Aiemmassa osassa Tiedostajan taakka puhuin tietämisen tuskasta ja eräänlaisesta "eettisyysverosta", jota myötätuntoiset ja huomaavaiset ihmiset joutuvat maksamaan. Empaattiset ja hyvin kasvatetut ihmiset antavat avustuksia tuntemattomille ja näkevät vaivaa lajittelemalla roskiaan. Itsekeskeiset tai muuten vain laiskat säästävät paljon rahaa ja aikaa.
Ongelma palautuu Immanuel Kantin kategoriseen imperatiiviin. Voimme määritellä periaatteita, joita noudattamalla kaikkien elämänlaatu paranee - ja yhteiskunnan on syytä valvoa lain ja moralisoinnin avulla, että periaatteet tulevat voimaan. Mutta entä jos yksilö voi kiertää sääntöjä salaa? Jopa Kant joutui lopulta myöntämään, että ehkä tarvitaan korkeampi voima, kuten karman laki tai näkymätön tarkkailija, joka merkitsee pahat teot syntien listaan. Muuten emme voi olla varma, ettei joku hyötyisi pahoista teoistaan.
Etiikan lapsellinen riippuvaisuus uskonnoista tekee siitä naivia - sikäli kuin tällainen riippuvaisuussuhde todella on olemassa. Ongelma on peliteoreettinen: yksilön näkökulmasta on rationaalista kipata roskat aidan yli naapurin pihalle - kunhan sen tekee yöllä ja kolmannen naapurin puolelta, ettei itse saa syytä niskoilleen. Välinpitämätön yksilö hyötyy niin kauan kun muut ovat häntä moraalisempia, eivätkä kopioi samaa käyttäytymistä tai kosta. Sama ongelma pätee yksityisautoiluun: valtion olisi rationaalista rajoittaa sitä vähentääkseen ruuhkia, mutta aina joku osa väestöstä hankkii itselleen etuoikeuksia.
Tiedostajien tunnollisuus ei ole ainoastaan henkinen ja taloudellinen rasite. Voiko omantunnon kuuliaisuus olla jopa vaarallista? Ja ennen kaikkea: onko se tyhmää?
Mitä tarkoitan kun puhun etiikasta?
Olen yleensä mielessäni erottanut etiikan ja moraalin sillä tavoin, että moraali liittyy ympäröivän yhteiskunnan sanattomiin sopimuksiin, ja etiikka puolestaan on abstraktimpaa ja vähemmän kulttuurisidonnaista. Moraalin nimissä esimerkiksi voi esittää - ja esitetäänkin - että naisten hunnuttaminen on täysin suotavaa. Eettisesti on kuitenkin hankala perustella sääntöä, joka perustuu lähinnä miesten huonoon itsetuntoon.
Moraalia puolustellaan sillä, että näin on toimittu ennenkin. Etiikka vaatii filosofisempia perusteluja.
Etiikan harrastaminen paljastaa nopeasti tapojemme luontaisen relatiivisuuden. Kaikissa yhteiskunnissa on erityisiä osa-alueita, kuten nyrkkeilykehä tai jääkiekkokaukalo, jossa on sallittua tehdä asiat eri tavalla kuin kadulla ja kodeissa. Vastaavasti kodeissa saa tehdä asioita, joita kadulla ei saa tehdä, kuten nakuilu. Tällä tavoin moraali aina sijoittuu tiettyyn viitekehykseen, joista etiikka pyrkii mahdollisuuksien mukaan olemaan vapaa - sikäli kuin ei haluta oikopäätä myöntyä relativismin ylivallalle.
Laajan suosion ja avoimen julkisuuden moraali (siis toiminnan, jolla on todistajia ja jota ei kauhistella) on kulttuurisidonnaista, mutta ei koskaan täysin järjenvastaista. Mikään moraali ei salli huonointa vaihtoehtoa, jos se taloudellisesti on mahdollista. Lobotomiaa ei siis esimerkiksi tulisi suorittaa epäpätevästi, jos paikalla on myös koulutettu lääkäri. Teloitus ei saa sotkea diktaattorin mattoja vereen, eikä ympärileikattu tyttö saa kuolla kipuun tai jälkitulehduksiin. Moraaliin sisältyy aina vaatimus laadusta - vaikka toiminta olisi jonkun mielestä epäeettistä.
Moraali on luontaisesti altis vähä-älyisyydelle, koska siinä on kyse matkimisesta, tottelemisesta ja haluttomuudesta muuttua. Mikä tekee etiikasta naivia?
Monta eri etiikkaa - enkä puhu nyt etiikan teorioista
Eettiset säännöt sijoittuvat karkeasti ottaen kolmeen luokkaan. Ensinnäkin on taikauskoisia varoituksia lapsille ja lapsenmielisille. Joulun alla tontut kurkistelevat ikkunoista ja pyyhkivät nimen pois lahjalistalta, jos näkevät konnuuksia. Valtaosa uskonnollisesta etiikasta on jollain tavoin sidoksissa tähän kategoriaan. Helvetillä pelottelu on riippuvaista spekulaatiosta, mutta se toimii. Useimmat aloittavat hyvyyden opiskelun ikään kuin varmuuden vuoksi - eihän sitä koskaan tiedä. Hyvän karman kertyttäminen on hieman kuin varautumista lähestyvään talveen. Se tuntuu järkevältä.
Ensimmäiselle ja toiselle ryhmässä on yhteistä se, että ne vetoavat ihmisen luontaiseen itsekkyyteen. Me haluamme elää ikuisesti. Me haluamme olla muiden silmissä kunniallisia. Me haluamme elää turvallisessa yhteiskunnassa. Me, me, me... minä, minä, minä...
Kolmannen kategorian eettiset säännöt ovat maksimaalisen naiveja, koska ne eivät lupaa mitään konkreettista palkkiota. Enintään tulee hyvä mieli, eikä sekään olotila kestä kauaa.
Valta-peli ja tiedostajien etiikka
Etiikasta kiinnostuneen mietiskelijän voi täyttää jännittävä ruumiista irtautumisen tunne. Etiikan flowta tuottava pointti on siinä, ettei samaistuta vain pieneen itseen. Ajattelija kohoaa yhteiskunnallisten rakenteiden yläpuolelle ja näkee kokonaiset kansakunnat kuin suuren pelilaudan, jossa toteutetaan suuria siirtoja: "mitä jos kaikki toimisivat samoin...? mikä toimisi yleisenä sääntönä?"
Eettinen vauhkoaminen on lähellä uskonnollista (oikeassa olemisen) hurmosta, mutta samalla siihen liittyy voimakas vallan tunne. Etiikka suorastaan edellyttää hallitsijan rooliin asettautumista. Mitättömät filosofit ovat kiistellessään kuin itsevaltiaan ylimpiä neuvonantajia, jotka pääsevät perustelemaan tärkeitä lakiehdotuksia. Yhteiskuntafilosofia on roolipeliä, vallanpitäjä-larppia. Etiikan kautta myös siviili saa leikkiä olevansa kenraali, joka ohjaa strategisia joukko-osastoja. Suurten ihmisjoukkojen arki on riippuvainen näistä järjen ja omantunnon päätöksistä. Mikä on hyvää ja oikein? Tätä ohjetta on kaikkien seurattava!
Mutta onko naivia olettaa, että hyvä ja paha voisivat olla irrallaan kulttuurista? Voiko lainsäätäjä olla jotakin muuta kuin inhimillinen tarinankertoja? Onko yleispäteviä sääntöjä olemassakaan? Millaista hyötyä etiikan opiskelusta on?
"Tiedostajista" puhuttaessa voidaan tarkoittaa monia asioita. Itselleni tiedostaminen tarkoittaa ainakin sitä, ettei päästä muiden ennakkoluuloja yllättämään. Tiedostaja tiedostaa, että tässäkin maassa elää monia hulluja mielipiteitä. Joka kerta kun jonkun rasistinen tai väkivaltainen asenne tulee esiin, saattaa kukkahattutäti menettää tasapainonsa ja tyyneytensä. Valveutunut tiedostaja ei ällisty, eikä kuohahda. Hän on varautunut. Hän on perillä siitä, että tuolla lailla jotkut ajattelevat.
Relativismista on hyvin vähän mitään muuta käytännön hyötyä, mutta ainakin se auttaa rentoutumaan. Relativistisessa etiikassa on se etu, että asioista on mahdollista keskustella rauhallisesti. Mikään arvo ei ole niin pyhä, että sen puolesta kannattaisi repiä pöksynsä ja hyppiä seinille.
Jos osaa kuunnella toista ihmistä ja perustella oman kantansa rauhallisesti, voi saada aikaan paljon enemmän hyvää. Olen aiemmin väittänyt, ettei nykyään kukaan uskalla olla tunnustuksellinen relativisti, mutta tarkemmin ajateltuna gonzo-journalisti Louis Theroux on juuri sitä. Hän pääsee lähelle uusnatseja ja uskonnollisia kultteja, koska ei kiirehdi tuomitsemaan heitä yleisten arvojen perusteella. Hänellä ei ikään kuin lainkaan ole moraalia, ainostaan empatiaa.
Lopuksi: hyvä etiikka on naivia
Louis Theroux'lle naivius on etupäässä omaksuttu rooli, jonka takana on journalistista ammattitaitoa. On kuitenkin erittäin hyödyllistä olla jokseenkin naivi. Ihmisen on otettava elämässä riskejä ja erittäin hyvä riskinottamisen tapa on se, että lähtee ulos, vaikka siellä on ihmisiä (joista kuka tahansa voi dekkarien perusteella olla sarjamurhaaja) eikä vilkuile selkänsä taakse, vaikka kuka tahansa voisi iskeä puukolla.
On erittäin typerää ja aikaavievää olla kaiken aikaa epäluuloinen ja varuillaan. Se kuluttaa jopa enemmän energiaa kuin biojätteiden lajitteleminen. Ihminen, joka näkee maailman kaikkien taisteluna kaikkia vastaan, joutuu tekemään valtavasti ylimääräistä työtä oman reviirinsä turvaamiseksi.
Etiikan tarkoitus ei ole vain taivuttaa meitä olemaan hyviä muita kohtaan. Eettinen maailmankuva merkitsee myös sitä, että odottaa muista etupäässä hyvää. Jos omassa mielessä on kauniita ajatuksia, ne heijastuvat ulos maailmaan, oletetuiksi muiden aikeiksi. Jos joku lähestyy meitä hymyssä suin ja kädet levällään, on viisaampi varautua halaukseen kuin siihen että nyt se tulee ja kuristaa.
Itsekkäät ihmiset ovat epäluuloisia ja jäävät paljosta paitsi. Eettinen kasvatus, joka alkaa varhain ja perustuu rakkauteen ja turvallisuuteen, saataa olla naivia. Se on kuitenkin vain plussaa, sillä naivius vie lopulta voiton. Varas voi innostua kuullessaan, että Muumilaaksossa ovia ei lukita yöksi, mutta tehtyään muutaman tunnustelevan keikan, haluaa hänkin lopulta muuttaa sinne asumaan.
