"Vaihtoehtoisten faktojen" seurauksena George Orwellin 1984 nousi taas myyntilistoille. Kun lueskelin Roland Barthesin kirjoitusta "Tekijän kuolema" (1968), se tuntui vähintään yhtä ajankohtaiselta.
Donald Trumpin katkeruus mediaa kohtaan näyttäisi ainakin osaltaan juontuvan siitä, ettei hän ymmärrä omaa jokapäiväistä kuolevaisuuttaan.
Media tarttuu yhteen sanaan tai yhteen lauseeseen, joka sitten alkaa elää täysin omaa elämäänsä. Puhuja ei voi vetää sanojaan takaisin. Ne eivät ole hänen omaisuuttaan. Kerran vapaaksi päästettyjä lipsahduksia ei voi ostaa takaisin itselleen edes miljardilla dollarilla.
Tekijä on kuollut, mutta teksti elää. Ja sen elämä voi olla aika rajua. Trumpin suusta pulpahtaneet sanat elävät kuin nuori play-boy, jonka bileisiin kaikki tahtovat päästä. Jos puhe on Ruotsista, niin sillä viikolla kaikkien on puhuttava Ruotsista. Mikään muu puheenaihe ei kerta kaikkiaan tule noteeratuksi.
Median toiminta perustuu juoruja ahmivan ja rajuimmin reagoivan yleisön toimintaan, ja kaiken perustana on ihmisyys: uteliaisuus, kateus, inho, jäljittelynhalu ja hauskuuttelun pakkomielle. Kaikki tapahtuu Trumpista riippumattomista syistä, mutta hän on silti alkuperäisessä vastuussa, koska ei ymmärrä mitä on tapahtumassa. Hänen pitäisi ymmärtää pitää turpansa kiinni, jos ei tunne laajempaa yleisöään tai osaa harkita sanojaan.
Ei riitä, että ilmaisee ajatuksensa, pitäisi osata ennustaa myös reaktio. Ja se on luonnollisesti mahdotonta, kun oppositio vääntää kaikkia sanoja miten se tahtoo.
Roland Barthesin klassikkotekstissä ei puhuta postmodernismista tai totuuden kuolemasta, mutta se ajoittuu modernismin kuolinkamppailuun, mikä tekee siitä yllättävän helppolukuista myös postmodernin ajan ihmiselle. Kritiikin kohteena on ensinnäkin tekijään kohdistunut romanttinen ja epärealistinen ihailu, sekä yleisön tirkistelynhalu, joka uhkaa sokaista meidät tekstin ja sen vastaanoton voimille. Barthes kirjoittaa:
"Nykyisen kulttuurin kirjallisuuskäsitys on tyrannimaisesti keskittynyt kirjailijan persoonaan, mieltymyksiin, intohimoihin. Van Goghin tuotanto on yhtä kuin hänen hulluutensa. Kapitalistisen ideologian summa ja lopputulos on kirjallisuudessa eniten painottunut (ja hyvin tuotteistettu) kirjailijan "henkilö"..."
Ja kuitenkin todellisuudessa, etenkin jos lausuttu ajatus on kenellekään minkään arvoinen, tai se mahdollistaa useita tulkintoja, joita puhuja ei ole tiedostanut, voivat kuulijat loputtomiin kiistellä siitä, mitä sanoilla on tarkoitettu, mitä siinä ei sanottu tai mitä ei olisi pitänyt sanoa:
"...tapahtuu irtautuminen: ääni menettää alkuperänsä, kirjailija astuu välittömään kuolemaansa, kirjoitus alkaa..."
Barthesin maailmassa "kirjoitus" viittaa johonkin mikä kaiken aikaa muuttuu, eikä sitä kontrolloi kukaan, se elää omaa elämäänsä, eikä tekijä voi vetää takaisin sitä mitä on luonut... Sinun lapsesi eivät ole sinun. Tekijä on kuollut ja teksti elää. Pian kukaan ei enää edes muista sanojen alkuperäistä kontekstia tai tarkoitusta. Niin kauan kuin teksti voi voi tulla väärinymmärretyksi ja vääristyä, se elää, ja sitten se unohtuu.
Jos joku muotoilee lauseen, joka on liian tosi ja liian viisas, siihen ei kohdistu hyökkäyksiä, eikä se niin ollen kiinnosta ketään. Sitä ei voi kukaan vääristellä omiin tarpeisiinsa, joten on koko ihmiskunnalle vain kuollutta painoa.
Joka päivä oppositiossa oleva media poimii Trumpin puheista sen kaikkein typerimmän lausahduksen, paisuttelee ja riepottelee sitä aikansa, ja samalla synnyttää republikaanien ympärille sumuverhon, jonka suojassa he voivat laajentaa sotilasbudjettia, kasvattaa velkaa ja etsiä uutta kohdetta sodalle. Trump ei ehkä itsekään tajua mitä hän on tekemässä, mutta hän tekee suuren palveluksen esimerkiksi Yhdysvaltain aseteollisuudelle, jonka valta on jo nyt lähes rajatonta.
Fiksuimmat toimittajat varmasti täysin ymmärtävät, miten hyödytöntä ja turmiollista on käydä sotaa olkinukeilla ja vitseillä, koska se kuluttaa kaiken hapen järkevältä keskustelulta, mutta liberaali media tai etenkään sosiaalinen media eivät mahda itselleen mitään. Mitä typerämpiä ajatuksia Trumpin puheista erotellaan, sitä enemmän hän on meille kaikille vain irrallisia lauseita, jotka yhdistyvät tuntemattomaan edesmenneeseen vanhukseen, joka näyttäytyy meille hassujen meemien kautta.
Ajattelu on kuollut ja kommunkaatiota hallitsee kollektiivisen alitajunnan muodostama nälkäinen olento, joka janoaa vain uusia olkinukkeja ja meemejä. Tekijä on kuollut ja tekstin nälkä on rajaton.
"Teksti on tehty moninaisista kirjoituksista, jotka ovat lähtöisin monista kulttuureista ja päätyvät keskinäiseen dialogiin, parodiaan, vastaväitteeseen. Mutta on paikka, johon tämä monimuotoisuus kerääntyy, eikä tämä paikka ole kirjailija, kuten tähän asti on sanottu, vaan lukija: lukija on juuri se avaruus, johon kirjautuvat kaikki sitaatit, joista kirjoitus on tehty."
Niinpä jää lukijan vastuulle huolehtia omasta mentaalihygieniastaan, ja pitää mielessä, että puhuja on täysin voimaton määrittämään, mitä meille hänestä kerrotaan, mitkä asiat internetin neuroverkko ja kollektiivinen alitajuntamme meille valikoivat. Maailmankuva muodostuu pienistä informaation puroista, ja siksi on viisasta pitää silmällä millaista roskaruokaa facebookin liukuhihna meille tarjoaa. Tarkkoja lukijoita meistä voi tulla vain, jos tiedostamme tekijän kuoleman. Roland Barthes lopettaa
esseensä sanoihin:
"Kirjailijan kuolema on lukijan syntymän väistämätön hinta."
Unohtakaa Trump. Hän on kuollut. Häntä ei ole. Olkaa sen sijaan huolissanne omasta maailmankuvastanne, sen vääristymistä. Se on ainoa asia, mille voitte tehdä mitään. Olkaamme siis huolellisia lukijoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti