Puhtaasti relativismia käsitteleviä teoksia on julkaista vähän - jos ollenkaan, ainakaan relativismin puolustukseksi. Silloin tällöin kuitenkin kohtaan muissa filosofisissa teoksissa relavismia käsittelevän luvun.
Tässä suhteessa Kiikerin ja Ylikosken teos on omaa luokkaansa, sillä siinä ei oleteta mitään yhtä vastausta - tai asetuta lähtökohtaisesti mihinkään asemiin. Sivulla 2008 alkavan luvun aluksi esitellään luettelo, josta löytyy teoriassa 81 relativismin erilaista määritelmää. (Huomattakoon kyllä, että useimmat tarjolla olevista kertautumisvaihtoehdoista eivät suoranaisesti ole relevantteja, ainakaan käydyn keskustelun kannalta.)
A) Mikä on suhteellinen? (9) totuus, olemassaolo, todellisuus, edistys, tieto, rationaalisuus, moraali, laki, merkitys (miksei myös: kauneus, onnellisuus jne.)Näin siis teoriassa syntyy 81 tai enemmänkin relativismin muotoa tai määritelmää, mikä on melko paljon verrattuna siihen, että yleensä puhutaan vain tiedon, moraalin tai kulttuurikäsitysten suhteellisuudesta.
B) Mihin nähden se on suhteellinen? (9) paradigma, kulttuuri, teoria, käsitejärjestelmä, yhteiskuntaluokka, elämänmuoto, kieli, näkökulma, henkilö (miksei myös: sukupuoli, aistikokemus, muistikuva jne.)
Tärkeintä on kuitenkin huomata, että:
"Relativismin moninaisuudesta seuraa, että jotkin relativismin muodot voivat olla tosia ja jotkut epätosia melko kiistattomasti."Olen aiemmin kannattanut relativismia juuri siitä syystä, että uskon relativismin olevan huomattavasti useammin oikeassa.
Helposti unohtuu myös, että voimme puhua asioista ihanteiden tai käytännön tasolla. Otetaan tarjolla olevista vaihtoehdoista vaikkapa pari: laki + henkilö tai laki + yhteiskuntaluokka.
Me tiedämme, että ideaalisella tasolla lain luvataan useimmissa maissa olevan tasapuolinen riippumatta henkilöstä tai yhteiskuntaluokasta, mutta käytännön tasolta tiedämme, ettei tämä ole aivan totta.
Toisin sanoen monissa tapauksissa relativismia vastustava henkilö osoittautuu sinisilmäiseksi tai suorastaan tosiasioita sivuuttavaksi idealistiksi. Relativismin kannattaja on puolestaan realisti.
Olisi oikeastaan erotettava kaksi eri merkitystä, jotka usein menevät sekaisin:
1.) Relativismi ihanteena tai ohjenuorana.2.) Relativismi kyynisenä todellisuuskäsityksenä.Usein relativistit itse ajattelevat lukeutuvansa ryhmään kaksi - tai ainakin itse kannatan juuri sellaista relativismia (ja koska olen maailman tai ainakin Suomen ainut tunnustuksellinen relativisti, sen luulisi painavan aika paljon). Myös puheena olevassa teoksessa puhutaan kuvailevasta relativismista.
Relativistit eivät siis toisin sanoen jakele asematunnelissa ohikulkijoille lippusia ja saarnaa, että kaikkien tulisi heittäytyä relativismin kannattajiksi, koska maailma olisi siten parempi paikka. He vain toteavat kokemukseensa nojautuen, että ihmisten on lähes aina ja kaikkialla mahdotonta puhua ja elää ristiriidattomasti. Me tahtomattammekin hahmotamme asiat suhteellisesti ja toimimme omien oletustemme vastaisesti. Ihminen voi oikeastaan kehittyä realististiksi vain, jos hän ensin tiedostaa elämämme loputtoman suhteellisuuden. Relativismi ei edistä, vaan kuvailee elämämme moninaista suhteellisuutta.
Kuvailemisen (havainnoimisen, kokeellisuuden) ja ihanteen (suositusten, direktiivien) käsitteellinen erottelu on itse asiassa luotu tieteenhistoriassa moneen kertaan, ja siksi tarjolla on vaihtoehtoista sanastoa, kuten:
deskriptiivinen / preskriptiivinen
kokemusperäinen / ohjeellinen
empiirinen / normatiivinen
tarkkailla / rankaista, palkitaTällainen erottelu on tärkeä kenties siksi, että monilta nämä kaksi asiaa menevät sekaisin. Jos esimerkiksi yhteiskuntatutkija selittää rikollisuuden taustasyitä, hänen koetaan suvaitsevan rikollisuutta, koska "ymmärtämiseen" sisältyy kaksoismerkitys. Monet myös raivoissaan saattavat todeta, että "eivät haluakaan ymmärtää". Tällaiset tunteet ovat usein laajemmankin ignoranssin siemen.
Jos relativismin ennustaman suhteellisuuden katsotaan toteutuvan havaittujen poikkeustapauksien olemassaolon kautta, en keksi montaakaan paria, jossa subjektiivisuutta, kausivaihtelua tai sääntörikkeitä ei esiintyisi. Tarjolla olevista käsitteista monet jopa määritelmällisesti edellyttävät suhteellisuutta, kuten paradigma, näkökulma jne. Onko sitten esimerkiksi paradigman käsite näkökulmasidonnainen? Ainakin tiedämme, että jo Thomas Kuhn itse antoi (huomaamattaan) sanalle lukuisia eri merkitystä.
What_is_the_definition_of_paradigm
Suhteellisuudet tavallaan limittyvät ja kertautuvat, niin että relativismin teoreettisista mahdollisuuksista tulee loputon merkitysmahdollisuuksien suo: teorian kautta sisäistämme tietoa, joka muokkaa teoriaa uudeksi; yhteiskuntaluokilla on omat suhteelliset kielimuotonsa ja merkityksensä. Suhteellisuutta olisi mahdotonta eristää kahden käsitteen muodostamaksi kokonaisuudeksi, koska se aina ulottuu myös vieruskäsitteisiin ja muodostaa palautemekanismien avulla kehiä.
Myös edistykseen on sisään rakennettuna oletus jatkuvasta muutoksesta, mikä myös tekee sen varsinaisesta olemuksesta ajallisesti suhteellisen. Edistyksen on asetettava itselleen uusia vaatimuksia ja päämääriä, jotta voisi olla edistystä.
On oikeastaan jo määritelmällisesti selvää, että enin osa relativismin muodoista on loogisten tai empiiristen esimerkkien kautta osoitettavissa päteviksi - sikäli kuin hyväksymme, että poikkeamat säännöissä todistavat sääntöjen suhteellisuuden. Toki voimme vaatia myös, että kaikki on kauttaaltaan osoitettava suhteelliseksi, mutta tällaiset realistit ovat linnoittautuneet ontologian linnoitukseen, joka on täynnä reikiä.
Relativismissa on parasta se, ettei sen tarvitse todistaa mitään lopullisesti ja aukottomasti, sillä eihän relativisti edes oleta sellaisen olevan mahdollista. Relativismi on pikemminkin varautumista siihen, että loogis-realistien kunnianhimoiset pyrkimykset aina aikaa myöten romahtavat omaan mahdottomuuteensa.
Se ei suinkaan tarkoita sitä, että me emme voisi ollenkaan tutkia todellisuutta, lähestyä totuutta tai muotoilla hyvää teoriaa. Tiedostamme vain, että työmme on suhteellista.
Jo ylipäänsä ajatus totuuden lähestymisestä on metafora. Mies voi lähestyä naista tai saada lähestymiskiellon, mutta totuus ei ole paikka, jonka GPS-laite kertoisi sijaitsevan lähellä tai kaukana suhteessa nykyiseen sijaintiimme. Me vain puhumme asioista tähän tyyliin, koska taiteellinen ilmaisu on ihmisille luontaista ja kietoo myös tieteentekijät lempeään syleilyynsä.
Relativismin määritelmien loogisuudesta
Teoksen kirjoittajat, kuten relativismia filosofit lähes poikkeuksetta, tuhlaavat palstatilaa yritykseen todistaa relativismin sisäinen ristiriitaisuus.
Jos relativisti väittää, että kaikki väitteet ovat suhteellisia, siitä seuraa, että myös tämä relativistin esittämä väite on paradoksaalinen, koska se itse ollessaan tosi todistaisi oman väitteeksi vääräksi.
Tämän loogisen paradoksin voi löytää eri muodoissaan kaikista relativismia käsittelevistä lähteistä, vaikka se ei edistä keskustelua millään tavoin. Se onkin enemmän relativismin kysymyksenasettelun herättämän eksistentialistisen ahdistuksen kognitiivinen turvalinnoitus kuin mikään tieteentutkimuksellinen argumentti.
Ensinnäkään relativistien tavoitteena ei ole esittää kiistattomia väittämiä. Kyse on olkinukesta, jota relativistin vastustajat aina ovat tunkemassa relativistien suuhun. Toisekseen todistus perustuu loogisen paradoksin malliin, joka on yllätyksetön ja empiirisen tutkimuksen näkökulmasta täysin yhdentekevä. Kolmanneksi, meidän täytyy pitää suuressa arvossa omaa rationaalisuuttamme, jotta voimme iloita tällaisesta todistusaineistosta, mikä on relativismin varsin vankan kritiikin valossa ignoranttia.
Formaalin logiikan näkökulmasta väite: kaikki väitteet ovat suhteellisia, johtaa paradoksiin, koska formaalissa logiikassa ei ole merkintätapaa suhteellisuudelle. Toisin sanoen paradoksi, kuten kaikki paradoksit, on semanttinen konstruktio.
Jos tällainen merkintätapa luodaan, ei ongelmaa enää ole. Väite :"Kaikki väitteet ovat suhteellisia." on tosi, riippuen siitä, sisältääkö se itsensä vai ei. Näin ollen sen totuusarvo on suhteellinen, ja suhteellisuuden ehto on, sisältääkö se itsensä vai ei.
Perinteisen logiikan kielessä etsitään vastausta dikotomiaan tosi/epätosi. Sitä ei ole kalibroitu tutkimaan tai toteamaan suhteellisuutta. Näin ollen käytetyn kielen rajallisuus tuottaa edellä nähdyn paradoksin, mikä itsessään jo todistaa relativistien väitteen kielen vaikutuksesta löydettyihin totuuksiin.
Lisäksi kaikkia paradoksiin johtavia väitteitä olisi filosofien suotavaa korjailla. Jos filosofi ei tee korjauksia, hän ei ole suuri filosofi, aivan kuten ei putkimies ole suuri putkimies, jos hän vain toteaa ongelman, mutta ei korjaa sitä. Paradoksit ovat halpa keino vaikuttaa laiskat lukijat laiskalla ajattelulla. Laiska ajattelu itsessään juontuu siitä, että halutaan päästä tiettyyn lopputulokseen.
Relatismiin ei haluta ajautua, kenties siksi, että sitä on historiassa halveksittu - tai kenties siksi, että se murentaa meidän ontologista turvallisuudentunnettamme.
Voimme helposti varioida relativistien esittämäksi väittämää premissiä:
"Kaikki inhimilliset yritykset muotoilla täysin kiistattomia ja yleispäteviä säännönmukaisuuksia tulevat lähes poikkeuksetta epäonnistumaan."
Jos edellä esitetty väite epäonnistuu, se vain havainnollistaa, että inhimilliset yritykset muotoilla erehtymttömiä totuuksia tulevat useimmissa tapauksissa epäonnistumaan.
Jos relativismi on oikeassa vain 99,99% tapauksista, miksi vaivautua? Helpompi on olla realisti ja nostaa malja sille 0,001% tapauksista, joka on onnistuttu siedettävästi määrittelemään.
Jos kuitenkin sinulla on mitään houkutuksia kannattaa relativismia, muista tämä vakava varoitus: Kukaan ei tykkää hengailla sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat oikeassa 999 kertaa tuhannesta.
Hyvää settiä taas. Voisi tarttua taas vaikka mihin.
VastaaPoista"Teoksen kirjoittajat, kuten relativismia filosofit lähes poikkeuksetta, tuhlaavat palstatilaa yritykseen todistaa relativismin sisäinen ristiriitaisuus."
En usko, että tässä on kyse pelkästä olkiukosta. Olen oikeastaan alkanut huomata, että niin sanotut olkiukot vastaavat todellisuutta varsin hyvin. Tuo vastalause relativismin ritstiriitaisuudesta esitetään, jos vastassa on valikoiva relativisti. Eli henkilö, joka kivenkovaan kumoaa toisen väitteet vetoamalla asioiden suhteellisuuteen, mutta jo seuraavassa hetkessä vetoaa johonkin absoluuttiseen. Relativismi tosiaan on paradoksi ja riippuen siitäkin, miten sitä käyttää. Jos relativismin vastalauseet ovatkin löysiä, ei relativismi taida sekään sen vähemmän laiskaa olla. Vertaus: monikin suvaitsevaiseksi tunnustautuva toteaa, kuina "me vastaan muut" -asetelma on lähtökohtaisesti väärin. Mutta seuraavassa hetkessä he puhuvat "meistä suvaitsevaisista, jotka yrittävät valistaa noita pahoja rasisteja".
Itsekin olen relativisti tiettyjen asioiden suhteen. En esimerkiksi väittäisi mitään niin posketonta, että poliittiset puolueet voisivat edustaa mitään absoluuttisia totuuksia. Ja kun puhutaan esimerkiksi ääripäistä, ovat nekin relatiivisia. Itse olen mihinkään valtavirtanäkemykseen nähden äärioikealla, mutta sitten taas uusnatsit taikka randilaiset objektivistit ovat minusta katsoen äärioikealla. Olen myös kulttuurirelativisti sikäli, että uskon jokaisen kulttuurin oikeuteen olla olemassa muiden siihen puuttumatta. Uskon tiettyjen kulttuurien paremmuteen toisiin nähden, mutta mitään kulttuuria ei pitäisi hävittää. Ja vielä vähemmän pitäisi demokratian tai edes nationalismin kaltaisia pohjimmiltaan eurooppalaisia arvoja pakkosyöttää muualle maailmaan.
"Relativismissa on parasta se, ettei sen tarvitse todistaa mitään lopullisesti ja aukottomasti, sillä eihän relativisti edes oleta sellaisen olevan mahdollista. Relativismi on pikemminkin varautumista siihen, että loogis-realistien kunnianhimoiset pyrkimykset aina aikaa myöten romahtavat omaan mahdottomuuteensa.
VastaaPoistaSe ei suinkaan tarkoita sitä, että me emme voisi ollenkaan tutkia todellisuutta, lähestyä totuutta tai muotoilla hyvää teoriaa. Tiedostamme vain, että työmme on suhteellista."
Mielenkiintoista. Tämä näet muistuttaa uskonnollista asennetta. Ja sanon tämän aivan neutraalina toteamuksena. Eivätkö nimittäin jokseenkin kaikki uskonnot opeta, että ihmisten tekemät konstruktiot jäävät aina vajavaisiksi ja ettei niihin siksi pitäisi liikaa luottaa. Uskonnot opettavat, että ihmisen ymmärrys on rajallista ja suorastaan turmeltunutta. Näkemyksesi relativismista on jotain, minkä katolinen teologi voisi jokseenkin kakistelematta hyväksyä; hän uskoo kyllä absoluuttiseen totuuteen, mutta katsoisi ihmisen tietämyksen jäävän aina puutteelliseksi. Näytäpä tämä teksti jollekin uskonnolliselle (ja uskonnosta perillä olevalle) ystävällesi ja kysy hänen mielipidettään.
"He vain toteavat kokemukseensa nojautuen, että ihmisten on lähes aina ja kaikkialla mahdotonta puhua ja elää ristiriidattomasti. Me tahtomattammekin hahmotamme asiat suhteellisesti ja toimimme omien oletustemme vastaisesti. Ihminen voi oikeastaan kehittyä realististiksi vain, jos hän ensin tiedostaa elämämme loputtoman suhteellisuuden. Relativismi ei edistä, vaan kuvailee elämämme moninaista suhteellisuutta."
VastaaPoistaKorvaa relativisti sanalla taiteilija ja sisältö on yhtäpitävä. Koska mitä muutakaan ovat taiteilijat maailma sivu tehneet, kuin yrittäneet kuvailla tätä mysteeriä? Mutta ovatko taiteilijat silti relativisteja? Tolkien ei varmasti ollut relativisti, vaikka hänen teoksensa kuvailevat mitä väkevimpiä ristiriitoja todellisuuden ja siinä räpiköivien elollisten olentojen tohinassa.
"Olen oikeastaan alkanut huomata, että niin sanotut olkiukot vastaavat todellisuutta varsin hyvin. Tuo vastalause relativismin ritstiriitaisuudesta esitetään, jos vastassa on valikoiva relativisti. Eli henkilö, joka kivenkovaan kumoaa toisen väitteet vetoamalla asioiden suhteellisuuteen, mutta jo seuraavassa hetkessä vetoaa johonkin absoluuttiseen. "
VastaaPoistaValikoivat relativismi on yleistä, mutta tällaiset ihmiset harvemmin kutsuvat itseään relativisteiksi.
Asioiden relatiivisuudessa on myös aste-eroja. Jotkin ilmiöt ovat todella monilukuisia, samoin käsitteiden merkitysryppäät. Toiset asiat taas vaativat filosofisempaa lähestymistapaa, ennen kuin niissä huomaa suhteellisuutta.
Ajatus siitä, että olkiukot olisivat realistisia on mielenkiintoinen. Onhan olkiukko varmaankin usein poimittu mahdollisuuksien rajoista löytyvien ääriesimerkkien joukosta, mutta prototyyppinen tapaus se harvemmin on. Esimerkiksi hippeihin varmaan muuta väestöä useammin yhdistyy se, että he polttavat pilveä, mutta tämä ei ole vielä olkinukke, vaan yleistys tai ennakkoluulo.
Jos yleistys tai ennakkoluulo muuttuu keskustelussa toistellutksi argumentiksi, niin sitten se on jo olkinukke ja vaikka jonkun kohdalla totuus pätisikin, niin se on silti tarkoitushakuisesti harhaanjohtava. Olkinukella on myös tapana kaiken aikaa hakea yhä liioitellumpaa ilmiasua. Kun ihmisten päähän syöttää jonkin hieman totuudesta poikkeavan ajatuksen niin pian se on jo ottanut heidän asenteistaan vallan.
"Se ei suinkaan tarkoita sitä, että me emme voisi ollenkaan tutkia todellisuutta, lähestyä totuutta tai muotoilla hyvää teoriaa. Tiedostamme vain, että työmme on suhteellista."
VastaaPoistaKorppi on oikeus:
"Mielenkiintoista. Tämä näet muistuttaa uskonnollista asennetta. Ja sanon tämän aivan neutraalina toteamuksena. Eivätkö nimittäin jokseenkin kaikki uskonnot opeta, että ihmisten tekemät konstruktiot jäävät aina vajavaisiksi ja ettei niihin siksi pitäisi liikaa luottaa. Uskonnot opettavat, että ihmisen ymmärrys on rajallista ja suorastaan turmeltunutta. Näkemyksesi relativismista on jotain, minkä katolinen teologi voisi jokseenkin kakistelematta hyväksyä."
Tämäkin on kiintoisa huomio. Olen kyllä mieltynyt moniin uskonnollisten mystikoiden kirjoituksiin, ja niissä hengellisyys on hyvin lähellä todellisuuden kohtaamista mysteerinä, eli inhimillisen tietämyksen rajallisuuden tunnustamista. Olen myös ilolla lukenut Antti Nylenin kirjoituksia ja hän tunnustautuu katolaiseksi, vaikka edustaakin kirkkoa melko omaperäisten tulkintojen puitteissa.
Varmaankin kaikki uskonnot opettavat jossain marginaalisessa koulukunnassa (zen, suufilaiset jne.), että ihmisten totuudet ovat inhimillisiä ja rajallisia, mutta tästä pelottavan usein myös tehdään se johtopäätös, että tulisi noudattaa tiukasti ilmoitusta tai mestareiden opetuksia, koska tavallisen ihmisen mieli on vielä pahemmin suhteellisten näkemysten vallassa kuin valaistuneilla profeetoilla.
Tästä kaikesta tulee nyt mieleen myös Krishnamurti, joka suhtautui kriittisesti kaikenlaisten järkevienkin ideoiden vallankäytön mahdollisuuksiin ja ideaalien ideologisiin vääristymiin.