perjantai 10. syyskuuta 2021

Pimeä aika - myyttiä myytin päälle

Ajatus pimeästä keskiajasta on myytti - mutta harva tulee ajatelleeksi kuinka suomalaisesta myytistä onkaan kysymys.

Jos katsotaan englanninkieliseen maailmaan, siellä edelleen ajatellaan, että "Dark Ages" oli totista totta - ja he ovat siinä täysin oikeassa.

En tiedä mitä suomalaisessa kouluopetuksessa tai julkisessa keskustelussa on mennyt pieleen, kun vähän väliä ilmestyy kirjoja, joissa vakuutetaan keskiajan olleen rattoisaa aikaa. Tämä keskustelu keskiaikaisen arjen mukavuudesta on oikeastaan täysin eri keskustelu, ja se rajoittuu yllättävän paljon Suomen kielialueelle.

Suomenkielisessä Wikipediassa on kaksi artikkelia, joista toinen on nimeltään "Pimeä aika", ja toinen puolestaan "Pimeä keskiaika". Katsotaan mitä nämä pitävät sisällään.

Näin artikkeli alkavat:

1) Pimeä aika

"Pimeä aika on historian ajanjaksio, jolta on käytettävissä hyvin vähän tai ei lainkaan dokumentteja."

2) Pimeä keskiaika

"Pimeä keskiaika on suomen kielessä puhekielinen ilmaisu, jossa ajatus antiikkia seuranneesta kulttuurin rappeutumisesta ja yhteiskunnallisesta hiipumisesta on siirretty tarkoittamaan niin sanottua "keskiaikaa" eli noin tuhannen vuoden ajanjaksoa suunnilleen vuosien 500 ja 1500 välissä.

Englanninkielessä "Dark ages" tarkoittaa lähinnä varhaiskeskiaikaa korkeintaan vuoteen 1000 asti."

 

Jostakin syystä suomalaiset toimittajat ja eräät tunnetut historioitsijat ovat viehättyneet meillä tähän "puhekielisempaan" tulkintaan. Sen ytimena on ajatus, että keskiajasta olisi aiemmin luotu myytti ikävänä aikana, jolloin kärsittiin rutosta ja poltettiin noitia.

Myytti kiteytyy Jaakko Tahkokallion kirjan esittelyssä Gaudeamuksen sivuilla:

"Huppupäiset pyövelit katkovat ihmisten kauloja, noitia poltetaan, taikausko kukoistaa. Kirkko päättää kaikesta ihmisten elämässä ja maapallon uskotaan olevan litteä. Tällaista oli elämä keskiajalla – vai oliko sittenkään?"

Tämä lienee sukupolvikysymys, sillä itselläni ei ole tällaista keskiaikakäsitystä koskaan tullut vastaan kouluopetuksessa tai televisiodokumenteissa. Tappavat tautiepidemiat kyllä toistuivat joitakin kertoja, mutta hetkellisinä aaltoina. Noitia ei poltettu niinkään keskiajalla vaan uuden ajan jo alettua, uskonpuhdistuksen ja valistuksen pyörteissä, usein poliittisista syistä tai jonkin paikallisen kärhämän seurauksena.

Kun sanotaan, että keskiaika oli oikeastaan ihan mukavaa aikaa, vahvistetaan myyttiä, jonka mukaan aiemmin olisi vallinnut keskiajasta erilainen käsitys. Minua ihmetyttää milloin tämä käsitys on elänyt, koska lukemissani historiateoksissa "pimeä aika" viittaa englantilaiseen tapaan keskiajan alkuun, joka todellakin oli pimeä, siinä merkityksessä, ettei tietoa ole juurikaan säilynyt.


Miten niin keskiaika olikin pimeä?

Keskiajan alku on edelleen suurelta osin hämärän peitossa. Tämä tulee varsin selväksi, kun katsotaan esimerkiksi kuningas Arthurin legendaa. Jos saarivaltion oman kuninkaan (tai heimopäällikön) historiallisesta olemassaolosta on epäselvyyttä, se on mielestäni varsin vahva todiste sen puolesta, että historiassa on totisesti aukkoja.

