Kolumbus-argumentti

Nykyaikainen koululaitos ei liiemmin arvosta väittely- ja puhetaitoja, vaikka jo klassinen antiikin retoriikka antaisi hyvän pohjan medialukutaidolle.

Ilmeisesti on vallalla jonkinlainen Lamarckilainen evoluutionäkemys. Oletetaan, että 2000-luvulla syntyvät lapset jotenkin eroaisivat keskiaikaisista: ikään kuin edellisen sukupolven tekemät heräteostokset ja kyseenalaiset poliittiset päätökset olisivat kehittäneet lasten geneettistä vastustuskykyä mainonnalle sekä propagandalle. Niinpä ei tarvita minkäänlaista kognitiivista rokotetta jatkuvaa aivopesua vastaan.(Informaation jakamisen sijaan postmoderni koululaitos voisi toimia jonkinlaisena suojana informaatiotulvalta.)

Yksi harvoista, jota voimme kiittää retoriikan oppitunnista, on George W. Bush. Hän osoitti kuinka tyhmällä läpällä, cowboy-hatulla ja freedom-sanan toistolla on mahdollista nousta huipulle aivan yhtä lailla tänään kuin antiikin Roomassa.

Itse asiassa Roomalaiset olivat kansandemokratiassaan jopa hieman pidemmällä kuin me, sillä aivottoman viihteen ohella (vuonna nolla kuuluisin tosi-teevee-ohjelma oli nimeltään "Haluatko Gladiaattoriksi?") he arvostivat myös väittelytaitoja. Tavalliset kansalaiset kerääntyivät toreille katsomaan kuinka kaunopuhujat lauloivat toisiaan suohon.

Itsekin myönnän joskus ajatelleeni, että retoriikan täytyy olla tylsää, koska a) retoriikan opetus on tylsää ja b) koska tieteellinen argumentaatio on vielä tylsempää - ja koska c) kuuluisat tutkijat, professorit ja Nobel-voittajat ovat harvoin kovinkaan karismaattisia.

Paljon enemmän hupia saan siitä kun katselen tele-evangelistoja tai luen republikaanien uskonnollisia blogeja. Tiede on ikään kuin sinisilmäisessä totuudentavoittelussaan jättänyt parhaat psykologiset vaikutuskeinot viihdeteollisuudelle, poliitikoille ja uskonlahkoille.

Oma inhimillinen tietoteoriani pohjautuu seuraavaan teesiin: On pätevää tietoa - ja sitten on tietoa, jolla voi päteä.

Retoriikkaa luullaan tylsäksi myös siksi, että aina kun manipulaatio toimii, eivät uhrit edes huomaa että heihin on vaikutettu. He näkevät vain ilmeisen järkeen vetoamisen, tylsän tieteellisen jaarittelun, ja kääntävät kanavaa. Medialukutaidon kultivoiminen edellyttää sitä, että elävöitämme myös paskanjauhamisen jalon perinteen ja suhtaudumme kunnioituksella kaikkiin irrationaalisuuden työkaluihin.

* * *

Joskus pelkkä retoriikka on suoraan vaikuttanut historian kulkuun. Moni verbaalinen kikka on nimetty keksijänsä tai jonkun kuuluisan soveltajan mukaan. Eräs tunnetuin on Kolumbus-argumentti. Sitä ei varsinaisesti keksinyt Kristoffer Kolumbus, mutta hän oli lukenut retoriikan läksynsä ja osasi hyödyntää antiikin aikaisia perinteitä.

Kolumbus oli useiden vuosien ajan etsinyt retkelleen rahoittajaa. Monet oppineet laskivat (aivan oikein) että merimatka Euroopasta Intiaan olisi liian pitkä - ja toiset taas taikauskoissaan pelkäsivät merihirviöitä tai maapallon laidan yli putoamista.

Lopulta Kastilian kuningatar Isabella vakuuttui Kolumbuksen suunnitelmasta kuuluisassa väittelyssä. Kuningatar tahtoi saada todistuksen siitä, ettei maapallo ole litteä.

Kolumbus oli tuloksetta käynyt saman keskustelun jo monen liikemiehen ja monarkin kanssa. Hän oli kertonut siitä kuinka merellä loittonevat laivat katoavat kaartuvan maankuoren taakse. Hän oli esittänyt kymmeniä vastaavia todistuksia. Nyt hän kuitenkin keksi käyttää toista taktiikkaa:

- Tahdotte siis vakuutuksen siitä, että maapallo ei ole litteä?, Kolumbus toisti. - Onko teidän korkeutenne koskaan tullut miettineeksi miksi maapalloa kutsutaan MAA-PALLOKSI? Ei kai maan piiriä suinkaan kutsuttaisi palloksi, ellei se olisi pallon muotoinen?

Salissa nousi hälinä ja kuohu, kun teologit, matemaatikot ja muut kuningattaren neuvonantajat yhdessä raapivat peruukkejaan. Kolumbus ei antanut kenellekään mahdollisuutta keskeyttää vaan jatkoi:
- Kyllä kai laupias Taivaallinen Isämme olisi pitänyt huolen siitä, että hänen hienointa luomustaan kutsuttaisiin nimellä, joka sitä parhaiten kuvastaa? Jos maa todella olisi littana niin kyllä kai me nyt keskustelisimme purjehduksesta Maalätyn tai Maakiekon ympäri, ja kuka tahansa joka ehdottaisi sellaista olisi varmaan aivan järjiltään? Ja koska näin ei ole asian laita, vaan puhumme pallosta, jota kutsuvat palloksi myös ne, jotka vastustavat ajatustani, täytyy suunnitelmani tältä osin olla vastakohtaista, eli täysin rationaalinen ja perusteltu.
- Huraa, huusi silloin kuningatar. - Mutta entä jos matka on liian pitkä ja näännytte? Tai entä jos joudutte myrskyyn tai kohtaatte merihirviöitä?
- Silloin säästytte maksamasta kenellekään palkkaa, vastasi Kolumbus.

* * *

Koska olen keskustellut aikamatkaaja John Titorin kanssa, tiedän että samaa argumenttia tullaan onnistuneesti käyttämään myös 2440-luvulla galaktisen Olympia-liiton kokouksessa. Keskiväliolentojen edustajat eivät ole yhtä suvaitsevaisia kuin ihmiset sille ilmiölle, että kahdella eri klassisella kilpailumuodolla on sama nimi "jalkapallo".

Päätetään äänestyksellä ratkaista kumpaa lajia vastaisuudessa kutsuttaisiin tällä nimellä: yhtä missä JALALLA liikutellaan PALLOA vaiko toista, jossa pehmusteisiin pukeutuneet miehet kasautuivat torneiksi?

Kolumbus nousee tuolloinkin esiin ennakkotapauksena ja lopulta vuoden 2448 Bembölen kesäkisoissa amerikkalaisen jalkapallon uudeksi viralliseksi nimeksi tulee "kainalosoikio".

Polonium ja Pikivälke

1900-luvun tieteessä yksi on ylitse muiden. Nyt varmaan mietit: ai Einstein vai? Ei suinkaan. On hieman kyseenalaista edes kutsua Einsteinia tiedemieheksi, sillä hän oli vain yksi aikansa tuhansista tabermantukkaisista teoreetikoista. Einsteinin onneksi hänen kaavansa ja laskelmansa lähtivät oikeista oletuksista, jotka James Clerk Maxwell oli muotoillut puoli vuosisataa aikaisemmin. Einstein vain salli itselleen sen ajatuksen, että mitäpä jos aine onkin energiaa ja aika suhteellista - ja yhtäkkiä monet ennen niin pulmalliset tieteen havainnot loksahtivat yhteen.

Einstein oli kylläkin ennakkoluuloton ajattelija, joka mullisti fysiikan, koska luotti enemmän paljaiden lukujen todistukseen kuin ylevään newtonilaiseen traditioon. Varsinaisen puurtamisen ja tutkimisen alalla hän ei kuitenkaan yllä korkeimpaan kärkeen. Jos käytetään niinkin karkeaa mittaria kuin Nobel-palkintoja, nähdään, että vain yhdelle henkilölle tämä kunnia on suotu peräti kolme kertaa:

1903 - fysiikka
1911 - kemia
1914 - laki & järjestys

Ensimmäisellä kerralla palkinto myönnettiin pariskunnalle, uusien radioaktiivisten alkuaineiden löytämisestä. Kuitenkin vain muutama vuosi myöhemmin mies menetti henkensä traagisesti, ja vaimo jatkoi työtään yksin.

Puolison tapaturmainen kuolema vaikutti sankarimme myöhempiin ponnisteluihin, sillä vuoden 1903 läpimurron jälkeen kuuluisuus ja rahallinen apu olivat jo tyydyttäneet pariskunnan suurimman kunnianhimon. Laboratoriossaan he enää lähinnä kuuntelivat jatsia ja paistoivat popcornia radiumin hehkussa.

Oli tavallinen perjantai-ilta ja Pierre Curie oli käynyt lainaamassa uusimman George Méliesin kuuseikkailun läheisestä videovuokraamosta. Hän oli ylittämässä katua, kun hevosvaunut syöksyivät esiin sumusta ja murskasivat hänen luunsa. Vaunuja ajoi poliiseja pakeneva pankkiryöstäjä.

Marie järkyttyi onnettomuudesta niin suuresti, että kykeni säilyttämään elämänhalunsa vain suuntaamalla kaiken voimansa työhön. Miehensä hautajaisissa Marie Curie vannoi, ettei lepäisi ennen kuin olisi tieteensä keinoin poistanut maailmasta rikollisuuden.

Hän eristäytyi laboratorioonsa ja eli vuosia vain rakkauden eläintensä seurassa. Perheen lemmikit edustivat hänelle lempeyttä ja hyvyyttä, ja hän keksi sekoittaa niiden ruokaan radiumia, sillä uskoi vakaasti, että säteily parantaisi kaikki vaivat. Näin syntyivät modernin ajan ensimmäiset supersankarit: Pollonium-koira ja kissa Pikivälke.

Yhdessä voittamattomien eläintensä kanssa Marie Curie hallitsi yötä ja piti huolta siitä, että kaikki kunnon kansalaiset saivat nukkua yönsä turvassa.

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen kuitenkin mullisti kaiken. Rintaman molemmin puolin johtajat vaativat ajan kuuluisinta naista kehittämään itselleen radiumtykkejä tai supersotilaita.

Marie Curie ei koskaan saapunut vastaanottamaan viimeistä hänelle myönnettyä tunnustusta, lain ja järjestyksen Nobelia, sillä vain viikkoa ennen hän katosi mystisesti. Arvellaan että Curie pettyi ihmiskuntaan ja vetäytyi johonkin syrjäiseen piilopaikkaan, jossa hän pian menehtyi kaikkeen saamansa säteilyyn.

Internetin mysteeri- ja salaliittosivut ovat kuitenkin hahmotelleet lukuisia teorioita, jotka kiistävät virallisen historiankirjoituksen. Jotkut epäilevät, että Marie Curie vetäytyi Korvatunturille, jossa hän kasvatti lentäviä poroja. Tämä selittäisi myös sen, miksi Petterin nenänpää hehkuu.

Toiset väittävät tietävänsä, että Marie Curie nukkuu kuun pimeällä puolella, josta hän vielä palaa auttamaan maailman tiedeyhteisöä sen kriittisimmällä hetkellä.

Kuin viekkaat varkaat ja väärät ruhtinaat

Maria makasi oljilla ja syleili kapaloitua esikoislastaan. Se oli poika, kuten hän oli toivonut. Poika, juuri niin kuin isä Joosef oli pelännyt. Joosef kulki levottomana ympäri tallia ja siveli muulinsa kylkeä. Hän taputteli uskollisen apurinsa selkää ja kävi päässään läpi päiviä, viikkoja. Hän oli mittaillut aikaa siitä hetkestä, jolloin hän ensi kertaa makasi vaimonsa kanssa, eikä millään laskutavalla saanut kuukausia yltämään yhdeksään.
Joko tuo poika oli ihmeen nopeasti varttunut äitinsä vatsassa tai sitten vaimo oli tapaillut jotakuta toista ennen kuin suostui avaamaan reitensä hänelle, nykyiselle miehelleen ja lapsen viralliselle isälle.

