Suomalaiset: laki ohittaa moraalin
Tällaisiin kysymyksiin reagoidaan monella tavoin riippuen siitä, mitä keskusteluja mediassa oin käynnissä ja millainen esimerkki tulee ensimmäisenä mieleen. Nyt kommenteissa viitattiin esimerkiksi Sini Saarelan vangitsemiseen ja kansalaisaktivistien omavaltaisuuteen kuin gallupkysymys koskisi juuri tätä yksittäistapauksta:
Lex: "Laki on laki ja sen noudattamista on kunnioitettava. Moraali on lain jälkeen, moraalille ei ole laillisen esivallan hyväksyntää. Saarela takaisin venäjälle. "
Yleisön kommentit paljastavat usein paljon enemmän kuin tilastot. Vastaus riippuu toisaalta siitä millä tavoin kysymys ymmärretään - ja toisaalta myös enemmistön aidosta lainkuuliaisuudesta. Jotkut ymmärsivät kysymyksen suorastaan kehoitukseksi esittää muutoksia lakeihin:
Mia: "Miksi Saarela pitäisi lähettää Venäjälle, kun Venäjä ei häntä halunnut tuomita? Järjen käyttö on sallittu kommentoidessakin."
Jack: "Hyvänä esimerkkinä nykyinen täysin älytön laki joka kieltää kannabiksen hallussapidon, käytön ja kasvatuksen. Laki ei perustu tutkittuun tietoon eikä tosiasioihin vaan ainoastaan valheisiin ja uskomuksiin."Kysymys tulkitaan toisinaan suoranaisena kehoituksena rikollisuuteen ja aanarkiaan. Hieman paradoksaalisesti lainkuuliaisuuden vaatimusta puolustelllaan vedoten juuri yleiseen moraaliin:
Laki on laki kaikille: "Ehdottomasti tiukankin paikan tullen on ensisijaisesti noudatettava lakia. Ihmisten moraalikäsitykset ja oikeustaju vaihtelevat. Historia osoittaa, että ihminen on todella näppärä venyttämään lakia ja oikeuttamaan karmivia tekojakin itselleen sekä muille mitä ihmeellisempiin moraalisiin arvoihin vedoten."Hmm... Ihmisten oikeustaju siis vaihtelee. Ihminen on myös näppärä venyttämään lakia. Mitä ihmettä se edes tarkoittaa, että laki on laki kaikille, jos moraalikäsitykset vaihtelevat? Mikä laki? Kenen määrittelemä laki? Miten voi olla, että laki on kaikille sama, jos oikeustaju vaihtelee? Ööm?
Likimain samansuuntaisia ovat ne argumentit, joilla relativismia vastustetaan. Relativisti on paha, koska hän myöntää, että ihminen ei koskaan pääse täydellisen toimivaan yksimielisyyteen lain muotoilusta. Epäilyillään relativismi murentaa lain kunnioitusta. Tästä syystä relativisti saattaa valita moraalin, joka on itse saatanasta. Hän kyseenalaistaa valmiit vastaukset ja nähtyään sääntöjen suhteellisuuden hän ennemmin noudattaa periaatteita, jotka ovat huonompia.
Toisin sanoen: relativisti uskoo, että joihinkin ruuveihin ei sovellu ristipääruuvimeisseli, vaan ennemmin litteäpäinen ruuvimeisseli, mistä syystä hän heittää vauvan parvekkeelta, koska vauvojen heittäminen parvekkeelta on suora seuraus siitä, että epäilee ristipääruuvimeisselin kaikkivoipaisuutta.
Relativistinen etiikka
Filosofiassa puhutaan "eettisestä relativismista", mutta itse olen enemmänkin harjoittanut "relativistista etiikkaa". Väitän että filosofinen etiikka on lähtökohtaisesti relativistista, mutta tällaista sanavalintaa ei sovi käyttää. Sanaan relativismi liittyy liikaa ikäviä mielikuvia, joten sen minkäänlaista fanittamista ei parane avoimesti tunnustaa.
Mieluummin kuitenkin otan riskin hämäräsävytteisistä mielikuvista kuin annan filosofisen mieleni likaantua itsepetoksesta. Niinpä myönnän avoimesti olevani etiikasta kiinnostunut filosofi ja sitä kautta peruskestävä relativisti. Se ei tarkoita, että välttämättä olisin eettisen relativismin kannattaja. Olen vain relativistinen eetikko.
Minun on varmaan ensiksi parasta määritellä mitä tarkoitan "etiikalla".
Ihmisen omatunto voi olla ristiriidassa yleisen moraalin kanssa, moraali voi olla ristiriidassa lain kanssa ja laki voi sotia omaatuntoa vastaan. Etiikka on se systeemi, jossa tämä arvomaailmamme väistämätön epäharmonia tiedostetaan.
Etiikka on filosofinen harrastus, yleisellä tasolla tapahtuvaa keskustelua ja pohdiskelua. Etiikka pyrkii kiihkottomuuteen ja puolueettomuuteen, eli keskusteluun kuuluu myös etiikan historiallisten totuuksien kyseenalaistasta. Tällöin tosin tehdään se käsitteellinen virhe, että oikeasti ollaan kyseenalaistamassa moraalia, lakia tai jotakin tiettyä eettistä teoriaa, ei etiikkaa itsessään - sikäli kuin etiikka on määritelty yleisen tason keskusteluksi, johon ei kuulu sitoutumista tiettyyn mielipiteeseen tai näkökulmaan.
Etiikka, kuten jo sanoin, on relativistinen sen suhteen, millaisen eettisen teorian tulisi hallita elämäämme: lainkuuliaisuuden, moraalin tai vaikkapa yksilön omantunnon. Filosofi pyrkii näkemään erilaiset eettiset teoriat puolueettomassa valossa. Etiikka on kattokäsite, jonka alla useat teoriat kilpailevat hegemoniasta.
Emme voi määrittää etiikan yksiselitteistä kantaa kysymyksiin, mutta voimme määrittää oman eettisen kantamme. Voimme perustella sitä jonkin erityisen eettisen teorian valossa. Voimme vedota moraaliin, lakiin tai omaan intuitioomme, muun muassa.
Hyve-etiikka painottaa usein moraalin ylivaltaa, eli korostaa olemusta ja käyttäytymistä joka on taidokasta, hienostunutta ja ihannoitua. Hyveet eivät suorastaan vastusta lakia (ainakaan useimmiten), vaan tahtovat ylittää lain asettamat minimivaatimukset ja pyrkiä johonkin suurempaan erinomaisuuteen. Suomen laki ei esimerkiksi erikseen vaadi meitä olemaan rohkeita, terveitä tai kauniita. Lainkuuliaisuus on yleispätevyytensä vuoksi velttoa ja ikävystyttävää, eikä haasta meitä kukoistavaan elämään.
Hyveet korottavat sankaruuteen ja tyypillinen elokuvien lainrikkoja onkin rohkea poliisi, joka murtautuu sääntöjen vastaisesti varastorakennukseen, jotta voisi paljastaa laajan petoksen ja pelastaa presidentin hengen. Hyveellisyydessään hän rikkoo laki, eli ylittää oikeutensa, jotta voisi toteuttaa vielä suuremman oikeuden toteutumisen. Harva tulee elokuvia katsellessaan edes huomanneeksi, jos sankari ajaa ylinopeutta tai näpistää esineen, jonka hän ehdottomasti tarvitsee. Me luotamme hänen hyveellisyyteensä, koska olemme itse hänen olkansa takana vahtimassa, että hän käyttäytyy hyvin, eikä pistä saalista omaan taskuunsa.
Relativismin pääkohtiin kuuluu sen tiedostaminen, että ihminen on arjessaan erittäin taitava vaihtamaan moraalista perspektiiviään ja esimerkiksi tulkitsemaan tilanteita vuoroin lain ja vuoroin hyveellisyyden tai omantunnon näkökulmasta. On absurdia edes väittää, että meidän tulisi pyrkiä ehdottomaan johdonmukaisuuteen ja noudattaa aina samaa teoriakehystä. Ensinnäkin se on mahdotonta toteuttaa ja toisekseen se tekisi ihmisen ajattelukyvyn ja harkinnan tarpeettomaksi. Robotin voi ohjelmoida noudattamaan ennalta määriteltyjä sääntöjä.
Relativismi ei myöskään ole nihilismiä tai anarkiaa. Siksi meillä on eri sana anarkialle tai nihilismille. Relativismi on maailmankuva, johon liittyy skeptisyys yleispätevien moraalisten sääntöjen olemassaoloon - enkä mene nyt sen pidemmälle siinä, mihin kaikkeen muuhun tästä voidaan edetä. Lähtökohdan ei ole ainakaan todistettu johtavan rikolliseen käyttäytymiseen. Pikemminkin uskon, että ihmisen moraalintaju vain kehittyy, kun irtautuu ehdottomista totuuksista ja harjoittelee samaistumista erilaisiin näkökulmiin.
Velvollisuusetiikka on toinen klassinen teoreettinen lähtökohta. Sekään ei suoranaisesti puolusta kirjoitettua lakia muunlaisia suosituksia, sosiaalisia ihanteita tai yksilön mielihaluja vastaan. Se oli liian helppoa. Kantilainen velvollisuusetiikka puolustaa myös ylimaailmallista järkeä ja yksilön omatuntoa. Kategorinen imperatiivi kuuntelee ensin mitä järjellä on sanottavanaan, ennen kuin noudattaa tietyn historiallisen yhteiskunnan normeja.
Ylimaallisella järjellä tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että sielun silmin asetutaan korkeaan näkökantaan, josta levittäytyy koko ihmiskunta shakkilaudan tavoin. Oma itse ei saa tässä maailmassa edustaa kuningasta ja määritellä yleistä hyvää. Lain on oltava tasapuolinen kaikille, vaikka se perustuisikin omaan järkeen. Trans cende tarkoittaakin yläpuolelle kohoamista, asettumista lintuperspektiiviin. Transsendentaalinen näkökulma edellyttää irtautumista omasta egosta, eikä tähän toteamukseen liity mitään yliluonnollista. Vain järkemme muotoileman lain ehdoton noudattaminen vaatisi yliluonnollista tahtotilaa, eikä kaikkia poikkeustapauksia voi ennakoida nojatuolista käsin. Niinpä myös kategorinen imperatiivi on joustava ja suhteellinen.
Koska yksilö ei pysty muotoilemaan tai toteuttamaan täydellistä omavaltaista lakia, meidän täytyy tehdä kompromisseja. Voimme olla kantilaisia teoriassa, mutta käytännössä meidän tulkittaisiin harjoittavan kansalaistottelemattomuutta, jos kieltäytyisimme tyhjällä kadulla pysähtymästä punaisiin valoihin matkalla sairaalaan. Kategorinen imperatiivi sallii sen, että poikkeus vahvistaa säännön - tai pikemminkin auttaa meitä parantamaan säännön muotoilua, joka ei koskaan saavuta täydellisyyttä.
Kantin oma esimerkki oli "Älä valehtele", mutta tähän sääntöön Buddha esitti poikkeuksen jo pari tuhatta vuotta aiemmin. Tarinan mukaan Buddha salli valehtelemisen siinä tapauksessa, kun talo oli tulessa ja paras tapa saada lapset nopeasti ulos oli valehdella, että siellä on karkkia.
Kategorinen imperatiivi mielestäni sallii yleisen lain, kuten "valehtele vain silloin, kun lauma lapsia täytyy saada ulos palavasta talosta", mutta Kantin päämääränä ei ollut tarkka muotoilu, vaan yksilön oman ajattelukyvyn vapauttaminen valistuksen hengessä. Päämäärä on siis ajatella ennen kuin toimii - mutta toimia sellaisen ajattelun pohjalta, jota omat itsekkäät halut eivät hallitse.
Kategorista imperatiivia voi myös relativisti tai kansalaistottelemattomuutta harjoittava aktivisti käyttää ajattelunsa tukena: "Mitä tapahtuisi, jos kaikki muut samalla tavoin poikkeaisivat yleisestä säännöstä?" Jos kaikki tyhjässä risteyksessä, katsottuaan ympärilleen, kulkisivat punaisia päin suojatien yli, seuraisiko siitä kaaos? Tuskin. Jos kaikki kaupungin ruuhkassa kulkisivat punaisia päin, siitä saattaisikin seurata. Niinpä on oikein, että noudatan liikennesääntöjä useimmissa tapauksissa ja edellytän samaa käytöstä myös muilta.
Jopa robotit ohjelmoidaan muuttamaan toimintaansa, jos olosuhteet muuttuvat. Siksi myös lainkuuliaisuuden voima on tilannekohtainen. Tämäkin sääntö vaatii aina ja kaikkialla säännön yleispätevyyden testaamista. Kun Sini Saarela ja Greenpeace ovat yhden kerran kohdistaneet koko maailman medioiden huomion pohjoisten alueiden öljynporaukseen, tilanne muuttuu. Säännöt ovat siis refleksiivisiä olosuhteiden, kulttuurin ja ajanhetken mukaan. Kun yksi aktivisti tai taiteilija on rikkonut yleistä sääntöä ja saavuttanut sillä positiivisia erityisvaikutuksia, sama antiteesi ja laittomuus ei enää pädekään yleishyvänä ohjeena - tai seuraukset ovat toiset. Motiivi on toinen. Reaktio on toinen.
Ketään tuskin kiinnostaisi uljas laittomuuteni, jos minä nyt valitsisin kiivetä satunnaiselle öljynporauslautalle siinä toivossa, että tulisin julistetuksi vuoden tärkeimmäksi henkilöksi. Relativismi hämmentää, koska edes suhtautuminen lainrikkomuksiin ei ole vakio.
Ihminen ei pysty muotoilemaan lakeja, koska hän ei tiedä kaikesta kaikkea. Hän ei pysty noudattamaan ihanteitaan, koska hän on heikko. Tällaiset väitteet eivät ole laadultaan eettisiä, vaan pohjautuvat terveeseen maalaisjärkeen. Filosofinen etiikka on aina jokseenkin hupsua puuhaa, joka vaatii jalkojen vuorottaista irtautumista maasta, vaikka perse tahtoisi lepäillä turvallisesti sohvalla ja silmät pysytellä kiinni mielikuvituksen kantokyvyn maksomoimiseksi.
Emme voi määritellä samanlaisia talojen rakennusnormeja kylmille tai lämpimille seuduille. Emme voi määrätä samoja viljelynormeja kuiville ja sateisille seuduille. Emme voi pakottaa alavien maiden asukkaita rakentamaan lumivyörystä varoittavaa automaattista järjestelmää. On tervettä, että laki ja myös lain voima ovat alueellisia ja paikallisia. Päättäjiä uhmataan helpommin, kun päättäjät eivät ole nähneet niiden ihmisten elämää ja olosuhteita, joista he ovat päättämässä. Hyväkin järki voi perustua tietoon, joka on puutteellista, vanhentunutta tai likipitäen pelkkää ennakkoluuloa.
Filosofinen etiikka tarkoittaa sitä, että me käymme mielikuvituksemme keinoin lävitse mahdollisia yhteiskuntamalleja ja sovitamme omaan sydämeemme useita moraalisia lähtökohtia. Juuri siksi etiikan harrastaminen on luontaisesti sukua relativismille. Molemmat edellyttävät kokemuksia vaihtuvista sääntöparadigmoista. Molemmat sallivat ajatusleikit, joissa vallitsevat oletukset kyseenalaistetaan ja niiden tilalle asetetaan uusia toiminnan sääntöjä.
Viimeinen väliosikko
Tavallisen työtätekevän ihmisen itsepäinen pyrkimys noudattaa joko omantunnon lakia, moraalia tai yhteiskunnallista normia, on sentään pyrkimystä noudattaa jotakin periaatetta. Olisi ehkä fiksumpaa olla alkujaankin tiedostamatta liikaa vaihtoehtoja?
Filosofinen etiikka tiedostaa olemassaolevat ristiriidat ja siksi se edesauttaa elämää, joka ei tunnu etenevän minnekään. Filosofi punnitsee ja punnitsee.
Filosofinen etiikka on pelin aloitustilaneessa relativistinen, koska se ei voi lähtökohtaisesti kieltää mitään inhimillisen arvon ideaa tulemasta luokseen. Lopussa se pysyy relativistisena, koska ajatusleikkien päätyttyä se ei ole voinut kiistämättä julistaa mikä on oikein ja mikä väärin.
Tietenkin filosofilla on täysi oikeus sanoa mielipiteensä. Filosofi voi antaa suosituksia ja neuvoa, että useimmissa tilanteissa tämä voisi olla viisaampi ratkaisu kuin tuo toinen. Filosofin täytyy myös omassa elämässään tehdä tiettyjä valintoja ja sitoutua niihin. Ihminen voi kylliksi pähkäiltyään lopettaa filosofian harrastamisen ja hankkia elämän.
Henkilöt jotka kolmesti kieltävät olleensa missään tekemisissä relativismin kanssa, eivät ole filosofeja. He ovat enintään moralisteja tai akateemisia puoskareita. Useimmiten väite tietenkin selittyy sillä, että he ovat konformistisia perässäseuraajia. He eivät ajattele. He omaksuvat arvoja ja toteuttavat niitä uljaasti kuin jääkiekkoilija joka ampuu verkot tötterölle ja joka syttyy erityisesti pelatessaan Ruotsia vastaan.
Filosofina esiintyvät ihmiset saattavat olla muita taitavampia toistamaan opeteltuja teepussiviisauksia, mutta he eivät tietä mitään etiikasta, elleivät he ole kyseenalaistaneet opettajiaan ja joutuneet liriin.
Relativismi ei tarkoita arvojen kyseenalaistamista. Se ei ole nihilismiä. Relativismi tarkoittaa lämmintä ja uteliasta suhtautumista inhimillisen arvomaailman koko rikkaaseen lajikirjoon. Relativisti tietää millaista on olla ruotsalainen.
Relativismissa on jotakin pirun seksikästä, koska se on ideologia, joka julkeaa vapauttaa inhimillisen älykkyyden kaikista sovinnaisuuksista ja pienisieluisen tunne-elämän kahleista.
Relativistien ajatellaan harjoittavan häpeilemätöntä flirttailemista pahuuden kanssa. Se johtuu vain siitä, että ihmiset sekoittavat keskenään flirttailun ja viettelemisen.
