Homostelun mahti

Verraton relativismi, osa 5: Homoseksuaalisuuden eduista.

Kysymys, joka aikamme liberaalin älykön mielessä väistämättä liikkuu: onko seksuaalinen vapautuminen degeneroivaa ja turmiollista? Johtaako vapaa homoseksuaalisuus ihmislajin moraaliseen veltostumiseen ja geneettiseen heikentymiseen?

Tämä kysymys on totta kai syytä ottaa vakavasti. Monet historian suuret taiteilijanerot ja ajattelijat ovat kuuluneet seksuaalivähemmistöihin. Heillä on ollut puolellaan monta etua.

Moraalista tuomiota pelkäävä ja ulkopuoliseksi itsensä tunteva ihminen on herkempi kyseenalaistamaan oman aikansa ajatuksia. Tämä tuo tilaa uusille, edistyksellisemmille näkökulmille ja ideoille. Syrjityt ja kaltoin kohdellut yksilöt ovat myös tunteneet toisiaan kohtaan myötätuntoa ja luoneet vahvoja ystävyyssuhteita ja liittolaisuuksia. He ovat myös tunteneet voimakkaampaa paloa maailman muuttamiseen. Homoseksuaalien ryhmien suojissa uudet ja mullistavat ajatukset ovat kehittyneet, kun tavalliset ihmiset ovat eläneet tavallista elämäänsä.

Myös perheettömyys ja lapsettomuus on joissakin tapauksissa mahdollistanut koko elämän mittaisen uran tutkijana tai taiteilijana, kun yhteiskunta ei muutoin ole sellaista uraa tukenut.

Iso kysymys onkin, mitä tapahtuu nyt? Homoseksuaalisuus on ainakin osittain periytyvää, ja yhä useammat homot elävät avoimessa homosuhteessa. Ennen he perustivat perheen, kuten muutkin ja elivät kaksoiselämää. Jos homot eivät hanki lapsia, väheneekö taipumus ajan mittaan, mikä johtaisi yhteiskunnallisen moninaisuuden kaventumiseen? Homot ikään kuin kuolevat sukupuuttoon.

Tämän kysymyksen taustalla on monta oletusta, joita minun on käsiteltävä erikseen. Ensin on selitettävä, miksi homoutta ylipäätään esiintyy ja millaisia suuria psykologisia ja sosiaalisia etuja se tarjoaa. Tarkoitukseni on siis todistaa, ettei homous ei ole evolutiivinen oikku, vaan sillä on oma merkityksensä ihmisyhteisöissä.


Hakatkaa homot, ne vie meidän naiset!

Monesti irrationaalinen moraalinen kuohunta on seurausta sekavista ja jäsentymättömistä peloista, jotka koostuvat myyteistä ja todenmukaisista aavistuksista.

Homoseksuaalisuuden olemassaoloa ei voi selittää sillä, että olisi jokin yksi on/off -piirre, joka määrittäisi yksilön menestystä. Homoseksuaalisuutta on olemassa, koska umpihomot ja umpiheterot eivät erityisen hyvin pärjää tässä maailmassa.

Jos kaikki olisivat umpiheteroita, maailma olisi aika tyly ja tylsä paikka. Miehet ja naiset eivät ymmärtäisi toisiaan ja perheroolit olisivat ehdottomat. Peliteoreettisesti on helppo nähdä, kuinka parhaiten lähes kaikissa yhteiskunnissa pärjäävät yksilöt, jotka lukevat toisia ihmisiä sukupuoluolesta riipumatta ja aavistavat heidän ajatuksensa.

Mies menestyy naismarkkinoilla, jos hän tietää mitä naiset haluavat, mutta silti haluaa panna naisia. Biseksuaalit ovat tässä suhteessa ylivertaisia. Itse pidän itseäni seksuaalisesti täysin heterona, mutta minulla on paljon naisystäviä. En ole henkisesti hetero, vain seksuaalisesti. Kiihotun naisista, mutta tykkään myös keskustella naisten asioista. En ajattele, että muuttuisin homoksi, jos pidän Ameliesta ja suorastaan rakastan elokuvaa Rakkautta ennen aamua.

Vastaavasti on homoja, jotka ovat henkisesti heteroja. He tykkäävät miesten jutuista: autoista, metsästyksestä, urheilusta, kaljanjuonnista... Heissä ei ole mitään naismaista, eivätkä he välitä naisista edes juttuseuraksi. He ovat rajoittuneita äijiä ja erityisesti heitä uhkaa nyt sukupuutto. Jos moraali ei velvota heitä perustamaan perhettä julkisivuksi, he eivät perusta perhettä. Naiset eivät kiinnosta heitä. En tiedä tuntevatko he edes oloaan onnelliseksi tässä yhteiskunnassa, jos heitä ei liiemmin kiinnosta myöskään värikkäät kulkueet ja karnevaalit. Heitä ei varmaan kiinnosta kuunnella edes homoystäviään, jos nämä ovat liian naismaisia.

Voi toki olla, että monet homot perustavat perheen nykyäänkin, koska he ymmärtävät kauniin vaimon ja lasten merkityksen statussymbolina. He eivät halua olla ulkopuolisia. He haluavat kokea normaalin elämän kaikki vaiheet.


Mitä homous tarjoaa?

Muistan kuinka itse murrosiässä olin aivan lyöty. Minua hävetti lähes kaikki mitä ruumiissani tapahtui. Inhosin karvoittumista ja lihasten kasvaessa ajattelin muuttuvani neliskanttisemmaksi. Tunsin valtavaa himoa nähdessäni tyttöjen kehittyvän naiseksi ja pelkäsin katsoa tai lähestyä heitä, koska farkuissa alkoi tuntua kipeää pakotusta. Ajattelin, että nainen on kauneudessa täysin yliverainen olento ja ettei miehellä ole mitään mahdollisuuksia. Mies on niin kulmikas, karvainen ja ruma. En uskaltanut kunnolla jutella tytöille vasta kuin lukiossa, jos heti silloinkaan.

Olen lähinnä kirjallisuudesta (Ralf Königin sarjakuvista) lukenut hyvin toisenlaisia kasvukertomuksia. Usein juuri homomiehet kuvaavat nuoruuttaan röyhkeästi. He ovat innoissaan omasta itsestään. Katsoessaan peilikuvaansa he näkevät jotain kaunista. He kokevat itsensä seksikkäiksi ja saavat siitä itsevarmuutta. Vastaavasti he eivät ollenkaan hämmenny naisten seurassa.

Kun sosiaaliset paineet pakottavat homoja hankkimaan tyttöystävän, he myös helposti saavat sellaisen. Komeat homot saavat nopean startin sukupuolielämään, koska pelkäävät naisia vähemmän ja heillä on myös parempi itsetunto omasta ruumiistaan. Historiallisesti he ovat joko hankkineet vaimon statuksen ja velvollisuuden vuoksi tai sitten he ovat perustaneet liittonsa tasa-arvoiseen ystävyyteen. Mikään ei ole estänyt homoja lisääntymästä, niin kauan kuin yhteiskunta on velvoittanut heitä pysymään piilossa julkisuudelta. Kaksoiselämänsä turvin he ovat muodostaneet syviä ja kestäviä liittoja myös miehiin ja keskinäinen salaisuus on vain lisännyt näiden ystävyyssuhteiden uskollisuutta.

Parhaiten ovat tietenkin pärjänneet ne henkilöt, jotka ovat suhtautuneet lämpimällä uteliaisuudella kaikkiin ihmisiin. Sen sijaan, että kysymme, miksi on homoutta, tulisi ehkä kysyä: miksi kaikki eivät ole biseksuaaleja?

Siihenkin toki löytyy selitys: ihminen on suurilta osin uskollinen parisuhteissa ja pettää vain satunnaisesti. Jälkipolvelle on eduksi se, että molemmat vanhemmat osallistuvat lasten kasvatukseen ja elättämiseen, joten ydinperhe on vakiintunut prototyypiksi. Jos kaikki olisivat biseksuaaleja, perheiden keskinäiset suhteet menisivät sekaviksi. Mustasukkaisuutta ja uskottomuutta esiintyisi varmasti nykyistä enemmän.

On syytä muistaa myös se, että seksi ja siitä aiheutuva välienselvittely kuluttavat resursseja. Ei ihmisillä aiemmin ollut aikaa ja tarmoa vain paneskella joka suuntaan ja sitten selvitellä välejään. Nykyaikainen seksuaalinen vapautuminen ei ole seurausta vain ajattelun muuttumisesta: ennen perhekriisit olivat paljon suurempi uhka hyvinvoinnille. Jos isä ja äiti riitelivät, toinen ei noin vain voinut marssia ulos ja lähteä junalla takaisin äitinsä luokse. Lähimpään taloon saattoi olla kymmenen kilometriä. Ei riidan päätteeksi voinut ottaa taksia. Jos perhe hajosi, joku joutui tarpomaan hangessa.

Ei ystävilleen voinut edes soittaa edeltä että nyt minä olen tulossa. Käveletkö koko yön susien ulvoessa ympärillä vain havaitaksesi, ettei ketään ole kotona ja ovi on lukossa? Ennen ihmiset varoivat enemmän monimutkaistamasta elämäänsä, sillä ongelmia ei päässyt pakoon. Voi olla että talvi hiljentää seksihimojamme myös tästä syystä. Jos talvella pettää ja jää kiinni, se saattoi keskiajalla koutua kuolemaksi. Tärkeämpää oli varmistaa ruokahuolto ja katto pään päällä. Sen sijaan jos keväällä tekee jotakin hölmöä, on sentään koko kesä aikaa anella armoa.


Lopuksi: Ennen oli homot rautaa...

Olen joskus kuullut homojen vitsailevan, että elämä oli jännittävintä vielä silloin kun täytyi taistella ja kokea läpimurtoja. Nykyhomot eivät tiedä mitään poliittisista taisteluista ja sinnikkyydestä.

Minua kiinnostaa tietää enemmänkin se, miksi vielä nykyään jotkut vihaavat homoja. Millä tavoin jonkun toisen homous on minulle itselleni uhka? Miksi homoja pitää heittää pulloilla ja hakata?

Olisi kiva kuulla perusteluja. Siksi minua harmittaa se, ettei uusnatseja oikein koskaan syvällisesti haastatella mediassa. Jos heidän perusteensa ovat typeriä, olisi mukavaa että se typeryys tuotaisiin julkisuuteen. Onhan tosi harmillista, ettei heille tule tilaisuutta nolata itseään. He voisivat jopa muuttaa mieltään, kun kerrankin kuulisivat itsensä puhuvan. Joskus joku ajatus voi tuntua pätevältä, kun sen hiljaa mielessään ajattelee, mutta sitten se ei enää kuulostakaan niin hyvältä, kun se tulee ulos sanoina.