Asimov-säätiö

Tahdon tänään puhua eräästä tulevaisuuden kulttuuri-ilmiöstä, johon olen törmännyt aikamatkoillani 2100-luvulle. Kyseessä on Isaac Asimovin mukaan nimetty makrososiologian ja psykohistorian erikoispalkinto, jota Pietarin yliopisto alkoi myöntää vuodesta 2012 alkaen. Palkintoa ei suinkaan jaeta vain tieteiskirjailijoille, vaan etupäässä sosiologeille ja tulevaisuudentutkijoille, jopa täysin tuntemattomille amatööreille. Se perustuu kaikille avoimeen kilpailuun, joka käynnistyy viiden vuoden välein (ei siis suinkaan olympiadeissa, vaan neuvostoperinteen mukaisesti viiden vuoden sykleissä). Ensimmäinen kilpailu julistettiin käyntiin jo vuonna 2002.

Kilpailun haaste on yksinkertainen. Osallistujien tehtävänä on kirjoittaa essee, joka kuvailee teknisiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia taikka muodin ja viihteen trendejä seuraavalla vuosikymmenellä. Aihealue ja ilmaisutapa on vapaa.

Kilpakirjoitukset sinetöidään avaamattomina aikakapseliin, joka avataan kymmenen vuoden vuoden kuluttua siitä päivästä. Kilpailijoista se, jonka essee on osunut lähimmäs oikeaan, voittaa pääpalkinnon ja hänet julistetaan sosiologien kuninkaaksi.

Kilpailun idea on siis varsin yksinkertainen, mutta sillä havaittiin olevan merkittäviä seurauksia 2000- ja 2100-luvun yhteiskunnassa. Kilpailussa pärjänneet tutkijat saivat mediassa niin suurta huomiota, että heitä alettiin pitää kiistattomina neroina ja jopa suoranaisina meedioina. Pian vakavatkin tutkijat ympäri maailmaa tahtoivat pönkittää uraansa ja kilpailun osanottajamäärät kasvoivat huimaaviksi. Kilpailuraati sai luettavakseen tuhansia amatöörien, professorien, poppamiesten, gurujen ja viihdekirjailijoiden laskelmia ja mitä mielikuvituksellisempia, huumehoureisia sepityksiä. Asimov-kilpailun tulosten julistustilaisuus jätti pian mediahuomiossa varjoonsa jopa Nobel-palkinnot ja NASA:n Mars-operaatiot. Kaikista kilpailun kärkikymmenikköön yltäneistä henkilöistä tuli julkkiksia vähintään omassa kotimaassaan. Heiltä udeltiin tulevaisuuden tapahtumia keskusteluohjelmissa, naistenlehdissä ja vakavissa tiedekolumneissa.

Pitkän historiansa aikana kilpailu nosti esiin ällistyttäviä lahjakkuuksia ja koki monia skandaaleja: esimerkiksi kapselin sinetöintiä epäiltiin moneen kertaan epäluotettavaksi tai tuloksia väärennetyiksi, niin pelottavan lähelle osuivat parhaat ennustukset, valikoituina tuhansien vakavien ja täysin vitsinä esitettyjen veikkauksten joukossa. Monet tavalliset ihmiset huomasivat olevansa ihailijoidensa silmissä uusi Nostradamus tai kauan odotettu Avatar. Jotkut heistä sekosivat, jotkut tulivat miljonääreiksi huijaamalla herkkäuskoisia ja esiintymällä guruna - mutta tietenkin oli myös paljon niitä, jotka hyödynsivät mahdollisuutensa ja löysivät viran, jossa saattoivat käyttää todellisia taitojaan todelliseen tutkimustyöhön.

Kilpailun kolmesataavuotisella taipaleella yksi henkilö nousi esiin hämmästyttävällä tavalla. Hänen nimensä on Oliver Hole ja kuuluisimmalla kilpailuesseellään hän voitti myöhemmin myös Nobelin palkinnon taloustieteestä.

Oliver Hole osallistui Asimov-kilpailuun neljä kertaa - ja myös neljä kertaa hänen kirjoituksensa sai vähintään kunniamaininnan. Kerran hän oli kolmas ja kerran hän voitti. Saavutus oli häkellyttävä, kun ottaa huomioon, että kilpailuun lähetettiin keskimäärin 6000 esseetä. Kukaan toinen ei edes yltänyt kärkisijoille edes kolmesti. Kahdesti palkittuja henkilöitä oli heitäkin vain kaksi. Muistakaa siis, että kilpailu järjestettiin ainoastaan viiden vuoden välein.

Oliver Holen ensimmäinen, kolmanneksi yltänyt essee, käsitteli tositeevee-ohjelmien kehityskaarta. Hole kuvaili vuonna 2002, kuinka Idols, Talent, Big Brother ja muut vastaavat formaatit leviäisivät Yhdysvalloista ja Euroopasta Lähi-Itään, Aasiaan ja Afrikkaan. Hän oli laatinut kaavan, joka muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kertoi, minä vuonna esimerkiksi Tansanian Talent tai Iranin Big Brother käynnistyisivät, ja kuinka minkäkin maan yleisömäärät kehittyisivät ja lopulta taas hiipuisivat.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Holen kirjoitus oli myös sinä vuonna kaikista parhaiten onnistunut tieteellinen veikkaus, mutta sitä ei kilpailun julkisuuskuvan vuoksi olisi tahdottu nostaa ensimmäiseksi. Kilpailun raati korotti ennemmin ykköseksi Tanskalaisen viisitoistavuotiaan tytön esseen, jossa lähinnä ylistettiin naisten lukutaidon merkitystä talouskasvulle. Toiseksi sijoittui venäläinen professori, koska raati oli halunnut huomioida jonkun merkkihenkilön myös omasta maastaan. Hänen kirjoituksensa koski uusia innovaatioita energiateollisuudessa. Heti alusta saakka palkintoa kritisoitiinkin siitä, että se selvästi valikoi kirjoituksia, joihin liittyi ajankohtainen, poliittinen agenda. Jälkikäteen on nähtävissä (siis tekemällä aikamatkan 2100-luvulle), että monet 2000-luvun mielenkiintosimmista ja yllättävimmistä ennustuksista sijoittuivat kärkikolmikon taakse ja saivat ainoastaan kunniamaininnan. Niiden todellinen sosioteoreettinen arvo ymmärrettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.