Paska vedonlyönti

"Fortat Strowski arveli, että Pascal aivan yksinkertaisesti oli keskenjättäjä."
- Valittujen Mietteiden saatesanoista.

Fyysikko Blaise Pascal jätti jälkeensä huomattavan määrän sekalaisia raapustuksia. Näiden keskeneräisten ajatusten joukosta ehkä kuuluisin on ajatusleikki, jota sittemmin on kutsuttu "Pascalin vedonlyönniksi":
Jos Jumala palkitsee uskovaiset ikuisella elämällä, mutta ateismi ei palkitse, kannattaa pelurin veikata Jumalan olemassaolon puolesta jo ihan sen takia, että se on ainoa kanta, jolla mitään voi voittaa.

Jos jostain syystä koko aihe on uusi, löytyy tarkempaa tietoa esimerkiksi täältä:
Vapaa-ajattelijoiden lehti 2003
Apologetiikkawiki: Pascalin peliteoria
Hikipedia: Pascalin vedonlyönti

Pascalin alkuperäinen ajatusleikki jää varsin keskeneräiseksi ja sitä on kritisoitu monin tavoin. Voi jopa olla, että koko teesin kuuluisuus perustuu lähes yksinomaan sen porsaanreikiin, eli suureen kritisoitavuuteen. Se esitellään filosofian perusteoksissa, jotta tarjoutuisi näyttävä mahdollisuus otella "suurta ajattelijaa" vastaan.

Postuumisti julkaistujen, keskeneräisten ajatusten etu on siinä, että niiden täydentäminen tarjoaa akateemikoille sopivasti puhdetöitä. Pascalin julkaistun filosofisen tuotannon voi nähdä eräänlaisena pikkuporvariston puuhavihkona.

Kaikkein kiinnostavinta Pascalin vedonlyönnissä on ehkä lopulta se, kuinka se onnistuu yhdistämään ateistit, agnostikot, buddhalaiset ja kristityt - kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä teorian suurista ongelmista. Pascal-kritiikki kokoaa erilaiset uskonnot ja filosofiset koulukunnat yhdeksi suureksi perheeksi.


Klassiset vasta-argumentit

1. KRISTILLINEN: Jumalan olemassaolon puolesta veikkamisen kritiikeistä ehdottomasti pätevin on kristittyjen itse muotoilema - ja varmasti hyvin moni luterilainen on itse sydämessään jo käsitellyt tätä kysymystä, täysin Pascalista riippumatta:

Onko Jumala muka niin yksinkertainen, ettei hän huomaisi milloin usko on vilpitöntä ja milloin ei? Pystyykö laskelmoiva peluri kuolinvuoteellaan veikkaamaan Jumalan olemassaolon puolesta ja siten itsekkäästi lunastamaan itselleen pelastuksen? Opettaako mikään kirkko oikeasti näin mustavalkoista pelastusteoriaa?

Eikö Jeesuksen määrittelemä usko ollut pikemminkin Jumalaan turvaamista tai lapsenkaltaista luottamusta Taivaalliseen Isään - eikä peliteoreettisella laskelmoinnilla ole mitään sijaa tulkittaessa uskon, toivon tai rakkauden suuria kysymyksiä?

(Hikipedian artikkeli käsittelee hauskasti juuri vedonlyönnin mahdollista vilpillisyyttä.)


2. AGNOSTINEN: Toinen tunnettu kritiikki liittyy enemmänkin uskon luonteen tai sen kohteen epämääräisyyteen. Mistä voimme tietää, että uskomme oikeaan Jumalaan tai oikealla tavoin? Edellyttääkö voitto siis sitä, että peluri veikkaa oikeaa hevosta, siis tunnustaa kaikista tulkinnosta sitä, johon Jumala on mieltynyt. Voimmeko edes olettaa, että kaikista uskontokunnista yksi ainoa vastaa Jumalan alkuperäistä ilmoitusta ja muut ovat harhaoppisia?

Pascalin vedonlyönnin taustaoletukset tuntuvat vaativan tarkistusta. Peliteoreettinen asetelma piirtää uskosta myös varsin ankean ja karkeistetun kuvan. Tästä syystä en osaa sanoa mikä ateistisista kritiikeistä olisi kaikkein keskeisin. Parempi, että luettelen niitä useampia.

Ateistien argumenteista näen vähiten kiinnostavaksi fatalistiseen vastalauseen, eli uskonnollisten ääri-ilmiöiden, kuten itsemurhaiskujen käyttämista esimerkkinä. Ne ovat totta kai seurausta uskon loikasta, eli eräänlaisesta veikkauksesta - mutta jos tarkkoja ollaan, aihe sijoituu agnostismin piiriin: emme voi peliteorian puitteissa suoraan olettaa, etteivät itsemurhaajat voittaisi heille luvattua taivaspaikkaa. Metafyysiin kysymyksiin ei Pascalin teema ota kantaa. Pascal vain rinnastaa hypoteeseja ja vertaa mitä niillä on tarjottavanaan.

Hänen virheensä on olettaa, ettei ateismi tarjoaisi mitään luontaisetuja - vain pelkkää tyhjyyttä.


Ateistiset vastalauseet

3A. YHTEISKUNNALLINEN: Pascalin asetelma esittää, ettei ateistilla ole mitään voitettavaa. En ole lainkaan samaa mieltä. Onko esimerkiksi yhdentekevää, jos ihmiset tavoittelevat elinolojensa parantumista jo tässä maailmassa tai vasta seuraavassa. Nietzche kutsui kristinuskoa orjamoraaliksi, koska se hänen mielestään kannustaa ihmisiä nöyrään alistumiseen vallanpitäjien edessä. Hänen mukaan kristityt odottavat kärsivällisesti tulevaa pelastusta, joten siksi he eivät niin äänekkäästi vaadi yhteiskunnallista muutosta.

Nietzschen näkökulma ei ole täysin uskottava sekään. Protestanttisen etiikan vaikutuksesta teollistumiseen ja talouskasvuun on puhuttu paljon - eikä Jeesus itsekään ollut suinkaan mikään politiikan ulkopuolinen hahmo, vaan selkeä vallankumouksen aktivisti, joka käytti Jumalalta saamaansa mandaattia (tai ainakin kutsumuksensa myötä tullutta rohkeutta) kansan muutosliikkeen voimistamiseen ja otti suoraan kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

3B. PSYKOLOGINEN: Olemattomiin asioihin uskominen vain hauraan toivon tähden ei ole pelkästään yhteiskunnallisesti kyseenalaista - se saattaa vaikuttaa myös yksilön mielenterveyteen ja onnellisuuteen. Uskon korostamisen seurauksena esiintyy ainakin epävarmuutta ja toistuvia uskonkriisit; uskonsa menettänyt ja jälleen voittava pappi on mitä tyypillisin hahmo kristillisissä tarinoissa.

Uskon merkityksen korostaminen käytännössä automaattisesti liittää uskomiseen paineita - hieman samoin kuin seksin korostaminen lisää suorituspaineita parisuhteissa. Hyväkin kristitty joutuu punnitsemaan oman uskonsa riittävyyttä, mikä tuskin on mitään sellaista, mitä Jeesus seuraajiltaan toivoi. Toki Raamatusta löytyvät jo epäilevä Tuomas ja kolmasti kieltävä Pietari, mutta esimerkit epäuskosta ovat inhimillistäviä ja lopulta armeliaita. Tarkoitus tuskin on herättää ahdistusta.

Ateisti voi siis puolustella valintaansa sillä, ettei hän näe mitään syytä ahdistua koko asiasta - tai ei kykene ymmärtämään, miksi sisäisten ristiriitojen elätteleminen ja olisi jollekin kaikkivoipaiselle olennolle ensisijaisen tärkeää.


Buddhalainen näkökulma

4A. OIKEIDEN MIELIPITEIDEN KATOAVAISUUS: Tätä vasta-argumenttia en muista kohdanneeni ainakaan suomenkielisissä kommentaareissa. Buddhalaisuus ei anna kovinkaan paljon painoa "uskolle" - vaikka sen valat puhuvat kyllä "turvautumisesta Buddhaan, dharmaan ja sanghaan" - siis Buddhan esimerkkiin, pyhiin opetuksiin sekä buddhalaiseen yhteisöön.

Turvautuminen tarkoittaa toki uskoa ja luottamusta, mutta enemmänkin "harjoittamista" - jotta asiat tulisivat käytännössä tutuiksi. Buddhalaisuus on vähän kuin pyörällä ajaminen: sitä ei tarvitse liikaa teoretisoida, mutta tekemisen ja lukemisen kautta sen kanssa pääsee tutuksi. Ajan myötä asioita sisäistää ja tietyt näkökulmat on helpompi pitää mielessä.

Buddhalainen kritiikki osuu Pascalin peliteoriassa vedonlyönnin panokseen: Mitä varallisuutta voi ihminen muka asettaa rulettipöydälle? Onko ihmisellä muka jotain, mitä vastaan hän saisi moninkertaisen voittosumman? Mikä on se pelimerkki, jonka Jumala tunnustaa jonkin arvoiseksi? Eikö ihminen ole täydellinen tyhjätasku?

Kun paratiisin porteilla tutkitaan veikkaustositteita, saattaa jollakin ehkä olla voittava arvauksen sisältävä arpa - mutta lähtöpanos on nolla ja samaten jää nollaksi myös voittosumma. Jos Jumala on, ei hänen ohellaan kukaan omista yhtään mitään. Mitään kosmista valuuttaa ei ole. Pyhimysten pyhät teot (tai karma) ovat vain ihmismielen tuhruja. Joku kantaa pienempää syntitaakkaa ja jonkun silmät ovat puhdistetut harhoista - mutta mitään säilyvää varallisuutta ei kukaan omista, eikä tule omistamaan: ei voittavia, eikä häviäviä numeroita (paitsi merkityksessä "häilyvä" tai "häipyvä").

Jos Jeesuksella olisi kourassaan Pascalin arpajaisten voittavat numerot, hän varmaan antaisi lappunsa hyväntekeväisyyteen - ja taskut tyhjinä astuisi sisään taivaan portista.

4B. KUKA MIKÄ HÄ? Ateistia ja kristittyä yhdistää usein yksimielisyys myös tästä ääneen lausumattomasta taustaoletuksesta: että pelissä on joku minä, joka voi voittaa tai hävitä. Että on joku minä, joka pohtii kysymystä ja ottaa siihen kantaa - ja että tämä sama minä on jotenkin riippuvainen lopputuloksesta - että tuo minä on jotain ajallista, joka voi saapua historialliseen päätökseensä tai saada lisäaikaa veikkaamalla oikein - että minällä on jatkuvuutta: alkuperä - nykyisyys - ja tulevaisuus... kenties rajallinen tai kenties äärettömyyden lunastanut.

Ja silti se mitä Jeesus sanoi, asettaa kaiken tämän hyvin kyseenalaiseksi. Ikuisuus ei ole jotain ajassa, vaan ajan tuolla puolen. Ajalliset olennot eivät voi voittaa itselleen lisäaikaa. Kukaan ei ole luvannut, että mikään ajallinen tulisi säilymään.

Kuolemaa ei voiteta elämän pidennyksellä vaan luopumalla persoonallisen meitsiyden harhakäsityksestä. Silloin ymmärretään, että se minäkokemus, jota tahdomme vaalia, on jo todellinen lähimmäisessämme. Kuolema koskettaa vain ihmisyyden yksilöllistä ilmiasua, ei ihmisyyden kokemusta sinänsä. Ennemmin tai myöhemmin minän taival päättyy, mutta minuuden kokemus jatkuu sinussa ja hänessä, jotka itse itsellenne olette minä.