Matkustaessani 2100-luvun Suomessa jouduin yllättäviin pikku seikkailuihin. Aikakone on kätevä lineaarisessa matkanteossa, mutta vertikaalisiin reissuihin tarvitsin yhä perinteisiä kulkuvälineitä.
Jo heti Helsinki-Vantaan lentokentällä olin pulassa. Ilmeisesti vaikutin tavallista hömelömmältä, koska vartijat ohjasivat minut sivuun jonosta. Pelkäsin jo, että minulla oli mukana jotain mikä olisi luokiteltu huumeeksi tai räjähteeksi 2100-luvun pykälissä.
Kyseessä oli kuitenkin tavallinen turhatarkastus, joka on aivan normaali käytäntö tuon ajan matkustajille. Turhatarkastuksessa minua pyydettiin avaamaan laukkuni ja tyhjentämään taskuni.
- Mihinkä sinä näitä tarvitset? Kysyi virkailija.
- Ai miten niin, vastasin.
- Eikös kolmet sukat ole jo vähän liioittelua? Varmaan pärjäisit ihan hyvin kahdellakin parilla.
- No luulen, että nyt jo täytyy tyytyä nyrkkipesuun hotellin lavuaarissa. Tästä tulee pitkä reissu nimittäin.
- Muutama kysymys myös reissusta; oletko ihan varma, että se on tarpeellinen?
- Mikäs kysymys tuo nyt on?
- Äläs rupea hankalaksi nyt yhtään. Etkö muka ennen ole ollut turhatarkastuksessa? sanoi vartija ja naputti kylttiä seinällä:
"Ihminen ei tarvitse turhempia...
kunhan ensin osaisi luopua turhimmasta."
Minulle selvisi, että jo vuodesta 2040 alkaen oli järjestelmällisesti karsittu elämästä turhuuksia. Ryhtiliike oli välttämätön, koska planeetan luonnonvarat eivät riittäneet. Rikkaiden maiden oli yksinkertaistettava tarvekarttaansa ja vähennettää kulutusta.
Laissa oli tarkasti määritelty mikä oli turhaa ja mikä välttämätöntä. Matkustukseen tietenkin täytyi aina olla perusteet. Turisteja, eli "turhisteja", kuten tuolloin sanottiin, ei enää voinut noin vain sallia.
Myös monet muut elinkeinot oli lakkautettu, esimerkiksi turhistarhaus. Jos kansalaiset törsäsivät liikaa, heidät pakotettiin pitämään turhavöitä - ne hillitsivät kulutushimoja.
Sota laittomia eroosiopajoja vastaan kesti vuosikymmeniä. Järjestäytyneellä kulutusrikollisuudella oli suoranainen armeija palkkaturhaajia: ihmisiä, jotka suostuivat rahaa vastaan valmistamaan tai myymään tarpettomia esineitä.
Lopulta kuitenkin turhistirannat tyhjenivät ja turhistivirrat ehtyivät. Myös raaka-aineet tulivat liian kalliiksi, jotta niistä olisi kannattanut valmistaa mitään sellaista, mikä hajoaisi muutamassa viikossa - tai tavaroita, joita ylipäänsä ei käytettäisi kuin kerran pari.
Järjestäytyneestä teollisuusmafiasta jäi jäljelle vain rippeet.
Onnekseni en ollut ottanut mukaan mitään turhaa matkustaessani läpi aikakausien. Kaikki omaisuuteni tulkittiin kierrätystavaraksi - jo vaatteeni olivat sata vuotta vanhaa muotia.
Habitukseni ja laukkuni vaatimaton sisältö tekivät tarkastajiin sellaisen vaikutuksen, että he uskoivat myös matkani syiden olevan perusteltuja.
Hieman kyllä jäi huono omatunto. Olihan tämä kumminkin lähinnä vain pakoa arjesta, pieni kerskamatka tulevaisuuteen. Aika lailla turha reissu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti