Mikään tällainen pyrkimys ei tietenkään ole onnistunut - eikä tule onnistumaan. Ja siitä juontuikin mieleeni David Hume.
Ihailen suuresti hänen kirjoituksiaan. Hänen filosofiset ja poliittiset esseensä ovat tiiviitä ja osuvat asian ytimeen. Samaa en voi sanoa omista esseistäni, mutta tänään yritän David Humen kunniaksi tehdä poikkeuksen (siis tiiviydessä huom.).
Kuuluisin Davin Humen väittämistä on seuraavanlainen:
sen mitä on ja sen, mitä tulisi olla välillä esiintyy katkos.
Kuinka hän sitten päätyi tähän toteamukseen ja mitä se tarkoittaa?
Kaikki sai alkunsa eräänä sunnuntaina, kun David Humen olisi tullut mitä pikimmin kirjoittaa tärkeä kirje ministeriölle. Sen sijaan hän vietti koko aamupäivän Facebookissa ja Youtubessa.
Puolenpäivän aikaan David Humen olisi kuulunut lääkärin suosituksesta syödä puuroa ja hedelmiä, mutta sen sijaan hän paistoi pekonia ja avasi punaviinipullon.
Ruokailtuaan David Humen olisi kuulunut palata tärkeän työtehtävänsä pariin, mutta sen sijaan hän avasi telkkarin ja katsoi kolme tuntia mäkihyppyä.
Illalla David Humen olisi jo viimeistään ollut aika havahtua asioiden tärkeysjärjestykseen, mutta silloin hän oli saanut omasta mielestään nerokkaan idean ja kirjoitti siitä esseetä.
David Hume oli oivaltanut, että siitä, miten asioiden olisi pitänyt olla ei mitenkään suoraan päästy siihen, miten asiat todellisuudessa menivät.
Tämä teesi sai nimen "Humen kynsisakset", ja se selittää lähes yksiselitteisesti sen, kuinka David Hume saavutti filosofisen maineensa.
Vasta noin 10 vuotta myöhemmin David Hume oivalsi, että yhtälön saattoi kääntää myös toisin päin: siitä, miten asiat olivat ei myöskään päästy filosofisella deduktiolla siihen, miten asioiden kuuluisi olla - mutta tämä "giljotiiniksi" tunnettu variantti on paljon tylsempi juttu, enkä jaksaisi nyt höpöttää siitä sen enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti