Luukku 8: Elämän tarkoitus, vuosimallia 1932

KIRJA-ARVOSTELU: Väinö Valvanne(V.H.V): Mikä on elämän tarkoitus? (Teosofinen seura 1932, 2.p. Elonpyörä 1981)

Jos jollain on pokkaa painattaa kirjansa kanteen sanat "elämän+tarkoitus", täytyy ratkaisua kunnioittaa sen vertaa, että kirjaa edes ylimielisesti hieman selailee. Koska divarin alelaarissa oli ilmoitettu hinnaksi "2e", päätin saman tien ostaa opuksen ja tutustua siihen bussissa.

Ja voi pojat, aika hyvä ostos tulikin tehtyä, sen verran käyttistä matskua V.H.V tarjoilee hyvässä ja pahassa. Aihetta ei käsitellä ainakaan hellävaroen - kaikki viralliset kirkkokunnat kutsutaan kemuihin, eikä yksikään säästy julkiselta ryöpytykseltä - nimittäin kirjoittaja on valmistanut vierailleen melko tujakan paskapommin.

"Voi kristinuskoa! Sen aika ei ole oleva pitkä. Inholla tulevat ajattelevat ihmiset heittämään sen luotaan ja historian asiakirjat tulevat siitä kertomaan samalla säälivällä ylenkatseella kuin ne nyt kertovat muinaisten aikojen taikauskoista." (s.10)

Väinö Valvanne kuului Teosofiseen seuraan, joka kaikesta hömppämaineestaan huolimatta sai aikaan myös paljon hyvää. Ensimmäisenä täytyy mainita seuran entinen puheenjohtaja Yrjö Kallinen, jonka teoksen Zen: idän sanoma valaistuksesta, teosofit julkaisivat vuonna 1944 - ja edelleenkin kirja on yksi parhaista suomenkielisistä johdatuksista zenin ydinajatuksiin.

Yrjö Kallisesta kirjoitan vielä lisää tulevaisuudessa, aina toistuvin väliajoin. Kallinen oli yksi maamme kiehtovimmista henkilöistä, joka mm. oli ensin tunnettu aseistakieltäytyjä ja sittemmin puolustusministeri. Yhtä kiehtova elämäntarina on enintään Muumipapalla.

Teosofinen seura julisti riippumattomuutta perinteisistä uskonnoista ja tavoitteli täydellistä synteesiä, johon olisi valikoitu kaikkien kulttuurien syvimmät viisaudet. Tätä tarkoitusta varten teosofit käänsivät intialaisia klassikkoteoksia (esim. Bhagavad Gita) sekä ylpeilivät orientalistisilla kokeiluillaan: joogaa, meditaatiota, spiritismi-istuntoja, pullonpyöritystä, absinttia jne. Suurin osa seuran nimissä kirjoittaneista henkilöistä näyttää päätyneen jonkinlaiseen nopeaan kristinuskon antiteesiin: pohjaksi on otettu oppi jälleensyntymästä ja sen mausteeksi valikoitu muutamia muita ei-kristillisiä ainesosia.

Väinö Valvanteen esittämä maallistuneen luterilaisuuden kritiikki on rohkea jopa nykystandareilla mitattuna. Ilmeisesti 30-luvulla oli mahdollista sanoa ääneen sellaista, mistä 50- ja 60-luvulla olisi napsahtanut syyte jumalanpilkasta. Kirjoittaja röyhkeys tuntuu perustuvan hänen yltiömäiseen optimismiinsa:

"Nyt jo tämä aika alkaa koittaa. Tuskin nuoremmissa sukupolvissa enää on ainoatakaan, joka vakavasti uskoisi kirkon oppiin tulevaisesta elämästä...

Muutamat pitävät kirkonoppia yhtänä otaksumana muiden rinnalla, ei pahempana eikä huonompana.
(aikamme viimeisten kristittyjen) usko riippuu hiuskarvan varassa, jonka pieninkin vapaan ajattelun tuulahdus voisi katkaista, ja sen tähden se on visusti suojeltava ja ajatukset ovat kiinteästi pidettävä koko aiheesta erillään.

...hän puolustautuu sanomalla, että se on vain varovaisuuskeino, sillä "jospa sitenkin" - mutta kerran hän ehkä tulee huomaamaan, ettei se ollut niinkään viaton usko, vaan että hän sitä kannattamalla tuli lisänneeksi maailman pimeyttä ja tuottaneeksi tarpeettomia kärsimyksiä heikommille veljilleen."

Kirjoittajan mielestä valveksittavinta on kuitenkin olla epämääräisesti tapakristillinen ja vain vältellä ikäviä kysymyksiä koko elämänsä läpi. Parempaa olisi sentään olla edes johdonmukainen tosiuskossaan ja...

lähteä ulos toreille, repimään tukkaansa ja huutamaan kaikelle kansalle: Kavahtakaa ja tehkää parannus! Ettekö näe, että käytte ammottavan kuilun partaalla? Joka hetki voi olla viimeinen, armonaika on lyhyt ja iänkaikkisuus pelottava. Kauhistukaa! Tällaista tapahtui menneinä aikoina, jolloin usko oli vilpitöntä eikä vain sanoissa. Mutta nykyään ihmiset hänelle nauraisivat ja poliisi korjaisi talteen. "Hän on sairaalloinen, hän on päästään sekaisin", sanottaisiin.

V.H.V. vastustaa erityisesti käsitystä helvetistä, ja selittää ilmiötä psykologialla:

"heidän mielikuvituksensa rakenteli hekumallisia tulevaisuuden asuntoja itselleen ja kidutuspaikkoja uskonnottomille.
(helvettiin uskovan kristityn) autuudenunelma ei ole kaikkisyleilevää rakkaudenriemua, vaan se on personallinen itsekäs halu. Hän on kateellinen 'maailman ihmisille', jotka täällä saavat nauttia. Hän toivoo Jumalalta korvausta siitä, että hän tämän elämän ajan on tuntenut ikävää ja tyhjyyttä."

(Mahtavaa miten persoonallinen on kirjoitettu tuohon aikaan yhdellä o-lla: personallinen itsekäs halu.)

Vanhan aikakauden unohtuneeksi uskontokritiikiksi kirja sisältää monia komean jylhiä lauseita, jonka veroisia harvoin kuulee nykyateistin suusta:

"Hän toivoo Jumalalta korvausta siitä, että hän tämän elämän ajan on tuntenut ikävää ja tyhjyyttä."

Voiko onton, mutta hädin tuskin uskossaan sinnittelevän krstillisyyden ydintä enää tylymmin ilmaista? Tämä ei ole ateistin puhetta. Ateistit eivät koskaan osaa puhua näin suoraan. Sen sijaan tällainen lause saattaisi päästä ilmoille tosiuskovaisen papin parhaassa sunnuntaisaarnassa. Kristittyjen tehtävähän on kohdata itsessään mahdollinen katkeryys ja kääntää se kiitollisuudeksi ja rakkaudeksi. Rakkaus ja viha tuottavat rakkauden ja vihan tekoja jo ajatusten tasolla.


ILOTON VAIHTOEHTO USKOLLE

Murskattuaan kristinuskon tutuksi tulleilla, mutta varsin väkevästi muotoilluilla argumenteillaan, kääntyy Väinö Valvanne tieteen puoleen saadakseen vastauksia kysymyksiin.

