Mestari kaipasi lepoa oppilaidensa paimentamisesta ja vetäytyi erämaahan. Sielläkään hän ei saanut olla yksin, vaan Paholainen saapui härnäämään häntä.
"Eikö sinun olisi helpompi opettaa kansakuntia uuteen etiikkaan, jos saisit kunnon työhuoneen", sanoi paholainen. "Pyydä vain ja rakennan sinulle kirjaston, suurimman jonka ihmiskunta on nähnyt. Saat luennoida saleissa, jotka ovat korkeampia kuin Siinainvuori, eikä sinun tarvitse luottaa oppilaittesi heikkoon ja valikoivaan muistiin, sillä kaiken aikaa kymmenen sihteeriä on kirjoittamassa ylös sanojasi."
"Ei kiitos", vastasi mestari. "Jos minulla olisi tuollainen palatsi hoidettavani, jäisi tuskin mitään aikaa opettamiseen. Aamusta iltaan saisin juosta salista toiseen ja katsoa, että akatemian rattaat pyörivät. Kuka tarvitse vuorien kokoisia saleja, kun on vuorenrinteita, joilla saarnata."
"Etkö kuitenkin haluaisi edes oman pienen luostarin, jossa saisit oppilaittesi kanssa pohtia suuria kysymyksiä, ilman että fariseukset ahdistavat teitä kysymyksillään ja roomalaiset keihäänkärjillään?"
"Kyllähän se kuulostaa ihan mukavalta aluksi, mutta varmaan ennen pitkää vain jumiutuisin tyytyväiseen hiljaiseloon ja unohtaisin koko kapinallisen päämääräni. Fariseuksia tarvitaan muistuttamaan maailman vallanneesta hämmennyksestä - ja roomalaiset pitävät huolen siitä, että emme unohda ihmisten eriarvoisuutta maallisen lain edessä."
"Hyvä on", sanoi Paholainen. "En näköjään saa sinua ottamaan vastaan lahjojani, vaikka hyvillä aikomuksilla olen niitä tullut tarjoamaan. Kuuntele vielä yksi, viimeinen tarjoukseni."
"Jos sitten lupaat lähteä ja jättää minut rauhaan", mestari vastasi.
"Etkö haluaisi elää ikuisesti? Eikö se ole kaikkien ihmisten perimmäinen toive? Sano vain ja toteutan sinun unelmasi: voit elää rakkaittesi kanssa Taivasten Valtakunnassa, koskaan luopumatta heistä ja koskaan muuttumatta vanhaksi tai sairaaksi. Siellä sää olisi aina kaunis, kaikkea satoa runsaasti."
"Jos tuollainen täydellinen paikka olisi olemassa, tuntisin itseni vain tarpeettomaksi. Miettisi kaikkia niitä, jotka ovat jääneet siitä onnesta paitsi ja ahdistuisin omasta voimattomuudestani."
"Hyvä on, mutta salli edes se, että myönnän sinulle ikuisen elämän ilman muita ehtoja. Saat halutessasi aina palata maan päälle toisessa ruumiissa, vaikka hevosena tai valaskalana. Sinun ei tarvitse jäädä syömään hattaraa pilvien päälle."
"Tuo on juuri se ihmiskunnan ikuinen kullattu epäjumalankuva: toive minuuden jatkumisesta. Ei minun tai sinun tai kenenkään muunkaan persoonan tarvitse elää ikuisesti, sillä sama tietoisuus sikiää jokaisessa olennossa. Sinä itse, vaikka oletkin vallastasi hurmaantunut demoni, olet silti minun veljeni ja minuuteni etäpesäke, niin kauan kuin sinussa leiskuu tuntemus olemisesta. Ei elämisen kokemusta tarvitse ylläpitää akatemioilla tai valheellisilla egon riivaamilla saduilla, sillä se tulee kaupan päällisenä jokaisessa syntyvässä lapsessa."
"Mutta miten voit hyväksyä sen, että kaikki muistosi katoavat tyhjyyteen ja kaikki elämäsi varrella karttunut tietotaito!"
"Paljon siitä tiedosta on väärää ja paljon siitä taidosta on vain taitoa huiputtaa lähimmäisiä. Parempi että kangistuneet vanhat mielet ajallaan poistuvat pelistä ja nuoret notkeammat versot astuvat tilalle. Mieti vaikka sitäkin kaikkea mitä mimä olen vuosien varrella opetettanut. Tuskin puoltakaan sanoistani enää tänään allekirjoittaisin ja tuskin kymmenesosa on ajankohtaista kahden tuhannen vuoden kuluttua. Parempi vain, että nuoret kierrättävät minusta sen mikä on hyödyllistä ja edistää elämän säilymistä - ja antaa kaiken muun maatua mullaksi."
"Mutta eihän tuo ole sinun esi-isiesi laki ja tahto!"
"Eikö? Kuuntele mitä he sanovat: Maasta olet sinä tullut ja maaksi olet sinä jälleen tuleva! Mutta ei tätä ole sanottu surulla ja hammasta purren, vaan se on ilosanoma, ikuisen elämän viesti. Petollisesta pienestä toivosta täytyy vain luopua, jotta löytäisimme suuren ja kestävämmän toivon."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti