lauantai 2. tammikuuta 2010

Martta ja Maria

Siis niin tyypillistä: Maria oli taas tavannut kaupungilla jotain pitkätukkasivareita ja raahannut heidät mukanaan. Nyt heidän yhteiseen kämppäänsä oli änkenyt puolentusinaa tuntematonta jätkää. Yksi oli kyllä ihan kivan näköinen, mutta kuulemma vain joku pennitön kalastaja.

Porukan johtaja oli ärsyttävän itsevarma. Tyyppi käyttäytyi kuin joku kaikkitietävä messias. Ja sisko oli ihan selvästi lääpällään juuri häneen: nojaili melkein kiinni olkapäässä ja räpsytteli silmiään. Maria nauroi kaikelle mitä mies sanoi ja kehui kommentteja niiiin viiisaiksi.
Ja mokoma äijä tuntui olevan koko ajan äänessä, mitä nyt välillä siemaisi viiniä, että joku toinenkin sai suunvuoron.

Martta sai pian tarpeekseen. Hän sanoi menevänsä keittiöön; keittämään teetä ja leipomaan pullaa. Oikeasti hän tahtoi piilottaa pöytäviinit ennen kuin Maria juottaisi ne vieraille. Hän asetteli viiniruukut komeroon, mahdollisimman vaikeaan paikkaan ja alkoi sekoittaa taikinaa. Sillä aikaa Maria ryyppäsi olohuoneessa miesten kanssa.

Martta sai taikinan vaivattua ja päätti pitää Marialle pienen puhuttelun. Pitikö keskellä viikkoa järjestää bileitä ja kestitä hippejä? Martta vaati, että Maria tulisi keittiöön auttamaan, mutta silloin mies torui häntä:
"Hei. Ota iisisti. Ei ne taivaan linnutkaan työtä tee."
"Minä en ole mikään tipunen", sanoi Martta "enkä pidä siitä, että myöskään sisartani verrataan lintuihin. Oletkos koskaan kuullut tarinaa heinäsirkasta, joka vain soitteli lehdellä?"
"Älä taas motkota", valitti Maria. "Nauttisit sinäkin joskus nuoruudesta."
"Vanhuus on talvi, jota varten ihmisen täytyy kerätä varoja", sanoi Martta. "Tules nyt sisko hetkeksi käymään keittiössä."
"Vanhuus on turha murhe", sanoi mies silloin ja tempaisi Marian syliinsä "Minä en ainakaan ole suunnitellut eläväni yli kolmekymppiseksi."

Martan teki jo mieli huitaista. Mikä morrisoni tuo tyyppi luuli olevansa? Juuri tuollaiseen rokkiasenteeseen Maria aina lankesi.

Muut miehet tajusivat että tilanne alkoi kärjistyä - tai sitten heillä oli aidosti juomat loppu - sillä siinä samassa joku ehdotti, että mitä jos koko porukka lähtisi läheiseen tavernaan juomaan vielä lasilliset.
Martta tietenkin saisi tulla mukaan jos halusi. Ja kyllä hän tietenkin lähti, sillä jonkun vielä pitäisi taluttaa Maria kotiin.

Majatalossa oli yllättävän hiljaista. Pöydät olivat tyhjinä ja talon tytär siivosi lattioita. Seinätaululle oli kirjoitettu päivän ruokalista ja sen alla luki:
"Arkisin kello kymmenen jälkeen tarjoillaan vain vettä."

Kun Marian uusi ihastus huomasi tekstin, hän pyyhki hihallaan pois viimeisen sanan. Sitten hän etsi liidunpätkän ja kirjoitti tilalle:
"...viiniä."
Joukkio alkoi laulaa ja mekkala kuului hevostalliin saakka. Pian isäntä ryntäsi saliin ja huomasi kirjoituksen seinällä:
"Kuka perkele on muuttanut veden viiniksi!" isäntä huusi.

Silloin eräs miehistä, jota Johannekseksi kutsuttiin, herätti suuren naurunrytäkän huomauttamalla:
"Käyköön toteen niin kuin on kirjoitettu!"

2 kommenttia:

  1. olipas keksitty, kirjoittajan nimi olisi mukava tietää

    VastaaPoista