Monet näistä tarpeista sijoittuvat suurempaan sosiaalisten tarpeiden kenttään. Jotkin taas ovat sillä tavoin humanistisia, että ne katsovat inhimillistä elämää pikemminkin narratiivien ja kielipelien kuin biologisten realiteettien kautta. Monella tavoin ihmisen tarpeiden hierarkisuus hämärtyy moninaisuutta tarkasteltaessa. Lähes kaikkiin kulttuureihin esimerkiksi sisältyy paastoa ja kieltäytymistä käsitteleviä ihanteita sekä perimystapoja. Askeetin voisi määritellä ihmiseksi, joka kääntää inhimilliset tarpeet nurin siten, että henkiset tarpeet tulevat biologisten tarpeiden edelle. Siksi hän paastoaa tai ruoskii itsensä verille, eristää itsensä sosiaalisesti tai luopuu kaikesta omaisuudestaan ja sitä kautta perusturvallisuutensa välineistä.
Voimme esittää, että asketismin perustana on (intuitiivinen) tietoisuus perustarpeiden yleisestä hierarkiasta, joka käännetään nurin karnevalistisesti - tai sitten voimme esittää, että askeettisuus itsessään on syvästi inhimillistä, eikä tarpeidemme jyrkkä hierarkisuus ole suinkaan itsestäänselvää.
Kun puhun mytologisista tarpeista, joudun heti ongelmiin Maslowin tarvehierarkian suhteen. En nimittäin osaa sanoa mihin kategoriaan ne kuuluvat - kenties vähintään kolmeen tai neljään.
Uskontojen yksi kiistämätön tehtävä on turvallisuuden tunteen tyydyttäminen: ne esimerkiksi lupaavat ihmiselle, että kaikki käy hyvin, jos hän vain noudattaa lakeja ja osallistuu rituaaleihin, sekä toistaa niitä omassa arjessaan. Uskonto on myös aivan kiistämättä sosiaalista liimaa, joka sitoo perheitä ja yhteisöjä, sekä kokonaisia kansakuntia. Se vastaa myös arvonannon tarpeisiin, koska kaikkien uskontojen yksi sanoma on se, että ihminen on valaistumisolento tai Jumalan poika tai osa valittua kansaa tai mitä milloinkin. Usko lupaa turvallisuutta, sosiaalisuutta sekä arvonantoa.
Joissain tapauksissa nähdään (mitä myös korostetaan), että uskonto tukahduttaisi ihmisen viimeisen, eli tarkastelutavasta riippuen korkeimman tai vähäpätöisimmän tarpeen, siis yksilöllisen halun itsensä toteuttamiseen.
Jos tässä kirjoituksessa on mitään uutta niin se tulee kenties tässä (itse en osaa sanoa, mikä kirjoituksissani on uutta ja mikä ilmiselvää, mistä on tarkoitukseni myös kirjoittaa laajemmin):
En ole enää ollenkaan varma siitä, että uskonto tyrehdyttäisi ihmisen itseilmaisua sen enempää kuin mikään muukaan yhteisöllisyyden harjoittamisen muoto. Ehkä uskonnollisuus vain heijastelee yhteiskunnan yleisempiä resursseja. Ensin vastataan tiettyihin tarpeisiin ja sitten muihin. Onhan taidekin monelle ensin sosiaalisuutta ja arvonantoa, ja vasta sitten, jos koskaan todellista itseilmaisua.
Suorastaan tekisi mieleni väittää, että Maslowin tarvehierarkian viides (tässä ylimmäksi kuvattu) taso on individualistien yhteiskunnan sosiaalinen konstruktio.
Mutta mikä on lopulta ihmisen lähtökohta sille, että hän ryhtyy taiteilijaksi? Monissa tapauksissa voidaan yhtä oikeutetusti väittää, että taiteen tekijä tähtää pyramidin kohtaan "esteem", eli maine ja kunnioitus, tai pikemminkin kohtaan "love/belonging".
Mitä helvettiä edes tarkoittaa "self-actualization"?