Arthurin mahdollinen esikuva eli Rooman valtakunnan romahdusta seuranneessa sekasorrossa 500-600-luvulla, mutta paljon myöhemmin 1100-luvulla Suomeen oletettavasti saapui piispa nimeltään Henrik, joka päätyi erään Lallin surmaamaksi. Sanoin oletettavasti, koska me emme tiedä.  Piispa Henrik ja Lalli ovat legendaa. Varsinaista historiankirjoitusta ei tuohon aikaan Suomessa harjoitettu.

Nämä aukot historiassa ovat keskiajan pimeyttä. Etenkin varhaiskeskiajasta on säilynyt hyvin vähän muuta kuin legendoja ja hautalöytöjä. Jos katsotaan myöhemmäs ajassa, niin vielä renessanssin aikaan jopa Englannin historiakirjoituksessa oli valtaisia puutteita. Silloinen historia oli suurelta osin pelkkää voittajien historiaa, vaikka kirkonkirjoissa on säilynyt tietoa myös tavallisista ihmisistä. Tudor-kaudella eläneen kenties yhä maailman kuuluisimman näytelmäkirjailijan William Shakespearen elämästä vallitsee lukuisia avoimia kysymyksiä. Hänen henkilöllisyytensä on jäänyt "keskiaikaisen pimeyden" peittoon vielä 1600-luvulla.

Jos katsotaan mitä Suomessa tapahtui vuosien 600-1600 välillä, nousee näkyville loputon määrä avoimia kysymyksiä. Suomessa keskiaika jatkui vuosisatoja pidempään kuin keski-Euroopassa, mistä syystä meillä on Kajaanin linnan kaltaisia mysteerejä, joista kerrotaan villejä tarinoita.

Viime aikoina on puhuttu paljon "Suomen kuninkaista" ja internetissä liikkuvista fantastisista tarinoista. Nämäkin myytit palautuvat keskiaikaisen pimeyden problematiikkaan, vaikka tarinat olisi keksitty aivan hiljattain.

Kun keskiajan pimeys on luonut tyhjää tilaa, sitä täydennetään mielikuvituksella. Siksikin Suomessa olisi erityisen oleellista myöntää, että keskiaikainen pimeys on todellinen asia ja se on hallinnut maatamme vielä sen jälkeen, kun muualla päästiin historiankirjoituksessa jonkinlaiseen järjestykseen, edes siinä määrin, että kyettiin edes nimeämään maan omat kuninkaat.


Miksi Suomessa keskiaikakeskustelu on lähtenyt omille teilleen?

Toivon, että joku muu osaisi vastata tarkemmin siihen, milloin alkoi myytti siitä, että keskiaika olisi ollut kurjaa aikaa, joka on motivoinut meidät toitottamaan, että keskiaika oli iloista aikaa. Siitä minulla ei ole käsitystä. En vain tahtoisi, että myyttien päälle rakennetaan uutta myyttiä, jossa edelleen iloisesti sekoittuvat tuhannen vuoden tapahtumat.

Voin vain arvailla, että suomen keskiaikakeskustelun hämäryys liittyy siihen, ettei meillä ole omasta historiastamme kovinkaan tarkkaa kuvaa. Koska Suomen keskiaika on niin pitkä ajanjakso, sen hahmottaminen on työlästä - työläämpää kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa selkeästi erottuvat viikinkiaika, Hansaliiton sekä Kalmarin unionin jaksot ja Kustaa Vaasan renessanssi, mistä jännittävästi edetään uskonsotiin ja Kustaa II Adolfin sotasaavutuksiin, rinnallaan hakkapeliitat.

Suomen oma historia kytkeytyy niin vahvasti Ruotsin historiaan, että sen opiskelu ei välttämättä motivoi koululaisia, jotka sitten aikuisena mitään asiasta muistamatta ovat valmiita ottamaan vastaan satuja, ainoana tarjolla olevana vastauksena avoimiin kysymyksiin. Keskiaika jää monien mielissä monolyytiksi, jonka käsittelyssä on tarkkojen tapahtumien sijaan pääosassa tunnelma. Niinpä keskustellaan vain siitä, minkälainen tunnelma keskiajalla vallitsi.

Oliko elämä mälsää, oliko se kivaa? Tässä on Suomen keskiaika pähkinänkuoressa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti