Tänään oli Tapiolan uimahallissa ryysistä. Niin oli muuten myös torstaina, jolloin kävin siellä edellisen kerran.
Minun pitäisi osata välttää tiistaita-keskiviikko-torstaita, kello viiden jälkeen, koska silloin kokonaiset perheet rynnivät halliin. Esimerkiksi maanantai ja perjantai ovat parempia päiviä.
Kaikkien uimahallien pääovessa sekä nettisivuilla tulisi aivan ensimmäiseksi olla selkeästi esitettynä hallin kävijätilastoja. Se on ainakin itselleni kaikkein oleellisin tieto, joka vaikuttaa hyvin paljon siihen, käynkö uimahallilla ollenkaan.
Ehkä tätä ei kukaan muu uskalla sanoa ääneen, mutta minä en ainakaan halua uida samalla radalla 20 ihmisen kanssa, niin että koko ajan vesi pärskyy ja jonkun käsi tai varpaat tunkevat naamalle. Siksi haluaisin tietää muutenkin kuin oman kokemukseni pohjalta, milloin hallilla on kaikkein hiljaisinta.
Uimahalleille kyllä laaditaan tarkkoja kävijäselostuksia, mutta syyt ovat toiset. Niitä seurataan sopivien aukioloaikojen, uimaseurojen tarpeen ja hallilla tarvittavan henkilökunnan määrittämiseksi. Kävijämäärillä myös puolustellaan sitä, että lippujen hinnat on kansanterveydellisistä syistä pidettävä alhaisina.
Tutkimustieto ei välttämättä ole lainkaan tavallisen kävijän nähtävillä, koska ajassamme ei osata ajatella kuluttajien tarpeita tai viihtyisyyttä, vaan ainoastaan valtionhallinnan tai yritystoiminnan tehokkuutta. Tehokkuus on ainoa mantra.
Siksi onkin aivan käsittämätöntä, että kävijätilastoja ja ruuhkahuippuja ei paljasteta, jos ne kumminkin ovat jo tiedossa. Eihän ruuhkahuippuja edes voi tasoittaa muuten kuin välittämällä tiedon tavallisille ihmisille - eihän uimahallilla käyminen ole yhtä tiukasti sidottu tiettyyn hetkeen kuin työmatka-autoilu. Monilla ihmisillä on valinnan varaa.
Aamupäivisin uimassa käy paljon esimerkiksi opiskelijoita ja eläkeläisiä. Heillä on joustavampi viikkoaikataulu.
Ei tarvitsisi olla aina tätä. Pitäisi vain tietää ennalta milloin hetki on oikea.
Mitä sanoo Google?
Ei tuloksia hakusanoilla "uimahallin ruuhkahuiput".Okei, olen varmaan liikkeellä väärillä käsitteillä? Varmaan on olemassa jokin toinen vakiintunut tapa ilmaista sama asia?
Entäs:
"uimahallin kävijätilasto(t)"Google löytää 3-5 pdf-tiedosta, jotka liittyvät kuntien taloushallintoon. Asiaa on tutkittu, mutta tutkimukset ovat ainoastaan tutkijoiden tai päättäjen käytössä.
Onneksi olen sekä korkeasti että leveästi koulutettu ihminen, joten maltan kokeilla muitakin sanayhdistelmiä.
Sana "kävijämäärä(t)" kertoo lähinnä vain koko vuoden käyttöasteen.
Paljon enemmän tuloksia tarjoaa
"uimahallin käyttöaste"Mutta ei sekään sitä mitä etsin.
"paras aika käydä uimahallilla" ei.Ahaa!
"mihin aikaan uimahallilla hiljaista"Jotain pientä sentään, ei karttaa, mutta sama kysymys kuin itselläni. En siis ole maailmassa ainoa.
"Malmin uimahallissa arvioitiin hiljaisimmiksi uintiajoiksi arki-iltapäivät kello 14-16 välillä, sekä lauantai-illat kello 19-20 välillä."Tarinoiden Helsinki/kysymys/ mikä uimahallien ruuhkaisinta aikaa?
Löydätkö jonkin uimahallin nettisivuilta karttaa tai jotain infoa, missä näkyisivät ruuhkaisimmat kävijähuiput, hiljaisimmat päivät ja vähiten loiskuvat kellonajat?
Toivon, että jos edes yhdestä paikasta löytyisi selkeä ja timanttinen tieto, sitä voisi jossain määrin soveltaa myös muualla maassa.
Pliis, joku, etsikää minulle kunnollinen kävijätilasto!? Kun käytte uimassa niin pyytäkää ystävällisesti uimavalvojilta, että ottaisivat valokopion hallin vuosikertouksesta ja laittaisivat sen nettiin.
Olisin todella kiitollinen. Itse en kehtaa. Olen niin häveliäs. En halua kenenkään tietävän, että mielelläni välttelen muiden ihmisten seuraa, enkä pidä ohittelijoista tai läiskyvistä raajoista.
Lopuksi: Kansanviisaudesta ja perusteluista
Uimahalleista höpöttäessä meni niin kauan aikaa, että tämän kertainen pitäisi olla taitaa nyt tyssähtää lyhyeen. Uimahalli tekee hyvää selälle, mutta nyt alkoi taas hartioita kolottaa.
Toivoisin lähinnä - tai siis tietenkin vaadin! - eli seuraavia asioita pitäisi olla! (Niitä tietenkin olisi, jos yhteiskuntamme toimisi, mutta kun se ei toimi, minkäs teet. Syy on siinä, että kukaan ei enää kehitä uusia valtiollisia ja yhteiskunnallisia innovaatiota. Kaikki luova energia, tekniikka ja investoinnit suuntautuvat yritystalouteen, mistä on hyvä esimerkkinä se kuinka uimahalleissa ei osata ajatella out-side-the-halli, ja nähdä asioita minun vinkkelistäni, joka kenties on myös lähellä jonkun toisen elämää, tai sitten ei.)
Valtio, jos se olisi ollenkaan hyvä valtio, eikä tämä mätä paska, perustaisi nettisivut, jotka toimisivat niin kuin Niksi-Pirkka. Sinne kerättäisiin kaikkien aikojen parhaat konstit. Nyt täytyy itse keksiä aivan kaikki (tai lukea Niksi-Pirkkaa). Sivujen nimi voisi olla vaikka kansanviisaus.fi - joka kuukausi parhaat ideat palkittaisiin viikonloppulomalla Naantalin kylpylässä ja vuoden parhaalle olisi palkintona ikioma suojatyöpaikka! Eiköhän se innostaisi jakamaan viisautta.
Ja toinen nettisivusto, jonka myös perustaisin heti - kymmenen muun ohella, jos voittaisin lotossa (on traagista, etten ole voittanut lotossa, koska käyttäysin rahani maailman pelastamiseen, toisin kuin kaikki muut. Investoisin sosiaalisiin innovaatioihin, joita minulla on paljon).
Ja toinen nettisivusto, jos mentäisiin vihdoin asiaan, olisi nimeltään perustelu.fi
Nythän on tilanne niin, että meillä on täysi vapaus ilmaista "mielipiteitämme". Se ei oikeastaan johda mihinkään, koska useimpien mielipide on ihan sama kuin jonkun muun.
Perustelut sen sijaan - ne täytyisi listata yhteen paikkaan ja yhdistää. Mitä me teemme mielipidemittauksilla tai mielenilmauksilla, jos meillä on samassa paikassa kaikki hyvät perustelut ja me voimme verrata niitä toisiinsa.
Luen muutenkin mielummin alkuaineiden jaksollista taulukkoa, koska vituttaa se, miten joka paikassa ihmiset toitottavat mielipteitään ja tykkäävät siitä, jos heidän mielipiteensä on sama. Miksi helvetissä. Tykkäisitkö siitä, jos jonkun naama on sama kuin omasi?! Tai jos jollain on sama nimi? Tykätään samannimisiä ennemmin kuin samanmielisiä. Eihän me olla oma itsenäinen persoonamme, jos meillä on sama mieli?
Siksi minä luen piin desimaaleja, ettei tarvitsisi kohdata mielipiteitä. Siksi pitäisi olla myös perustelu.fi, ettei siellä kukaan saisi esittää mielipiteitään - ei juuta tai jaata, ainoastaan perusteluja. Niistä ei äänestettäisi. Ne vain olisivat siellä. Jos sinulla olisi sama perustelu, sinusta ei olisi kenellekään mitään hyötyä. Tietenkään myös perusteluista ei ole hyötyä, mutta niille ainakin olisi oma paikkansa.
Esimerkiksi. Onko se perustelu jonkin asian puolesta tai jonkun mielipiteitä vastaan, jos sanon, että ulkovaltojen agentit ovat Suomessa ehkä siksi, että emme ole päättäneet Nato-kantaamme? Tiettyjen vieraiden valtioiden agentit ovat maassa, he asuvat ja syövät täällä, eli raha jää Suomeen. Se on perustelu, mutta en tiedä mitä sen avulla edes perustellaan. Ei välttämättä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti