Herran enkeli

Jeesus oli juuri saanut päätökseen pitkän opetuksensa vuorella, jonne sosiaalisten medioiden kutsu oli koonnut tuhansia innokkaita kuulijoita. Jo monta hetkeä sitten oli aurinko kääntynyt laskuun ja nyt rinteiden helppokulkuisiin kohtiin muodostui virtoja kaikkoavasta väestä. Vaivalloinen kotimatka oli alkanut.

Vavahduttavan puheen jälkeen monet janosivat vielä encorea. He tahtoivat henkilökohtaisesti osoittaa profeetalle kiitollisuuttaan: kehua, kätellä, halata - vain hipaista tai edes nähdä lähempää miltä näytti kauan odotettu Vapahtaja. Likinäköisyyskin vaivasi, ja kelpaisihan siitä kertoa kylillä jos vaikka saisi Messiaalta nimmarin tai henkilökohtaisen mantran.

Jotkut saapuivat skeptisinä, mieli täynnä täsmentäviä kysymyksiä. He veikkailivat, että esitys oli vain hyvin ennalta harjoiteltu show, ja nyt opettaja joutuisi tukalaan paikkaan, kun pitäisi livenä vastailla uteliaan kansan hankaliin kysymyksiin.
Toiset tahtoivat tuntea mestarin auran tai toivoivat kosketuksesta hyvän energian siirtyvän itseensä - ja jotkut ennakoivat, että Jeesus vielä leirinuotiolla paljastaisi jotakin suuria salaisuuksia. Jos vain kelpaisi siihen porukkaan ja pääsisi mukaan jatkoille?

Faneja tuli laumoittain, eikä opetuslapsilla ollut mahdollisuutta rauhoittaa backstagea, joka koostui suuresta kivenlohkareesta ja kahdesta teltasta. Jeesus vaistosi oman tiiminsä hämmennyksen ja coolisti neuvoi päästämään luokseen kaikki halukkaat. Hänellä kyllä riitti virtaa, vastahan hän oli päässyt vauhtiin.

Ihan iholle eivät ihmiset uskaltaneet, ja muutaman metrin etäisyydellä kiersi tiiviisti pakkautunut yleisö, kuin Jeesusta olisi ympäröinyt häveliäisyyden metallihäkki. Sieltä täältä kainaloista ja olkapäiden ylitse kurkistelivat ujot ja uteliaat. Teinitytöt huokailivat ja monet heistä olisivat ehkä heti pyörtyneet, jos Jeesus vain olisi asettanut kätensä heidän olalleen tai edes katsonut heitä syvälle silmiin.
Jossain ringin ulkokehällä huolestuneet vanhemmat kiersivät ja varovaisen vihaisina huusivat karanneen tyttärensä nimeä - ettei vaan suvun perinteinen ammatti lakkaisi kiinnostamasta, kun jotain näin jännää oli päästy todistamaan.

Vähä vähältä malttamaton säpinä muuttui hiljaisuudeksi; kuka rohkenisi esittää ensimmäisen kysymyksen? Silloin väkijoukon keskeltä astui esiin tummahipiäinen, komeasti pukeutunut mies. Puhtaan valkoisissa vaatteissaan hän näytti ruhtinaalta tai jonkinlaiselta korkea-arvoiselta lähettiläältä.

Miehen ei tarvinnut työntää ketään tieltään, sillä sairaat ja lannistetut vaistosivat ennalta lähestyvän vallan ja varmuuden, ja astuivat syrjään. Jeesusta tuijottaville ihmisille tuli vain äkillisesti sellainen tunne kuin heidän oma työnantajansa tai sukunsa vanhin olisi seisonut heidän takanaan juuri silloin, kun he puhuvat hänestä pahaa. Karisma halkaisi väylän väkijoukkoon niin kuin itse Mooses olisi ollut paikalla komentamassa merta.

Arvovaltainen mies käveli rennosti Jeesuksen eteen ja ojensi kätensä:
- Terve. Muistatko minut? Juteltiin kun viimeksi kävit Galilean kiertueella.
- Odotas nyt..., muisteli Jeesus: - Ibrahim?
- Ibrahim on veljeni nimi. Minä olen Jakob. Me ollaan aika samannäköisiä.
- Ai sori. Ei vaan pysty muistamaan kaikkien nimiä, kun tätäkin puhetta oli kuuntelemassa varmaan joku kolme tuhatta tyyppiä.
- Ei se mitään. Ymmärrän totta kai.
- On tämä vähän noloa. Kyllähän Jumalan pojan tietty pitäisi muistaa kaikkien ihmisten nimet. Mites sitä muuten selvittäisiin lopullisella tuomiolla.
- No itse asiassa, Jakob aloitti, - minä en kyllä usko mihinkään persoonan ylösnousemukseen. Ihan vaan ajattelen, että jokainen uusi sukupolvi on inhimillisyyden ylösnousemus. Siis persoonahan on vain naamio, sosiaalinen konstruktio... Että sen puolesta minua ei yhtään loukkaa: en mitenkään samaistu omaan nimeeni.
- Okei. Kuulostaa hienolta, sanoi Jeesus: - Tästä aiheesta voisi jutella enemmänkin. Harvemmin tulee tyyppejä, jotka osaa noin hienosti artikuloida oman näkemyksensä.

- Joo, voisihan sitä käydä esim tuopilla, ehdotti Jakob: - Täytyy myöntää, että olin kyllä todella vaikuttunut pitämästäsi puheesta. Aivan mahtavaa matskua, jos sallit ilmaisun. Ei ollut yhtään sellaista populismia mitä pelkäsin vaan tosi universaali viesti: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan..." ja se kolahti oikein erityisesti mitä sanoit kahden Herran palvelemisesta: "materia vai Jumala..."
- Mukava kuulla... Ibrahim - eikun siis Jakob. Voisimmeko tavata tavernassa heti kun saan jaettua nämä loput leivät ja kalat.

- Ei kai sinua häiritse että tällä tavoin käyttäydyn opetuslastesi ja kuulijoittesi seurassa, Jakob ajatteli ääneen, - niin kuin olisin kanssasi täysin tasavertainen? En vain osaa kunnioittaa arvovaltaa ja se on oman arvovaltani perusta, eräänlainen synnynlahja. Käytännössä teen ihan samoja töitä kuin muutkin yrittäjät, mutta saan moninkertaista palkkaa, koska minulla on röyhkeyttä tarjota palveluksiani suoraan yhteiskunnan ylimmille. Sopivilla vaatteilla ja eleillä saan kulkea ovista ilman että vartijat uskaltavat sanoa vastaan.
Jakob jatkoi: - Rikkailla on usein vääristynyt käsitys rahan arvosta, varsinkin jos he ovat vaurastuneet perinnön kautta. He piristyvät kun saavat toverillista ryyppyseuraa ja saavat jutella ilman rooleja ja hierarkioita. Meissä kahdessa on siinä suhteessa paljon yhteistä: me uskallamme katsoa silmiin kuninkaita ja keisareita - tai "Jumalan poikaa" - ja sanoa oman mielipiteemme ilman että ääni värähtää.

- Ei se tietenkään häiritse, vastasi Jeesus. - Et vain kunnioita samoja kuvitteellisia esteitä kuin tuhannet muut. En halua rakentaa mitään keinotekoista auktoriteetti-asemaa tai olla vaan joku pinnallinen guru. Minut saa kyllä avoimesti kyseenalaistaa. Ja minun opetuksenikin tähtää siitä, että useammat karistaisivat yltään narrimaisen elämänpelon. Ihan liiaksi näen jo sitä kuinka tyhjän tähden kumarrellaan fariseuksia ja Rooman virkamiehiä. En minä halua miksikään uudeksi pulleaksi herraksi, jolle kansalaiset kantavat verojaan naama lattiassa.

- Pelkään vain, jatkoi Jakob, että jos teen tässä suoria tulkintoja kertomistasi vertauskuvallisista tarinoista, niin vien muilta omakohtaisen oivaltamisen ilon.
- Me voidaan puhua tässä ihmisten keskellä mistä aiheesta tahansa, Jeesus vastasi - ainakin niin kauan kun liikutaan tässä sinun aloittamassasi diskurssissa. Useimmille kuulijoille tällainen analyyttinen puhe on täyttä hepreaa. Oppinut äänenpaino, paljon vaikeita käsitteitä; ihan erilainen taustaoletus siitä mitä toinen osapuoli ymmärtää itsestäänselvänä. Omat vertaukseni olen päinvastoin yrittänyt soveltaa sellaisten kuulijoiden odotushorisonttiin, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa. Monet tuskin tietävät edes mitä tarkoittaa sana "auktoriteetti"... tai joku "legitimointi"... tai "vallan illusorisuus." Kaiken lisäksi ihmiset kuulevat sen minkä he haluavat kuulla.

Jakob oli avoimen riemuissaan, kun Jeesus osoitti hallitsevansa myös kriittisiä näkökulmia työhönsä ja julkiseen imagoonsa, mutta samalla Jakob jo otti kohteliaita sivuaskeleita ja viittoili käsillään poistumisen merkiksi:
- Nyt en halua viedä enempää aikaa niiltä, hän sanoi, jotka ovat häkeltyneitä esityksestäsi ja odottavat vain, että saisivat kuulla lisää. Tällainen yhteiskuntapoliittinen aihe ei kosketa kaikkia ja he pettyvät. Sinä osaat niin hienosti puhutella tavallista kansaa. Itse osaan imarrella vain herroja ja ylimyksiä.
Jakob osoitti vaatteitaan ja jatkoi:
- Etkö pelkää, että seuraajasi suuttuvat, kun tuttavallisesti esiinnyt tällaisen miehen kanssa, joka pukeutuu parhaisiin kankaisiin ja työkseen valvoo ruhtinaiden rahakirstuja?

- Voidaan vaikka tehdä niin... mietti Jeesus: - että kun olet lähtenyt pois niin kerron väkijoukolle, että olit enkelten lähettiläs ja toit minulle tärkeän viestin. Se ei olisi edes valhetta, koska voin vaistota, että olet viisas ja lämmin henkilö. Siinä tulee sanotuksi vain totuus, symbolisesti muotoiltuna.
Jakob nauroi: - Mahtavaa. Sulla on kyllä pokkaa. Tykkään tuosta asenteesta. Oveluutta ilman kavaluutta; suurta sydäntä ja psykologisia niksejä. Täytyy kyllä joskus jutskata lisää tällä abstraktiotasolla.