Läpikulku kielletty!
Rullalautailu kielletty!
Ilakoiminen kielletty!
Kieltämisestä saa helposti vanhoillisen leiman. Kieltäjät ovat kuivia, kateellisia, ahdasmielisiä. Ja kuitenkin kieltäminen voi olla myös oikea ratkaisu.
Asetelma on muuttumassa. Nykyään kieltäminen voi olla myös edistyksellistä ja luovaa. Kävelykatu on autoilta kielletty katu - ja varsinkin tupakoinnen kieltäminen ravintoloissa oli valtaisa menestys. Positiivisempi mielikuva kieltämisestä olisi hyvä pitää mielessä, sillä on paljon asioita, jotka olisi syytä kieltää.
Automarketit pitäisi kieltää totta kai! - ja karppaaminen, se on ilmiselvä asia. Lukuihin yhtään perehtyneet tietävät, että lihansyöntiä tulisi tuntuvasti rajoittaa. Jos kiellot toimisivat maltillisesti, kasvatettaisiin karjaa kullakin alueella vain luonnon sietokyvyn mukaan. Ainakin sademetsien hakkaaminen laitumeksi pitäisi kieltää. Pihvien rahtaaminen ympäri maailmaa pitäisi kieltää. Ihmiselle kelpaavan viljan syöttäminen teuraseläimille pitäisi kieltää, koska se kuluttaa vettä ja kasvattaa entisestään karjankasvatuksen vaatimaa peltotilaa. Eläinten huono kohtelu pitäisi kieltää - ja kaikki nämä kiellot pitäisi viedä loppuun asti niin, että se näkyisi lihan hinnoissa. Lihaa sietäisi muutenkin syödä vähemmän, koska nykyihminen ei tarvitse niin paljon proteiinia lihasten kasvattamiseen ja kovat eläinrasvat tukkivat verisuonet.
Poliittinen rohkeus puuttuu osin siksi, että kieltäminen on ollut niin pitkään pois muodista. Kieltäminen myös koetaan yhä totalitaariseksi ratkaisuksi, vaikka kieltoja voisi soveltaa luovasti.
Niitä voisi esimerkiksi toteuttaa kokeiluluontoisesti. Ihmiset saisivat vertailla maailmaa kielloilla ja ilman. Tällä tavoin voisi kieltää hetkeksi vaikka alastonkuvat iltapäivälehtien kannessa: ei uimapukuja, ei alusvaatteita. Mitäköhän kummaa ne keksisivät viikkoliitteidensä kanteen, jos yhden kuukauden ajan ei saisi julkaista puolialastomia missejä? Kiellot ehkä toisivat esille jotain uutta ja ihmeellistä!
Tällaiset väliaikaiset rajoitukset voisivat ruokkia monen alan luovuutta. Esimerkiksi mallitoimistojen työntekijät saisivat mielenkiihoketta, jos yhden kuukauden ajan naistenlehdissä ja ulkomainoksissa ei saisi käyttää malleja, joiden painoindeksi ei ole normaali tai sen yläpuolella.
Monen pienen mainoksen sijaan yksi suuri
Ulkomainonnan voisi jopa kokonaan lakkauttaa joksikin tietyksi kaudeksi. Ihmisten katse siirtyisi silloin vastaantulijoiden tyyliin ja ilmeisiin - tai rakennusten arkkitehtuuriin. Valtasuhteet kääntyisivät huomiomme vangitsemisessa.
Monet ajattelevat, että Kruununhaka on jotenkin arkkitehtuurisesti poikkeuksellinen alue Helsingissä; että siellä sijaitsevat upeimmat Jugend-korttelit. Tämä luulo on kuitenkin jokseenkin vääristynyt. Itse asiassa Aleksanterinkadulla, Esplanadilla ja Mannerheimintiellä on aivan yhtä hienoja taloja kuin Kruununhaassa, mutta niihin ei kiinnitä huomiota, koska kulkijan katse kohdistuu katutason näyteikkunoihin. Kruununhaan poikkeuksellinen tunnelma syntyy pitkälti siitä, että siellä on niin vähän kauppoja ja ulkomainontaa.
Jos Helsingin kaupunki kieltäisi kaiken ulkomainonnan yhdeksi viikoksi vuodessa, tuosta viikosta tulisi monen Guggenheimin veroinen vetonaula. Helsinki muuttuisi ulkomuseoksi, jossa sen kuuluisa arkkitehtuuri kohoaisi täyteen kukoistukseen. Monet varmasti haluaisivat kokea sellaisen aikamatkan ja jos tämä mainoskielto sijoitettaisiin hiljaiselle kaudelle, tempaus silti täyttäisi kaikki hotellit. Ehkä muutaman vuoden ajan Helsinki voisi varastaa Euroopan turistivirrat, mutta sitten muut keksivät tehdä saman ja useissa suurkaupungeissa olisi mainos-saasteesta vapaita jaksoja.
Vapaus riistää
Margaret Thacher tuli kuuluisaksi siitä, että hänen käsityksensä vapaudesta hieman poikkesi yleisestä: vapaus tarkoitti sitä, että rikkaille suodaan täysi vapaus riistää köyhiä. Sittemmin tämä tulkinta on voittanut paljon kannattajia ja liike on saanut nimen "uusliberalismi". Markkinoita ei sovi rajoittaa esimerkiksi siten, että jokin yksittäinen maa kieltäytyisi ostamasta orjuudella tai lapsityövoimalla valmistettuja tuotteita. Uusliberalismin mukaan ei ole reilua, että jotain kielletään vain siksi, että se koetaan eettisesti vääräksi. Suurempi vääryys olisi se, että jotain kielletään.
Reilu kauppa on siitä eriskummallinen ilmiö, että se perustuu maailmaan, jossa ei ole kieltoja. Reilua kauppaa tarvitaan, koska epäreilu kauppa on itsestäänselvyyttä, eikä vääryyksiä saa kieltää. Reilu kauppa on olemassa, koska kaupan maailmassa eettisyyttä ei koeta reiluksi. Reilu kauppa on korvike niille, jotka tahtoisivat elää toisenlaisessa maailmassa - sellaisessa maailmassa, jossa kieltäminen ei olisi kiellettyä.
Kieltojen ainoa sallittu muoto on kieltäytyminen. Minä voin kieltäytyä ostamasta lapsittyövoimalla valmistettuja vaatteita, mutta en saa kieltää muita tekemästä niin. Tämä on sinänsä hassua, koska kieltämisen ja kieltäytymisen välinen ero ei ole suuri. Kieltäytyminen on yksilön valinta, kun taas kielto tarkoittaa sitä, että valinta on tehty valtion tasolla - kielto tarkoittaa, että valtio on kieltäytynyt.
Jos kieltoja ei ole, ei ole valtiota. Ja siihen me olemme tulleet: poliittiset päättäjät kieltäytyvät kieltämästä ja sillä tavoin he lakkauttavat valtion.
Jos Suomi haluaisi oikeasti suojella eettistä autonomiaansa, sen täytyisi tehdä positiivisuudessaan ikäviä eettisiä ratkaisuja, jotka loisivat työpaikkoja ja lisäisivät talouskasvua panostamalla hyvyyden voittoon.
Jos Suomi esimerkiksi kieltäisi lapsityövoimaa käyttävien yritysten toiminnan maaperällään, nousisivat monen tuotteen hinnat välittömästi - hintakilpailu muuttuisi heti oikeudenmukaisemmaksi kotimaisten yritysten kannalta. Näin kotimaiset tuotteet eivät enää kärsisi riistotuotettujen hintojen rinnalla ja työpaikat säästyisivät kotimaassa. Ankara eettisyys suojelisi työpaikkoja monella alalla, mutta liberalismin ideologia estää näkemästä tällaiset ratkaisut. Kiellot ja eettisyys nähdään talouden kannalta vain ja ainoastaan pahaksi, vaikka kiellot ovat valtion olemassaolon perusta.
Kotimarkkinoita voitaisiin suojella tullimaksujen sijaan eettisillä täyskielloilla - tai korkeilla laatuvaatimuksilla, jotka siivoaisivat silmistä rihkaman. Kielletäänhän nyt jo huumeiden tulo maahan. Miksi samoilla perusteilla ei voisi kieltää tuotteita, joiden valmistuksessa ei ole noudatettu suomalaisia käsityksiä työoloista tai minimipalkasta?
Joku suuryrtitys voisi tietenkin suuttua Suomelle, mutta mitä siitä seuraisi? Milloin suuryritys on saanut kuluttajat boikotoimaan valtiota, joka tahtoo vaalia eettisiä käsityksiään? Mikä valtio uskaltaisi puolestaan kieltää suomalaiset tuotteet, kun se saisi heti kansainvälisen huomion kohdistumaan omiin ihmisoikeustilanteeseensa?
Kukaan ei ole vielä todistanut, että Suomen kokoinen valtio kärsisi, jos se rohkeasti sanoisi ei! globalisaation kielteisille ilmiöille. Sen sijaan on varmaan, että Suomi lakkaa olemasta "valtio", jos se vain myötäilee muiden mukana, ja jättää kieltäytymisen vastuun muutamille tiedostaville hipeille. Kansakunta on yksi yhteinen ääni, joka sanoo ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti