Tamara Aladin ja avaruusajan muodot

Olen vältellyt aiheesta kirjoittelemista, koska haluan tyhjentää kirpputorit Tamara Aladinin 1960- ja 70-luvun design-esineistä, ennen kuin koko muu maailma - ja lopulta myös Suomi - ymmärtää niiden kulttuurihistoriallisen arvon, ja hinnat kohoavat.

Toistaiseksi Tamara Aladin ei ole kotimaassaan kovin juhlistettu taiteilija, mutta hänen futuristinen tyylinsä on noteerattu lukuisissa ulkomaisissa muotiblogeissa:

Collectors Weekly.com/stories-Tamara Aladin-Riihimaki

Sama suuren yleisön tietämättömyys pätee Matti Suuroseen, joka suunnitteli Futuro ja Venturo-talot. Myös hänet tunnetaan paremmin ulkomailla, etenkin Yhdysvalloissa, jossa myös suurin osa koskaan valmistuneista Futuro-taloista nykyään sijaitsee.

Kun esimerkiksi Ville Haapasalo kohtasi Kaukasian matkallaan Futuro-talon, hän yllättyi kuullessaan, että se on suunniteltu Suomessa. (Haapasalon tapauksessa minä en niin yllättynyt. Ei siinä mitään, loistavaa matkaseuraa hän kumminkin on.)

Yhtymäkohdat Tamara Aladinin ja Suurosen välillä ovat nykyajasta katsottuna aika ilmeiset. Kumpikin ilmentää 60-luvun muotoilussaan kirkkaita värejä sekä pyöreitä muotoja.

Tällainen tyyli kenties aikanaan miellettiin helpon populistiseksi ajan valtavirraksi, mutta sama vähättely päti aikoinaan myös Jugend-suuntaukseen ja Art Decoon, jotka edustivat oman aikakautensa purukumi-poppia: liioiteltua ylellisyyttä tai helppotajuista kauneutta vastakohtana haastavammalle korkeakulttuurille.

Oman aikansa kitsch muuttuu usein myöhemmässä katsannossa nostalgiaksi. Seuraava sukupolvi kokee tietyt kaikkialla toistuneet värit ja muodot yököttäviksi ja välttää niitä kaikin keinoin. Samalla vuosikymmenten eroavaisuudet korostuvat ja inhotut asiat muuttuvat ikoneiksi.

Omissa silmissäni Tamara Aladin istuu täydellisesti siihen samaan muotivirtaukseen, johon kuuluivat ensimmäisen sukupolven Star Trek-sarja, Beatlesin Magical Mystery Tour tai Eero Aarnion legendaarinen pallo-tuoli.

Tamara Aladin (s.1932) suunnitteli 1960-1976 välisenä aikana Riihimäen lasitehtaalle lukuisia tuotesarjoja, jotka menivät myyntiin etupäässä ulkomaille. Hänet tunnetaan ihmeellisen huonosti huolimatta Laatutavara.com -sivuston lyhyestä elämänkertakuvauksesta:

"Mystiseksi jäänyt T.A.... opiskeli keraamikoksi, ja pyrki Arabian tehtaalle onnistumatta ja ryhtyikin lentoemännäksi. Työssään hän tapasi Riihimäen Lasin omistajia, Kolehmaisia, joille pääsi kertomaan olevansa muotoilija..."

Luulisi, että tällainen tarina houkuttelisi toimittajia - puhumattakaan siitä, että kyseessä on suomalaisen muotoilun loisteliaan historian harvoja yhä eläviä lasitaiteilijoita.

On hänestä toki muutamia lehtijuttuja kirjoitettu:
http://yle.fi/uutiset/lasinkerailijoiden_odotetaan_innostuvan_mystisesta_tamara_aladinista/5634776

Alla muutamia maljakoita omista kokoelmistani. Yksittäisistä, täysin ehjistä lasiesineistä olen parhaimmillaan maksanut vain 2-3 euroa ja toisinaan löytänyt suuremmankin maljakon 10-20 eurolla, jos myyjä ei tiedä mitä on myymässä tai ei arvosta sen ulkonäköä.

Ylen uutisessa ennakoitu hintojen kohoaminen ei ole siis toteutunut, varmaankin suureksi osaksi pitkän taantuman takia.

Tamara Aladin: 435(?), sininen "Ruusu", punainen "Carmen" kääntömaljakko ja "Kielo" nro 1565.

Tamara Aladinin suunnittelemista retro-esineistä ei antiikkiliikkeissäkään yleensä pyydetä liikoja. Kuvissa näkyvie yksittäisten maljakoiden hinta saattaisivat kunnosta riippuen olla 35-75 euron arvoisia, mikä on murto-osa siitä, mitä esimerkiksi Gunnel Nymanin, Oiva Toikan tai Kaj Franckin lasiesineistä pyydetään. Tietyt värit ovat toki kysytympiä ja harvinaisempia.

On odotettavissa, että hinnat ampaavat nousuun, jos Helsingin Sanomat, Image tai jokin vastaava media tekee näkyvän uutisen ja taiteilijan nimi sekä tuotanto tulevat laajempaan tietoisuuteen, kunhan joskus päästään lamasta. Mukava hinnannousu tapahtui esimerkiksi Helena Tynellin Aurinkopulloille, jotka esiteltiin Hesarissa 2000-luvun alussa. Melkein saman tien niiden hinnat kaksinkertaistuivat (Myös Alkon hyllyt tyhjenevät tietyistä viineistä muutamassa tunnissa, jos Hesarissa on viiniarvostelu).

On vain ajan kysymys, milloin avaruusajan kotimainen Pop-Art muotoilu esitellään televisio-dokumentissa tai joku julkisuuteen nouseva, karismaattinen antiikkikauppias tekee suomalaiset paremmin tietoiseksi 60-luvun lasitaiteesta. Tamara Aladin on hintakuopassa ehkä sen takia, että hän nuorin suurista suunnittelijoista ja tuli alalle vasta lasiteollisuuden ohitettua kultakautensa.

Itse haluaisin nähdä lasitaiteemme kultakauden jatkuvan vielä Tamara Aladinin 1970-luvun tuotannossa, mutta en ole siinä asemassa, että voisin väittää hänen olevan enempää kuin tarina, joka jostain syystä jäi kertomatta. Tulevaisuuden taidehistoria tulee ratkaisemaan, nähdäänkö Tamara Aladin koskaan läheskään samanveroisena hahmona kuin Helena Tynell tai Gunnel Nyman - puhumattakaan siitä, nouseeko naisten arvostus koskaan miesten rinnalle.

Harmonikka, Tulppaani, Kielo ja Puisto. Harmaa on poikkeava väri Tamara Aladinin tapauksessa.

Kirpputorien suosio on lisännyt tuhansien aarteita metsästävien ihmisten kulttuurihistoriallista tietämystä. Itsekin haalin Tamara Aladinin esineitä, koska ne ovat silmissäni tolkuttoman siistejä, ja ihmettelen aina miten vähän niillä on rahallista arvoa suhteessa johonkin kuolettavan tylsiin Aalto-maljakoihin tai järkyttävän rumiin Mariskooleihin.

Tarvitaan vain talouden elpyminen ja jokin näkyvä tietoisku, eikä sen jälkeen kukaan enää luovu mummolta peritystä Tamara Aladinista alle sadalla eurolla. Siksi on parempi toimia nyt ja ostaa pois kaikki kauniit lasiaarteet, jotka irtoavat alle 20 eurolla.

Seuraavasta neljästä maljakosta esimerkiksi maksoin kirpputorilla 9, 7, 10 ja 2 euroa, siis yhteensä 28 euroa. Ne olisi helppo myydä ulkomaille 25-30 euroa kappaleelta, mikä sekin tuntuu halvalta, siitäkin huolimatta, että nämä eivät edusta ihan aikansa parasta tyyliä.

Kaksi vihreää, nimetöntä Riihimäen maljakkoa sekä keltainen ja kirkas (2 euron) "Rulla".

"Rulla"-maljakkoa on valmistettu myös kaksivärisenä, jolloin sen nimi on "Hurricane".

Tamara Aladinin esineissä on hyvää se, että niitä löytyy useissa eri väreissä ja samaa mallia on valmistettu pienin variaatioin, kuten lisäämällä niihin korkeutta tai useampia renkaita. Niinpä en vielä kahden vuoden keräilyn aikana ole löytänyt kahta samanlaista esinettä. Esimerkiksi kuvassa oikealla näkyvä kirkas "rulla"-maljakko on harvinainen, enkä löytänyt netistä kuvaa toisesta vastaavasta. Kahden euron hintalappu oli mukava yllätys, vaikka yleensä lasin väri vaikuttaa sen valmistuskustannuksiin, eivätkä keräilijät juuri arvosta värittömiä esineitä, jotka valmistetaan halvimmasta lasista.

English Summary:
The Art-Glass of Tamara Aladin (Riihimäen Lasi, Finland) and The Shapes & Colors of the Space Age. Finnish Design in the 1960's.