Tiede (evoluutio) kuitenkin osoittautuu ongelmalliseksi lohdun ja tarkoituksen lähteeksi. Ensinnäkään tieteen tehtävä ei ole ottaa kantaa inhimillisiin arvoihin ja unelmiin, ainoastaan todeta miten maailma on koostunut. Tieteellisen maailmankuvan päätöslauselmana Valtanne näyttäisi näkevän Schoppenhauerilaisen kyynisyyden tai silkan materialismin:

"Täällä maan päällä tulevat lukemattomat sukupolvet taistelemaan ja ponnistamaan jälkeläisiään varten ja itse häviämään, kunnes viimein harhaileva pyrstötähti lakaisee koko maan mennessään... elämä maan päällä sammuu ja mitä hyötyä siitä on ollut?" (s.17)
"Voimmeko pyrkiä eteenpäin, jollemme näe edessämme muuta päämäärää kuin olemattomuuden?" (s.18)

Tämän varsin totisen havainnon jälkeen Valvanne tekee muutaman filosofisen aloitteen, josta osa joutaa romukoppaan - mutta eivät suinkaan kaikki.

Ensinnäkin hän hyökkää materialismia vastaan toteamalla, että kaikkia ilmiöitä ei suinkaan ole vielä tutkittu ja selitetty - ehkä spiristismin ja yliaistillisten psyykillisten tutkimusten (siis parapsykologian) seurauksena meille valkenee jotakin uutta. Tämä oletus ei tietenkään johda mihinkään järkevään keskusteluun tieteen kanssa ja kirjoitus uhkaa ajautua teosofistisiin hämäräpuuhiin.

"Langaton sähkölennätin on osoittanut, kuinka ääretön joukko värähtelyjä alinomaa risteilee eetterivaltakunnassa meidän ympärillämme..." (s.25)

Mitä hän sitten olettaa tieteen tutkimattomilta rajoilta löytyvän? Kummituksia? Keijukaisia? Eikö hän juuri halunnut sanoa, että kuolematon sielu on toiveajattelua? Paljon aiheellisempi tieteenkritiikki on tämä:

"Kiitollisuus itse elämää kohtaan vaatii meitä etsimään, väsymättä etsimään, kunnes löydämme vastauksen, joka saa meitä riemumielin tunnustamaan: sinä olet viisas, sinä olet hyvä, sinä olet täydellinen, oi olemassaolon lähde." (s.18-19)

Nyt osuu kirjoittaja asian ytimeen. Tässä jos jossain on tieteellisen maailmankuvan akilleen kantapää. Tiede osaa metodisesti epäillä ja purkaa, mutta ihmisen psykologinen halu ei tyhjene tietämiseen - hän haluaa tietää riemumielin, hän haluaa olla kiitollinen. Paljon ennemmin minäkin kuuntelen ihmistä, joka puhuu siitä kuinka siisti tyyppi Jeesus oli tai kuinka paljon me saamme kiittää Jumalaa - kuin jotain latteita totemuksia avaruuden kylmyydestä ja mustien aukkojen kaikenrutistavista gravitaatiovoimista. Sanojen takaa on löydyttävä tunnetta.

Kirja asettaa siis varsin hyvin muotoillut tavoitteet etsinnälle: uskottavan vastausten elämän tarkoitukseen tulisi täyttää kaksi kriteeriä: ensinnäkin sen tulisi olla empiirisesti ja rationaalisesti kyllin pätevä - ja toisekseen sen tulisi tuottaa meille iloa, tarjota motivaatiota ja vaalia kiitollisuudentunnetta elämään.

Tässä ei mielestäni ole kyse vain yhden ihmisen julkilausumasta halusta vaan pysyvästä inhimillisestä tarpeesta. Uskonto ei saa olla itseensäkäpertynyttä ja julmaa - eikä tiede saa puolihuolimattomasti riistää lapsekasta elämäniloamme. Ja nimen omaan tieteen uskottavuuden kannalta tämä vaatimus on relevantti: evoluutio ei mitenkään pärjäisi ilman dinosaurusleluja, eivätkä tähdet kiinnostaisi meitä keskivertoihmisiä ilman avaruusseikkaiuja ja lasermiekkoja.

Jos tiede koskaan kykenee päihittämään uskontoja suurimpana maailmansselityksenä, se tapahtuu iloa tuottavien oivallusten ja jännittävien tulevaisuudennäkyvien voimalla. Tiede on varsin tehokkaasti vääntänyt kättä sokean uskon kanssa, mutta seuraavat haastajat ovat toivo ja rakkaus. Niitä vastaan eivät samat kuluneet argumentit enää tepsi, eikä myöskään raaka voima.

Modernismi toimi pitkään tieteen tärkeimpänä liittolaisena ja tarjosi "toivoa" jatkuvasta kehityksestä. Viihde ja urheilu ovat puolestaan paikanneet rakkaudentarvetta tarjoamalla lyhyitä iloja ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Voiko tämäkään ratkaisu olla kestävä, sillä tiedämme modernin kehitysuskon jo heikentyneen merkittävästi? Tieteen ei pitäisi loputtomasti ulkoistaa tehtäviään inhimillisten tarpeiden tyydytyksessä, sillä lopulta voi käydä niin, että kaikki kiva kuuluu taloudelle sekä viihteelle ja yhdessä ne julistavat tieteen käyneen tarpeettomaksi. Riippumaton yliopistotutkimus heitetään modernin kehitysuskon sekä hyvinvointivaltion kanssa samaan kuoppaan.

Tiede ei uskontojen lailla kykene toimimaan kokonaisvaltaisena maailmanselityksenä, koska se ei edes yritä. Vaikka jo modernin maailmankuvan alkutaipaleilla eräs tuuheaviiksinen filosofi totesi "tiedon lisäävän tuskaa", ei tieteen sisällä ole muotoiltu minkäänlaisia kriteerejä kivan tai ei-niin-kivan tiedon tunnistamiselle.

Ja miksikö sellaisten erottelujen tiedostamiseen tulisi uhrata voimia? Koska viimekädessä suuret yleisöt kumminkin osaavat jo tehdä tämän eron ja tiedosta toisaalta valikoituu uutisiin shokeeraavia sirpaleita ja toisaalta kivoja, mutta hyödyttömiä latteuksia ikuistetaan tee-pusseihin ja seinätauluihin. (Ja nämä viimeisimmät kappaleet siis ovat vain omia harha-ajatuksiani, eivätkä otteita Valvanteen kirjasta.)


Omat tarkoitukset laumalle ja yli-ihmiselle

Valvanteen tarkoituksennälkäinen hyökkäys osuu oman aikamme ateisteihin, jotka bussin kyljestä vuoratuilla mainosplakaateillaan ovat mm. kehottaneet ihmisiä unohtamaan turhat lupaukset Jumalasta ja elämään elämäänsä kuin se olisi ainoa. Valvanne kirjoittaa:

"On tuhansia, joiden henkisille tarpeille (epäusko) ei tarjoa paljoakaan tyydytystä. On sellaisia, jotka ovat pakotetut tekemään kovaa työtä aamusta iltaan saamatta nauttia mistään elämän ihmeellisimmistä puolista... Onko heillekin yhdentekevää, tuleeko elämä kuoleman jälkeen jatkumaan vai ei? He tarvitsevat jotakin uskoa, voidakseen kestää ilottomassa asemassaan. On kovaa ja säälimätöntä kehoittaa näitä ihmisiä käyttämään hyväkseen mitä tämä nykyinen elämä tarjoo, kun ei heillä ole siihen tilaisuutta." (s.20-21)

Useampaankin kertaan kirja muistutti minulle, että sen kirjoitushetkellä elettiin 30-lukua. Väinö Valvanne on onneksi ehtinyt muotoilla sanansa ennen natsien valtaannousua, joten hänen puheitaan yli-ihmisistä ei suoralta kädeltä voi tuomita natsismiksi - sitä paitsi hän määrittelee laumaihmiset varsin sympaattisesti:

Nietzschen seuraajat sanovatkin suoraan: "Lauman elämällä ei ole merkitystä; sen tarkoitus on vain valmistaa yli-ihmistä." Mutta onko heidän syynsä, että he kuuluvat "laumaan"? ...meissä kaikissa on "laumasielu" ja laumasielun taipumukset.(s.21)

Vaikka me olemmekin niukkuuden ja jatkuvan työnteon vuoksi pakotetut laumamme eläimellisen perinteen osaksi, on tulevaisuutemme silti valoinen. Muutamaan lauseeseen V.H.V piirtää lähes kaiken mitä saatoin kuvitella sotien välisestä modernismista:

"...säädetään mallikelpoiset lait, että kaikilla on hyvä olla. Rotua jalostetaan taitavasti käyttämällä hyväksi perinnöllisyyden lakia ja kieltämällä kelvottomilta naimisoikeutta, jotta saadaan pelkästään hyviä ja siveellisiä ihmisiä syntymään maan päälle. Tiede edistyy niin, että tautien valta murretaan, ihmeellisten keksintöjen kautta supistetaan työnteko vähimpään mahdolliseen määrään ja hankitaan kaikille mahdollisuuksia nautintoihin ja myöskin sielunviljelyyn." (s.21)

Wau mikä pätkä! Rodunjalostusta, ihmeellisiä keksintöjä, sielunviljelyä... puuttuu vain matkailua ajassa ja avaruudessa. Mihin me tästä päädymme? Tietenkin Leo Tolstoin oppeihin! :D

"hänellä oli rahaa, mainetta, onnellinen koti, hyvä terveys, ylhäinen asema, rikkaat lahjat - kaikki, mitä hän suinkin saattoi toivoa - ja yhtäkkiä kesken kaikkea tätä "onneaan" häneen tarttui ääretön inho koko elämää kohtaan. Elämä tuntui hänestä olevan kaikkea tarkoitusta vailla, se oli tyhjää tyhjempi." (s.22)

Juuri kun luulimme, että Kristus oli heitetty romukoppaan, hän syntyy jälleen lähes identtisessä myytissä - joka tällä kertaa (Buddhan elämää muistuttavassa tarinassa) on saanut nimen Leo Tolstoi.

Väinö Valvanteen kirja on sekava ja maaninen, mutta täynnä pieniä helmiä: etupäässä juuri julistavuutensa ansiosta se tarjoilee komealta kalskahtavia argumenttejä, jotka on ehkä kuultu muualtakin, mutta harvoin niin väkevässä ilmiasussa. Tekstin seasta voisi tarvittaessa irrottaa monia found-poetry -pätkiä, mutta halusin tällä kertaa pysyä itse aiheessa.

Jos törmäätte kirjaan divarissa niin suosittelen hankkimaan. Inspiroiva teos, josta löytyy monia hyviä keskustelunaloituksia - minkä lisäksi se toimii historiallisena aikalaiskuvauksena.

Onko kylmäfuusio kylmää, tai edes fuusiota?

Kylmäfuusion saralla on jo sadan vuoden ajan esitetty suuria lupauksia ja kuultu erikoisista läpimurroista. Hyvin vähän mitään varsinaista edistystä on kuitenkaan nähty. Tässä kirjoituksessa lähestyn tutkimuksia humanistisesta näkökulmasta, ja kiinnitän huomioni etenkin keskustelukulttuuriin sekä tieteelliseen termistöön, jota usein käytetään virheellisesti. Ehdotan, että kenties teorioiden ja epätieteellisen puheen taustalla olevaa ihmistä kuitenkin kannattaisi joskus myös yrittää kuunnella, jotta keskustelussa ja sitä kautta myös ihmisten käsityksissä tapahtuisi edistystä?

Toivon, etteivät skeptikot tai keksijät loukkaannu seuraavista sanoista, sillä tarkoitukseni on vain pohjustaa kysymyksenasettelua pienillä kärjistyksillä:

Näennäistieteilijät ja innokkaat amatöörit ovat hukanneet monen akateemisen uran pituudelta aikaansa mahdottomien teorioiden todistelemiseen.
Toinen puoli tarinasta lienee yhtä traaginen: vähintään sama määrä skeptikkoja on tuhlannut saman määrän energiaa teorioiden todistamiseksi virheellisiksi.

Näennäistieteilijät kenties toivovat rikastumisestaan ja tieteellisistä tunnustuksista huolimatta, että he ovat antaneet muille amatööritutkijoille ja ikiliikkujien rakentajille innostusta omassa esimerkillään. Kenties he myös salaa haaveilevat siitä, että tulevaisuuden tiedeyhteisöt tunnustavat heidän olleen oikeassa?
Skeptikoilla lienee itsestään hieman samanlaisia suureellisia kuvitelmia: He ovat suojelleet tuhansia ihmisiä huuhaalta ja virheellisiltä uskomuksilta. Vaikka he eivät koskaan saaneet professorin kannuksia, ovat he omalta osaltaan edustaneet ja edistäneet kriittistä ajattelua ja johdattaneet maailmankatsomustamme realistisempaan suuntaan.

Onhan varmaan paikallaan olettaa, että myös Pikkujättiläisen ivallisen ja usein pikkunokkelan tiede-esseistiikan taustalla on tämänsuuntaisia ambitioita. En ole professori, joten edistän tiedettä gonzotutkimuksilla ja mahtipontisilla bloggauksilla.

Oli motivaatiomme mikä tahansa, toivon etteivät olkinuket ja ennakkoluulot olisi paremman keskinäisen kunnioituksen ja keskustelun esteenä.

Ihmisten edemmistö tuskin edes tietää, että kylmäfyysio on monien fyysikkojen mielestä huuhaata, eikä siihen tulisi tuhlata rahaa

En tiedä miten moni fyysikko todellisuudessa ajattelee näin tai miten moni ihminen tietää mitä eroa on fissiolla, fuusiolla tai kylmäfuusiolla, mutta olisi mukava selvittää asia.

Niinpä tein tällaisen pienen kyselyn:
LYHYT KYSELY KYLMÄFUUSIOSTA

No, ehkä on vähän turha kysellä mitään,kun olen jo ehtinyt luoda tuossa aiemmin tiettyjä oletuksia. Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi liittämässä kyselyn myös Tiede-lehden foorumille, niin kertyi vähän laajempi kattaus mielipiteitä.

89% pitää kylmäfuusiota puhtaana huuhaana, josta ei ole edes kunnolliseksi tieteiskirjallisuudeksi. (Huomaa, miten harvat tunnustavat, että eivät tiedä paljoakaan kylmäfuusiosta: 2/65)

Kylmäfuusio yhdistyy monen fyysikon mielissä ensimmäiseksi lukuisiin valheellisiin uutiotsikoihin ja suoranaisiin huijauksiin. Netistä löytää kymmenittäin ihmisiä, jotka väittävät rakentaneensa toimivan kylmäfuusioreaktorin. Vastaavia väitteitä esitettiin jo 1920-luvulla, mutta ne eivät johtaneet konkreettiseen energiantuotantokeinoon, josta olisi ollut teknistä tai taloudellista hyötyä. Myös keksijöiden teoreettiset kuvaukset laitteistaan osoittautuivat sekaviksi ja ristiriitaisiksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Cold_fusion

Kylmäfuusioon on kohdistettu myös lukuisia salaliittoepäilyjä. Monet väittävät, että kylmäfuusio olisi ollut jo pitkään mahdollista, mutta öljy-yhtiöt ovat sabotoineet tutkimuksia ja ostaneet sekä pimittäneet patentteja.

Huonosti laaditut kirjalliset raportit ja salaliittoteoriat ovat onnistuneet kenties vesittämään myös monien järkevämpien tutkijoiden aikaansaannoksia. On vaikea hahmottaa alalla tapahtunutta kehitystä, kun keskustelu koostuu enimmäkseen päättömistä väitteistä ja niiden vastaväitteistä. Kovin moni fyysikko tuskin haluaa erikoistua kylmäfuusioteoriaan, kun sitä kautta saa heti kyseenalaisen maineen.

Normaalien fuusioreaktorien lämpötila on kymmeniä tuhansia asteita, eikä niissä ole kyetty miljardien rahoituksesta huolimatta ratkaisemaan keskeisiä ongelmia. Kuulostaa liiankin hyvältä, että joku tavallinen ihminen omassa autotallissaan rakentaisi toimivan fuusioreaktorin. Mieleen tulee helposti kuva alkemistista, joka yrittää muuntaa yhtä alkuainetta toiseksi - ja siitähän fyysiossa on kyse.

Silti on hyvä huomata, ettei kylmäfuusio suinkaan ole arkisten lämpötilojen puitteissä kylmää. Lämpötila kohoaa yli tuhannen asteen.

Esimerkiksi nyt vaikka oheisen linkin takaa löytyvä video, jossa yritetään toistaa Rossin E-Cat reaktorin tulokset:
http://www.wired.co.uk/news/archive/2015-02/06/cold-fusion-reactor

Sekin on epäselvää, tapahtuuko väitetyissä kylmäfuusiolaitteissa fuusioreaktiota. Jotain siellä kuitenkin tapahtuu, vaikka näille kokeille on tyypillistä se, ettei mittareilla havaita minkäänlaista säteilyä.

Kenties tulisi kokonaan hylätä nykyään käytössä olevat termit? Ainakaan ei tulisi puhua fuusiosta, sillä alkuaineiden atomiytimet eivät yhdisty ja muodosta uusia alkuaineita.

Miksi puhutaan fuusiosta, vaikka mikään ei viittaa siihen, eivät tulokset eivätkä teoriat?

Eri tieteenalojen erottautumisesta ja heikosta ytheydenpidosta kenties seuraa, että humanistit loputtomasti määrittelevät ja kyseenalaistavat käyttämiään käsitteitä, kun taas luonnontieteilijöille on luonnollisempaa, että historiallisista määritelmistä ja termeistä pidetään kiinni itsepintaisesti.

Jos Pluto halutaan planeetan sijaan määritellä kääpiöplaneetaksi, se vaatii vuosien kokoustamista ja kiihkeitä vastapuheita.

Onko luonnontieteellisen todistamisen perusteena todellakin puhtaasti tieteellistä metodiikkaa, vai onko kysymys myös sanasokeudesta, Asperger-taipumuksista tai OCD:sta, eli pakko-oireisesta järjestelmällisyydestä. Mitään tieteellisen maailmankäsityksen tai termistön osia ei saa muuttaa, koska se uhkaisi turvallisuudentunnetta. Niinpä tieteen on edistyttävä vain sukupolvi kerrallaan, suurten paradigmanvaihdosten kautta?

Olisiko tieteen kokonaisedun kannalta parempi, etteivät erilaiset luonnetyypit niin selkeästi jakautuisi omiin tiedekuntiinsa, vaan kunkin tieteenalan piirissä toimisi myös taipumuksiltaan ja kyvyiltään erilaisia ihmisiä? Jos se ei edistäisi tiedettä, niin kenties ainakin yrityselämän innovatiivisuutta.

Kenties minun ei pitäisi puhua tällaista, ennen kuin olen esittänyt todistusaineiston.

Miksi kylmäfuusio ei ole fuusiota?

Tutustuin kylmäfuusion lähinnä vain viihdyttäkseni itseäni. Minua kiinnostivat ihmiset, jotka yksin taistelevat tuulimyllyjä vastaan.

Pian kuitenkin kiinnitin huomioni siihen, että artikkelit itsepintaisesti puhuvat fuusiosta, vaikka kokeissa ei väitetä tapahtuneen atomiydinten yhdistymistä, eli transmutaatiota:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Transmutaatio

Kokeita kritisoidaan fuusion käsitteen valossa. Tietenkään teoriat tai tulokset eivät ole luonnontieteellisesti järjellisiä, jos niissä itsepintaisesti puhutaan "fuusiosta" silloinkin, kun atomiydinten fuusiota ei todistettavasti ole voinut tapahtua.

Sen sijaan monet puolueettomat (kuten puolueellisetkin) kokeet havaitsevat:
A) Reaktori tuottaa enemmän lämpöä kuin mitä siihen syötetään ja mitä teoriat antaisivat olettaa.
B) Käytetty polttoaine sisältää poikkeavassa suhteessa isotooppeja kuin käyttämätön polttoaine.

Kaiken järjen mukaan tulisi siis puhua isotooppireaktorista.

Miten monta tulosta Google antaa sanalle "isotooppireaktori"?.

Nolla. Ei yhtään.

Tästä minä juuri puhun, kun kritisoin luonnontieteilijöitä. Miksi ei kieltä voi käyttää luovasti ja puhua niin kuin runoilijat puhuvat - eli asioista niiden oikeilla nimillä?

Mikä ihme on isotooppireaktori?

En tiedä onko sittenkään kyseessä paras mahdollinen sana. Olen alkanut tyypilliseen humanistin tyyliin epäillä itseäni. Kenties olisi sittenkin parempi käyttää ilmausta transmutaatioreaktori, sillä myös isotooppien hajoamien toisiksi isotoopeiksi on luokiteltavissa "ydinreaktioksi":

Kuinka monta tulosta Google antaa sanalle transmutaatioreaktori?

Hmm... Ei näemmä yhtään. Tarkemmin ajateltuna ei välttämättä olisi kumminkaan viisasta tarttua liian laaja-alaiseen käsitteeseen, jos tarjolla on täsmällisempiäkin.

Miten kävisi neutronireaktori, sillä isotoopit eroavat toisistaan juuri siinä, että niillä on sama määrä protoneja, mutta eri määrä neutroneja?

Ei silläkään sanalla ole vielä käyttäjiä. Vaeltelen tyypilliseen tapaani kielemme tuntemattomilla korpimailla kuin Star Trekissä konsanaan.

Netissä tarjotuissa monilukuisissa kokeissa toistuu väite, että deuteriumin, siis raskaan veden, sekä hienoksi jauhetun nikkelin ja/tai palladiumin seosta kuumentamalla syntyy mystisesti ylimääräistä lämpöä. Kun reaktori on sammutettu ja polttoainetta tutkitaan, havaitaan, että isotoopeille on tapahtunut jotakin kummallista.

Isotooppireaktori on siis ilmeisesti laite, joka suuressa lämpötilassa ja paineessa muuntaa vähemmän stabiileja atomiytimiä enemmän stabiiliin muotoon, ja siten vapauttaa lämpöä - kenties jopa enemmän kuin mitä systeemiin on ulkoa tuotu. Se tarkoittaisi, että tämänkaltaisilla laitteilla voisi olla käytännön sovelluksia, kunhan luovuttaisiin väitteestä, että kyse on kylmäfuusiosta.

Kun katselen nuklidikarttaa https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuklidi, mieleeni tulee ajatus, josko nikkelin ohella myös tinaa tai gadoliniumia voisi kokeilla kokeellisen isotooppireaktorin polttoaineeksi? Niillä molemmilla on useita isotooppeja sekä alhainen sulamispiste, minkä lisäksi ne ovat varsin yleisiä ja edullisia raaka-aineita. Jos isotoopit todellakin alkavat transformoitua lämpötilan ja paineen vaikutuksesta, deuteriumin kenties luovuttaessa niille neuroneja, voisi teoriassa energiaa - tai ainakin lisälämpöä - tuottaa kohtuullisen edullisesti.

Tämä on hajanaisen ja huteran näytön valossa laadittu yksinkertainen teoria, jonka varsin vähäisin ajatusponnisteluin muotoilin kylmäfuusiokokeiden tuloksista. Uusien termien ja teorioiden rakenteleminen on helppoa, kun ensin pääsee irti ajatuksesta, että kokeissa olisi kysymys fuusiosta - tai että prosessi olisi kylmää,

Sehän on äänekkäimmän kritiikin ydin, että fuusiossa tapahtuvan ydinreaktion signaaleja, kuten säteilyä, ei ole kokeissa havaittu. Jos kyse ei ole fuusiosta, se ongelma on ratkaistu. Seuraavaksi täytyisi seuraavaksi tutkia kokeellisesti, voiko isotooppi luovuttaa tai vastaanottaa neutronin ilman, että prosessissa vapautuu alfa- tai gammasäteilyä - tai mitä säteilyä siinä vapautuu?

Kenties yksi pieni sana on johtanut keskustelua harhaan kymmenien vuosien ajan? Ainakaan kukaan ei vielä suomeksi liene esittänyt tällaista käsiteanalyysiä - tai ainakaan näillä sanoilla. Mutta minähän olenkin vain humanisti ja gonzotieteilijä.

PS.
Huomasin jutun kirjoitettuani, että Takkirauta on tarttunut aiheeseen reilu vuosi sitten:

"Polttoaineen nikkelin (Ni) isotoopit 58, 60, 61 ja 64 näyttävät muuttuneen suurimmalta osin isotoopiksi 62. Litiumin (Li) isotooppi 7 taas on muuttunut isotoopksi 6. Alkuaineet ovat siis muuttaneet muotoaan."

http://takkirauta.blogspot.fi/2014/10/kylmafuusiosta-totta.html

Tämänkin kirjoituksen alla käydyssä keskustelussa silti harhaanjohtavasti puhutaan "fuusiosta", vaikka alkuaineet (protonit+elektronit) olisivat pysyneet samoin - ja muutoksia on tapahtunut vain niiden neutronien lukumäärässä.

Kokeita tulisi suorittaa kiinnittäen erityistä huomiota isotooppien keskinäisiin suhteisiin. Tarvittaisiin yksityiskohtaista tietoa seoksen alkuainekoostumuksesta, jotta olisi mahdollista muotoilla teoria siitä, kuka on siirtänyt neutroneja kenellekin. Voihan olla niinkin, että Rossin E-Cat itse asiassa hukkaa energiaa, koska joidenkin isotooppien synnyttämiseen kuluu enemmän energiaa kuin toisissa prosesseissa vapautuu. Sen sijaan jos polttoaineena olisi vain tarkkaan valittuja isotooppeja, reaktio voisi toteutua puhtaammin ja tehokkaammin.

Lisäys kesällä 2016:
Muutamia linkkejä tutkimuksiin, joissa huomioidaan "transmutaatio-reaktorin" polttoaineen koostumuksissa tapahtuneet isotooppimuutokset:

"transmutation reactions... resulting in the formation of new stable isotopes not present in the system prior to the experimental run."

PDF - isotopic shifts and transmutations observed in LENR

"we noticed that the main source of energy in our reactor is not so much a fusion, but a shift of the isotopic composition"

Rossi-e-cat-energy-comes-from-isotopic-shifts-which-is-not-fusion

Ilmiötä on käsitelty muutamissa artikkeleissa jo 1989, mutta sekä tiedeyhteisö että kylmäfuusiohörhöt ovat takertuneet termiin "fuusio", mistä ei ole ollut missään vaiheessa kysymys:

"anomalous isotopic shifts provide the most convincing evidence of nuclear reactions"

 http://newenergytimes.com/v2/news/2010/35/SR35906insights.shtml

Lisäys 2:
Myös Ruotsissa on innostuttu selittämään "kylmäfuusion", eli LENR-tekniikan havaintoja. Richard Lundin ja Hans Lingren esittävät, että ylimääräisen energian tuottaisi "ponderomotive Miller force" (en löytänyt suomennosta), joka värähdyttelee epävakaiden isotooppien neutroneja ulos ytimestä jolloin ne pomppaavat toisen atomin ytimeen, muodostaen atomiytimiä, jotka ovat vähemmän epävakaita:

"ponderomotive forces at resonance frequencies shake out neutrons from elements such as deuterium and lithium, and that these neutrons are then captured by e.g. nickel, resulting in energy release by well-known physical laws."

https://animpossibleinvention.com/2015/10/15/swedish-scientists-claim-lenr-explanation-break-through/
Näyttää siltä, että ilmiö on jo toistettu niin monessa eri laboratoriossa, että fyysikot alkavat heräillä skeptisismistään. Kukaan ei osaa kunnolla selittää havaittua ylimääräistä (ei-kemiallista) energiaa, joten on käynnistynyt kunnon kilpailu siitä, kenen teoria on lähimpänä totuutta tai vähiten epätieteellinen. Minua kiinnostaa tässä kuviossa eniten se, olemmeko todistamassa radikaalia paradigmanvaihdosta, vai täytyykö tekniikan kehittyä kaupallisiin sovelluksiin asti, ennen kuin sen olemassaoloon herätään akatemioissa. Olen koettanut etsiä uusimpien käänteiden epäilijöitä, mutta skeptikot tuntuvat pysyttelevän hiljaa. Asiaan perehtyvä huomaa nopeasti, että keskustelu on liian laajamittaista, jotta sitä voisi nopeasti kiistää - ja kun siihen perehtyy lähemmin niin kiistäminen muuttuu vaikeaksi. Tutkimuksia on leegio ja niiden taustalla arvovaltaisia tahoja. Skeptikot suojelevat itseään lähinnä sillä, että eivät perehdy ollenkaan, mikä ei ole uutta. Kylmäfuusio torjutaan yleisimmin sillä perusteella, että se aikoinaan torjuttiin tiedepiireissä, vaikka torjunta perustui fuusion määritelmän virheelliseen käyttöön ja muihin teoreettisiin sekä akateemisiin kömmähdyksiin. Fuusiota ei kukaan tervejärkinen fyysikko enää väittäisi kokeissa tapahtuneen - paitsi Wikipediassa, jossa se kummittelee sillä otsikolla. Lisäksi alalla on huijareita, mutta se ei vaikuta siihen, miten moni yliopisto on myöhemmin vahvistanut monet omituiset havainnot vuodelta 1989, ja löytänyt uusia omituisia havaintoja.

Tänä keväänä alan kuuluisin vedättäjä Andrea Rossi on taas ajautunut vähintään kahteen oikeudenkäyntiin, joista toisessa hän  itse vaatii huimia summia rahoittajiltaan ja toisessa on itse syytettynä huijauksesta. Hän on ilmeisesti käyttänyt vähintään 1,5 miljoonaa, kenties jopa 10 miljoonaa rakentaakseen jättimäisen laitteiston ja lahjoakseen hämäräperäisiä asiantuntijoita todentamaan sen toiminnan:
https://wattsupwiththat.com/2016/04/07/e-cat-crumbles-industrial-heat-has-worked-for-over-three-years-to-substantiate-the-results-without-success/

Rossien elämäntarinasta syntyisi mielenkiintoinen elokuva. Mies ei tunnu säikkyvän sitä, että joutuu kaikkialla oikeustoimien kohteeksi ja tulee paljastetuksi ties mistä vedätyksistä. Hänen laitteitaan ei kukaan luonnollisesti ole voinut tieteellisesti todentaa, koska hän ei ole paljastanut "salaista ainesosaa", joka on välttämätön jotta mitään tuloksia syntyy. Rossin nettisivujen tieteelliset esitykset ovat enimmäkseen puhdasta hölynpölyä. Mies on patologinen huijari, mikä ei ainakaan helpota kenenkään muun työskentelyä jo valmiiksi huuhaaksi julistettujen mysteerien parissa.

Vaikka palladiumin, platinan, nikkelin tai aluminin tietyt isotooppimuutokset olisivat todellisia alhaisissa lämpötiloissa, on sittenkin mahdollista myös, ettei mitään kaupallista ja toimivaa reaktoria ole näköpiirissä. Vaikka ilmiö olisi todellinen on se sellaiseksi myöskin todennettaisiin (huomaa kaksi eri ehtoa.) Teknologian mahdollisuudet ovat alan puuhamiesten taholta optimismin värittämiä. Lupauksissa puhutaan sata tai tuhatkertaisista hyötysuhteista, vaikka paras mihin kukaan on koeolosuhteissa edes väittänyt päässeensä on noin 170% (lämpöä suhteessa käytettyyn sähköön), eikä luottavissa tutkimuksissa ylimääräistä selittämätöntä lämpöä ole mitattu kuin jotain 0,5-5%. Heliumin tapauksessa puhutaan miljardisosista, enkä usko mitään vety-fuusiota olevankaan näin pienissä lämpötiloissa. Sen sijaan isotooppien muutoksista on mustaa valkoisella useissa analyysissä. Jotkin näistä atomiytimen muutoksista kenties kuluttavat energiaa, joten laitteiston tehon lisääminen voisi onnistua, sikäli kuin ilmiötä tutkisivat vakavat ja osaavat fyysikot.

Kiistanalaisesta löydöksestä on parhaimmilaankin matkaa kaupalliseen tuotteeseen, sillä esimerkiksi vetyräjähdysten vaara on varsin vakava, kun leikitään deuteriumilla ja sähköllä. Vaikka sähköä ei saataisi koskaan turvallisesti talteen riittävän hyvällä hyötysuhteella energiantuotannon näkökulmasta, voi tästä kehittyä seuraavan sadan vuoden aikana muita sovelluksia, esimerkiksi säteilysuojattuja linjastoja sulattamoissa tai jopa luotaimia Mars-perän jään sulattamiseen, jos reaktio kerran sen käynnistyttyä tuottaa pitkän aikaa lämpöä. Tieteiskirjailijoiden luulisi jo tarttuneen aiheen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Luukku 5-6: Vitsi ja sen selitykset

Julkaisematon teksti muistaakseni maalis-huhtikuulta.

Myönnän, että monta kertaa minun on täytynyt miettiä pitkään ja jopa kysyä kaverilta, ennen kuin olen tajunnut, mikä jossain Fingerpori-sarjakuvassa on ideana.

Sarjakuva voi myös tuottaa pitkiä keskusteluketjuja, joissa selitetään auki ilmiselviä asioita - yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka yhdeltäkään kommentoijalta ei alkujaan edes olisi jäänyt ymmärtämättä mikä jutussa on erikoista. Esimerkiksi nyt vaikka tämä:

Hesarin sivuilla keskustelu etenee näin:

"Nyt ei Fingerporilta mielestäni mennyt ihan nappiin.

Sibbe kyllä rakasti hyvää konjakkia enemmän kuin vodkaa. Lisäksi hän tykkäsi kovasti aidoista kuubalaisista sikaareista."

Hyvin argumentoitu: Kyllä: 2 / Ei: 24

Ironia menee ohi lähes kaikilta, ja toinen kommentoija alkaa selittää mistä sarjakuvassa on kyse.

"Finlandia-vodka oli siis niin hyvää että se, eikä Suomi, innoitti Sibbeä kirjoittamaan Finlandia-sävelrunon."

Hyvin argumentoitu: Kyllä: 17 / Ei: 2

Kommentoija on ehkä oikeassa, mutta kenellä hän tätä avaa? Hesarin lukijoilta ei vieläkään ole mennyt jakeluun mitä eroa on samanmielisyydellä ja hyvällä argumentaatiolla, koska luku on kummassakin aina about sama.

Olen samaa mieltä = hyvin argumentoitu, useimpien tapauksissa. He eivät voi antaa pisteitä eri mieltä olevalle, joka argumentoi asiallisesti tai nokkelasti. Samoin samanmielisten huonoa aargumentointia ei tunnisteta. Jos lukija tykkää lukemastaan, hän klikkaa molempia KYLLÄ. Jos hän ei tykkää, hän myöskin klikkaa molempia EI.

Kenties argumentti-sana on yhä liian teoreettinen sivistyssana useimmille. Argumentin kenties ajatellaan tarkoittavan varmistusta sitä, että varmasti tykkään tai en tykkää siitä mitä luulen toisen tarkoittaneen.

Keskustelu sarjakuvasta jatkuu:

"epäilen, että Finlandia sävelrunoelma olisi tehty Finlandia vodkan innoittamana. Perustelen tätä kantaa myös sillä, ettei 1800 luvulla sen nimistä vodkaa ollut. Korkeintaan plankkumehua?"

Finlandia valmistui vuonna 1900, mutta 1800-lukuun viittaaminen on melkein oikein, koska Sibbe ammensi oppinsa 1800-luvulta. Toinenkin henkilö on hoksannut saman anakronismin:

"Tuossa ei pahemmin logiikkaa ole, koska Finlandia vodkaa ei silloin ollut olemassakaan. Se tuli markkinoille vasta vuonna 1970. Ellei Sibbellä sitten sattunut olemaan aikakonetta..."

Jota sitten selitetään jälleen auki:

"Ei tällaisen sarjakuvan tarvitsekaan olla historiallisesti tarkka, vaan se saa ottaa vapauksia vitsien toimivuuden vuoksi. Vitsi on kuitenkin nyt siinä, että Finlandia-vodka oli niin hyvää, että Sibelius sävelsi sille tai sen kunniaksi Finlandia-sävelrunon."

Ehkä jollain on vain niin hyvä huumorintaju, että hän yksinään trollaa Hesarin keskustelupalstalla keskustellen useilla keksityillä nimimerkellä?

Luukku 4: Kirpputorit ja taantuma

Vuosi sitten hahmottelin kirpputorien filosofiaa (tai ehkä pikemminkin sosiologiaa), jossa totesin taantuman ja heikentyneen ostovoiman vaikuttaneet käytetyn tavaran suosioon:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2014/12/kirpputorien-filosofia.html

Tuolloin en vielä tehnyt minkäänlaista taustatutkimusta. Luotin vain omaan kokemukseeni, ja muistelen kuinka 90-luvun laman aikana sinne tänne ilmestyi kirpputoreja, jotka 2000-luvun kasvubuumin aikana lähes katosivat ja tilalle tuli kalliita second hand -putiikkeja.

Miten asia sitten lienee? Onko taantuman ja kirpputorien välillä yhteys?

Turkulaisessa on tammikuussa ilmestynyt uutinen otsikolla "Taantuma ei näy kirppiksellä":
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/262119-taantuma-ei-nay-kirppiksella-asiakkaat-hakevat-loytoja

"Kirppis-Centerin toimitusjohtajan Janne Vähämikon mukaan taantuma ei tuo piikkejä eikä notkahduksia.
– Viime vuonna asiakasmäärämme lisääntyi 2-3 prosenttia. En jaksa uskoa, että jos ennen mentiin vaatekauppaan, niin taantumassa tullaan tänne."

En tiedä kuinka kauan Kirppis-Center on ollut toiminnassa, mutta omien laskujeni mukaan Suomi on ollut taantumassa jo vuodesta 2008.

Toisessa uutisessa todetaankin aivan päin vastaista:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/02/25/professori-huolissaan-taantuma-ajan-politiikasta-kaikki-on-sen-varassa-etta-suomi-nousee-vanhoilla-tempuilla

"Pitkittynyt taantuma on näkynyt Lahden seudulla selvästi esimerkiksi halpamarkettien ja kirpputorien kasvaneena myyntinä."

Myös omat muistikuvani 90-luvulta saavat vahvistuksen:

"Halpakaupan kasvu herättää myös kysymyksen, onko pitkittynyt taantuma saamassa yhteisiä piirteitä 1990-luvun suuren laman kanssa, jolloin kirpputorien määrä nousi voimakkaasti."

Kirpputorien vuosimyynnin 2-3 prosentin kasvu on oikeastaan jo aika merkittävä signaali kirpputorien ja taantuman yhteydestä, sillä samaan aikaan myös verkkomyynti on lisääntynyt. Tämän tulisi siis näkyä heikentymisenä tuloksena myös kirpputoreilla, jos ostovoima on ollut pidemmän aikaa jäissä.

Myös viime kesän Kalevasta löytyy juttu kirpputori-ilmiöstä, joka alkaa:

"Kirpputoribisnes kannattaa aina paremmin, kun taloudellisesti haasteelliset ajat tuntuvat kuluttajien kukkarossa.
Ainakin Oulussa kirpputoribisnes on näyttänyt viime vuosina kasvavan."

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kirpputorien-kilpailu-on-oulussa-tiukkaa-suosio-kasvanut-kymmenessa-vuodessa-huimasti/702631/

Myös perussuomalaisten Suomen Uutiset -lehti kirjoittaa:

"Talous sakkaa, mutta käytetyn tavaran kauppa käy vilkkaana ja myymälöitä perustetaan lisää eri puolille Suomea."

https://www.suomenuutiset.fi/kaytetyn-tavaran-kauppa-kasvaa/

Stockmannin ja Anttilan heikkoa tulosta on perusteltu verkkomyynnillä, mutta kenties osansa ovat tehneet myös lisääntyneet kirpputorit?

Verkkokaupoissa hintoja vertaillaan ahkerasti, mikä pakottaa myyjät kaventamaan voittojaan. Verkkokauppojen varastot tulevat paljon halvemmaksi kuin kauppakeskusten tai kaupungin keskustan liikekiinteistö, joten ne ajavat perinteiset kivijalkakaupat ahtaalle.

Kirpputoreilta ehkä etsitään sitä jännitystä, joka ennen saatiin shoppailusta. Kirpputoreilta voi lisäksi löytää yllättävää luksusta ja sekin syö Stockmannin tulosta.

Luukku 3: Tue runoyhdistystä!

Nyt tarjoutuu hyvä mahdollisuus saada itselle tai koko työyhteisölle lämmin joulumieli.

Kuva/Photo: Kevin Pollard.

Helsinki Poetry Connection on vuosien ajan järjestänyt Suomen suurinta säännöllistä lavarunoustapahtumaa Poetry Jam -klubia. Kansainväliset spoken word -vieraat ovat kehuneet sitä jopa Euroopan parhaaksi!
https://mesenaatti.me/en/tue-lavarunoutta/

Poetry Jam -iltojen nykymuotoinen jatkuvuus on kuitenkin vaarassa, sillä taantuman jatkuessa sekä Helsingin kaupunki että yksityiset säätiöt ovat joutuneet vähentämään tukisummiaan tai hajauttamaan niitä yhä useammille avuntarvitsijoille.

Yhdistyksen hallituksen jäsenenä haluan esittää tähänastisen toimintamme mahdollistamisesta kiitokset Koneen säätiölle, Kordelinin säätiölle, Helsingin Kulttuurikeskukselle, Taiteen Edistämiskeskukselle sekä Suomen Kulttuurirahastolle.

Useampina vuosina olemme saaneet tukea vaihtelevissa määrin eri lähteistä, mutta kenties vain hetkellisesti, satunnaisen vaihtelun takia ensi keväälle ei ole vielä myönnetty tukea.

Niinpä sinä voit auttaa.

Kutsu runoilija esiintymään tapahtumaasi (esimerkiksi pikkujouluihin), esitelmöimään kouluusi tai ohjaamaan oman yhdistyksesi jäsenille runotyöpajaa.

