Eräässä laaksossa asui kolme porsasta, jotka olivat nimeltään Neljäs, Viides ja Kuudes. Tarinamme alku ajoittuu hetkeen, jolloin porsaiden korviin on kantautunut uutinen lähivuorilla havaitusta Isosta Pahasta Sudesta.
Olisi vain ajan kysymys, varoittaa viestintuoja, milloin Susi saapuisi puhkumaan ja puhaltamaan nurin myös heidän hökkelinsä.
Nuorin porsaista juoksee silloin tiilitaloonsa ja sulkee kaikki ovet varmuuslukolla. Hän kytkee vielä hälytysjärjestelmän päälle ja menee nukkumaan levollisin mielin.
Kuinka ollakaan, keskellä yötä porsas havahtuu koputukseen. Hän kysyy:
- Kuka siellä?
- Susi täällä, vastaa ääni. - Parempi ois avata.
- Puhku ja puhise minkä tahdot, sanoo porsas ylpeänä. - Talo kyllä kestää.
Hetken on hiljaista, mutta sitten alkaa kuulua outoa puhinaa: "tsup-tsup, tsum!". Siihen yhtyy myös kolinaa, ärjyntää ja rynskettä, ikään kuin suuri höyrykone olisi käynnistetty ja sen alla telaketjut rämisevät.
Porsas painaa korvansa oveen, mutta silloin suuri puskutraktori tunkeutuu läpi olohuoneen seinästä, niin että ilma peittyy pölyyn ja sinne tänne lentäviin kivenpaloihin.
- Tsuk, tsuk, pikku porsas! huutaa Susi ohjaajan penkiltä, silmissään murhanhimoinen kiilto.
* * *
Porsas numero viisi on nukkunut yönsä levollisesti maanalaisessa bunkkerissaan. Heti herättyään hän kytkee päälle valvontakamerat ja tutkii niiden kuvia. Hänellä on myös jatkuva videolinkki muiden porsaiden nettikameroihin. Toinen kameroista on pimeänä.
Porsas kelaa tallennetta usealla tunnilla taaksepäin, kunnes pääsee kohtaan, jossa yhteys on katkennut. Videolla näkyy lyhyt keskustelu, jonka edellinen porsas oli käynyt oven läpi, seinän romahtaminen sekä puskutraktorin kauha. Sen jälkeen tulee pelkkää lumisadetta.
Viides porsas on edellistä varovaisempi, eikä aio ottaa uhkaa kevyesti. Hän aktivoi kaikki tiluksiaan vartioivat automaattiset turvalaitteet, joihin kuuluvat liiketunnistimet, lämpökamerat, radiokäskyllä virittyvä miinakenttä sekä aseistetut robotit.
Porsas ei kuitenkaan ole varautunut ilmaiskuun. Susi on lähettänyt matkaan tutkalta piiloutuvan miehittämättömän lentokonearmadan, joka pudottaa joukon laserohjautuvia bunkkerinläpäiseviä täsmäpommeja. Hyökkäys on suunniteltu siten, että bunkkerista katkeaa kaikki virta ja myös varajärjestelmät lakkaavat toimimasta.
Porsas on nalkissa. Se ei voi muuta kuin odottaa omassa turvaholvissaan ikuisuudelta tuntuvan ajan ja kuulostella ääniä pimeydessä. Lopulta Susi saa polttoleikattua auki viimeisenkin teräksisen lukonkielen, ja ovenraosta työntyy esiin otsalampun kirkas valokeila. Häikäisevän valon seasta porsas erottaa vain pitkän rivin hampaita ja lipovan kielen, ennen kuin lopullinen kauhun hysteria ottaa vallan.
* * *
Viimeinen porsaista kuuntelee radiosta alueuutiset, istahtaa keinutuoliinsa ja avaa oluttölkin. Hän istuu pienen risuista kasatun hökkelinsä kuistilla ja siemailee kaljaa kaikessa rauhassa.
Ilta on laskeutunut, kun postilaatikolta kuuluu piha-aidan portin narahdus. Postilaatikon luona oleva katulyhty on ollut viikkokausia sammuneena, joten kestää hetken, ennen kuin suden hahmo ilmestyy talon ikkunoista kajastavan valon piiriin.
Susi kävelee rauhallisesti kuistin alimmalla portaalle ja sanoo:
- Peli on ohi, lupaatko olla kiltisti?
Kuistin lankut narahtelevat, kun porsas antaa vanhan keinutuolinsa heilahtaa vielä muutaman kerran eteen ja taakse. Sitten hän pysäyttää kyydin laskemalla sorkkansa maahan, ja kohottaa hattunsa lieriä.
- Sitä en voi luvata, vastaa porsas ja sylkäisee nuuskalimat hampaidensa raosta.
- Mitä muka luulet, että sinulla on mahdollisuuksia?, sanoo susi, nousten hitaasti kuistin portaita.
Porsas ei vastaa. Hän vain ottaa rauhallisen takakenon ja jatkaa keinumista.
Susi tuijottaa porsasta kohti silmissään ylpeää huvitusta. Hän ottaa taas askelen, ja juuri silloin kuuluu äkillinen voimakas napsahdus, joka saa seurakseen tuskaisan karjaisun.
Kuistin ylin askelma on pettänyt suden käpälän painosta ja voimakkaat karhunraudat sulkeuneet hänen nilkkansa ympärille. Susi huutaa ja kirkuu puoliksi kivusta, puoliksi raivosta.
Samalla hetkellä porsas nousee ripeästi tuolistaan ja tarttuu lapioon. Muutamalla loikalla hän on suden vierellä ja kumauttaa tätä suoraan naamaan. Iskusta susi kiepsähtää selälleen, jolloin porsas lyö häntä uudestaan, tähdäten tällä kertaa vangittuun takajalkaan.
Epätoivoisesti susi yrittää vastata ja puraista porsaasta kappaleen, mutta porsas on ehtinyt jo paeta sisään asuntoonsa. Susi rimpuilee ja koettaa repiä ansan leukoja erilleen. Tuska on antanut hänelle valtaisat voimat ja hän jo melkein onnistuu yrityksessään, mutta silloin porsas palaa kuistille, mukanaan sytytin ja hyönteissumutin.
Hetkessä harmaakarvainen susi on muuttunut tulipalloksi, joka kieriskelee edestakaisin portaikossa, pysyen kuitenkin sitkeästi ansapihtien otteessa.
Muutaman metrin päässä seisoskelee porsas ja katselee lieskoja. Hän nojaa lapioonsa, kohottaa hieman hattunsa lieriä ja sylkäisee suustaan pitkän nuuskalirun, joka osuu suoraan lankkujen väliseen rakoon ja katoaa jälkeäkään jättämättä kuistin alla lepäävään pimeyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti