Kuvittelin, että filosofiassa olisi toisin

"Koulu ei tapa luovuutta, vaan se murhaa."
- Lassi Kämäri

Lueskelin tänään uusinta Niin & Näin -lehteä, jossa oli hyviä juttuja minuudesta ja narratiiveista. Lehden loppupäässä oli myös esitelty parhaita poimintoja ylioppilaskirjoituksista, minkä ohessa kerrottiin filosofian suosion kääntyneen nousuun kymmenen vuoden laskusuhdanteen jälkeen.

Minua ei yllätä se, jos filosofian suosio on laskenut vuoden 2007 jälkeen, sillä vapaan ajattelun harjoittaminen edellyttää tiettyä perusturvallisuutta, minkä lisäksi taloudellinen epävarmuus konkreettisesti tyhmentää ihmistä.

Enemmän minua huoletti se, että parhaaksi valitussa yo-aineessa oli taas saman ikivihreät Platonit tietoteoriat ja Immanuel Kantin apriorit. Paras essee ei taaskaan voinut perustua omaan ajatteluun, vaan tyypilliseen tapaansa, ilman että olen kohdannut ainuttakaan poikkeusta (myönnettäköön otos rajalliseksi ja muistikuviin perustuvaksi) arvostus syntyy siitä, että on osattu toistaa mahdollisimman täsmällisesti oppikirjojen viisauksia.

On mahdollista, että näkemykseni muuttuisivat, jos saisin lukea kaikki yo-kirjoitusten vastaukset. Kenties yksikään omaan ajatteluun perustuva teksti ei ole riittävän hyvä? Silti minua ihmetyttää se kuinka filosofia oppiaineena haluaa pysyä kaikkien muiden oppiaineiden kaltaisena, eikä näe mitään mahdollisuuksia siinä, että se tekisi jotakin toisin.

Kenties akateemiseen filosofiaan etabloituneen ihmiset eivät edes ymmärrä mistä puhun. Ehkä he tietävät erittäin hyvin, mutta vain itse olen sortunut kyynisyyteen (tai epärealistiseen optimismiin kuvitellessani, että lukiolaisista olisi siihen). Todellisen tai kuviteltujen syiden tähden kuitenkin suren sitä, että filosofiassa yhä vuonna 2016 ajatellaan kouluutuksen tarkoittavan sitä, että oppilaiden päät ruuvataan auki ja sinne kaadetaan tietoa. Filosofian tapauksessa sinne vain kaadetaan filosofista tietämystä.

Filosofian oppiaine on häirinnyt minua alusta loppuun: aina pääsykokoista graduun asti se perustuu toisintamisen taitoon. Pyritään omaksumaan käsityksiä ja viemään niitä eteen päin. Paras on se, jonka puhelin ei ole yhtään rikkinäinen. Viesti siirtyy eteen päin alkuperäistä vastaavassa muodossa kuin oppilaiden tarkoitus olisi Fahrenheit 451 teoksen tapaan toimia elävinä kirjoina, koska todelliset kirjat uhataan polttaa.

Sivilisaatiot ja instituutiot pyrkivät luonnollisesti toiminnassaan säilyttämään muotonsa ja kamppailevat mutaatioita vastaan. Itsenäinen ajattelu koetaan syöväksi, jota vastaan taistellaan pääsykokeilla ja arvosanoilla kuin ne olisivat valkosoluja, joiden tarkoitus on hyökätä kehoon tunkeutuneen tuntemattoman eliön kimppuun.

Häinhän instituutiot luonnollisesti toimivat, mutta olin odottanut, että filosofiassa jokin olisi toisin. Tuntuu kuitenkin, että filosofiassa jos missä tällainen konservatiivisuuden, eli ennallaan säilyttämisen ilmiö vain korostuu. Kenties se johtuu siitä, että filosofia joutuu aina kamppailemaan olemassaolostaan, mistä syystä se ei kykene luovuuteen ja uusiutumiseen.

Uusiutumisen kautta filosofia pelkää katoavansa, samoin kuin se pelkää katoavansa, jos se ottaa mihinkään kantaa, eli todistettavasti lankeaa poliittisuuteen.

Filosofia on ainakin Suomessa kaikkea sitä, mitä sen kaikkein vähiten toivoisi olevan. Filosofia ei opeta väittelemään. Se ei opeta mediakriittisyyttä tai verbaalista itsepuolustusta. Se opettaa vain klassista etiikkaa, klassista logiikkaa, klassista tieto-oppia ja historiaa. Oikeastaan kaikki filosofian peruskukurssit ovat historiaa, sillä 1900-luvun alkua sivutaan vain lyhyesti, jos sinne edes ehditään.

Akateeminen filosofia ei osaa reflektoida omaa akateemisuuttaan, mikä tulee ilmeiseksi, jos suorittaa mitään naistutkimuksen tai kirjallisuuden opintoja. Naistutkimus on erittäin kriittistä kaikenlaisia instituutioita kohtaan ja kirjallisuudentutkimuksesta puolestaan tulevat useimmat 1900-luvun lopun uudet filosofiset nimet sekä käsitteet. Näissä aineissa, sekä kenties uskontotieteissä tai semiotiikassa tai yleisessä kielitieteessä sentään harjoiteetaan filosofiaa.

Paradoksaalisesti filosofia ei akateemisena aineena lainkaan kykene siihen puuhasteluun, jolta se on saanut nimensä. Sen piirissä ei harrasteta filosofiaa - tai sitä harrastetaan pelokkaasti, ikään kuin peläten, että jos joku sattuu jotakin keksimään, se otetaan heti pois.

Olen miettinyt sitä onko filosofialla jokin kollektiivinen trauma siitä, että sen piiristä on napsittu pois oppiaineita sitä mukaan, kun ne ovat osoittautuneet kyllin tieteellisiksi tai käytännöm elämään sovellettaviksi. Filosofia on kadottanut kykynsä luoda uutta. Uusi filosofia syntyy ensin filosofian ulkopuolella ja sitten se omaksutaan osaksi filosofiaa. Kenties näin on ollut asian laita jo pidemmän aikaa, sillä Marx Marx katsoi rakentavansa mullistavaa yhteiskuntatiettä, mutta historia sittemmin luokitteli hänet ennemmin poliittiseksi filosofiksi.

William James kirjoitti teoksia sielutieteistä (psykologiasta), pedagogiikasta sekä uskontotieteistä, mutta monitieteilijänä hän kelpasi filosofiksi ja putosi siihen laariin. Moni on ollut ensin kirjailija tai taloustieteilijä tai historioitsija tai terapeutti, ja vasta sitten hänet on leimattu filosofiksi, kun hänet on haluttu torjua liian radikaalina hahmona näillä aloilla.

Filosofian ongelmat eivät rajoitu vain siihen, ettei se tieteenä tai oppiaineena kykenisi luomaan uutta tai edes näkisi tätä ongelmaksi. Filosofia ei epäonnistu vain omissa tavoitteissaan, vaan myös suuremman yleisön toiveissa. Se ei uudista tiedettä tai inhimillistä maailmankuvaa, mutta ei myöskään syleile niitä elämänfilosofioita, jotka myyvät miljoonittain kirjoja.

Filosofia tuottaa pettymyksen niille, jotka etsivät sen piiristä establishmentiin kriittisesti suhtautuvaa akateemista siipeä. Se tuottaa pettymyksen niille, jotka etsivät sen piiristä trendikkyyttä ja tietoisuutta ajan hengestä sekä vaatimuksista.

En oikeastaan edes tiedä kenelle filosofia sopii nykymuodossaan. Jotenkin se onnistuu uusintamaan itsessään vavin tylsimmät puolet. Filosofinen artikkeli on usein suorastaan parodia akateemisesta artikkelista: kieli on koukeroista ja lopun kirjalista on tuplasti pidempi. Filosofinen artikkeli on loputon sarja viittauksia. Se on namedroppailua ja pätemistä akateemisillä termeillä.

Minkään muut akateemisen tieteen itsekriitttisyys ei ole yhtä vähäistä, eikä missään muualla kyetä vastaavaan muoollisuuteen ja ulkokultaisuuteen, vaikka juuri filosofian piirissä "tieteen ulkoisista tunnusmerkeistä" on kaikkein vähiten mitään hyötyä.

Filosofia yrittää liikaa olla oikea tiede. Se pelkää olla filosofiaa. Se hylkää Sokrateen kaikki muut luonteenpiirteet paitsi sen, mikä sai hänet heittämään kilpensä ja pakenemaan taistelukentältä.

Olisi vaikea kuvitella, että Suomessa filosofi pakotettaisiin juomaan myrkkymalja, koska hän on pilkannut vanhoja jumalia. Se tarkoittaa, että filosofia on epäonnistunut.