Väittäisin, että kyse on aikamme vääristyneen individualismin keksimästä huuhaa-käsitteestä, jolla vain näppärästi halutaan oikeuttaa se, että ihmiset eivät saa osakseen rakkausta tai arvostusta, koska hei, meillä tarjota jotakin vielä parempaa, esim tällaisia tyhjiä käsitteitä, jotka eivät maksa valtiolle yhtään mitään, mutta niillä pidetään kurjat taiteilijat tyytyväisinä tai ainakin viivytetään vallankumousta.
Jos katsotaan mitä 1900-luvun merkittävimmät ihmiset (ainakin minun omassa mittapuussani) ovat puhuneet, asettaisin kärkeen Gandhin, John Lennonin, jotka ovat valistaneet kansaa rakkauden tärkeydestä.
Pelkästään "esteem"-tavoitteisiin tähdänneet ihmiset eivät mielestäni ole ainakaan sen parempia. Pikemminkin kuulostaa kammottavalta, että joku olisi maineikas siitä, miten vähän hän keskittyy rakkauteen. Miksi itsensä toteuttamiseen keskittynyt toisi mihinkään mitään lisää?
Okei, nyt voidaan tietenkin puhua kahdesta eri rakkauden ja hyväksynnän tasosta. Keskimmäinen, eli sosiaalinen taso voidaan ajatella joko pyyteettömän ja syvästi henkisen rakkauden omaksumiseksi tai sitten se voidaan ajatella muiden miellyttämiseksi. Voihan nykyäänkin kerätä klikkauksia sillä, että yhdistää omaa viiteryhmäänsä rasistisilla kommenteilla. Oman pienen ahdasmielisen kuplan edustamineen on yksi tie portaalle "esteem". Se on nähty.
Koko "self-actualization" -tason mielekkyys riippuu siitä, mitä kaikkea halutaan nähdä muille tasoille kuuluvaksi. Pointti on se, ettei sitä välttämättä edes tätä kautta tarvita. Me voimme määritellä kaikki itsensä toteuttamisen mielekkäät ja onnistuneet keinot rakkauden tai maineen täydellistymäksi, kenties myös niihin liittyviksi valinnoiksi. Jos rakkauden ja menestyksen ymmärtää oikein, on silloin kyse itsensä toteuttamisesta - esimerkiksi siten, ettei muiden hyväksyntää enää tarvita, koska sen tason tarpeet on käsitelty kyllin syvällisesti.
Palaan uskontoon. Voimme tulkita uskonnollisuutta myös siten, että se (kuten huom uskonnot myös itse lupaavat!) toimii hyväksi havaittuna portaikkona korkeammille elämisen ja itsensä toteuttamisen tasoille. Tavallaan siis Maslow on itse eräänlainen new age guru, joka haluaa visualisoida kaikkien uskontojen ikuisen lupauksen: Kuuntele meitä ja voit saavuttaa korkeamman tietoisuuden, jonka turvin voitat alkukantaiset himosi ja pääset rakkauden ja arvostuksen ylitse jonnekin liki myyttiselle levelille.
"Self actualization" on individualistisen kultin mytologinen käsite ja elämänkaaripsykologia on yksi tämän mytologian opetuksia ilmentävä instituutio.
Pidän tarvehierarkiasta, koska se monin tavoin kiteyttää modernin ihmisen mytologisuutta. On asiaankuuluvaa, että tarvehierarkia esitetään pyramidin muodossa. Puuttuu vain pyramidin yllä leijuva silmä.
Se on verraton kognitiivinen apu, kun koettaa ymmärtää sitä, mitä äiti aina sanoo: onhan sinulla ruokaa, onhan vuokra maksettu, olethan muistanut tyttöystäväsi nimipäivän... kutakuinkin tässä järjestyksessä. Perustarpeet, turvallisuus, rakkaus... sitten ehkä kysytään, onko odotettavissa mainetta.
En tiedä mitä tapahtuisi maineen ja kuuluisuuden jälkeen, mutta minun on vaikea kuvitella, että äiti kysyisi, muuten kuin ironisesti (mihin hän kyllä pystyy):
"Noh, koetkos nyt toteuttavasi itseäsi?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti