Alla olevan tilityksen keskenjättämisestä kirjoitin jo viime viikolla. Laitoin sen ajatukseen, koska halusin keskittyä koostamaan käsikirjoutusta. Tällä viikolla onkin syntynyt aika hyvin korjattua tekstiä pöytälaatikkoon.
Kun katselen mitä talven aikana julkaisin, niin ehkä 1-3 kymmenestä kuukausittaisesta tekstistä tuntuu nyt julkaisemisen arvoiselta. Pitäisi julkaista säästeliäämmin ja korkeammalla itsekritiikillä. Kevään edetessä innostus julkaista blogissa onkin vähentynyt ja olen ennemmin halunnut katsella mitä kaikkea hyvää on kertynyt varastoon.
Kustantamot tahtovat usein tietokirjoista aluksi kuulla vain idean ja saada näytteitä. Varsinaista kirjaa aletaan koostaa vasta kun on laadittu alustava sopimus. Suurten kustantamoiden tietokirjoissa tekstin lopulliseen ilmeeseen ja kirjan kokonaisuuden johdonmukaisuuteen vaikuttaa monesti enemmän kustannustoimittaja kuin asiantuntija itse. Tämä johtuu siitä, että tutkijoilla ei aina ole kaunokirjallista taitoa, vaikka heillä onkin tietoa omasta alastaan.
Kirja täydentyy ja selkeytyy lisäkysymysten kautta. Kustannustoimittaja ikään kuin saattelee aihetta ja valmentaa matkan varrella editoinneillaan. Pitkiä ja monimutkaisia lauseita pilkotaan ja akateemista kapulakieltä oiotaan.
Valmiin käsikirjoituksen lähettämisen sijaan minunkin siis kannattaisi tarjota ensin vain kirjaideoita ja näytteitä. Niinpä olen yrittänyt kohdistaa energiaani saatekirjeisiin, johdantoteksteihin ja muutamiin edustavampiin näyteteksteihin.
Runouden saralla helposti oppii, että käsikirjoituksen täytyy olla kielellisesti kiehtovaa. Sehän ei kaikessa kirjallisuudessa päde, vaikka esseet ovat monella tavoin lähempänä kaunokirjallisuutta kuin tietokirjallisuutta. Ainakin niitä yhdistää juuri runouteen pieni lukijakunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti