Kaikki sai oikeastaan alkunsa siitä, kun esikoisteokseni Muovin kukkia - väliaikaista nykyrunoutta (2010) kustantajaksi tuli Helsinki-kirjat ja päätimme keskittyä urbaaneihin runoihin ja Helsinki-teemaan. Käsikirjoituksesta poistettujen maalaismaisemarunojen ympärille on sittemmin syntynyt kymmeniä uusia runoja, ja myös pöytälaatikosta on löytynyt muutamia vanhoja kirjoituksia, jotka sopivat kokonaisuuteen.
Toistaiseksi kirjaa voi ostaa Imatralta Virkkukoukkusen liikkeestä, kävelykadun koskenpuoleisesta kulmasta (Tainionkoskentie 4) sekä Lappeenrannasta Karjala-myymälästä (Kauppakatu 41) sekä Majurskan talolta Linnoitukselta (tyyki-putiikki, Kristiinankatu 1).
Muutama kappale löytyy myös Tapiolan Ainoan Kiva-kaupasta, se kun sattuu olemaan tuossa ihan naapurissa.
Kirjaa on tulossa piakkoin myös nettikirjakauppoihin sekä BTJ-kirjastovälitykseen. Saa nähdä jaksanko taistella Suomalaisen kirjakaupan kanssa, sillä sinne saa kumminkin vain yksittäisiä kirjoja piilotettuna takahyllyyn - ja muutenkin Kirjavälityksen logistiikkapalvelut ovat poskettoman hitaita ja kalliita.
Kirjoja saa myyntiin mihin tahansa paitsi kirjakaupoihin
Kävin viime viikolla Lappeenrannan Suomalaisessa kirjakaupassa neuvottelemassa kirjojeni myynnistä. Suomessa on nykyään helpompaa saada kirjaansa myyntiin melkein mihin tahansa muualle paitsi johtaviin kirjakauppoihin. Ne ovat mielikuvituksettomia ketjuja suurten kustantamojen omistuksessa, jotka pitävät huolen siitä, etteivät kilpailevat tuotteet näy myyntipöydillä tai näyteikkunoissa.
Voisikohan yksi syy kirjallisuuden nykyiseen tilaan olla myös kirjakauppojen byrokraattisuudessa? Kirjat eivät saa vapaasti löytää lukijoitaan, vaan koko prosessia yritetään hallita ylhäältä. Helsingin herrat sanelevat millaisia kirjoja kansan tulisi lukea ja siksi lukeminen ei houkuttele. Edes myymäläpäälliköt eivät saa laajentaa kauppansa valikoimaa.
Suomalainen kirjakauppa on nykyään vähän kuin MacDonald's, joka on kaikkialla samanlainen. Sieltä saa lähinnä koulukirjoja sekä askartelutarvikkeita. Kirjoja asetetaan myyntipöydille ovenpieleen lähinnä silloin jos ne ovat tunnetun tekijän kirjoittamia tai voittaneet Finlandia-palkinnon. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan kuulu siihen kohderyhmään, jota palkintokirjat puhuttelisivat.
Helsingissä määritellään mitä julkaistaan. Helsingissä määritellään mitä kirjoja markkinoidaan. Helsingissä määritellään mitä kirjoja palkitaan. Riittää, että yksikin isokenkäinen hensinkiläinen nyrpistää nenäänsä, ja kirjan tie tyssää siihn. Se on eräänlaista valtiosensuuria.
Sensuurin kohteeksi eivät välttämättä joudu rivoudet, vaan pikemminkin kivat ja mukavat asiat. Rentous kärsii. Kirjan pitää olla tyylitelty, akateeminen, syvällinen ja kaikkea muuta ikävää.
Kaupallisuudella ei tule kauppoja
Toinen puoli on kaupallisuuden mukanaan tuoma yllätyksettömyys. Laajojen irtisanomisten jälkeen kustannuspäälliköillä on pelko perseessään. Kirjoja julkaistaan hyvin laskelmoidusti ja ne ovat usein kuin yhdestä ja samasta muotista. Suuret kustantamot välttelevät riskejä, joten myöskään aiheet eivät ole kovinkaan rohkeita. Niissä saa olla seksiä tai väkivaltaa, mutta paljon rohkeampaa olisi julkaista kirjoja, joissa on tuoretta ajattelua.
Miettikää nyt, kuinka kaupallista ja laskelmoitua olisi esimerkiksi julkaista miljoonan järven ja miljoonan kesämökin maassa runokirja, jossa mökkeillään Saimaan rannalla?
Silti sitäkään ihmettä ei ole Suomessa koettu, koska kustantamot eivät osaa tehdä mitään sellaista, mitä ei olisi tehty joskus aikaisemmin.
Kun Heli Laaksonen menestyi, julkaistiin murrekirjoja oikealla ja vasemmalla. Eivät ne oikein myyneet, koska Heli Laaksosen menestyksessä ei ollut kyse vain murteesta. Kyse oli myös siitä, että Heli Laaksonen oli pitkästä aikaa runoilija, jonka sallittiin olla kiva. Hän ei ollutkaan kuivakka ja vaikeaselkoinen. Lisäksi hän edusti häpeilemättä maaseudun arvoja, kuvaten Kehä Kolmosen ulkopuolisen Suomen elämäntyyliä ja tunnelmia.
Heli Laaksosta ei tietenkään Helsingissä pidetä edes runoilijana, vaikka hän on erinomainen kirjoittaja joka tekee tuoreita havaintoja arjesta. Hauskuus syntyy siitä, että elämän vakavan puolen ilmiöitä uskalletaan lähestyä peloitta. Silloin on pakko nauraa.
Tästä nyt ei tullut mikään myyntipuhe, vaan pikemminkin politikointia. Helle on tainnut pehmentää pään. Mahtavaa on saada pitkään valmisteilla ollut teos valmiiksi, mutta nautin vähintään yhtä paljon siitä kun pääsen purkamaan paineita. Olo on puhdistunut ja sisukas.
Aika lähteä iltauinnille. Täällä Espoossakin on joku paikallinen Saimaa, mutta vesi on kovin suolaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti