Kyllästyin kirjojen sanahelinään (sekä oman nokkeluuteeni väistöliikkeisiin) ja päätin vihdoinkin selvittää, mistä zenissä käytännön tasolla on kyse. Näin horisontissa vuoren ja ajattelin, että juuri tuollaisella vuorella täytyy olla buddhalainen temppeli. Päätin käydä vähän tunnustelemassa ilmapiiriä.
Kiipesin huipulle ja kolkutin temppelin oveen. Portissa ei ollut lukkoa, joten astuin sisään. Salissa istui joukko ihmisiä, silmät kiinni, kasvot kohti seinää. Hihkaisin:
"Hei, osaisko joku selittää?"
Vaalenpunaisella tyynyllä tönötti viiksekäs kiinalaismies, joka avasi silmänsä. Hän nousi kankeasti pystyyn ja käveli luokseni.
"Mikä hätänä?", mies kysyi ja opasti minut pieneen teehuoneeseen. Ymmärsin, ettei hän tahtonut häiritä muiden keskittymistä.
"Mikä on zenin idea?" pohdin hätäisesti, heti kun oppaani oli sulkenut saliin johtavan oven.
"Lakkaa kyselemästä ja ole hetki aloillasi", vastasi ukko. "Se on zenin idea."
"Miksi?"
"Kokeile niin pian se selviää."
"Miten sitä kokeillaan?"
"Istumalla ja olemalla hiljaa."
"Miten se muka vaikuttaa?"
"Kun istut hiljaa niin istut hiljaa."
"No mitä sen jälkeen tapahtuu?"
"Sitten on vihdoin hiljaista."
"Eikö muuta?"
"Mitä muuta odotat?"
"Jotain parempaa. Tuo tuntuu ihan tyhmältä."
Vanhus katsoi pitkään ja punnitsevasti:
"Miksi sitten tulit tänne?" hän kysyi.
"Uteliaisuudesta", vastasin.
"Etkö sitten edes uteliaisuuden vuoksi voisi kokeilla mitä tapahtuu, jos nyt hetken ajan pitäisit turpasi kiinni ja istuisit kasvot seinää vasten."
Mietin hetken vaihtoehtoja:
"Mistä tiedän, ettei kukaan hiivi taakseni ja kutita?"
"Lupaan, ettei kukaan kutita sinua."
Luotin ukkoon, mutta vähän alkoi jo pitkästyttää sen horinat. Sanoin:
"Periaatteessa voisin kyllä istahtaakin, mutta vähän arveluttaa se miten lepsua tämä touhu on tähän mennessä ollut. Jos zenissä on jokin metodi, jolla ihmiset saadaan istumaan niin ainakin toistaiseksi se on toiminut aika heikosti."
Mestari vastasi siihen... (tai en minä tiedä oliko hän mikään mestari, kunhan vain joku vanha ukko vuorella... tarinan kannalta on vain niin paljon jännempää kutsua häntä mestariksi.)
Mestari sanoi:
"Istuminen on yksi asia - ja alas istahtaminen toinen asia. Vain sinä itse voit päättää milloin tahdot aloittaa ja yrittää tosissasi."
"Ehkä minä kumminkin kokeilen ensin jotain muuta", pohdin. "Tai kaikkea muuta. Jotenkin tuntuu, että tuolla samsarassa on pidemmälle hiottu käyttöliittymä - tai ainakin parempi asiakaspalvelu."
"On ihan hyvä idea kokeilla muita vaihtoehtoja", mestari sanoi "kunhan vain et epäröi siinä mitä teet, etkä jätä asioita puolitiehen. Nytkin kiipesit 10.000 porrasta päästäksesi tänne vuoren huipulle - mutta sitten et edes viitsi kokeilla viidentoista minuutin istumista."
"No kieltämättä jalkoja särkee jonkun verran. Varmaan olisinkin jo istahtanut, jos et sillä tavoin olisi heti alkanut tuputtamaan."
Mestari löysi jostain uutta arvokkuutta ja lausui:
"Neuvoni sinulle on: Älä jätä asioita pelkäksi ajatukseksi tai pelkiksi sanoiksi."
"Joo, se on kyllä ihan hyvä neuvo. Taidan tästä lähteä takaisin ennen kuin tulee ilta. Pitäisi vielä imuroida ja jos sen tekee yhtään myöhemmin niin naapurit häiriintyy."
"Ymmärrän", sanoi vanha kinukki siihen ja suki viiksiään "Mukava kumminkin että kävit. Ja olet tervetullut takaisin milloin tahansa."
"Joo, oli ihan hauskaa rupatella. Kokeilen sitä istumista vaikka sitten kun on paremmin aikaa - tai kun kaikki muut keinot on käytetty."
Aloitin uljaan paluumatkani sivistyksen pariin ja siinä kävellessäni ajattelin, että varmaan minä voisin joskus kokeilla sitä istumista, jos löytäisin opettajan, joka paremmin osaisi ylipuhua minut yrittämään. Tuo mestari vaikutti ihan mukavalta hepulta, mutta ihmisten käsittelyssä hän ei kyllä ollut mikään tohtori Phil tai Goebbels.
Vähän ihmetytti, miten ukko ei kunnolla edes yrittänyt. Olisi edes tarjonnut tikkarin tai valehdellut, että oppisin lentämään, jos istuisin pari vuotta.
Kai meissä oli paljon yhteistä: hänkin taisi olla enemmän sellainen luovuttajatyyppi ja ikuinen keskenjättäjä. Joku vitun AD-HD vuoren huipulla, paossa liikoja virikkeitä.
Kun kävelin alas temppelin polkua, vastaani tuli nuori seikkailija. Hänellä oli selässään raskas rinkka ja kädessään jäähakku (törkeää liioittelua jossain Malminkartanon jätekummulla).
"Hei?" Hän huusi minut nähdessään. "Oletko tulossa zenluostarista?"
"Joo" vastasin.
"Millaista siellä oli? Onko se niin mieletöntä kuin kerrotaan?"
Kaverin silmät kiiluivat siihen malliin, että en ihan päässyt perille siitä mitä hän mahtoi tarkoittaa mielettömällä.
"Vähän riippuu", vastasin. "Siellä ne vaan istuvat ringissä silmät kiinni ja kasvot seinää vasten."
"Wau. Onko siellä jokin testi tulijoille - tai kysytäänkö salasanaa?"
"Ei. Ovi on auki kaikille, eikä ole mitään vartioita."
"Wau." seikkailija toisti suu auki. "Uskomatonta. Eikö ne yhtään pelkää, että joku vaikka hiipii niiden taakse ja iskee selkään katanalla?!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti