäreille, opettajille ynnä muille. Täten heidän asemansa paranee entisestään kilpailtaessa resursseista.
Kaikissa yhteiskunnissa on helpompaa lisätä vaurautta kuin hankkia sitä tyhjästä. Neuvokkaatkin yrittäjät ovat uransa alkutaipaleella usein yksin, elleivät osaa verkostoitua. Silti jopa verkostoissa on se ongelma, että uusien tehokkaiden ja osaavien ryhmien näkyvyyden kasvaessa on eliitin helppo ostaa pois kilpailijansa, eli maksaa heidän yrityksestään tai osaamisestaan ja haalia lupaavista ja nousevista ilmiöistä parhaat ideat ja uksilöt omaan talliinsa.
C.) Onnen ja vastoinkäymisten kumuloituminen. Hyvin toimeentulevien on vaivatonta hankkia itselleen ja lapsilleen parempaa koulutusta sekä terveydenhuoltoa, minkä lisäksi he todennäköisemmin altistuvat ystävä- ja työpiirissään menestystä sekä hyviä elämäntapoja edistäville asenteille. Samaan aikaan huonoista lähtökohdista tulevat ihmiset joutuvat usein kannattelemaan oman niukkuutensa ohella myös perheensä tai ystäväpiirinsä ongelmia. Niukkuus tuottaa monia fyysisisiä ja henkisiä haasteita, mistä syystä puhutaan "moniongelmaisista".
D.) Pienen ryhmän etujen ajaminen on poliittisesti helpompaa. Eliitit ovat väkimäärällisesti aina pienempiä, mistä seuraa, että niiden on helpompi neuvotella yhteisestä edunvalvonnasta kuin kymmenien tuhansien jäsenten kansanliikkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kokoomuksen on helpompi kabineteissa luoda johdonmukainen toimintasuunnitelma kuin Vasemmiston, jonka olisi kyettävä kokoamaan heikosti äänestävistä ja monilla tavoin erimielisistä ihmisraunioista (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, sairaat, anarkistit) yhtenäistä poliittista tahtoa.
Tilannetta vaikeuttaa myös se, että menestys synnyttää itsevarmuutta, mikä puolestaan auttaa karismaattisuudessa silloinkin, kun omalle kannalle ei olisi kovin varmoja todisteita. Moni myös uskoo, että menestyneen ihmisen mielipiteiden kuunteleminen auttaisi häntä itseäänkin menestymään, vaikka lähtökohdat olisivat täysin toisenlaiset.
E.) Näennäisesti keskiluokan etua palvelevat järjestelmät ajavat eliitin etua. Palkit ja sijoituslaitokset julistavat teoriatasolla, että ne tahtovat lahjoittaa rahaa (eli resursseja) ahkerille asunnonhankkijoille tai uusille yrittäjille. Vaikka lainat auttavat monia yhteiskunnallisessa nousussa ja unelmien toteuttamisessa, on suuressa mittakaavassa kuitenkin kyse valtavasta tulonsiirrosta keskiluokilta kaikkein rikkaimmille. Pankit keräävät korkoina aina suuremmat voitot kuin mitä ne jakavat lainoina. Lainaraha käy keskiluokan hallussa, mutta keskiluokan ahkeruus ja uudet yritykset suuressa mittakaavassa imevät alimpien kansanosien ostovoimaa ja siirtävät voittoja menestyvälle keskiluokalle sekä pankeille ja omistajille. Pankit voivat jatkaa toimintaansa vain jos rahaa siirtyy pyramidissa enemmän ylöspäin kuin alaspäin,
Samasta syystä valtiollisten keskuspankkien on kaiken aikaa luotava markkinoille uutta rahaa. Maailman enemmistö elää velassa ja omistaa pelkästään velkaa, koska suuressa kokonaiskuvassa investointisektori on jättiläismäinen imuri, joka pääomia investoimalla synnyttää häviäjiä ja voittajia. Voittajien pääomat ovat vuosikymmen vuosikymmeneltä aina vain suurempia, samoin kuin heidän maksamansa palkkiot parhaille menestyville yksilöille (kuten yritysjohtajille, urheilijoille tai rokkitähdille).
F.) Saavutetut edut, kuten luonnolliset monopolit, lisenssit, patentit, infrastruktuuri, valmiit organisaatiorakenteet, ynnä muut auttavat pääomia hankkimaan epäreilun edun kilpailussa.
Työllä pystyy kyllä rikastumaan, mutta paljon tehokkaammin rikastuu saavutetuilla eduilla. Vaikka liberalismin perusajatuksiin kuuluu vapaan kilpailun esteiden purkaminen, on silti sallittu esimerkiksi tekijänoikeuksien ja patenttien suoja-ajan jatkaminen. Tämä mahdollistaa sen, että kuuluisan taiteilijan perilliset tai levy-yhtiö saavat miljoonatuloja tekemättä yhtään mitään.
Millä talousteorialla tai oikeudenmukaisuuskäsitteellä tällaisia tyhjästä tulevia tuloja sitten perustellaan? Vastaus on, ettei niitä perustella. Kyse on siitä, että valmiiksi rikkailla ja vaikutusvaltaisilla tahoilla on ollut hyvät mahdollisuuden kaikessa rauhassa lobata sellaisia lakeja ja neuvotella sellaisia sopimuksia, joissa niiden saavutetut edut muuttuvat asteittain yhä räikeämmäksi eriarvoisuudeksi.
G.) Tuloerojen kumuloituminen omaisuudeksi. Kokonaiskuvan hahmottamiseksi tulisi puhua erikseen omaisuuseroista sekä tuloeroista. Käytännössä julkisuudessa ei hiiskuta mitään valtavista eroista eri yhteiskuntaluokkien omaisuudessa. Jos tuloeroissa on kaksinkertainen ero, se saattaa muuttua yhden sukupolven aikana 10x tai 100x eroksi omaisuudessa.
Selkeimmin tämä näkyy silloin, jos 2.000 euroa kuukaudessa tienaavan ihmisen kaikki tulot kuluvat tuon kuukauden aikana. Samaan aikaan 4.000 euroa tienaava henkilö (tuskin kokonaan, mutta teoriassa) voisi käyttää elämiseen 2.000 euroa ja sijoittaa loput 2.000 euroa. Kun päälle laskee korot tai sijoitusvoitot, on näiden kahden henkilön omaisuudessa eläkeiässä jättimäinen ero, vaikka ero ei olisi mittava tuloja katsottaessa.
Hulluinka koko tilanteessa on se, että 2000 euroa kuukaudessa tienannut henkilö saa pienempää eläkettä kuin enemmän tienannut, vaikka todennäköisesti suurempituloisella on paljon suuremmat eläkesäästöt. eikä hän tarvitsisi yhtä mittavaa eläkebonusta, jonka alkuperäinen tarkoitus on auttaa vanhaa ihmistä selviämään vanhuutensa koettelemuksista.
H.) 2000-luvun uudet syyt eriarvoisuuden kasvussa: Toistaiseksi olen puhunut lähinnä vain ajattomista ja perinteisistä tekijöistä, mutta viime vuosikymmeninä on eriarvoistumista kiihdyttänyt (tai pelin sääntöjä muuttanut) globalisaatio sekä robotisaatio, jotka ovat siirtäneet työpaikkoja halvemman elintason maihin tai hävittäneet niitä lopullisesti.
Globaalisti katsottuna on miljoonien ihmisten elintaso kohonnut köyhissä maissa, mutta samaan aikaan on muuttumassa uhanalaiseksi länsimaiden vauras ja turvallisuudesta nauttinut keskiluokka. Aiemmin kansalliset pienemmät yritykset ovat vaikeuksissa, koska globaalit megayritykset saavat ansiotonta kilpailuetua siitä, että ne pystyvät paremmin kiertämään veroja.
Verojen välttelystä on seurauksena myös se, että valtioiden verokertymä pienenee juuri samaan aikaan kun työttömyys lisääntyy. Näiden kahden ongelman samanaikaisuus saa aikaan sen, että käytännössä kaikki valtiot velkaantuvat.
Eriarvoisuuden epätoivotut seuraukset 3.-10.
Alussa käsittelin vain kaksi yleisintä näkemystä eriarvoisuuden ikäville seurauksille. Jatkan seuraavassa kirjoituksessa näiden vähemmän tunnettujen näkökulmien erittelyä. Kaikkien kohdalla en välttämättä osaa nimetä tarkkoja lähteitä. Pyrin puhumaan yleisemmän kansantaloustieteellisemmän tai sosiologisen oppineisuuden pohjalta. Jos vedän jotakin hatusta, on ajatus todennäköisesti päätynyt sinne hattuun jostain mitä olen lukenut. Kuka sitä kaikkea muistaa.
3. lähestymistapa on kenties kiistellyin, mutta sen vaikutukset ovat mahdollisesti jättimäisiä. Kysymys on siitä, kenen käsissä raha palaa tehokkaimmin takaisin talouden virtaan ja liikuttaa jättimäisiä kysynnän ja tarjonnan rattaita. Perinteinen oikeisto on painottanut investointien merkitystä, kun samaan aikaan sosiaalidemokraatit ja keskiluokat mielellään painottavat ostovoimaa. Varmaa ainakin on, että kaikkein köyhimpien käsissä raha palaa kaikkein nopeimmin kulutukseen. Pelkona on kuitenkin se, että he eivät kuluta saamaansa rahaa järkevästi, vaan haaskaavat sen heti viinaan ja turhuuksiin.
