On ikivanha havainto, että yksi mytologioiden tehtävä on sallia vertauskuvallinen keskustelu aiheista, jotka muutoin olisivat kiellettyjä tai pelottavia. Zombit ovat post-modernin ajan mytologiaa, samoin tavoin kuin vampyyrit olivat modernin ajan mytologiaa. Kumpaankin yhdistyy sekä tabuja että haaveita.
Vampyyrien lumovoima ei ole hiipunut vain siksi, että aihe olisi ammennettu tyhjiin. Vampyyreihin liittyvä mytologia ei vain nykymaailmassa enää toimi entisessä muodossaan, koska maailma taruston ympärillä on muuttunut. Vampyyri on julma ja karismaattinen hahmo, kun taas nykyajan multimiljonäärit ovat kaikkea muuta kuin karismaattisia kupatessaan kansakuntia - vanhoja ryppyisiä ukkoja tai tietokonefirman perustaneita nörttejä. Täytyisi tietoisesti rakentaa narratiivi sellaiseksi, ettei katsoja edes tajua - muutoin kuin alitajuisesti - että vampyyrin sulkeutuessa arkkuunsa tai piiloutuessa varjoihin, on oikeasti puhe veroparatiiseihin piilotetuista miljoonista, jotka on imetty tavallisen työtätekevän ihmisen kaulavaltimosta. Jotenkin tällä tavoin voisi vampyyrin saada taas toimimaan, mutta klassinen ristiä ja hopeavettä pelkäävä yön ruhtinas ei enää pärjää nykyajassa.
Ei kirkolla ole enää sellaista valtaa, että vampyyrin voisi kuvitella kavahtavan pyhiä esineitä ja kristuksen symboliikkaa. Sekin on mennyttä aikaa, että isä pelkäisi mustiin pukeutuvan rokkitähden kiipeävän sisään ikkunasta ja varastavan hänen neitsytprinsessansa. Veritahrat lakanoissa eivät enää järkytä samalla tavoin, koska kuukautiset tai seksuaalisuuden herääminen eivät motivoi suurta draamaa. 1900-luvun alun vampyyri oli seksikäs viettelijätär. Nykyäänkin voi elokuvan vampyyri olla seksikäs, mutta se on halpaa viihdettä, eikä peloilla pelailevaa mytologiaa.
Nykyajan vampyyri olisi pikemminkin kuviteltava vainotuksi ja yksinäiseksi, kenties jopa säälittäväksi hahmoksi, kuten mainiossa ruotsalaisessa kauhuelokuvassa Let the Right one in (2008). Tai kiltiksi, kuten Pikkuvampyyri-kirjoissa.
Tarinan dekonstruktion tavoitteena voi olla haitallisen kulttuurisen rakenteen purkaminen, mutta myyttejä voi purkaa myös siinä tarkoituksessa, että ne myöhemmin koottaisiin yhteen aiempaa toimivammaksi kokonaisuudeksi. Vampyyri-myytistä löytyy hyvin vähän mitään nykyajalle oleellista sisältöä, mutta sen sijaan zombit ovat varsinainen kultakaivos, jos ajatellaan tehokkaita vertauskuvia ja vallalla olevia tabuja.
Tässä vain muutamia zombi-mytologiaan yhdistyviä pelkoja ja toiveita, jotka lisäävät sen eeppisyyttä ja tenhovoimaa:
1.) Pandemian mahdollisuus. Vuosina 1918-1919 espanjantauti tappoi jopa 100 miljoonaa ihmistä. On vain ajan kysymys, milloin vastaava yhtä tappava epidemia iskee. Ihmisiä on moninkertainen määrä ja heistä yhä suurempi osa asuu tiiviisti kaupungeissa, joten satojen miljoonien ihmisten kuoleminen uuden taudin takia ei ole edes kaukaa haettu. Koska tautien pelko on aiheellinen, mutta siitä ei juurikaan puhuta, se lisää zombie-elokuvien pelottavuutta.
2.) Väestönkasvu. Ihmisiä on aina vain enemmän ja kasvun rajat on monilla alueilla jo kohdattu. Maaperä köyhtyy, meret saastuvat ja mehiläisyhteiskunnat romahtavat muun muassa tehoviljelyssä käytettyjen myrkkyjen ansiosta. Zombie-elokuvien klassinen kohtaus esittelee valtaisan lauman aivottomia ihmisiä, jotka epätoivoisesti etsivät jotakin syötävää ja hajottavat kaiken mikä tulee vastaan. Koska väestönkasvuun liittyvät pelot ovat tabu, niitä käsitellään mytologian keinoin. Ja se toimii.
3.) Kuluttajien passiivisuus ja lyhytnäköisyys. Tämä on jopa elokuvissa itsessään usein näkyvästi artikuloitu teema. Kenties kaikkien aikojen parhaimman zombielokuvan Dawn of the Dead (1978) ohjaaja George A. Romero on itse myöntänyt, että elokuvan zombit ovat aivottoman kuluttajan vertauskuva. Seuraavassa elokuvassa hän taas kuvasi pikemminkin ihmisyyteen piiloutuvaa sotaisuutta ja itsekkyyttä. Tämä näkökulma zombeihin on niin laajasti tunnettu, ettei se oikein enää toimi. Siksi olen maininnut sen vasta kolmantena. Myyttien tehokkuus on parhaimmillaan silloin, kun asiaa käsitellään alitajunnan kynnyksellä. Symbolinen yhteys ei ole liian ilmeinen, mutta ei liian vaikea myöskään. Jos sohvalla televisiota tuijottavaa puolisoa haukutaan zombiksi, on yhteys jo liian ilmiselvä.
4.) Sulvivalismin viehätys. Nykyään moni on huolissaan työpaikastaan tai kyllästynyt istumiseen. Jotkut pelkäävät sotaa tai pörssiromahdusta. Niinpä syistä tai toisista moni tahtoo liikkua luonnossa ja opetella taitoja, jotka auttavat tulemaan toimeen vähemmällä, kenties myös selviytymään joitakin aikoja täysin omavaraisesti. Survivalismiin liittyvät harrastukset, kuten kalastus, telttailu, majanrakennus tai villiyrttien tuntemus ja kasvattaminen ovat melko suosittuja, mutta myös terveyttä edistäviä. Niinpä on helppo ymmärtää, miten zombi-apokalypsin jälkeisen maailman taidot eivät tunnu nykykatsojalle turhilta tai tylsiltä. On viihdyttävää katsella, kun ihmiset selviytyvät vähillä resurseilla ja ilman yhteiskunnan apua, mutta harmi vain, että nämä taidot usein elokuvissa kuvataan hätäisesti ja epäuskottavasti. Jos lähtisin ohjaamaan tällaista elokuvaa, ottaisin työryhmään mukaan survivalismin ammattilaisia, jotka näyttäisivät miten elokuvan henkilöt voivat selviytyä arjessaan. Sillä tavoin olisi helppo luoda elokuvan maailmaan uskottavuutta.
5. Haave siitä, että tyhmää naapuria tai pomoa saisi ampua haulikolla päähän. Niin, sehän on yksi klassinen näihin elokuviin liittyvä fantasia. Tarinassa on aina vähintään yksi kusipää, joka saa lopussa ansionsa mukaan. Hän on oikeastaan ollut zombi jo ennen sairastumistaan, mutta häntä on lupa ampua päähän vasta sen jälkeen, kun häntä on purtu käteen. Niin se käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti