Gonzotiede: Horoskoopit, D-vitamiini ja ihmisen juoksuaika

Pahoittelut siitä, etten ole paljoakaan kirjoitellut tänne blogiin. Olen viimeiset neljä vuotta keskittynyt pääsääntöisesti (vihdoinkin!) romaanin kirjoittamiseen, joka on edennyt mukavasti, ja saattaa edetä samalla uralla myös seuraavat neljä vuotta. Olen kaiken aikaa kuitenkin koettanut pitää yllä myös esseeprojektia Gonzotieteestä. Olen vuosien varrella julkaissut täällä useita kirjoituksia tägillä "Gonzo", ja kirja on gonzotieteestä on ollut tekeillä noin kymmenen vuotta.

Tämäkin perin jännittävä artikkeli lukeutuu siihen kategoriaan - mutta mitä ihmettä on "gonzotiede"? Gonzotieteen määritelmä on elänyt vuosien varrella, koska minulla on keksijänä kaikki vapaus määritellä se niin monta kertaa minua huvittaa. Lopulta tietenkin jokin merkitys vakiintuu, sikäli kuin 1) kirja koskaan valmistuu, 2) se julkaistaan, ja 3) kukaan toinen ihminen koskaan tulee käyttämään sanaa ja koettaa selittää, mitä sillä tarkoitetaan.

Gonzotieteen velka Gonzo-journalismille

Gonzo-tiede on henkilökohtaista heittäytymistä tutkimusaiheeseen, joka on muiden silmissä epäoleellinen, kyseenalainen tai jopa vaarallinen. Se on siis suoraa perintöä Gonzo-journalismille, joka syntyi beatnikkien ja hipisukupolven vastakulttuurista ja happohöyryisistä sekoiluista. Alan ensimmäisenä merkkiteoksena pidetään Hunter S. Thompsonin kirjaa Helvetin enkelit (1966),
jonka hän kirjoitti elettyään moottoripyötäkerhon parissa. Termi "gonzo" kuitenkin vakiintui vasta myöhemmin 70-luvulla.

Thompsonin reportaasi on tyyliltään värikäs, mikä tietenkin auttoi asiaa, mutta kirja merkitsi myös aidosti merkittävää käännettä tutkivassa journalismissa. Ihmisillä oli lähinnä vain pinnallisiin ennakkoluuloihin perustuvia mielikuvia siitä, mitä jengien sisällä tapahtui ja myös Suomessa puhuttiin kauhistellen "lättähatuista". Kirja oli siis ymmärrettävä hitti, mutta se oli myös omaan kulttuuriin kohdistuvaa kulttuurintutkimusta, eli antropologiaa omalla takapihalla.

Laajemmin ajateltuna tutkiva journalismi eli viime vuosisadan lopulla kukoistuskautta, jos verrataan nykytilanteeseen, missä suurin osa toimittajista vain istuu tietokoneen ääressä ja etsii kiinnostavia ilmiöitä somesta tai englanninkielisiä juttuja, joita voisi kääntää suomeksi ja tarjota YLE:lle tai Hesariin, koska meillä menee läpi kaikki mikä on ensi julkaistu The Guardianissa.

Gonzojournalismi-artikkelissa häntä ei mainita, mutta mielestäni parhaiten lajia on sittemmin kehittänyt Louis Theroux, jonka wiki-artikkelissa ei myöskään mainita "gonzoa". Netistä kuitenkin löytyy haastatteluja, joissa hän tunnustaa saaneensa gonzosta suoria vaikutteita. Theroux on haastatellut outoja ja marginaalisia ryhmiä, kuten ufoharrastajia, uusnatseja ja uskonnollisten kulttien jäseniä, mutta hänen gonzonsa on vähemmän räväkästi kuin Hunter S.Thompsonilla. Louis Theroux antaa ihmisille tilaa itse puhua, eikä kärjistä asioita sen fantastisemmaksi kuin ne jo ovat omalla verbaliikallaan ja liioittelulla, kuten gonzossa on joskus tapana.