Siinä pohtiessaan Joosef huomasi kuinka jotain kimmelsi viereisen hevosen satulalaukussa. Majatalo oli täynnä vieraita ja myös tallissa oli monta komeaa ratsua. Joosef lähestyi vierasta hevosta ja silitteli rutinoituneesti sen kaulaa. Samalla hän nosti satulalaukun lippaa ja näki sen sisällä kultaisen kynttilänjalan.
Laukku oli täynnä aarteita: kultaa ja hopeaa. Joosef suorastaan säikähti perheensä turvallisuuden tähden: mitä jos laukun omistaja palaisi juuri nyt ja yllättäisi hänet. Silti Joosef ei osannut perääntyä vaan kumartui yhä lähemmäs. Hän työnsi kätensä laukun sisään ja tunnusteli löytääkseen jotain pientä: korua tai kolikkoa... jotain jonka puuttumista kukaan ei huomaisi. Laukun pohjalla oli pieniä pusseja täynnä pehmeää jauhetta.

Silloin kuului ovelta ääniä ja Joosef perääntyi nopeasti perheensä luokse. Hän hyväili vaimonsa niskaa ja esitti onnellista isää, joka ei nähnyt maailmassa nyt muuta kuin esikoislapsensa.
Ovesta astui sisään kolme komeasti pukeutunutta miestä. Yksi heistä puhui (miehet eivät selvästikään olleet huomanneet joukkiota, joka makasi heinillä eläinten takana):
"Herodeksen miehet eivät onneksi keksineet tarkistaa tallia. Taisimme selvitä täpärästi."
"Olisimme varmaan joutuneet maksamaan puolet kuormastamme sakkoina, jos he olisivat löytäneet koko lastin. Mirhasta täytyy maksaa naurettavia tullimaksuja Rooman raja-asemilla."

Joosef haistoi käsiään. Tosiaankin: häneen sormiinsa oli tarttunut ilmeinen mirhan tuoksu. Sen arvo oli juuri nyt korkeimmillaan katukaupassa. Herodes oli asettanut verot kaikille Afganistanista saapuville tuotteille.
"Kuka siellä?" huusi silloin yksi miehistä. Hän ryntäsi nurkkaukseen niin äkisti, että Maria kiljahti säikähdyksestä. Myös lapsi alkoi parkua.
"Suokaa anteeksi", sanoi mies rauhoitellen. "En tajunnut, että tallissa oli myös ihmisiä."
"Meille ei ollut sijaa majatalossa", sanoi Joosef. "Vaimoni on juuri synnyttänyt."
"Tässähän on aihetta juhlaan", sanoi toinen miehistä. Hän oli selvästi humaltuneempi kuin ystävänsä ja tarjosi Joosefille viiniä. "Meilläkin ovat juuri onnistuneet liiketoimet. Tuossa, ottakaa juomaa ja ruokaa."

"Ettehän te vain ole nähneet täällä sotilaita tänä iltana?", kysyi kolmas mies. Hän kantoi olallaan juuri sitä laukkua, jota Joosef oli tutkinut.
"Emme", vastasi Joosef. "Tallissa ei ole käynyt ketään muita kuin isännän palvelusväkeä, ruokkimassa eläimiä."
"Voinko pyytää teiltä pientä palvelusta", kysyi tämä viimeksi saapunut. Hän raotti Joosefille satulalaukkuaan: "Meillä on paljon arvotavaraa, kuten näette. Pelkäämme sen joutuvan vääriin käsiin ja ajattelimme kätkeä sen tänne talliin."
"Seimeen!", keksi silloin humalaisin kolmikosta: "Sieltä ei kukaan osaa etsiä."
"Missään nimessä ei", käski Maria ankarasti. "Kukaan ei vaaranna minun lastani laittomuuksilla."
"Voitte jättää tavaranne heinien alle", sanoi Joosef. "Nukun tämän yön niiden päällä, sillä en välitä Herodeksen määräyksistä yhtään sen enempää kuin tekään. "
"Loistavaa", sanoi itäisen maan mies. "Saatte hyvän korvauksen. Tuossa, ottakaa heti kolme palaa kultaa. Luotamme, että te ette yritä mitään hullua."
"Saatte kultaa, mirhaa, suitsukkeita", lisäsi hänen humaltunut kaverinsa.
"Hiljempaa", ärähti hänen kaverinsa. "Huudat niin kovaa, että ulos kuulee."
"Hei, maistuisiko jollekin pyhät savut?" sanoi kolmas miehistä. Hän oli kaivanut esiin komean vesipiipun ja latasi sitä hiilillä: "Ihan pienet suitsukkeet, juhlan kunniaksi!"

Suht eeppistä

Homeroksella oli poika. Se olikin ihan fiksu poika ja pian sen jälkeen kun se täytti 10 vuotta, se kysyi:
- Iskä? Onko se ihan totta kaikki se mitä olet kertonut Odysseuksen seikkailuista?
- No, onhan se tavallaan, mietti Homeros. - Se on sellainen eeppinen versio tapahtumista.
- Mitä se tarkoittaa se sellainen eeppinen? kysyi poika.
- No, se on sellainen vähän paranneltu ja ehkä myös vähän paisuteltu tarina, jotta siinä olisi enemmän draamaa ja jännitystä.
- Ai niin kuin super-mega?
- Joo, vähän niin kuin.
- Tai niin kuin yber?
- Joo, just niin.

Poika mietti hetken. Jatkoi sitten kyselemistä:
- Entä mistä se sitten tulee se tarina ennen kuin siitä tuli eeppinen, super-mega ja yber?
- Jaahas, pohti isä ja suki partaansa (vanhalla iällä Homeroksesta oli tullut vähän hidas): - Kaikki sai alkunsa siitä kun istuskelin tuossa satamaan johtavan tien laidassa ja sormeilin mandoliinia... tai mikä se nyt olikaan, lyyra?
Homeros kaiveli muistojaan:
- Odysseus tuli siihen ja minä tervehdin; että mitäs kuuluu, ei ollakaan taidettu nähdä vähään aikaan, oisko ollut jotain kymmenisen vuotta... ja muijaski on jo kyselly.

"Joo, kävin vähän sotimassa", vastasi Odysseus. "Jumalat eivät olleet suosiollisia ja niin me eksyttiin kurssista. Tai itse asiassa miehistö tahtoi vähän hurvitella kaiken sen miekkojen kalistelemisen jälkeen.
Ne halusivat koukata Kreetalle katsomaan jotain seireenien tanssiesitystä, ja kun en antanut lupaa, niin ne sitoivat minut mastoon. Ne palasivat esityksestä niin tuiterissa että ohjasivat laivan karikolle.
Siinä kelluessani (olin edelleen mastoon sidottuna) mieleeni juolahti nokkela keino yllättää troijalaiset. Harmi vain että se idea tuli vasta siinä vaiheessa, koska me oltiin piiritetty sitä kaupunkia vuosia ilman mitään tulosta, ja Agamemnonkin oli jo lähtenyt kotimatkalle.
No, me selvittiin kumminkin maihin vieraalle rannalle ja siellä asui sellainen yksinäinen nainen, joka kestitsi meitä. Se ei tahtonut päästää meitä lähtemään - kun oli yksinäinen ja kaikkea - mutta miehet sikailivat niin paljon, että lopulta se taipui. Et voi uskoa, miten nopeasti sotilaat muuttuvat sioiksi heti kun niiltä puuttuu ryhmäkuri ja päämäärä.
Itse asiassa lähtöä vähän nopeutti se, kun joku paikallinen sikafarmari sai kohtauksen. Se suuttui, kun jotkut meidän porukasta olivat syöneet sen lampaita. Se olikin tosi iso kaveri ja pelottavan näköinen, kun sillä oli vain yksi terve silmä."

- Vähänkö eeppistä, sanoin minä silloin.
- "Joo, aika eeppistä", toisti Odysseus, - ja siitä se sitten lähti.

Poika oli löytänyt ruohikosta ötökän, eikä näyttänyt kuunnelleen vähään aikaan.
- No?, herätteli isä. - Mitäs tykkäsit?
- Häh?, sanoi poika. - Iskä kerro taas se tarina, missä Akhilleus kastettiin pataan ja vaikka se oli vahva niin se ei sen takia saanut isona juoda soppaa niin kuin kaikki sen kaverit, niin kuin sekin pieni, jolla oli siivet kypärässä. Kerro.

Kuudes Patriarkka

Daman Hongren, Kiinan chan-buddhalaisuuden viides patriarkka, koki jo kehossaan vanhan iän merkit ja tahtoi löytää itselleen seuraajan. Niipä hän kutsui luokseen edistyneimmät oppilaansa ja pyysi heitä kaikkia vastaamaan yhteen kysymykseen. Jos joku antaisi oikean vastauksen, hänet nimitettäisiin kuudenneksi patriarkaksi.
Kysymys kuului:

"Osaako Buddha asentaa digiboksin?"

Innokkain oppilas hihkaisi heti kuin tietovisailussa:
"Tietenkin osaa!"
Mestari käveli rauhallisesti hänen luokseen ja heitti teet hänen kasvoilleen. Sitten mestari kysyi, tahtoiko joku toinen yrittää. Arasti muutama käsi nousi. Seuraava oppilas esitti vastauksensa:
"Buddha osaisi kyllä, mutta se ei kiinnosta häntä, koska televisiosta tulee pelkääroskaa."
Mestari tarttui oppilasta korvista ja ravisteli hellästi.
"Seuraava", hän sanoi.
Kolmas oppilas aloitti: "Se riippuu..."
"Niin", sanoi mestari ja nosti sauvansa sopivaan huitaisukulmaan. Mestari oli jo melko raihnainen, mutta oppilaat tiesivät, että hänen käsivarressaan oli vielä puhtia,varsinkin jos hän sai rauhassa ottaa tukevan haara-asennon.
"Se riippuu siitä..." jatkoi oppilas pälyillen päänsä päällä keikkuvaa ryhmysauvaa. "...aikooko asianosainen henkilö katsoa vain asiaohjelmia ja BBC-dokumentteja."
Mestari laski hymyillen sauvansa - ja antoi oppilaalle tuntuvan potkun nivusten seutuville. Sitten hän huusi jälleen:
"Seuraava!"
Nyt tuli vuoroon nuori ja juonikas kokelas. Hän vastasi epäröimättä:
"Jos vastaan kysymykseen kyllä tai ei, menetän Buddhaluontoni."
Rivakasti mestari kietaisi oppilaan mattoon ja pyöräytti koko käärön ovesta.
"Tuon olit aivan taatusti lukenut jostain", mestari sanoi. "Ei kelpaa."

Oppilaiden toiveet kohdistuivat enää Shenxiu'hun, joka oli heistä kaikista kyvykkäin. Shenxiu ymmärsi tilanteen vakavuuden ja harkitsi pitkään sanojaan. Lopulta hän vastasi:
"Silloin kun hän kokee sen tarpeelliseksi."
Mestarin punnitsi nyt katseellaan tätä luotto-oppilastaan kuin lähikaupan pintaviallista tomaattia.
"Sopivan epämääräinen ja perusturvallinen yritys", sanoi mestari. "Mutta kai sinä ymmärrät, että tuo vastaus sisältää jo sen lähtöoletuksen, että halutessaan Buddha tietenkin osaisi asentaa digiboksin. Sen vastauksen olemme tänään jo kuulleet. Olisitko nyt niin kiltti, että menisit kasvimaalle ja söisit kourallisen matoja. Olen jo riehunut ihan tarpeeksi."
Shenxiu kumarsi ja seurasi kuuliaisesti mestarinsa neuvoa.

Viides patriarkka istuutui ja pyysi uuden kupin teetä. Kokin apulainen tarjoili hänelle kuumaa vettä. Silloin mestari päätti esittää saman kysymyksen myös keittiöpojalle:
"Osaako Buddha asentaa digiboksin?"
Keittiöapulainen ei miettinyt sen pidempää vaan vastasi heti:
"Kyllä luulisi tyhmemmänkin osaavan, jos hänellä on käytössään asennusopas – ja jos se on kirjoitettu kielellä, jota hän ymmärtää."
"Haa!" huusi mestari. "Ensimmäinen vähääkään selväjärkinen vastaus. Tekisitkö vielä mielikseni kuperkeikan?
“Ja vitut”, vastasi keittiöapulainen rennon kunnioittavasti.
”Tästä pojasta tulee kuudes patriarkka", julisti mestari ja ojensi hänelle kaapunsa, joka oli tuon arvovallan tunnus.

Mies sinä olet kallio

Juudeassa on taas perinteiseen tapaan juhlittu paaston päättymistä. Jeesus on viettänyt viikkoja erossa opetuslapsistaan, sillä hän on tahtonut olla hetken erämaan yksinäisyydessä.
Opettajan paastotessa ja mietiskellessä ovat Pietari ja hänen veljensä Andreas tehneet pitkiä päiviä isänsä kalastusfirmassa. Öin ja päivin he ovat laskeneet verkkoja kerätäkseen varoja ryhmän toiminnalle.

Sovittuna päivänä Pietari saapuu Marian ja Martan asunnolle. Jeesus on jo paikalla. Ovella ystävykset halaavat ja taputtelevat toisiaan olkapäille.

- Hei. Istu alas, Jeesus pyytää. - Tahdon pestä sinun jalkasi.
- Ei sun kyllä tarvitse, Pietari vastaa.
- Joo tottakai. Vanha kunnon jalkakylpy. Se tekee hyvää. Keittiössä on täysi padallinen kuumaa vettä. Nyt olisi myös hienoa syyrialaista saippuaa. Tuossa viikolla joku rikas senaattori heitti Johannesta saippualla, kun pojat kävivät sen kesähuvilalla laulamassa protestilauluja.
- No ei mun takia tarvitse vaivautua, toistaa Pietari äreästi ja tekee torjuvia kädenliikkeitä.
- Siis juuri tuon asenteen takia täytyy. Sä aina vähättelet itseäsi. Sä olet kallio, tämän meidän koko tiimin selkäranka. Sä olet pelastanut meidät monesta pinteestä, eikä sulle uskalla ryttyillä edes roomalaiset sotilaat. Sun pitäisi antaa itsellesi vähän enemmän arvoa.

Jeesus laskee vadin Pietarin jalkojen eteen ja alkaa sekoittaa vettä, kaataen vuoroin kuumaa vuoroin kylmää.
- Pietari, sinä olet suuri ihminen: keholta ja sydämeltä. Sinun pitäisi olla ihmisten johtaja.

Jeesus tarttuu Pietarin jalkaterään ja hieroo siihen saippuaa. Samalla hän painelee akupisteitä. Pietari puhisee ja kiemurtelee. Jeesus ei näe tuskaisaa ilmettä hänen kasvoillaan, mutta vesi vaan loiskuu, kun pietari ei malta pysyä liikkumatta.
- Onko kaikki ihan okei? Jeesus kysyy. - Vaikutat jotenkin jännittyneeltä. Ei kai vesi ole liian kuumaa tai kylmää?
- En ole kyllä ihan comfort-zonella tässä kohtaa, Pietari vastaa.
- Ai kuinka niin?
- No, höm... tuota noin... asiahan on siis niin, mutisee Pietari.
- Sano vaan.
- No joo, kröhöm! Pietari rykäisee miehekkäästi änkytyksen kurkustaan ja puhuu: - Suoraan sanottuna mulla on aika herkät jalkapohjat. Siis tosi sensitiiviset. Sillain ihan perversioksi asti.
- Okei. Ymmärrän. Jeesus laskee toverinsa jalat käsistään ja poimii sängyn päältä pyyhkeen: - Se tietenkin vaihtelee vähän yksilön mukaan, että minkä kokee eroottiseksi. Sori, ei ollut tarkoitus mitenkään nolostuttaa. Ihan vaan ajattelin, että se tekisi olosi kotoisammaksi, kun kuitenkin juuri olet kävellyt pitkän matkan.
- Joo ei sovi mulle. Tuollainen pikemminkin hermostuttaa kuin rentouttaa.
- Siis mitenkään en tässä nyt yritä mitään. Ihan kyllä lääkärin roolissa tässä. Kysy vaikka Magdikselta.
- Joo joo, uskon, Pietari vakuuttaa. - Kaikki on ihan kunnossa. Jätetään tämä aihe. Voisi vaikka syödä jotain, nälkä on hirmuinen.
- Joo, eiköhän nämä kintut jo ala olla ihan puhtaat.
Jeesus kohottautuu ylös polviltaan ja kääntää päätään keittiön suuntaan:
- Magdis! Leikkaatko meidän vieraalle siivun lammasta!