Pojan nimi oli Pema. Lähtiessään kotikylästään hän oli vasta 14-vuotias. Hän kulki luostarista toiseen ja pettyi lukuisat kerrat järjestyksen puutteeseen - mutta viimein hän löysi paikan jossa tunnelma oli ankaran eloisa, ja jossa hän viihtyi.
Pema kunnioitti uutta mestariaan suuresti ja se auttoi häntä edistymään opinnoissa. Hän totteli käskyjä ehdoitta ja joskus turhankin kirjaimellisesti, ja mestari varoitti häntä liikaa turvautumasta auktoriteettien sanaan. Jonakin päivänä hänen täytyisi pärjätä omillaan. Jos ei elämässä, niin viimeistään kuolemassa.
Vanhoilla päivillään myös tämä mestari muuttui vähän höperöksi ja hänestä tuli määräysten suhteen lepsu. Hän ei melkeinpä koskaan suuttunut. Pema ei pitänyt kehityksen suunnasta, ja sitä mukaa hänen oma käytöksensä ja asemansa alkoi muuttua.
Sen sijaan, että hän olisi nöyrästi totellut mestariaan, hän pikemminkin nyt jatkuvasti torui ja arvosteli tätä. Hän saattoi haukkua opettajaa kurittomaksi pikku lapseksi, ja korjasi vähän väliä hänen muistivirheitään tai huolimattomia kädenliikkeitä. Kun mestari eräänä päivänä töytäisi nurin mustepullon ja sotki arvokkaan kirjoituksen, säntäsi Pema hänen luokseen, imeytti läikkyneen musteen omaan huiviinsa - ja kun liina tuli liian kosteaksi, hän otti puhtaan huivin mestarin kaulasta ja kuivasi sillä loput, hetkeäkään epäröimättä.
Kukaan munkeista ei uskaltanut sanoa mitään, sillä hekin olivat oppineet pelkäämään Pemaa ja hänen äkkipikaisia määräyksiään. Mestari oli ainoa joka reagoi tilanteeseen mitenkään; hän nauroi sydämensä kyllyydestä.
Pema ei ymmärtänyt mihin nauru kohdistui. Hän vain luuli, että mestari oli tullut lopullisesti hulluksi. Hän eli saman katon alla vanhan höperön ja saamattomien vätysten kanssa. Hän inhosi muiden munkkien kiltteyttä, sillä hän vaistosi, että heitä saatettaisiin sen tähden käyttää hyväksi - kuten hänen omassa kylässään oli käynyt. Hänelle luostarielämä merkitsi pikemminkin sotilaallista kuria kuin kaikensallivaa suopeutta.
Välikohtaus oli herättänyt mestarissa uinuvan elämänviisauden ja hän näki kaiken kirkkaasti. Hän sanoi:
- Kiitoksia Pema. Sinun nopea toimintasi varmasti pelasti vanhan opuksen niin että sen teksti on lukukelpoinen ja kopioitavissa. Hae siis varastosta tyhjiä kirjoituslevyjä ja tallenna niihin teksti, joka on sotkeutunut. Kätesi on varmasti vakaampi kuin minun.
Mitä teihin muihin tulee, niin luututkaa lattia ja uittakaa nämä vanhat liinat pesusaavissa. Katsokaa, ettei muste tartu teidän omiin vaatteisiinne.
Minä itse lähden kammiooni miettimään, kenestä tulee minun seuraajani. En selvästikään enää pian pysty toimimaan esimerkkinä.
Pema oli vasta hieman alle 30-vuotias, joten harvat vanhemmista munkeista olisivat tahtoneet nähdä häntä uutena johtajanaan. Monet eivät myöskään tykänneet hänen sotilaallisesta asenteestaan. Joukossa oli kuitenkin myös niitä, jotka uskoivat kaiken järjestyvän hyvin, kunhan johtajalla olisi varmuutta ja määrätietoisuutta. Siitä Pema oli hyvä esimerkki - kuten hänen toimintansa oli osoittanut.
Pemalla oli kuitenkin haastaja, joka ainoana osasi nähdä itsensä uutena mestarina. Hän oli asunut luostarissa vuosia pidempään kuin Pema, eikä hyväksynyt nuoren nousukkaan nimittämistä. Hän oli oivaltanut mestarin yllättävän piristymisen syyt ja pelkäsi, että mestari oli julkisesti kiittänyt Pemaa, koska toivoi hänestä seuraajaansa.
- Te näitte kuinka hän riuhtaisi liinan mestarin kaulasta, sanoi haastaja. - Se oli julkeaa käytöstä, joka sotii myös kaikkia Peman omia periaatteita vastaan.
Silloi toinen oppilas puolusti Pemaa:
- Dharma on arvokkaampaa kuin joku halpa vaate. Pema toimi oikein, sillä hän näki että liina on opetusten rinnalla vain samsaran rihkamaa. Hän näki huivin tyhjyyden.
Vastapuolen hyökkäys jatkui:
- Sinä ehkä katsoit hänen käsiään, mutta et hänen ilmettään. Pema oli selvästikin menettänyt malttinsa ja hänen silmissään kuohui. Hän tahtoi nöyryyttää mestaria riistämällä hänen huivinsa.
- Mutta mestari itse kiitti häntä. Väitätkö itse nyt mestarin muka erehtyneen tulkinnassaan?
- Kiistanne on ratkennut, lausui silloin joku sivummalta. Se oli Pema, joka oli kuunnellut keskustelua ovensuusta. - Minua ei kiinnosta se, haluaako mestari minusta seuraajaansa vai ei. Minä olen saanut tarpeekseni tästä luostarista, enkä aio jäädä. Kopioin tekstin, kuten opettaja määräsi, ja jatkan sitten matkaani. Olen nähnyt yhden luostarin sortuvan, kun se avautuu ulkomaailmalle, ja nyt toisen, joka sortuu sisäisiin ristiriitoihin. Gurun kuolema on koko yhteisön kuolema, siltä näyttää.
Sen sanottuaan Pema vetäytyi kammioonsa kopioimaan musteen sotkemaa kirjoitusta. Kun työ tuli valmiiksi, hän pakkasi kulhonsa ja otti uuden suunnan pyöräyttämällä lautasella muinaisen buddhan sormenluuta.
(Jatkuu.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti