Linnassa oli tungosta. Kuninkaan miehet olivat vierailleet kaikissa kaupungeissa ja tuoneet mukanaan jokaisen nuoren naisen, jonka jalkaterä oli oikean mallinen. Tyttöjä oli satoja ja nyt täytyi selvittää kuka heistä oli todellinen prinsessa.
Jonottamista kesti tuntikausia ja sillä aikaa Tuhkimon sisarpuolta alkoi heikottaa. Hän oli menettänyt paljon verta ja riiputti päätään voimattomana. Varpaita viilentävä jää oli sulanut, ja lihakimpaleet näyttivät jo pelottavan harmailta. Jono ei edennyt, joten lopulta sisko tuupertui ja hänet kannettiin paareilla ensiapuun.
Pussi jäi hoitajille, ja Tuhkimo piteli sormissaan enää pientä paperilappua, johon oli painettu kolminumeroinen luku. Viimein hänen numeronsa kuulutettiin, ja hän tuli käytävään, jonka molemmat seinät olivat täynnä pukuhuoneita. Siellä hänen tuli sovittaa ylleen juhlamekkoa, jota sitäkin löytyi vain yhtä kokoa.
Puku istui, joten Tuhkimolle annettiin myös uusi pari lasikenkiä ja hänet johdatettiin ulos käytävän toisesta päähän. Ovelta avautui näyttämö, ja sillä jokaisen kokelaan täytyi kävellä edestakaisin horjumatta.
Näyttämön edessä istui kolme tuomaria pöytiensä takana.
”No, näytä meille mitä osaat” sanoi äreän näköinen mies brittiaksentilla.
”En minä osaa kuin siivota”, Tuhkimo vastasi.
”Osaatko laulaa?” kysyi toinen tuomareista.
”En minä tiedä. Minä olen vasta neljätoista”, Tuhkimo soperteli itku kurkussa.
”Antakaa sille luuta. Katsotaan mihin se pystyy”, kehotti naistuomari.
”Näetkö lattiassa tähden? Mene seisomaan sen päälle ja aloita.”
Tuhkimo totteli käskyä. Hän alkoi lakaista lattiaa ja lauloi samalla haikeaa tuutulaulua, jota hänen äitinsä oli aina iltaisin laulanut, ennen kuin oli kuollut rintasyöpään.
”Aika kliseistä Disney-matskua”, kommentoi äreä miestuomari.
”Mutta kuitenkin aika herttainen tyttö”, sanoi toinen miestuomari, joka eleistään päätellen ei ollut aktiivinen osapuoli verhojen sulkeuduttua.
”Ääni on kouluttamaton, mutta laulussa on herkkää tunnetta”, nainen puolusti.
”No menköön tällä kertaa. Onneksi olkoon! Sinä olet jatkossa!”
Tuhkimo oli nyt päässyt viimeiselle kierrokselle. Hänet puettiin uimapukuun, ja hänen rintaansa kiinnitettiin halpa paperinen ruusuke, jossa oli numero ”9”. Sen jälkeen muut osanottajat kutsuttiin lavalle ja kaikki kymmenen tyttöä seisoivat rinnakkain uimapuvuissa ja korkkareissa.
Salin suuret ovet avautuivat ja sisään astui finninaamainen teinipoika. Hän näytti vähän hemmotellulta, neuroottisemmalta versiolta Harry Potterista. Nörttipoika käveli lavan eteen ja katsoi ylös. Hän osoitti Tuhkimoa ja sanoi:
”Valitsen tuon.”
Tuhkimon sydän pomppasi kurkkuun. Hän ei tiennyt mitä kaikesta ajatella. Oliko hän iloinen vai yhä enemmän kauhuissaan kaikesta?
Prinssi tuijotti häntä kuumeisesti, mutta sitten pojan katse herpaantui ja siirtyi Tuhkimosta vasemmalle. Sitten oikealle. Poika kohotti sormensa.
”Ja tuon.”
”Ja tuon myös…”
”Hitto, minä otan ne kaikki”, poika julisti.
”Erinomainen valinta, teidän korkeutenne”, sanoi hovimestari. Siinä valossa näytti erehdyttävästi siltä kuin hovimestari olisi Michael Caine, Tuhkimon äitipuolen suosikkinäyttelijä. ”Kerrassaan erinomainen valinta.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti