Ajatteluun (ja toimintaan) vapautuminen

Toimeliaisuus voi olla ajatusten pakoilua. Se on sitten eri asia, että tykkääkö ajattelusta vähemmän yleisellä tasolla, vai onko vain jokin tietty ajatus jota pyrkii pitämään poissa ajatuksistaan.

Ajatteluun vapautumisen esteitä: kuolemanpelko, nolostumisenpelko, mitättömyydenpelko, yksinäisyydenpelko, jumalankostonpelko, isänkostonpelko, tyhjyydenpelko.

Menettämisen pelko on yksi tehokkaimmista.

Se on usein myös toiminnan este. Menettämisen pelko on myös lähtökohta jonkin menettämiselle.

Pelottavat ajatukset ja teot voivat vuosien ajan toimia esteenä muulle ajattelulle tai teolle. Kohtaa epätoivottoja pelkoja edes yrittäessään ajatella tai toimia. Riittää, että pelkää kohtaavansa jotain mitä ei toivo.

Ajattelulla ajatellaan olevan voima tuoda maailmaan todellisiksi pelkojen kohteet.

Ihmiselle on kenties lajityypillistä pelätä ajatusten synnyttämien hirviöiden tai katastrofien toteutumista, jos niitä vain ajattelee. Ajattelemattomuus on keino edistää mekaanista toimeliaisuutta, jos on jotain mihin aikansa haaskata.

Muutamat keskittyvät ajattelemiseen, ja loput alistuvat kuin mehiläispesän työläiset siihen, että ajattelusta koituu heille vain harmia. Ajattelemisen sijaan he vain keräävät mielipiteitä kuin mettä pappien saarnoista tai karismaattisten mediahahmojen pelottomista lauseista.

Samaan aikaan yhtä monet on alistettu siihen, että he eivät toimi. Jompi kumpi este ajatteluun perustuvalle toiminnalle lyö päälle jarrut: joko ihminen ei ajattele, tai hän ei saata ajatuksiaan teoiksi.

Joku voi ajatella varmasti ja röyhkeästi, mutta hänen ajattelunsa perusta on vallassa itsessään. Hän on pysyvyyden puolustaja. Hän vetoaa ihmisten ajatteluun kohdistuviin pelkoihin, ja muistuttaa, että on asioita, joita ei saisi edes ajatella.

Tietty ajattelun ammattikunta on niin yksinoikoisesti keskittynyt ajatteluun, että heidän kaikki ajatuksensa tähtäävät toiminnan estymiseen.

Kyynisyys on yksi helposti tunnistettava merkki. Kyynisyys muistuttaa, että ajattelua ei vielä olla harjoitettu kylliksi, jotta tehtyjen johtopäätösten pohjalta olisi lupa toimia. Se myös vihjaa, ettei havaitulla ajattelun laadulla kenties koskaan päästä siihen pisteeseen.

Jo äänensävy ilmaisee "parempi, jos jätät ajattelun muille", joten sitä ei tarvitse erikseen ilmaista sanoin.

On kokonaisia kirjastoja, joiden viesti on "jätä ajattelu meille". On puolueiden toiminnanjulistuksia sekä koululaitoksia, joiden tehtävä on ajatteluun vapauttamisen sijaan ajattelun ikävän vastuun delegoiminen toiselle ihmiselle.

Runous on epäsuosittua, koska se yllyttää ajattelemaan. Dekkarit ovat suosittuja, koska niissä ajatellaan lukijan puolesta: vastaus kerrotaan lopussa, aivan samoin kuin koulukirjoissa tai pulmapalstoilla. Viihderomaania on helpotettu jopa siten, ettei sivua tarvitse kääntää ylösalaisin lukeakseen vastauksen arvoitukseen.

Filosofian rooli ajatteluun rohkaisemisessa

Filosofiaa on vähintään neljänlaista. On filosofiaa, joka pyrkii tyrehdyttämään ajattelun tarjoamalla helppoja vastauksia, jotka tyydyttävät yksinkertaista mieltä tämän kysellessä siinä kohtaa liian vaikeita. Filosofi (tai pappi) tarjoaa vastauksia, mutta ei työkaluja, joilla ne on aikoinaan löydetty.

On myös filosofiaa, joka pyrkii jatkuvalla ajattelun syventämisellä sekä toiminnan ihmisten virheistä muistuttamalla tyrehdyttämään toiminnan. Tällaisen filosofian harrastaja voi puuhastella ties millaisten ainekokonaisuukien parissa, ihmetellen olemassaoloa, tietoisuuden syntyä tai alkeishiukkasia, mutta hän tuskin koskaan voi tuoda mitään oppimastaan elämän piiriin. Hänen ammattinsa on suorastaan unohtaa, että toiminnalle olisi mitään tarvetta.

Onneksi on kuitenkin myös filosofiaa, joka aidosti vapauttaa ajattelemaan rohkeammin.

On myös filosofiaa, joka tarjoaa konkreettisia elämänohjeita; rohkaisee kokeilemaan, tutkimaan ja epäonnistumaan.

En puhu nyt mittasuhteista, mutta sen voin surukseni todeta, että listan viimeinen on kenties heikoimmin filosofian laitoksilla arvossa pidettyä, koska sitä ei pidetä filosofiana lainkaan. Toimintaan suuntautumisen ajatellaan olevan poliittista agitaatiota, kaunokirjallisuutta tai elämänfilosofiaa, mikä on akateeminen kirosana. Toiminnallinen filosofia saattaa olla myös vakavaa tiedettä. Se saa aikaan tuloksia, joten siihen ei suhtauduta filosofiana.

Listan kolmonen on se valopilkku, joka tekee yliopisto-opiskelusta minkään arvoista, mutta ajatteluun yllyttämistä on tarjolla myös kirjastoissa sekä kansanopistoissa, avoimen yliopiston kursseilla, jos hyvin käy.

On vähemmän kysymys teoriasta itsestään ja enemmän kysymys opettajan taidoista. Joillakin on se kyky tai asioiden syvempi ymmärrys, jonka ansiosta he eivät halua käyttää omaa ajatteluaan muiden ajatusten tyrehdyttämiseen. Harjoitus ei olisi sekään huono juttu, mutta käytännön väittelytilanteita tai edes tehokkaan argumentaation ja viekkaan retoriikan opetusta meillä laiminlyödään raskaasti.

Tietoinen ajattelun vapauden lisääminen on harvinaislaatuista, koska kuten edellä totesin, inhimilliset mediat ja koulujärjestelmät perustaltaan tähtäävät siihen, että tietynlaisen valtahierarkian mukaisesti ihmisten enmmistö luovuttaisi oman ajattelunvapautensa jollekin hierarkiassa itseään ylemmälle, joka on esimies tai poliitikko, jota he äänestävät, kenties kirjailija, jonka kirjoja he ahmivat, tai joku muu.

On aihettaa tunnustaa harvinaislaatuiseksi ja vallankumoukselliseksi toiminnaksi se, että joku itsensä korottamisen sijaan pyrkii vapauttamaan toisen ihmisen ajattelemaan tai toimimaan. Emme voi puhua yksilönvapauden ideaalin tai minkäänlaisen individualismin toteutumisesta, ennen kuin ajatteluun rohkaisemisesta on tullut todellisuutta. Sitä ennen ne ovat vain valheellisia lupauksia.


PS.

Kiitos Timo Salolle ja P. Leppäaholle sekä muille jotka kenties itsensä tunnistavat johdattelusta aiheeseen. Kirjoituksen idea on muotoutunut facebook-keskustelusta, johon osallistuin. En ole kuitenkaan sommitellut tekstiä dialogin muotoon, kuten Platon. Pidemmän W.B.B.D:n kirjoittaman pätkän lainaan sellaisenaan:

"Olen huomannut monissa älyköissä ja semmoiseksi itsensä hahmottavissa myös turhaa stereotypisointia suhteessa toiminnallisempiin ja ekstrovertimpiin mieliin, liikuntatraumoista lähtevää ylimielisyyttä ja oman kehollisuuden pelkoa, kuten myös olen tavannut erittäin älykkäitä toimijoita: jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita, ikkunanpesijöitä, lähihoitajia, äitejä ja isejä jne... Ehkä painotan liikaa nyt toimintaa jonakin fyysisenä, enkä vaikka sosiaalisesti aktiivisena meininkinä, mutta pitää ottaa huomioon, että vaikka joku Dostojevski joka aiemmin kommenteissa mainittiin, tuli aikanaan Siperialaisesta vankilasta ja kantoi sitä siitä lähtien mielessään, myrkyllisen kateellisena kaikille jotka oli sen kalterien ulkopuolella, ja siltä sen kirjat tuntuvatkin luettuna --ylimielisyys ja itsensä näkeminen toiminnanmiehiä syvällisempänä ja merkittävämpänä on usein sen henkilöhahmojen ominaisin asenne."

PPS.

Toimintaan vapautumisesta juontui mieleeni semanttinen erottelu, jota olen joskus käyttänyt aiemmassa kirjoituksessani: Toiminnan "määrätietoisuus" voi olla tietoisuutta määränpäästä tai vaadittavan työn määrästä. En tiedä kumpi on alkuperäisenä ajatuksena, mutta kumpikin tuntuu käyvän yhtä hyvin. Määrätietoinen tietää mitä hän haluaa sekä mitä hänen tulee tehdä sinne päästäkseen.