Uskosi on sinut pelastanut!

Usko on tärkeässä asemassa luterilaisuudessa, kuten myös suomalaisessa uskontotieteessä, jonka nimi ei ole toivomustiede tai rakkaustiede. Silti (tai ehkä juuri siksi) usko otetaan itsestäänselvyytenä. Mitä Jeesus tarkoitti uskolla? Mitä me sillä tarkoitamme?

Jos vertauskohdaksi otetaan rakkaus, niin sen piirissä on luotu lukuisia tunnettuja erotteluja: on eroottista rakkautta, toverillista rakkautta, älyllistä rakkautta, suvaitsevaisuutta, nopeita ihastuksia, vuosikymmien ajan kypsyteltyä avio-onnea, kaihoa, ikävöintiä, myötätuntoa ja ehdotonta äidinrakkautta, vain muutamia mainitakseni.

Rakkaus tunnistetaan kaikkea muuta kuin helpoksi käsitteeksi. Jopa koirat osaavat jollakin tavoin rakastaa perheensä tai laumansa jäseniä, eikä kaikkea tähän maailmaan mahtuvaa rakkautta ole mahdollista määritellä yhdellä huitaisulla.

Uskokaa minua, kun sanon, ettei "usko" ei ole sen helpompi aihe. Mitä Jeesus tarkoitti, kun hän sanoi "Uskosi on sinut pelastanut."

Tarkoittiko hän:

1) "Alistuminen ja sinisilmäisyys on sinut pelastanut. Et pärjää yksinäsi, parempi siis, että sulaudut laumaan ja tottelet määräyksiä. Usko siis heti, kun ylempiarvoisesi jotain sanovat!"

vai?

2) "Uskosi yliluonnollisiin voimiin on sinut pelastanut. Jatka turvautumista näkymättömään henkimaailmaan, niin kaikki kääntyy paremmaksi!"

vai?

3) "Optimismi ja luottamus toisten ihmisten hyvyyteen sekä maailman oikeudenmukaisuuteen on sinut pelastanut. Paranit, koska vapauduit kyynisyydestä."

vai?

4) "Pelastuit apaattisuudelta, koska aloit viimeinkin uskoa omiin kykyihisi. Kesti kauan ennen kuin sain sinut uskomaan, että olet kaunis ja merkityksellinen."

Aiemmin tässä blogissa kirjoitin myös siitä, kuinka Jeesuksen eräät sanat voi psykologisen tietämyksen ja uskomuslääketieteen vuosituhantisen perinteen valossa tulkita myös näin:

5) "Placebo on sinut pelastanut. Paranit, koska uskoit lääkkeen voimaan, ja koska uskosi elämään elpyi."

LINKKI: 2012/12/raamattu-antaa-vastauksen

Kärjistetyistä esimerkeistä näemme, ettei uskomisella ole yhtä ainoa merkitystä. Myös tieteellisen koulutuksen saaneet ihmiset uskovat tieteelliseen metodiin. He uskovat todistusaineistoon, jos ja kun sitä on riittävästi koeteltu.

Tiedeyhtisön uskomusten rakentamisessa kestää kauemmin, mutta toisaalta näkemykset tällöin lepäävät vakaammalla pohjalla. Totuudet on tämänkin jälkeen lupa kiistää. Uudet jäsenet liittyvät tutkijayhteisöön kyselemisen ja kyseenalaistamisen kautta. Syntyy keskinäistä luottamusta ja maailmankuvallista varmuutta, joita yhtä hyvin voisi nimittää uskoksi.


Usko voi kannustaa omatoimisuuteen tai arkuuteen

Mielestäni on tärkeä erottaa toisistaan uskomisen passiiviset ja aktiiviset merkitykset.

Uskomisen ulottuvuuksia, kaavakuva 1.

Ihmisen voi kouluttaa uskomaan ulkopuolelta tulevia komentoja, käyttäen apuna karismaa ja kulttuurisia symboleja. Armeijassa jyrkkä arvohierakia iskostuu muutamassa kuukaudessa, jopa muutamassa viikossa, eikä sitä sen jälkeen kyseenalaista kukaan.

Alokkailla on luja usko siihen, että jotain pahaa tapahtuu, jos he eivät heti tee niin kuin käsketään. Tätä uskoa vahvistetaan nöyryyttämisillä ja rangaistuksilla.

Kun ihminen on tottunut ulkoa tuleviin käskyihin ja toimimiseen yhteisössä, hänen on vaikea pärjätä liberaalissa yhteiskunnassa omin avuin. Hän ei tiedä mitä hän tekisi, sillä häneltä ehkä puuttuu aloitekykyä ja uskoa omiin taitoihinsa. Jos koulutus on vähäistä, se usko voi olla täysin perusteltua. Aloitekyky johtaisi lähinnä nöyryyttäviin epäonnistumisiin ja ongelmiin. Onhan rikollisillakin usein runsaasti aloitekykyä.

