The Church of Bill Hicks of Comedy Club Saints

Bill Hicksin oli pakko olla järkyttävän hauska. Hänellä ei ollut muita mahdollisuuksia. Hänen viestinsä oli niin totinen ja tärkeä, että sitä täytyi pehmittää ensiluokkaisella huumorilla.

Bill Hicks uudisti stand-up-komedian loukkaavalla suorasukaisuudellaan. Hän uskalsi puhua lavalla omista ennakkoluuloistaan ja halpamaisista ajatuksistaan. Hän puhui avoimesti huumeidenkäytöstä ja keräsi hyvät naurut kertomalla, että unelmoi istuvan presidentin, George Bush vanhemman salamurhasta. Oli pakko nauraa mukana, koska mies tarkoitti juuri sitä mitä sanoi. Nauru karkoitti pelon.

Pohjimmiltaan Hicks oli jotain ihan muuta kuin pelle ja tarinaniskijä. Toki hän oli hyvä siinäkin, mutta hänen olemuksensa oli karismaattinen ja jopa mystinen, koska hänen huomionsa kohdistuivat amerikkalaisen yhteiskunnan sosiaalisiin konstruktioihin. Hän sanoi sen, mikä sattui eniten. Hän puhui muun maailman Amerikkaan kohdistamasta vihasta ja tavallisten amerikkalaisten elämän valheellisuudesta. Hän puhui siitä, minkä kaikki jo tiesivät, mutta mistä harva kehtasi ilmaista ääneen oman mielipiteensä.

Bill Hicks oli kokenut eräänlaisen valaistumisen. Hän oli irtautunut oman kulttuurinsa käsitteellisestä oravanpyörästä ja nähnyt todellisuuden toisesta näkökulmasta. Hän oli oman sukupolvensa Krisnamurti, amerikan Yrjö Kallinen.

"Hitler and Mussolini were only the primary spokesmen for the attitude of domination and craving for power that are in the heart of almost everyone. Until the source is cleared, there will always be confusion and hate, wars and class antagonisms."
-Krishnamurti

Bill Hicks kertoi vitsejä, kunnes oli saanut varastettua yleisön huomion ja voittanut heidät puolelleen. Sen jälkeen hän iski. Tylysti hän altisti kuulijansa todellisuuden realiteeteille.

"Jos ottaisimme murto-osan siitä rahasta, jonka vuosittain käytämme aseteollisuuteen, voisimme ruokkia ja kouluttaa kaikki maailman köyhät." - Bill Hicks

Rikokset, joihin kollektiivisesti osallistumme, ovat niin hirvittäviä, että niitä kestää ajatella vain parin kauhunsekaisen sekunnin ajan: väestöräjähdys, ilmastonmuutos, lajien sukupuutto, öljyn loppuminen, sademetsien hakkuut, pohjavesien saastuminen, aavikoituminen, jäätiköiden sulaminen... Sitten on pakko taas vetää peitto korville ja tuudittautua yhteisesti hyväksyttyyn kivaan mytologiaan. Katsella vaikka jääkiekkoa, jossa isot miehet hakkaavat toisiaan tai etsiä youtubesta hassuja kissanpentuja.

Monet vastustavat kiihkeästi puhetta "sosiaalisista konstruktioista". Minunkin mielestäni ilmaus on epäsovelias. Ennemmin puhuisin "kollektiivisesta psykoosista". Ihminen luokitellaan terveeksi, jos hän kykenee osallistumaan yhteiseen hulluuteen.

"It is no measure of health to be well adjusted to a profoundly sick society."-Krishnamurti

Bill Hicks oli tarpeettoman älykäs ihmiseksi. Hän olisi ansainnut elää aivan toisenlaisten olentojen asuttamalla planeetalla. Hänen täytyi esittää lavalla kusipäätä ja rasistista ääliötä, sillä muutoin hänet olisi ristiinnaulittu tai vähintään hakattu sailaakuntoon, aina kun hän avasi suunsa, ja myläytti ulos epämukavia totuuksia.

Itselleni eräät Bill Hicksin "saarnojen" katkelmat nousevat kaikkien aikojen tärkeimpien puheiden rinnalle. Pienellä savuisella komediaklubilla hän julisti sanomaansa kuin Martin Luther King - tai niin kuin  kasvonsa siniseksi maalannut Mel Gibson. joka nostattaa miestensä moraalia tärkeimmän taistelun alla elokuvassa Braveheart.

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat."
- vuorisaarna

Bill Hicks puhui kokonaisvaltaisesta muutoksesta, jonka täytyisi tapahtua tavallisten amerikkalaistn maailmankatsomuksessa. Hän pehmensi sanojaan komiikalla, mutta silti hetkittäin hänen koomisen naamionsa alta paljastuu profeetta ja hänen äänensä on kuin ylhäältä vuorelta kantautuva jyrisevä julistus, jota saattelevat taivaallisen sotajoukon torvet.

Helmikuussa 1994 Bill Hicks kuoli syöpään vain 32-vuotiaana, osapuilleen Jeesuksen ikäisenä. Hän ehti sanoa paljon, mutta maailmassa ei ole koskaan liikaa hänen kaltaisiaan näkijöitä.

Ihminen on eläin, joka sisustaa pesäkolonsa myyteillä ja fantasialla. Valaistumisen yksi osatekijä on tietoisuus oman mielemme defensseistä ja todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta. Muita osatekijöitä ovat mm. vapautuminen minäharhasta (kuolemaa ei ole, koska ei ole pysyvää minuutta) sekä ymmärrys siitä, että todellinen onnellisuus saavutetaan vain myötätunnon ja muiden auttamisen kautta (boddhisattvan tie). Näitä kaikkia teemoja Bill Hicks sivusi koomisten rutiiniensa ohessa, ikään kuin hullunkurisina mystisinä välihuomautuksina. Ja silti niissä piilee hänen koko taiteensa varsinainen pointti.

Euroopasta käsin meidän on helppo samaistua hänen kritiikkiinsä, koska totta kai amerikkalaiset elävät kollektiivisessa unessa. Totta kai "amerikkalainen unelma" on sosiaalinen konstruktio.

Mutta heti kun meidän joukostamme nousee esiin oma Bill Hicks, me peitämme korvamme tai täytämme ilman buuauksilla. Tietenkään meidän kulttuurissamme ei ole mitään sosiaalisia konstruktioita. Ei tietenkään. Ja pyyteetön muiden auttaminen? Pyh, puhe rakkaudestahan on pelkkää naiivia toiveajattelua tai teeskentelyä irtopisteiden toivossa.