Teini-iän idolit omassa kotikaupungissa. Ja ensimmäinen rock-festari koskaan, jonka olen kokenut selvin päin. Syitä oli kaksi, toiseksikin olin autolla ja ensinnä, että ainoalle anniskelualueelle oli puolentoista tunnin jono.
Scorpions. Niinpä niin. Legendaarinen bändi, jonka legendaarisuus joillekin merkitsee lähinnä Kummeli-tason koomisuutta, nahkahousuja & viiksiä ja Scooterin kanssa yhteistä fanipohjaa - mutta itselleni siihen sekoittuu myös puhdasta legendaarisuutta. Mielestäni Scorpions on aina ollut parempi kuin esimerkiksi AC-DC, Black Sabbath, Iron Maiden tai Megadeth - ja henkilökohtaisesti bändi kolahti teininä paljon voimallisemmin kuin esim. Rolling Stones.
Omissa listoissani Scorppareiden edelle menevät vain Beatles, Queen, Led Zeppelin, King Crimson ja David Bowie. Niin ja ehkä nippanappa Deep Purple, Jethro Tull, Joy Division, Depeche Mode, The Smiths, Van Morrison, Neil Young, Björk, Kate Bush, Sufjan Stevens ...ja pari muuta, joita en nyt tähän hätään muista.
Joka tapauksessa älppy-hyllystäni löytyy useampikin Scorpionsin levy - tosin ei mitään viimeiseltä 15 vuodelta. Silloin kun kuuntelin Scorppareita niin enimmäkseen 70-luvun lopun levyjä, joissa oli voimakkaita proge-vaikutteita. Myöhemminkin Scorpionsien parhaissa biiseissä on proge-tyyliin jotain muutakin kuin A-osa ja rokkaava kertosäe. Hyvä esimerkki on We'll burn the sky, jossa on aivan mahtava monivaiheinen, orgaaninen vyörytys.
LINKKI:
We'll Burn the sky LIVE + sinfoniaorkesteri
SAIMAA-FESTAREISTA NOIN YLEENSÄ
Ainakaan en voi väittää, että vihdoin vuosien odotus palkittiin. Koskaan en olisi odottanut, että Joutsenoon tulisi yhtään ketään.
Odotusta silti oli luvassa, koska ennen pääesiintyjä täytyy kestää läpi monta semikovaa kotimaista: CMX, Stratovarius ja Egotrippi.
Seistessäni tuntitolkulla helteessä ilman mitään järkevää tekemistä, huomasin, että korvatulpat toimivat hieman kuten alkoholi. Yhdessä voimistuvan hestehukan kanssa ne sumensivat mielen ja vaimensivat aisteja. Hetkittäin miltei pystyin kuvittelemaan että olin kännissä.
Toissijaisten bändien pakkokuuntelu voisi hyvin olla yksi Danten vähemmän kuuluisista helveteistä. Ihmettelin miksi CMX oli kymmenen vuoden jäähyväiskiertueen jälkeen päättänyt lopettaa keikkansa mainostamisen kaikkien aikojen viimeiseksi. Tunsin, että he olivat pettäneet faninsa. Jos rock-bändi saa päähänsä jotain epärealistista ja mahtipontista, josta heidät tunnetaan, niin miksi koskaan luopua siitä.
Olen aiemmin ollut ainakin kolmella CMX:n jäähyväiskeikalla ja tunsin itseni huijatuksi. Edessäni ei ollut se CMX jonka tunsin. CMX:n kuuluu olla jäähyväiskiertueella! Jos rokkarit tulevat järkiinsä, tiedostavat realistisesti uransa vaiheet ja mainostavat itseään loogisesti niin kuka heitä enää kestää?
Stratovarius on hyvä esimerkki tästä. En ole koskaan ymmärtänyt miksi se kiinnostaa ketään. Mutta siinähän se juju ehkä juuri onkin. Keikalla en saanut laulun sanoista mitään selvää. Jätkien koko suosio kai perustuu siihen, että sanoista ei ymmärrä mitään ja että ne kirjoittivat väärin Stradivariuksen nimen. Samovaarius, Dinosaurius, Stadinkebabius. Suosio on taattu.
Palaan vielä CMX:ään. Aistin esiintymisestä tiettyä ammattitaitoa. Se oksetti minua. Siinä oli vähän jotain samaa kuin yhdessä yli-innokkaassa kesätyöntekijässä, joka ajaa läheisen puistomme nurmikon. Ammattitaidolla. Ajaa nurmikkoa. CMX.
Rudolf Schenker
Jos Scorpionsissa pystyy näkemään Klaus Meinen nahkalippiksen ohitse niin seuraavaksi tulee vastaan Rudi Chenkerin nahkahousut. Jos myös näiden ohitse pystyy näkemään niin sieltä alkaa kuoriutua ihan hyvä bändi.
Rudolf Schenker on Scorpionsin perustajahahmo ja edelleen sen kantava voima. Klaus Meinesta näki jo 80-luvulla, että hän on tullut vanhaksi. Sen lisäksi hän on aina laulanut epävireisesti ilmisaksalaisella aksentilla ja ollut jotenkin jutilamaisesti turvonnut. Myös Joutsenossa Klaus joutui vähän väliä puuhkuttamaan ja lepäämään taampana, sillä aikaa kun Rudi veti muutaman minuutin kitarasoolon ja hyppi tasajalkaa.
Schenker on pysynyt tyylillisesti muuttumattomana vuodesta 1964. Äijä on 62-vuotias, mitä on vaikea käsittää. Kahden tunnin keikan aikana juoksi enemmän siksakkia lavalla kuin keskiverto tennispelaaja Winbledonissa.
Scorpions oli Joutsenon keikallaan niin hyvä, etten oikeastaan keksi niistä mitään vikaa. Valoshow ja taustalle suunnitellut videot olivat maailmanluokkaa ja kaikki bändin jäsenet selvästikin nauttivat täysin sydämin esiintymisestä. Palasivat jopa vetämään suunniteltujen, kiertueen set-listiin merkittyjen encore-biisin lisäksi yhden ihan oikeankin encoren.
* * *
Yksi ihan toinen juttu tietenkin jäi päivästä myös mieleen ja "Missä olit kun...?" yhteys Scorponsin keikkaan varmaan säilyy muistissa aina. Kesken keikan solisti nimittäin esitti yleiset surunvalittelut Oslon tapahtumien johdosta. Ennen alueelle tuloa jo tiedettiin että keskustassa oli räjähtänyt pommi, mutta muut karmeammat yksityiskohdat selvisivät vasta aamuyöllä kun oltiin jo palattu kotiin.
: ))))) !
VastaaPoista