Gonzotiede ja pyramidit

Minun täytyisi tänään täyttää passihakemus, joten tunsin suurta paloa kirjoittaa pikkujättiläiseen ihan muista aiheista. Koronakriisin aikana olisi sietänyt kirjoittaa tänne laajaltikin, mutta keväällä monet aiheet tuntuivat liian tärkeiltä, etten saanut aikaiseksi. Nyt kun passihakemus on tärkeä ja kiireellinen, onnistun pakenemaan sitä mahdollisimman epäoleelliseen puuhailuun.

Vaikka ylläpidän tätä blogia laiskasti, tuntuu Gonzotiede vuosi vuodelta vain merkityksellisemmältä puuhalta, ja toivon mukaan saisin joskus nytkäytettyä eteen päin 600-sivuisen esseeteokseni, jota piilottelen pöytälaatikossani (tai edes koottua yhteen Pikkujättiläisen parhaita kirjoituksia vuosien varrelta). En ole tuplatohtori, eikä minulla ei ole poliittista agendaa, joten on vaikea kuvitella, että ketään kiinnostaisivat yksityiset johtopäätelmäni filosofiasta, ihmisluonnosta tai tieteentekemisen inhimillisistä haasteista. Etenkin kun osaisin tuskin suolta sellaista hölynpölyä, että se tuottaisi uutiskynnyksen ylittävää vastareaoktiota.

Gonzotiede tulee aina vain aiheellisemmaksi, kun tuplatohtorit ja muut itseäni paljon arvovaltaisemmat tiedeihmiset päätyvät tekemään hassunhauskoja juttuja, niin kuin Ruotsin koronakeväässä, jossa asiantuntijaelinten korkeimpien auktoriteettien mielipiteet ja empiiriset faktat eivät juurikaan ole toisiaan kohdanneet. Nimitän lahdentakaista syvää tragediaa hassunhauskaksi asiaksi, sillä hassunhauskat asiat ovat usein preludia suurimmille tragedioille ja syvimmälle mielipuolisuudelle. Matkustajien hassunhauskoista hatuista ja eleistä voi esimerkiksi päätellä, että valtamerilaiva on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että se pian törmää jäävuoreen ja uppoaa valtameren pohjaan.

Samalla tavoin on täysin loogista, että koronavirus puhkesi rajuimmaksi epidemiaksi juuri Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, koska kummassakin tapauksessa on kysymys maailman parhaasta valtiosta. Ruotsi on maailman turvallisin valtio, joten kansalaisten ei tarvinnut tehdä mitään, asiathan kyllä hoituisivat. Ja niin ei mitään tehty, ja siksi eivät asiat hoituneet. Jos occamin partaveistä hyödyntäen poistamme kaikki monimutkaisemmat teoriat, on helppo nähdä kaava, missä varmuus omasta onnistumisesta johtaa täydellisimpään epäonnistumiseen. (Suomessa onneksi ei kukaan ota vakavasti väitteitä, joiden mukaan on kyse maailman onnellisimmasta kansasta. Jos koskaan tulee päivä, jolloin tämä asia tunnustetaan kollektiivisesti todeksi, me olemme todella syvissä ongelmissa.)

Gonzotieteilijän asenteen on oltava sopivan kevyt ja ihmiselämästä irrallinen, muutoinhan ei hassunhauskoja asioita kestäisi kohdata ollenkaan.

Oman aikamme tiede on alkanut silmissäni näyttäytyä hassunhauskojen asioiden kerholta, mutta todellisiin epäkohtiin ei siinäkään tapauksessa kannata kohdistaa huomiotaan. Muutoin mielenterveydelle käy samoin kuin henkilökohtaiselle taloudelle, josta en ole jaksanut piitata, koska en kertakaikkiaan osaa, ja täydellisen epäonnistumisen jälkeen ei muuta enää voi paitsi lakata piittaamasta.

Niinpä ajattelin pitkän hautomisen jälkeen puhua pyramideista. Pyramidit ovat siitä mukava aihe, ettei niistä voi keskustella vakavasti. Jos akateemikkojen seurassa lausuu sanan "pyramidi", syttyy useimpien kuulijan päähän ensimmäiseksi kuva, missä pääosaa esittävät lentävät lautaset. Sen jälkeen on turha haaveille kuulijoista, saati sitten apurahoista, vaikka olisi aikeissa keskustella lomamatkastaan Kairoon.

Jos taas yhteiskuntatieteilijoiden tai politiikan harrastajien seurassa puhuu pyramideista, on luultavammin ensimmäinen mielikuva hieman erilainen. Edelleenkään eivät pääosaa esitä muinaiset egyptiläiset, vaan illuminati ja yhdysvaltain perustajien yhteyden vapaamuurareihin.

Jos tahtoo pärjätä taiteiden kentillä, on tiedostettava ihmisten assosiaatiot ja hyödynnettävä näitä yhteyksiä niin, että oikeat symbolit yhdistyvät oikeisiin tunteisiin ja värittävät elämänkokemuksia samalla tavoin kuin Howard Shoren musiikki on muuttanut vellovat taistelukohtaukset merellisen eeppiseksi Sormusten herra -trilogiassa. Jos menee liian pitkälle assosiaatioissa, sairastuu paranoidiin skitsofreniaan, tai masentuu sen tähden, että taiteesta tulee liian kansaanmenevää ja voimallista, eikä sillä enää pysty miellyttämään eliittejä, jotka arvostavat distinktiivistä hienovaraisuutta ja heikompaa puhuttelevuutta.

Sanat eivät suinkaan ole viattomia, vaan ne on ladattu täyteen merkityksiä. Siksi ilahduin suuresti, kun satuin törmäämään Oulun yliopiston tutkimusryhmään, joka täysin avoimesti ilmoitti uuden rakennusmateriaalinsa saaneen innoitusta muistaisilta pyramidien rakentajilta:

"Geopolymeeritekniikka on ollut olemassa jo pitkään; jotkut uskovat, että jopa Egyptin pyramidit olisikin valmistettu valamalla geopolymeeristä. Nimityksen keksi ranskalainen tutkija 1970-luvulla."

OULUN YLIOPISTO: Geopolymeerit muuttavat maailmaa

Jos jakaisin vuosittaista gonzotieteellistä palkintoa rohkeimmasta tieteellisestä teosta, olisi palkinto ansaitusti myönnetty Oulun yliopiston kuitu- ja partikkelitekniikan tutkimusyksikölle, jossa kaikkia apurahatahoja ja kasvojenmenetyksen vaaraa uhmaten on uskallettu mainita pyramidit.

Kyseisessä hankkeessa ei ole mitään pseudotieteellistä, mutta jo pelkkä vihjaus muinaisten rakentajien salaisuuksiin on merkki sydäntä lämmittävästä ennakkoluulottomuudesta ja ihanan terveestä itsevarmuudesta, jota en voi muuta kuin rakastaa.

Geopolymerit voivat hyvinkin olla tervetullut lisä materiaalitieteen valikoimiin, ja on hyvinkin todennäköistä, että vastaavia geopolymerejä todella käytettiin muinaisina aikoina, olihan esimerkiksi roomalaisilla myös sementtiä, jota he sekoittivat tulivuoren tuhkasta, ja se vetää kestävyydessä vertoja modernille portlandin sementille. Pyramideista vain ei parane puhua, ja jos ihmettelet miksi liioittelen, koeta jakaa Facebookiin yksikin pyramidien arkeologisiin mysteereihin liittyvä juttu. Huomaat että pala nousee kurkkuun, ja ennemmin tekisit jotakin ihan muuta kuin kertaliipaisulla tuhoaisit kaiken uskottavuutesi ystäviesi silmissä.

Jos vuotuisen gonzo-palkinnon avulla olisi mahdollisuus jollakin tavoin lieventää tieteenkentän tabuja ja armotonta teologisen ahdasmielisyyden valtaa, se olisi unelmieni täyttymys.

Runoilijana en voi kuin ihmetellä sitä tiedostamattomien sääntöjen ja pelkojen verkostoa, jossa tieteentekijät toimivat, luisuen asteittain kohti yhä huonompia (tai pinnallisempia) tuloksia useilla aloilla. On vaikea kerryttää kansakunnan kokonaissivistystä, tai kannustaa itseään parempiin suorituksiin tutkijana, jos empiiriset tulokset eivät saa mitään näkyvyyttä mediassa, eikä kovalla osaamisella ole konsulttikielen veroista merkitystä apurahoista taisteltaessa. Myös mittarit on pyritty laatimaan yliopistojen ja kaupunkien statusta silmälläpitäen, imago edellä, jolloin lopulta vain diskurssilla ja habituksella on merkitystä. Tämä sosiaalisen tanssin dynamiikka on edelleen monille näkymätön, ja he suhtautuvat siitä puhumiseen kuin mystiikkaan. Gonzotieteen ja tieteen keskinäinen asetelma onkin hyvin samanlainen kuin keskiajan mystiikalla ja keskiajan teologialla. On vapaan ja ulkopuolisen puheen kenttä, joka on vapautensa tähden täysin käsittämätöntä lähes kaikille, sekä ääneenlausumattomien sääntöjen ahdasmielinen rakenne, jossa taas säännöt ovat osanottajille niin tuttuja, ettei niitä tarvitse ääneen lausua.

Tieteen kriisi 2000-luvulla koostuu osaltaan myös siitä, ettei filosofialla ja humanismilla ole enää mitään merkitystä verrattuna talouteen, lääketieteeseen ja teknologiaan, jotka keräävät kaiken yksityisen rahoituksen. Niinpä tieteentekijöiden enemmistön tieteellinen itsekriittisyys jää täysin olemattomaksi, ja heidän hybriksensä mahdollistaa sen, että ihmisluonto saa täyden vallan. Kun kollektiivit uskovat olevansa inhimillisyyden yläpuolella, mutta eivät tunnista teatterin lisääntyvää valtaa, nousee oppimisen sekä tutkimuksen sijaan ainoaksi merkitseväksi asiaksi sosiaalinen kudelma, jossa ei ole eroa skolastiikkaan tai feodalismiin. Mehän tiedämme, että ne olivat juuri tyhjien fantastisten käsitteiden pyörittelyä, mutta näiden termien tuntemisesta, ja etenkin latinan hallitsemisesta oli palkkana viheliäinen papin virka, jonka turvin saattoi kuitenkin vaivihkaa tarkkailla tähtiä tai tutkia kasvien risteyttämistä.

Aikamme tieteen kenttä on tulvillaan paaveja, piispoja, kauluksia ja symboleja, joiden avulla käydään kauppaa uskottavuudesta. Täytyy miellyttää ihmisiä, täytyy elättää perhe, täytyy tuottaa julkaisuja. Tiedettä ei missään välissä ole välttämätöntä tehdä. Se jää tutkijan vapaa-ajan harrastukseksi, ellei koko tehtävää kohta jätetä gonzotieteilijöille, jotka edistävät tiedon täsmentymistä tai kumuloitumista ilman mitään statusta, pyrkivät samalla luomaan perustaa sille että ahtaiden ajatusten välissä olisi edes hieman tilaa hengittää ja salaa liikutella ajatuksiaan, jotta pää ei täysin jämähdä.

Gonzotieteilijä on kuka tahansa ihminen, joka päättää kieltäytyä Play Stationin pelaamisesta, jotta voisi ennemmin käyttää vapaa-aikansa siihen että lukee esseitä, tutkimuskirjallisuutta ja yhdistelee lankoja, koska virallisten asiantuntijoiden asema on liian usein saavutettu narsismilla ja kyynärpäätaktikoinnilla. Enää voi harvoin luottaa siihen, että kärkijuoksijoilla olisi muuta kulttuurista pääomaa paitsi sosiaalisia kontakteja ja kyky suoltaa termejä, jotka miellyttävät valtaapitäviä. Sofistien ja fariseusten maailmassa on vain koetettava olla huutava ääni erämaassa, tai vaatimaton zen-mestari, joka ennemmin hoitaa puutarhaa kuin sotkee itseään ontoksikovertaviin politiikan kiemuroihin.