Kuva: Kevin Pollard

Voit tukea toimintaamme myös pienemmillä summilla, jos tilaat esimerkiksi Lava-antologian tai kangaskassin tai vain liityt yhdistyksemme jäseneksi.
https://mesenaatti.me/en/tue-lavarunoutta/

Sinun avullasi pystymme järjestämään kolme Poetry Jam -klubia myös ensi keväänä.

Photo by Joonas Antikainen

Pidetään hieno klubi pystyssä ja talo täynnä, kuten ennenkin.

Photo by Frej Vuori.

PS. Lisää kuvia löytyy Helsinki Poetry Connection -blogista:
http://hkipoetryconnection.blogspot.fi/

Voit seurata ryhmäämme myös facebookissa:
https://www.facebook.com/groups/157099589632/

Luukku 2: SolarPunk tuo valoa pimeyteen!

Olemme tottuneet siihen, että elokuvissa jokainen utopia lopulta paljastuu petolliseksi. Ihanteelliseksi uskoteltu yhteiskunta onkin kammottava dystopia.

Johtaja on pohjustanut nousunsa valtaan hirmuteoilla tai eliitin hyvinvointi perustuu painajaismaisiin sortotoimiin. Käänne löytyy tuhansista elokuvista, kuten Hot Fuzz (2007),

Olemme tottumassa myös ajatukseen, että 1950-luvulla kuvailtu tulevaisuus rajattomasta energiasta, lyhyistä työpäivistä ja lentävistä autoista ei ole sittenkään toteutunut.

Nykyisyytemme muistuttaa pikemminkin synkkien tieteiselokuvien kuvauksia, sekä poliittisesti että visuaalisesta. Kiinassa synkkä savusumu nielee valmainoksin koristellut rakennukset, kuten elokuvassa Blade Runner (1982).

http://kotaku.com/5975948/beijing-is-so-filthy-right-now-it-looks-like-blade-runner
Kenties dystopiakuvausten paras anti on jo nähty, ja voimakkaamman kontrastin voivat synnyttää valoisammat tulevaisuudennäkymät. Me myös selkeästi kaipaamme uusia visioita piristämään mieltä ja uudistamaan tunkkaiseksi muuttunutta poliittista ilmapiiriä.

Steampunk onnistui muutamassa vuosikymmenessä vakiinnuttamaan asemansa, lyöden ensin omaleimaisen ilmeen videopeleihin, kuten Arcanum: Of Steamworks and Magick Obscura (2001), joka edelleen on yksi kaikkien aikojen mieleenpainuvimmista RPG-maailmoista. Bioshock-sarjan ilmestyessä vuonna 2007 tyylisuunta oli jo vakiinnuttanut laajemman yleisön.

Arcanum-hahmolomake.

SteamPunkissa teollisuus nähdään tuhovoimaisena ja yhteiskunta ankeana, mutta samaan aikaan teknologiaan jälleen yhdistyy kauneutta ja sadunomaisia mahdollisuuksia.

http://steampunk.wonderhowto.com/inspiration/6-mind-blowing-ways-wear-your-steampunk-goggles-0144022/
SolarPunkissa dystopisten tulevaisuuskuvausten öinen Film Noir ja steampunkin ruskeanharmaat sävyt ovay kääntymässä värikkään ekologisiksi visioiksi, joissa paluun tekevät vihreä rehevyys ja luonnon orgaaniset muodot.

Eco-Fiction luo raikkaita ympäristöjä, joissa on tilaa myös tyyneydelle ja rauhalle. Jympyttävän konemusiikin ja teollisuuden pauhun sijaan teknologia pysäyttää ajan ja luo hiljaisuutta, jossa voi kuulla ruohon kasvavan. Kehitys ja luonto eivät ole vastakkaisia voimia. Kehittyessään teknologia alkaa yhä enemmän muistuttaa orgaanisia eliöitä.

Vihreämmän tieteisfantasian uranuurtaja on ollut myös Studio Ghibli, ja erityisesti elokuvat Castle in the Sky (1986)...

tai Tuulen laakso Nausicaa.

Oikeastaan melkein kaikki Hayao Miyazakin elokuvat ovat eco-fictiota, jossa luontosuhde on huomattavasti erityislaatuisempi kuin suomalaisten keskustapoliitikkojen puheissa.

Myös uudet kuvat Tchenobylista ja muista luonnon jälleen itselleen valtaamista alueista lienevät ruokkineet aikamme taiteilijoiden mielikuvitusta.

http://www.reuters.com/"Nature thrives in Chernobyl"
Ehkä dystopioilla on myös oma kääntöpuolensa, ja synkät odotuksemme ovat paljastumassa petollisiksi. Kurjien ennusteiden ja harmaan ulkokuoren läpi puskee vihreä verso. Kehittyäkseen se tarvitsee vain paremman maailman toivosta ammentavia visionäärejä.

Linkki: http://www.hopesandfears.com/hopes/city/life/215749-solarpunk

Lisää Solarpunk-aiheisia kuvia löytyy myös Pinterestistä:
https://www.pinterest.com/pin/238901955208620445/

Luukku 1: Tosielämän Pokemon TOP 5

Tänä vuonna haluan taas panostaa joulukuuhun. Tavoitteenani on julkaista ainakin 24 postausta, jokaiselle päivälle yksi kuten kunnon joulukalenterissa kuuluu. Keskityn myös kevyempään sisältöön kuin normaalisti.

TOP 5 tosielämän pokemonit / TOP 5 The real life Pokemons

Söpöyden tai mielikuvituksellisuuden lisäksi monilla tosielämän pokemoneilla on myös tosielämän pokemonille soveltuva nimi.

5.) Echidna näyttää usein uniselta, kun se tuodaan esiin pallostaan.

Myöhemmässä kehitysvaiheessa Echidnasta kehittyy Echisiilix.

4.) Aksolotli (Axolotl) on söpö, ilmassa levitoiva sähköpokemon.

Here is the pink version. Axolotl first lives in water before it evolves into a flying electro-pokemon..

3.) Kolmanneksi listalla kohoaa hiljattain Indonesian viidakosta löytynyt Fenix-lintu.

Useampiakin tällaisia upeota lintuja ryömi entistä värikkäämpänä esiin maakolostaan suurten metsäpalojen jälkeen. Myyttistä lintua on muutoin vaikea nähdä viidakossa, mutta palaneella vainiolla se erottuu hyvin selkeästi taustasta.

Keskiajalta periytyineissä Fenix-linnuiksi väitetyissä piirroksista voi tunnistaa monia täsmällisiä yksityiskohtia. Vaikka Fenix-lintu on tosielämän taruolento, se kelpaa myös tosielämän Pokemoniksi.

2.) Toisena listalla Pichiciego, eli Pink Fairy Armadillo.

You can quite easily fit your Pink Fairy Armadillo into your Poke Ball.

Pichiciego sijoittuu korkealle listalla, sillä se mahtuisi hyvin myös Poke-palloon. Vyötäisenä se jopa itse tarvittaessa kääriytyy pokepalloksi.

1.) Listalla ykköseksi kohoaa Santani Inari, hiljattain Venäjällä uusrikkaiden lemmikiksi jalostettu superkallis napakettu.

Tällaisen ostaisin, jos olisin varoissani. Sitä ei vain sovi ruokkia keskiyön jälkeen.