Vaihtoehtoista talousteoriaa: Työn vapauttaminen ja omistusoikeus työhön

Millä tavoin työ pitäisi vapauttaa? Mitä se tarkoittaa? Työn vapauttaminen on kuvitelma maailmasta, jossa liberalismin vapausihanteet kohdistuvat myös työn tekemiseen. Talouden vapautuminen tarkoittaisi myös työn omistuoikeuden asteittaista purkamista?

Ilmiö, jolle olemme täysin sokeita, mutta jota avaruusolennot kenties ihmettelisivät: Kaupungilla on tuhansittain paikkoja, joissa voi kuluttaa rahaa - mutta ei lainkaan työn tekemiselle tai rahan ansaitsemiselle omistettuja alueita - jotka olisivat kaikille avoimia.

(Poikkeuksen tekee prostituutio, joka tarjoaa omalla tavallaan "avoimia työpaikkoja". Toinen tapa tienata rahaa on tyhjien pullojen kerääminen. Nämä työmahdollisuudet ovat kuitenkin eräällä tavoin yhteiskunnan ulkopuolisille tarkoitettuja. Varsinaisia avoimia työpaikkoja ei ole)

Ostoskeskukset ovat kaikille tuttu ilmiö, mutta tuskin pystymme edes kuvittelemaan vastaavanlaisen työkeskuksen (Working Center), jossa voisimme kierrellä tekemässä sitä ja tätä palkkatyötä. Liikkuessamme kaupungilla rahaa kaiken aikaa lipuu käsistämme, mutta mistä se on peräisin? Miten se ilmestyy tilillemme?

Onko raha ansaittu tekemällä työtä? Väärin. Raha on peräisin sopimusneuvotteluista, jotka määrittävän tiettyä virkaa. Työtehtävän seuraaminen on vain yksi virka-aseman reunaehto. Ihmiset ympäri maailmaa ansaitsevat samasta työstä hyvin erilaisia summia, koska sopimus määrittelee palkkion suuruuden. Työstä voi ansaita rahaa jopa ulkoistamalla työn jollekin muulle - näin tapahtuu esimerkiksi sairaslomalla.

Usein parasta palkkaa eivät saa ne, jotka tekevät vaativinta työtä, vaan ne, joilla on parhaat mahdollisuudet solmia itselleen edullinen sopimus.

Työn vapauttaminen tarkoittaisi sitä, että sopimusten ehdottomuus purkautuisi ja joku toinen voisi osoittaa kykenevänsä samaan työhön - jolloin hän saisi myös oman osansa palkkiosta.

Nykytilanteen haastajia ei tarvitse etsiä kaukaa: lukuisissa tietokonepeleissä on vapaamman ansaitsemisen malleja, jotka eivät perustu työsopimukseen, vaan konkreettiseen tekemiseen. Ehkä siksi tietokonepelejä on niin mukava pelata todellisen työnteon sijaan. Niissä avautuu enemmän ansainnanmuotoja. Ne tarjoavat mahdollisuuksia omien taitojen osoittamiseen, jatkuvaan kehittymiseen ja etenemiseen työuralla.

Esimerkin vaihtoehtoisesta ansaintalogiikasta tarjoaa pelisarja Grand Theft Auto. Pelissä otetaan vastaan tehtäviä kävelemällä merkittyyn paikkaan ja työ alkaa saman tien. Jos tarjotun tehtävän ottaa vastaan ja sen suorittaa kunnialla läpi, saa palkkion. Myös palkka maksetaan välittömästi.

Peli on houkutteleva kenties siksi, että sen maailma on kirjaimellisesti vapaa. Miten riemuisaa olisikaan herätä aamulla todellisuuteen, jos saisi samalla tavoin lähteä etsimään mahdollisuuksia rehellisen työn tekemiseen.

Liberalistisen talousteorian kannattajat eivät ole osanneet edes kuvitella näin utopistisen vapaata maailmaa ja silti sadat miljoonat ihmiset vierailevat sellaisessa päivittäin. Me voimme kuvitella mitä pelien yhteiskunnilta voisimme oppia - ja meidän tulisi uskaltaa tehdä näitä kuvitusleikkejä, jos tahdomme pysäyttää todellisen yhteiskuntamme kurjistumisen.


Oletetaan, että työ olisi samalla tavoin vapautettua kuin rahan kuluttaminen. Jos minulla olisi taitoja, voisin tarttua toimeen. Saisin kokeilla ja saisin epäonnistua ainakin kerran - ja sittenkin muita vaihtoehtoja olisi sadoittain.

Voisin esimerkiksi kävellä pelifirman konttoriin ja suunnitella pelejä. Jos pelejä alkaisi syntyä tai jos osaisin parannella muiden projekteja, saisin siitä pisteitä. Mitä enemmän aikaa viettäisin konttororilla, sitä enemmän saisin pisteitä - ja sen mukaan määräytyisi palkkani. Suorittaisin tehtäviä avoimessa työpaikassa.

Minun ei tarvitsisi toisin sanoen lainkaan hakea perinteistä sopimusneuvottelujen suojelemaa pestiä ja käydä läpi monimutkaista työhönhakuprosessia. Minun ei tarvitsisi täyttää ja näyttää ansioluetteloani - riittäisi, että minusta olisi firmalle jotakin hyötyä. Saisin palkkaa tehdyn työn, en ennalta määritellyn sopimuksen mukaan. Maailma olisi turvattomampi, mutta vapaa - eikö siihen liberalismi omien sanojensa mukaan tähtää?

Vastaavia avoimen lähdekoodin työpaikkoja tulisi vähintäänkin kokeilla useilla eri aloilla, kaikissa suurissa kaupungeissa. Vaikka työn tuottavuus ei olisi huipputasoa, ja palkat määräytyivät sen mukaan alemmiksi, ainakin nuoret pääsisivät kokeilemaan vapaasti erilaisia ammatteja ja näkisivät käytännössä millaisiin töihin he soveltuvat.

Suosituilla aloilla tekijöiden määrä lisääntyisi, mitä kautta palkkiot jakautuisivat yhä useammalle - mutta työstä ansaittu raha määrittyisi aiempaa paremmin sen mielekkyyden ja vaativuuden mukaan. Työ, johon vain harva kykenisi, olisi hyvin palkattua. Samoin ikävystyttävästä työstä saisi sen mukaisen suuremman palkkion, koska halukkaita tekijöitä olisi vähemmän. Ihmisten kauna ja epäilykset vähenisivät, jos he saisivat itse kokeilla ammatteja, joiden palkkioita nyt nimittävät epäoikeudenmukaisen suuriksi.


Ei uusliberalismi tai liberalismi 2.0 - vaan tajunnanräjäyttävä taloudellisen kentän vapauttaminen, jota kukaan ei ole uskaltanut edes ajatella

Viime vuosikymmeninä globaalia taloutta on vapautettu maailmankaupan ja tiettyjen etuoikeutettujen toimijoiden suhteen, mutta samaan aikaan työpaikat ovat lukkojen takana. Yhteiskunta voisi olla täysin mullistavalla tavalla kannustava, jos omia kykyjään voisi kartoittaa, kuten avoimen maailman tietokonepeleissä.

Erityisen merkittävällä tavalla työn vapauttaminen mullistaisi innovaatioita ja suurten yritysten korkeimpia asemia - valtapyramidin huippua. Kuka tahansa voisi kävellä suuryrityksen hallituksen kokoukseen ja esittää omia ehdotuksiaan. Jos hallitus pitäisi ehdotuksista, tienaisia ulkopuolinen hallituskokouksen kokouspalkkion verran. Kyse olisi tuhansista euroista. Hyvät kehitysideat löytäisivät varmasti nykyistä paremmin perille sinne, missä päätökset tehdään. Työtä ei olisi suljettu kabinettien lukittujen ovien taakse.

Korkean aseman saavuttaneet ihmiset haluavat pitää omissa käsissään työn, koska sitä kautta he voivat haalia itselleen siihen yhdistetyn vastuun ja korkeat palkkiot. Ehkä juuri tästä syystä liberalismi on tarkoittanut vain pelkästään kaupan ja kuluttamisen vapauttamista. Rahaa voi tuhlata missä vain, miten vain, koska se on hyödyksi niille, joilla on tietty itseoikeutettu asema. He saavat kuukausittain suuren summan rahaa, riippumatta siitä, onko siinä kuussa heidän työpanoksellaan ollut samanlaista painoarvoa kuin edellisessä kuussa. Heitä ei palkita tehdyn työn, vaan saavutetun aseman mukaan.

Tiedämme varsin hyvin, että moni työ kelpaisi kyllä muillekin - ja he olisivat valmiita tekemään sen paljon halvemmalla, jos vain saisivat mahdollisuuden.

Työttömien määrät ovat Euroopassa kasvamassa niin suuriksi, että seuraava keskeinen vallankumous saattaa kohdistua juurikin työhön. Työ olisi vapautettava niille, jotka siihen pystyvät ja jotka ovat valmiita tarttumaan haasteeseen.

Jos yksi ihminen on ylityöllistetty, uupunut ja stressaantunu, olisi syytä vähintäänkin tarjota muille ihmisille aiempaa paremmat mahdollisuudet tulla apuun - ja sitä kautta osallistua työn tekemiseen ja rahan ansaitsemiseen.

Työn taakan alla uupuneiden olisi aika ymmärtää, että he pärjäävät vähemmälläkin palkalla ja vähemmällä työllä. Kenelläkään ei ole synnynnäistä omistusoikeutta taivaan kannattelemiseen.

Eikö olisi aika jakaa työtä oikeudenmukaisemmin? Miksi emme kohdistaisi talouden vapautustoimia työn vapauttamiseen, jos työlle löytyy terveitä ja halukkaita tekijöitä?

Työttömyyden syynä ovat näkymättömät kulttuuriset esteet, jotka pysyvät voimassa vain, koska uskomme niihin. Olemme asettaneet työsopimukset jumalallisen ilmoituksen asemaan, koska pelkäämme joutuvamme työttömiksi - ja samaan aikaan juuri tiukat työehdot estävät miljoonien ihmisten työllistymisen.


Absurdi loppukevennys

Työllistyneet eivät enää kauaa ole enemmistönä ja silloin miljoonien usko hiipuu sosiaalisesti rakentuneiden raja-aitojen olemassaoloon. Katsojat eivät enää usko, että vain tähtihyökkääjäksi nimitetyn sankarin tulisi potkia palloa kohti maalia. Silloin yleisö ryntää kentälle ja tuhannet jalkaparit ovat Huuhkajien apuna. Suomi voittaa kenet tahansa 100-0, koska maalinteon tehtävä on asetettu avoimeen hakuun. Kaikki saavat osallistua. Saamme yhdessä enemmän aikaan, kun joukkueella on leveämmät hartiat. Muut ihmettelevät, mutta eivät pysty samaan, koska he kuvittelevat, että fysiikan lait estävät useamman kuin kymmenen henkilön osallistumisen peliin.

Nykyään nurinkurisesti tunnumme uskovan, että tehokkuus edellyttää pelaajien lukumäärän karsimista. Suomalaisella yrityksellä on irtisanomisten jälkeen maagisesti lisääntynyttä kilpailukykyä, koska tiimissä on enää vain 7 tai 8 pelaajaa vastapuolen kymmentä vastaan. Tämä on todellisen puurtamisen ja fiktiivisten mielikuvien välinen ero. Tulisi herätä todellisuuteen. Eivät työpaikat ole pyhiä. Eivät liberaalin finanssitalouden luomat rajat ole todellisia. Työ voidaan vallata takaisin, jos koko vanhanaikainen käsite puretaan ja asioista uskalletaan ajatella uudella tavoin.

Mikä yritys ensimmäisenä ymmärtäisi tämän ajatusleikin mahdollisuudet ja avaisi ovensa kaikille niille, jotka eivät vieroksu työn tekemistä? Kenellä olisi uskallusta asettaa työtä tarjolle - määrittelemättä palkkaa entiseen tapaan. Työ olisi vapaa. Työn tekijälle korvattaisiin hänen näkemänsä vaivat - mutta palkat määrittyisivät uusien pelisääntöjen mukaan. Millaisia ne pelisäännöt olisivat vapaassa työpaikassa? Se edellyttäisi kullakin alalla uutta, ennakkoluulotonta ajattelua.