Esimerkiksi kun Riku ja Tunna Madventuresissa syövät ällöttäviä ötököitä kaukomaissa, he luovat gonzojournalismia juuri halvalla, skandaalinhakuisella tyylillä. Heidän matkoillaan parhaita katsojakokemuksia ovat pikemminkin olleet ne tilanteet, joita ei ole keinotekoisesti korostettu, vaan vieras kulttuuri on päässyt esille autenttisemmin. Siinä suhteessa itselleni mieluisampaa gonzojournalismia edustaa Ricky Gervaisin tuottama ja Karl Pilkingtonin "näyttelemä" Ääliö ulkomailla. Asetelmat ovat siinäkin keinotekoisia, koska Pilkington vetää ylikorostuneen flegmaattista roolia, mutta konfliktit eksoottisen kulttuurin kanssa ovat sittenkin realistisia ja samaistuttavia. En välttämättä itse söisi ulkomailla apinan aivoja, mutta saattaisin kärsiä kuumuudesta ja toivoa, että pääsen takaisin hotellille, koska olen niin puhki jonotettuani raunioille paahtavassa helteessä.

Gonzojournalismi on jo itsessään monella tavoin sukua tieteelle, sillä siinä ei oleteta filosofisesti asioita sohvalta, vaan käydään konkreettisesti paikan päällä katsomassa. Tiedettä gonzojournalismi ei tietenkään ole siinä merkityksessä, ettei sitä vertaisarvioida, mutta hyvä gonzojournalismi perustuu mahdollisimman todenmukaiseen kuvaukseen ilmiöstä. Sitä kautta se voi uudistaa meidän ennakkokäsityksiämme asioista.

Ja juuri tämä on oleellista myös gonzo-tieteessä. Saatat löytää netistä muita, jotka vuosien varrella ovat väittäneet harrrastavansa asiaa nimeltään "gonzo-science", mutta he ovat kaikki harhaoppisia tyhmiä kakkapyllyjä. Omassa gonzotieteessäni, joka on ainoa oikea gonzotiede, ei oikeastaan poiketa tieteen perusihanteista millään tavoin. Päin vastoin gonzotiede merkitsee sitä, että tieteen ihanteita seurataan uskollisemmin kuin mihin tieteentekijöillä on mahdollisuuksia.

Gonzotieteilijälle tieteen ihanteet menevät oman urakehityksen edelle

Mitä ihmettä tarkoittaa se, että henkilö seuraisi tieteen ihanteita uskollisemmin kuin tieteentekijöille on mahdollista? Pitkä vastaus vaatisi tuekseen kokonaisen luvun paksussa kirjassa, mutta lyhyesti sanottuna tieteentekijöillä on lukuisia luonnollisia rajoituksia. Heidän täytyy ensinnäkin hankkia rahaa, usein valtaisia summia rahoittaakseen jonkin tutkimuksen, jossa he tarvitsevat hiukkaskiihdyttimiä, aivoskannereita tai kemianlaboratorioita. Heillä voi myös vähemmän teknisillä aloilla olla rajoitteita, kuten esimerksi fyysisiä aitoja ja lupa-asioita, jotka estävät heitä omin päin kaivamasta auki arkeologista kohdetta. Tässä tapauksessa en sano, että gonzotieteilijän tulisi tunkeutua laittomasti sinetöityyn muinaushautaan, se oli vain esimerkki rajoitteesta. Tässä tapauksessa rajoite on moraalisesti varsin perusteltu.

Mutta kaikista tärkein este tieteentekijällä on maine. Heidän täytyy vaalia hyvää mainetta, jotta he saisivat rahoitusta tai voisivat tehdä asioita luvalla, ja sitten tuoda esiin löydöksensä maineikkaassa julkaisussa, joka vaalii omaa mainettaan. Gonzotieteilijä eroaa tavallisesta tieteentekijästä siinä, ettei hän salli henkilökohtaisen urakehityksensä tulla oman tieteellisen uteliaisuutensa ja periksiantamattomuutensa edelle. Hän noudattaa tieteellista kriittisyyttä ja vaatii tutkimuksia myös siellä, missä sosiaaliset odotukset toimivat muille pidäkkeenä. Toisin sanoen hän uhmaa tabuja.

Eräällä tavoin gonzotieteilijä sijoittuu tieteen kentällä vastakkaiselle puolelle kuin skeptikot, jotka ovat nykytieteen jesuiittoja. Skeptikot vaalivat tieteellisten kysymysten puhtautta ja hyökkäävät sellaisia kysymyksenasetteluja kohtaan, joissa haiskahtaa synti. Skeptikot eivät kyseenalaista tieteen yksinkertaistuksia edes maailman monimutkaisuuden edessä, eli he alkavat räksyttää heti, jos koodista millään tavoin poiketaan.

Tarkoitukseni on myöhemmin kirjoittaa laajasti siitä, miten skeptikot ovat viime aikoina targetoineet ja uhkailleet tutkijoita, jotka ovat vaatineet parempia 5G-tutkimuksia. Skeptikot ovat äänekkäästi leimanneet myös asiallisesti radioaktiivisen säteilyn avoimista kysymyksistä puhuneet ihmiset hörhöiksi ja vaatineet heille eroa ja ties mitä älytöntä. Vaikka en halua lietsoa mitään hysteriaa aiheesta, ei mielestäni tieteeseen kuulu se, että ihmisiä uhkaillaan silla perusteella, että he vaativat tutkimuksia. Näiden tutkijoiden ulostulot ovat olleet varsin asiallisia, kun taas skeptikoiden kirjoitukset ovat olleet täysin törkeitä ja täynnä halpamaista retoriikkaa.

Gonzotieteen näkökulmasta skeptikot eivät noudata edes omia ihanteitaan, sillä he eivät suhtaudu valmiisiin vastauksiin tai valmiisiin kysymysasetelmiin skeptisesti. Heillä on vahva valmis mielipide, minkä lisäksi heillä on mielessään viholliskuva ja heidän asenteensa on aggressiivinen ja henkilöönmenevä, mikä ei kuulu tieteelliseen keskusteluun. He puhuvat täysin avoimesti siitä, miten kaikki 5G-huolet ovat aiheettomia, koska sama väittely on käyty edellisten mobiilisukupolvien aikana. Uutta teknologiaa on turha tutkia, koska hörhöjen kanta perustuu uuden teknologian pelkoon ja siksi hörhöt ovat automaattisesti väärässä. Mutta tällainen ennakkotietämys asioista ei ole loogisesti pätevä, sillä myös vaihtopohjainen pelko voi osua oikeaan sattumalta. Myös säteilyn aallonpituuksilla on väliä, eikä tieteessä voi asioita tietää, ellei niitä ole tutkittu.

Terveysvaikutuksia huolestuttavampaa 5G-keskustelussa on mielestäni se, miten ala-arvoista on keskustelun sävy. Skeptikkojen lukittu kanta radiosäteilyyn, GMO-viljelyyn tai muihin kysymyksiin on saanut aikaan myös sen, että he ovat vuosia kieltäytyneet puhumasta radiotaajuuksien mahdollisista vaikutuksista myöskään pölyttävien hyönteisten tai lepakoiden terveyteen. Väänsin heidän kanssaan somessa vuosia jopa siitä, ovatko hyönteiset kuolemassa. Heidän yksiselitteinen kantansa oli lopulta se, että hyönteiset voivat paremmin kuin koskaan, sillä he eivät keskustelujen aikana lähentyneet totuutta, vaan he etääntyivät siitä. Heidän mielipiteensä muuttui sitä radikaalimmaksi mitä enemmän toin esiin todistusaineistoa.

Nyt on tieteellisesti kiistatonta, että skeptikot olivat täysin väärässä, kun he kielsivät kategorisesti neonikotinidien yhteyden mehiläiskuolemiin. He sortuivat sokeaan teknologiauskoon ja asettautuivat suurten kemianyritysten puolelle osin myös siitä syystä, että heitä lobattiin. Heidän joukoissaan oli kemiaa opiskelleita henkilöitä, joiden työllisyyden kannalta oli suotuisaa, ettei hyönteismyrkkyjen yhteyttä hyönteisten kuolemiin voitaisi osoittaa, mikä jo lähtökohtaisesti täysin absurdia. Kaikkien esittämieni väitteiden tueksi on olemassa ruudunkaappauksia sekä tutkimuksia, mutta se on niin sotkuisa vyyhti, että käsitelen sitä joskus erikseen.

Gonzo-tieteen mahdollinen tutkimuskenttä: horoskoopit

Kun edellä totesin, että gonzo-tiede asettuu tieteen kentällä eri laidalle kuin skeptikot, siitä voisi nopeasti päätellä, että he asettuvat samalle laidalle kuin pseudotieteilijät. Mutta tästä ei suinkaan ole kyse. Pseudotiede ei nimittäin sijoitu tieteen kentälle, kun taas gonzotiede sijoittuu. On tärkeää pitää mielessä, että gonzotieteilijä seuraa tieteen ihanteita pidemmälle kuin skeptikot, mikä tarkoittaa avointa mieltä monille sellaisille kysymyksille, joita skeptikko välttää, koska hän on omaksunut tabuja sekä jesuiittojen puhtauskäsityksiä tieteellisistä hyveistä ja synneistä.

Skeptikko näkee pseudotieteilijät syntisinä, joten hän alkaa heti räksyttää kuin tieteen uskollinen vahtikoira, joka hän kokee olevansa. Hän hyökkää näiden ihmisten kimppuun solvauksin ja jakaa kavereilleen meemejä, joissa näistä ihmisistä on rakennettu olkinukkeja. Skeptikko on samalla tavoin kuplautunut kuin vihreät ja perussuomalaiset ovat suhteessaan toisiinsa: hän ei näe ihmistä, hän näkee vihollisen, joka on vaaraksi yhteiskunnalle.

Gonzotieteilijä suhtautuu pseudotieteisiin, kuten kaikkiin asioihin: tieteellisellä uteliaisuudella. Hän tarkastelee ilmiökenttää, ja hän hahmottaa asioiden välisiä yhteyksiä, koska hän pitää silmänsä auki. Aikaa myöten gonzotieteilijä voi ymmärtää, miksi ilmastodenialistit toimivat niin kuin toimivat, tai miksi ihmiset ovat kiinnostuneita horoskoopeista tai homeopatiasta. Skeptikot harvoin ymmärtävät näitä ilmiöitä edes aivan alkeellisella tasolla, koska he eivät ole suostuneet keskusteluun ihmisten kanssa. He ovat ainoastaan väittäneet vastaan. He eivät ole kohdanneet ihmistä ihmisenä ja kuunnelleet.

Jos tämä gonzotieteen haara kiinnostaa, olen vuonna 2013 kirjoittanut lyhyen esseen kukkatipoista, joista en tietäisi mitään, ellen olisi lukenut aiheesta mieli avoinna.

Horoskoopit ovat tutkimuskenttä, jota on tutkittu aivan liian vähän. Syyt ovat ilmeiset, mutta todelliset rajoitukset eivät ole tähtitieteellisiä. Meidän ei tarvitse tavoittaa kaukaisia taivaankappaleita, jotta voisimme tarkastella horoskooppien yhteyttä ihmisten luonteeseen, mistä niissä on pohjimmiltaan kyse. Jos lähtökohtana on todistaa, että horoskoopit eivät kerro mitään mistään, se ei ole tiedettä. Tiede ei toimi niin, että asetetaan valmis tavoite ja sitten etsitään todistusaineistoa ja argumentteja tämän valmiin kannan tueksi.

Horoskooppien tutkiminen vaikuttaa hörhöltä touhulta, mistä syystä sitä harjoitetaan vähän suhteessa ilmiökentän laajuuteen ja kulttuuriseen painoarvoon.

Jos horoskooppeja lähestyy gonzotieteellisellä uteliaisuudella ja avoimin mielin, huomaa hyvinkin nopeasti tiettyjä kiintoisia ilmiöitä.

Esimerkiksi miehet eivät ole koskaan horoskooppimerkiltään neitsyitä. Kun kuulet miehen kertovan suurieleisesti millaisten tähtien alla hän on syntynyt, hän on aina leijona, härkä, jousimies tai vaaka.

Neitsyet, D-vitamiinit ja keskittymishäiriö

Alku on ollut tahmaista, mutta nyt pääsemme varsinaiseen aiheeseen, päräyttävään gonzotieteelliseen tutkimuskenttään, jossa ennakkoasenteet mullistuvat.

Olen aiemmin puhunut avoimesti siitä, miten minulla on diagnosoitu ADHD. Sen seurauksena olen hyvin utelias, kekseliäs, innokas ja impulsiivinen sekä taipuvainen kulkemaan omia polkujani ja uhmaamaan auktoriteettejä. Lisäksi yleisenä asperger- ja adhd-piirteenä kiinnostun usein omista erityisistä mielenkiinnonkohteistani. Valitettavasti innostumiseen yhdistyy myös se, että into laantuu, minkä seurauksena jätän asioita kesken. Kohdistan huomioni aina uusiin asioihin, minkä seurauksena olen dilententti, joka kirjoittaa tätä kaikkien asioiden pöhköä ensyklopediaa, sen sijaan että saisi valmiiksi hyvin jäsennellyn kirjan yhdestä rajatusta aiheesta.

Mutta keskittymishäiriöön yhdistyy taipumus huomata asioita, jotka menevät muilta ohi katseen, koska ne "eivät ole oleellisia". Mitä me voimme päätellä seuraavasta ihmeellisestä datasta, jonka kanssa jouduin kohdakkain AD/HD-aikuisten suljetussa Facebook-ryhmässä? Olen rajannut ulos nimet sekä profiilikuvat, jotta kenenkään yksityisyys ei ole vaarattuna ja näemme pelkkiä numeroita.

Neitsyet jostakin omituisesta syystä hallitsevat tilastoa (49 henkilöä). Perää pitää härkä (vain 18 henkilöä).

Lähestytään asiaa ensin tieteellisellä asenteella:

1) Kyse on auttamattomasti liian pienestä otoksesta, jotta se olisi tieteellisesti merkittävä. Sattuman osuutta ei voi sulkea pois.

2) Ihmiset saattavat olla laiskoja ja he kiinnostuvat klikkaamaan vain kärjessä näkyviä vaihtoehtoja, sillä muut vaihtoehdot tulevat näkyville vasta jos ensin klikkaa somevirrassa vilahtavaa avausta. Tämä vääristävä ilmiö näkyy hyvin iltapäivälehtien keskustelupalstoilla, joissa suosituimmat kommentit keräävät tuhansia peukkuja, koska ne ovat ainoat jotka aluksi näkyvät. Harva on niin kiinnostunut keskustelusta että jaksaa selata kommentteja eteen päin. Tästä syystä tykkäysten määrä putoaa usein kärkikommenttien muutamasta tuhannesta tykkäyksestä nopeasti pariin sataan, pariin kymmeneen ja lopulta vain muutamiin. Kahdestä täysin identtisestä kommentista toinen on saattanut kerätä sata kertaa enemmän tykkäyksiä, koska se on julkaistu ensin ja se on päässyt näkyville kärkikommentteihin.

(Tällä käyttäytymisellä on myös vastakkainen ilmiö, jossa kaksi vaihtoehtoa äänestyksessä vuorottelevat, koska ihmiset haluavat äänestää altavastaajaa, eli kannustaa perässähiihtäjää. Kärkiehdokkaan fanit puolestaan laiskistuvat, kun näkevät oman suosikkinsa kärjessä, eivätkä välitä enää nähdä vaivaa äänestääkseen - ja sitten toinen tulee takaa ja menee ohi. Näin on usein käynyt tositeeveekilpailujen yleisöäänestyksissä. Myös poliittisissa vaaleissa tilanne joskus kiristyy vaalipäivän lähestyessä, koska gallupit ja ennakko-odotukset vaikuttavat äänestäjien käyttäytymiseen.)

3) Kuten edellä totesin, miehet harvemmin julistavat olevansa neitsyitä. Tällä saattaa olla käänteinen vaikutus naisten identiteetille. ADHD-aikuisten ryhmässä on selkeästi enemmän naisjäseniä, vaikka ADHD on useammin diagnosoitu pojilla. Tämä on itsessään kiinnostava sosiaalinen ilmiö, mitä olen pohtinut itsekseni jonkin verran, mutta en pidä pohdiskelujani tältä osin kovin arvokkaina. Luulen, että ryhmässä on naisia ensinnäkin siksi, että naiset useammin etsivät tällaista vertaistukea ja koska kyse on juuri aikuisten ryhmästä. Moni nainen on saanut diagnoosin vasta aikuisena, koska se herkemmin huomataan pojilla, koska sitä osataan odottaa pojilta. Tässä suhteessa mielikuvat toivon mukaan tulevaisuudessa muuttuvat. Kun on saanut diagnoosin jo kouluikäisenä, ei niinkään identifioidu "AD/HD-aikuiseksi"

JOHTOPÄÄTÖKSIÄ:
Jotta aineisto olisi millään tavalla validi, täytyisi meidän tutkia laajempaa määrää jäsenistöstä. Tämä onnistuisi esimerkiksi luomalla ohjelma, joka hakee jokaisen jäsenen syntymäajan profiilitiedoista, sijoittaa sen horoskooppimerkin alle ja sitten luo meille eksaktin tilaston, jossa on huomioitu kaikki 4000 jäsentä.

Lisäksi meidän täytyy sovittaa jäsenet yhteen luonnollisen syntyvyysjakauman kanssa. Suomalaiset eivät synny suinkaan tasaisesti pitkin vuotta. Merkittävä data täytyisi rinnastaa koko väestöön ja katsoa onko siinä jotain poikkeavuutta. Näkemämme hyvin pienen otoksen perusteella poikkeavuutta näyttäisi olevan. Jos se ei ole satunnaista, asiaa täytyisi kyetä selittämään.

TÄRKEÄ GONZOTIETEELLINEN SIVUHUOMIO:
Edellä kuvattu puhtaasti algoritmin avulla jäsenrekisteristä kerätty tieto saattaa kuitenkin olla harha-askel, sillä se vain kertoisi, milloin henkilöt ovat syntyneet. Se ei kertoisi siitä, ketkä identifioituvat omaan horoskooppimerkkiinsä, mikä on vähintään yhtä tärkeää tai jopa kaikkein oleellisin asia horoskoopeissa.

Jos horoskoopit ohjaavat henkilön käytöstä ja muokkaavat persoonaa sen mukaan, miten hän itsensä mieltää, eli minkälaiseksi hän itsensä visualisoi ja sosiaalisesti leimautuu, on horoskoopeilla todellista kulttuurista vaikutusta, vaikka vaikutus ei olisi peräisin tähtien liikkeestä.

Esimerkiksi voisimme olettaa, jos tässä samaistumis- ja leimautumiskäytöksessä on mitään perää, että skorpionit tykkäävät keskimääräistä enemmän hevimusiikista, koska heidän oma symbolinsa on The Scorpions. Leijonat taas tykkäisivät erityisen paljon Narnia-kirjoista. Nämä esimerkit aliarvioivat ihmisten älykkyyttä niin totaalisesti, että tällainen gonzotieteellinen tutkimushypoteesi saattaisi miellyttää jopa skeptikkoja.

Asiaa tietenkin sietäisi tutkia, koska kaikkea sietää tutkia.

Tähän mennessä olen tarkoituksella johdattanut huomiota kulttuurisiin ja psykologisiin seikkoihin, koska biologisen perustan olettaminen olisi vähän liikaa jopa gonzotieteilijälle. Nyt kannattaa kuitenkin ottaa tukeva istuma-asento tuolilla ja pidellä kiinni hatusta. Mitä jos me olisimme heittäytyneet täydellä sydämellä asiaan ja luottaneet aineistoon?

Turun yliopisto julkaisi joulukuun 2019 lopulla mediatiedotteen:

"Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan ADHD:n osuus oli 34 prosenttia suurempi lapsilla, joiden äideillä oli D-vitamiinivaje kuin lapsilla, joiden äitien veren D-vitamiinipitoisuus oli riittävällä tasolla raskauden ensimmäisellä ja toisella kolmanneksella.

Kyseessä on ensimmäinen väestötason tutkimus, joka selvitti lasten tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriö ADHD:n yhteyttä äidin veren D-vitamiinipitoisuuteen alku- ja keskiraskaudessa.

Tutkimuksessa oli mukana 1067 ADHD-diagnoosin Suomessa vuosina 1998–1999 saanutta lasta ja vastaava määrä verrokkeja."

LINKKI:
Äidin raskausajan D-vitamiinin puutos on yhteydessa lapsen kohonneeseen ADHD-riskiin

34 prosenttia suurempi riski! Näin merkittävää eroa en olisi ikinä voinut kuvitella pelkästään D-vitamiinin puutostilan aiheuttavan.

Mutta hetkinen, hetkinen! Milloin neitsyet ovat syntyneet? 23.elokuuta-22. syyskuuta.

Jos siitä lasketaan 9 kuukautta taaksepäin, voidaan päätellä, että neitsyet on saatettu aluilleen tammikuussa. Ja raskauden ensimmäinen, kriittisin kolmannes sijoittuu tammikuusta maaliskuuhun, jolloin D-vitamiinitasot ovat väestöllä yleensä alimmillaan.

Härkä, vesimies, oinas ja kauris ovat vähiten edustettuna ADHD-aikuisten äänestyksessä. Me emme tiedä ovatko he todella harvinaisimmat horoskooppimerkit ryhmässä, mutta me tiedämme, että nämä kaikki neljä merkkiä ovat syntyneet tammikuun ja toukokuun välillä. Silloin raskauden ensimmäinen kolmannes sijoittuu keväälle ja kesälle, jolloin äidillä on hyvät mahdollisuudet saada aurinkoa ja D-vitamiinia.

On aivan ällistyttävää, miten pienen horoskooppikyselyn otos vastaa tutkimusta. Yliopiston tiedotteessa sanotaan, että kyseessä on "ensimmäinen väestötason tutkimus..." Mutta mitä kaikkea me saisimmekaan aikaan, jos suhtautuisimme kohtaamiimme ilmiöihin samalla avoimella mielellä, jolla gonzotieteilijä suhtautuu horoskooppeihin. Tietohan on ollut täysin helposti saatavilla jo vuosikausia. Täytyisi vain osata nähdä ennakkoluulottomasti, ja sitten sulkea pois vääriä selityksiä, kunnes oikea yhteys on havaittu ja todeksi osoitettu.

D-vitamiini, ms-tauti ja ihmisen juoksuaika

Jos edellä ei ollut riittämiin gonzotiedettä, niin juttuhan ei suinkaan jää siihen. Hesari julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan:

"Turun yliopistossa väittelevän Kira Åkerlundin tutkimuksessa selvisi, että raskaudenaikainen d-vitamiinivaje kaksinkertaisti suomalaisnaisten ja heidän lastensa riskin sairastua ms-tautiin."

LINKKI: Raskaudenaikainen matala d-vitamiinitaso kaksinkertaistaa lapsen ja äidin riskin sairastua ms-tautiin

Jos D-vitamiinilla on näinkin voimakas korrelaatio useiden neurologisten oireyhtymien välillä, täytyy ihmetellä, miksi ihmiselle ei ole kehittynyt juoksuaikaa, kuten monille muille eläimille. Olisi niin ilmeisiä hyötyjä siitä, että lapsi siitetään juhannuksena ja äiti saa raskauden ensimmäiset kuukaudet tuoreita vihanneksia, marjoja ja auringonvaloa.

Mutta tässä on nyt se varaus, että kulttuurisesti näin on juurikin saattanut olla asian laita. Entisaikaan on pyritty juhannustaioilla ja juhannustansseilla ohjaamaan lemmenpuuhia juurikin alkukesään. Nykyään vain nämä kulttuuriset "juoksut" ovat rapistuneet monen muun tradition ohella.

Aiemmin ihmiset myös viettivät paljon enemmän aikaa ulkona, eikä D-vitamiinia saanut lisäravinteena, jolloin auringossa paistattelun hyöty oli varmasti vielä merkittävämpi. Niinpä kulttuuinen kannustin siittää lapsia juuri juhannuksena antoi merkittävää hyötyä. Viime vuosikymmeninä autismi ja ADHD ovat lisääntyneet huomattavasti ja niissä on paljon yhteistä. Yksi tekijä monen muun ohella saattaa olla liika oleskelu sisällä, minkä takia äidit eivät saa D-vitamiinia luonnollisesti ihon kautta.

Löysin YLE:n uutisen vuodelta 2016, jossa kerrotaan hämmästyttävästä ja kaiken edellä kerrotun valossa hälyyttävästä muutoksesta:

"Maaliskuu ei enää ole yleisin syntymäkuukausi. Kevään valtakausi päättyi kuin seinään 2000-luvulle tultaessa. Sitä ennen vauvoja syntyi tasaisesti vuosi vuodelta eniten juuri maaliskuussa."

LINKKI:
Maaliskuu hävisi vauvakisan – nykyään synnytään keskikesällä 

Vauvoja syntyi tasaisesti vuosi vuodelta eniten juuri maaliskuussa. Äitien raskauden ensimmäinen kolmannes sijoittui loppukesään, jolloin tarjolla oli valoa, mansikoita ja tuoreita kasviksia.

On hämmästyttävää, miten paljon traditiosta löytää salattua viisautta, jos siihen ei suhtaudu skeptisesti, mutta ei myöskään sokealla konservatistisella asenteella, vaan kysyy rohkeasti, että miksi näin on ollut tapana, mikä siinä on mieli?

Kun me esitämme tällaisia kysymyksiä ja katsomme ilmiöitä gonzotieteilijän ennakkoluulottomuudella, se ei ehkä edistä tieteellistä uraa, mutta se voi edistää tiedettä. Siinä on gonzotieteen päämäärä: sekoittaa yllättäviin paradigmanvaihdoksiin runsaasti makeaa huumoria, jotta skeptikoiden riivaama, takakireä ja julkisen maineensa puolesta pelkäävä tiedeyhteisö suostuisi nielemään karvaan lääkkeen, joka on sille hyväksi.