Tällaisten pelkojen tueksi ei tahdo löytyä todisteita. Päin vastoin kohtuullisen tulonlisäyksen avustuksella myös köyhän ihmisen turvallisuudentunne lisääntyy ja hänen luottamuksensa yhteiskuntaan kohenee. Tästä taas on seurauksena se, että useimmat pääsevät irti pelon synnyttämästä tyhmistymisen kierteestä, eivätkä enää pakene toivottomuutta viinaan, huumeisiin, uhkapeleihin tai muuhun toimintaan, jota köyhyys lähinnä ruokkii.
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
Läsnäolotunnistin
Pikkujättiläisen vertailussa läsnäolotunnistimet:
UROSMAX 2200
YOGAHIPSTER 15
BUDHATECH 600
Markkinoilta löytyy jo suuri määrä ensimmäisen sukupolven läsnäolotunnistimia, mutta tunnetusti ne eivät vastaa lupauksiaan, vaan kykenevät rekisteröimään ainoastaan lämpöä tai fysikaalista liikettä.
Nyt vertailussa olevat toisen sukupolven laitteet pystyvät rekisteröimään aivosähkön vaihtelevia värähtelytaajuuksia ennennäkemättömän luotettavasti. Anturit ilmoittavat selkeästi milloin henkilö on läsnä ja milloin ei.
1.) Urosmax 2200 on täydellinen ratkaisu kaikkien vaimojen ja tyttöystävien tuntemaan ongelmaan. Laitteisto kiinnitetään miehen ranteeseen sekä otsaan, jonka jälkeen se ilmoittaa erilaisin äänimerkein ja valoin milloin tämä on siinä määrin läsnä, että kykenee vastaamaan yksinkertaisiin kysymyksiin.
Laitetta voi käyttää myös teini-ikäisiin lapsiin, jotka istuvat liikaa tietokoneen ääressä. Kaukosäätimen selkeät mittarit ilmoittavat tylsistymisen ja ärtyneisyyden tason, mikä helpottaa otollisen hetken ajoittamista esimerkiksi roskapussin viemisestä huomauttamiseen.
2.) YOGAHIPSTER 15X on kehitelty versio HipsterLUX 08-versiosta, jossa oli useita bugeja, sillä alkuperäistä laitetta kiirehdittiin markkinoille Läsnäolon voima -kirjan ollessa vielä kirjastojen lainauslistan kärjessä.
Yogahipster 15X antaa käyttäjälleen lieviä sähköiskuja aina kun hän vaipuu ajatuksiinsa, eikä tiedosta ympäristöään sekä lähimmäistensä tarvetta. Näiden sähköiskujen tiheyden sekä ankaruuden voi jatkuvaa mindfulness-tilaa tavoitteleva käyttäjä itse säätää. Laitteen avulla on mahdollista unohaa kaikki mennyt ja tuleva sekä täyttää arki puhtaalla hetkessä elämisen energialla.
VAROITUS: Helsingissä laitteen käyttämistä kannattaa säännöstellä, sillä muiden ihmisten kireyden tiedostaminen voi johtaa paniikkihäiriöön. Laitteen mukana tuleva ohjekirja kannattaa myös lukea huolella, sillä siinä esitellään yleisimmät defenssien ja lohduttavien fantasioiden hylkäämisestä aiheutuvat psykologiset stressitekijät.
3.) Buddhatech 600BC on läsnäolotunnistimista monimutkaisin ja vaativin. Sen avulla voi omaa läsnäoloaan paitsi määrällisesti lisätä, myös syventää ja täydellistää. Monet ihmiset, jotka ovat vuosien ajan yhdistänet tätä teknologiaa meditaatioon, ovat saavuttaneet lopullisen valaistumisen, muuttuneet valo-olennoiksi ja poistuneet suuren pamahduksen saattelemana olemassaolosta. Sitä ennen heidän astraalikehostaan säteilevä onnellistava lämpö on parantanut kaikki syöpäsairaat 10 kilometrin säteellä.
Onkin suositeltavaa, että jos kukaan aikoo hankkia haltuunsa Buddhatech-läsnäolotunnistimen, hän tunnistaa myös sen lyhyen sekä pitkän tähtäimen seuraukset. Helpompaa on aloittaa läsnäoloharjoitukset Yogahipsterillä ja siirtyä kovempiin aineisiin vasta siinä tapauksessa, että tahtoo häipyä ilmaan vaikuttavassa kirkkaassa räjähdyksessä ja jättää jalkeensä ja paljon hyvinvointia sekä vihreän rikintuoksuisen pilven.
Jos sinua tämän esittelyn jälkeen kiinnostaa hankkia omaan käyttöösi läsnäolotunnistin, niin tässä muutama linkki hyvin varusteltuihin verkkokauppoihin:
http://www.taloon.com/lasnaolotunnistin-luxomat-pd3-1c-ap/S-3515018/dp
http://hedtec.procus.fi/catalog/LÄSNÄOLOTUNNISTIMET_FIN
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)