Nykyaikaisessa yhteiskunnassa yksilöt pyritään kasvattamaan itsenäisiksi, mutta on utopistista ajatella, että ihmiset voisivat elää riippumattomina hierarkioista. Jos 20 vuotta paperitehtaalla työskennellyt paperimies saa potkut, hänen on vaikea siinä samassa järjestää koko elämänsä uusiksi. Hänellä on paljon tyhjää aikaa, joka tuntuu ahdistavalta ja merkityksettömältä.

Ihminen on vaikea saada uskomaan, että hän voi hankkia uuden koulutuksen ja löytää uusia töitä, jos hänen koko tietotaitonsa on aiemmin sidottu johinkin muuhun. Yhtälö ei toimi, eikä optimismia voi noin vain taikoa ihmiseen, jos se on epärealistista ja valheellista.

Usko sijaitseekin usein ympäröivässä yhteiskunnassa, ei niinkään yksilössä. Jos papit eivät elä, kuten he opettavat, parhaatkin kristityt lakkaavat uskomasta pappien sanaa. Niin se vain menee, ja niin sen kuuluukin mennä.

 
Uskolla on voimaannuttava vaikutus elämäämme

Usko antaa varmuutta, mikä helpottaa päätöksentekoa ja toimintaa. Voidaan erottaa toisistaan usko ulkoisiin ja sisäisiin voimiin. Kun tämä erottelu yhdistetään aiempaan, saadaan seuraavanlainen uskon nelikenttä.

(Muitakin vastaavia nelikenttiä on totta kai täysi vapaus hahmotella, sikäli kuin riittää uskoa omiin kognitiivisiin kykyihin):

Uskomisen nelikenttä, kaavio 2A.

Jeesuksen toiminnassa voidaan nähdä paljon kapinointia, joka pohjautuu hänen yksilölliseen uskoonsa. Hänen uskonsa eroaa ympäröivän yhteiskunnan yleisistä arvoista, mikä tuottaa hänessä näkyvää aktiivisuutta. Hän ei sopeudu ja myönny, vaan haastaa vallanpitäjät.

Opetuslapset kuvataan Uuden Testamentin kirjoissa usein passiivisina. Heissä voidaan nähdä paikoin sinisilmäisyyttä, eivätkä heidän omat aloitteensa usein johda muuhun kuin sähläämiseen. Parhaimmillaan heidän passiivisuutensa kuitenkin tuottaa hyvää yhteishenkeä. He luottavat opettajaansa.

Kun opetteja on ristiinnaulittu, tilanne muuttuu aivan toiseksi. Nyt opetuslapset joutuvat aktivoitumaan. Osa heistä jatkaa kapinointia, mutta päällimmäisenä on luja optimismi ja kollektiivinen usko paremmasta maailmasta, joka saapuu joko yliluonnollista tai luonnollista tietä.

Yksilönkehityksessä voidaan erottaa kaksi varsin erilaista tietä kypsään toiminnallisuuteen:

Uskomisen nelikenttä, kaavio 2B.

Lapset uskovat lähes sokeasti kaiken, minkä heidän vanhempansa opettavat. Joidenkin ihmisten onni on kasvaa luotattavien ja osaavien aikuisten seurassa. He eivät menetä uskoaan opettajiinsa tai kohtaa omien vanhempiensa ilmeisiä puutteita, ennen kuin ehkä keski-iän kynnyksellä. Heidän kouluaikaansa leimaa luottamus.

Toiset lapset - sekin voi olla suureksi onneksi, mutta ehkä ei niin usein - kadottavat hyvin varhain uskonsa aikuisten hyvyyteen. He elävät ehkä yhteiskunnassa, jossa aikuisiin ei voi luottaa. Opettajat ovat kaikkea muuta kuin päteviä, eivätkä välitä oppilaistaan.

Myös paremmissa yhteiskunnissa jotkut kulkevat elämän läpi kapinan tietä. Se voi johtua myös heidän temperamentistaan ja synnynnäisestä levottomuudesta. He kartuttavat elämänkokemusta yritysten ja erehdysten kautta, eivät niinkään omaksumalla sitä auktoriteeteilta.

Lopputulos voi kummassakin tapauksessa on onnistunut: lapsesta kasvaa aloitekykyinen, aktiivinen ja omiin taitoihinsa luottava aikuinen. Uskolla on tärkeä rooli hänen elämässään. Hän uskoo, että asioita voi parantaa omalla toiminnalla, ja että loppujen lopuksi useimmat ihmiset tahtovat hyvää, ja elämän saldo tulee olemaan positiivinen. Harkittuja riskejä kannattaa ottaa. On uskoa parempaan huomiseen.