Vapautta, vituttaako?

Jos vapaus olisi reseptilääke, sen tuoteselosteessa ehkä lukisi:

Kuten kaikki arvot myös "vapaus" voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Kaikki eivät kuitenkaan niitä saa.

Yleiset haittavaikutukset (voi esiintyä 1 potilaalla kymmenestä):
- Yksinäisyys
- Itsetunnon romahtaminen
- Yliyrittäminen ja siitä seuraava stressi
- Ahdistus
- Ruokahaluttomuus
- Velttous
- Mässäileminen ja painon lisääntyminen
- Lapsettomuus
- Syrjäytyminen
- Kyynisyys

Vapauden harvinaisemmat haittavaikutukset:
- Itsemurha-ajatukset
- Paniikkihäiriöt
- Vakava masennus
- Kilpailun kovenemisesta johtuva kylmyys, julmuus ja piittaamattomuus
- Lasten heitteillejättö

Siinä arvorelativismissa, jota itse kannatan, eräs tärkeimmistä pointeista liittyy arvojen reaaliarvoon ja arvostukseen. Joskus tiettyjä arvoja ylistetään ja ne korostuvat päätöksenteossa, vaikka niiden reaaliarvo olisi romahtanut. Arvojen "arvo" voi perustua valheellisiin mielikuviin, kuten kaikkien muidenkin asioiden arvo. Niiden hyödyllisyys ja inhimillistä onnea tuottavat ominaisuudet ovat vähintäänkin liioiteltuja.

Nietzsche näki, että filosofian yksi tärkeä tehtävä oli arvioida arvojemme markkina-arvoa. Tämä tehtävä oli välttämätön, mutta epäkiitollinen. Ihmiset kiintyvät arvoihinsa, eivätkä halua kuulla, että niiden ylevyydestä on tullut pelkkä kupla ja kurssi on kovaa vauhtia romahtamassa.

Mitä sinun on tiedettävä ennen kuin käytät vapautta?
- Älä koskaan ylitä ohjeessa ilmoitettua enimmäisannosta.

- Pidä huoli siitä, että ystäväsi tietävät sinun käyttävän vapautta. Suhtaudu aina vakavasti siihen, jos joku läheisistäsi sanoo, että vapaus ei näytä sopivan sinulle: että se esimerkiksi muuttaa persoonaasi tai saa sinut unohtamaan antamasi lupaukset.

- Pitkäaikainen vapauden käyttö saattaa johtaa siihen, että kierrät elämässäsi ympyrää. Tällöin olet vapautunut myös päämääristä, intentionaalisuudesta ja/tai elämäntarinasi teleologisista syistä. Käänny silloin lääkärin puoleen tai pidä muutama viikko lepoa vapaudesta.

- Käytä aina vapaudessa mukana kalenteria. Jos näyttää siltä, ettet ole kolmeen kuukauteen saanut yhtään mitään aikaiseksi, neuvottele lääkärisi kanssa annoksen pienentämisestä.

- Vapaus ja alkoholi saattavat aiheuttaa epätoivottuja yhteisvaikutuksia.

- Vapaus saattaa tuoda esiin sinussa piilevän ahneuden, itsekkyyden, turhamaisuuden ja typeryyden. Tämä koskee tasapuolisesti kaikkia ihmisiä, jotka altistuvat liialliselle määrälle vapautta.

(Ensi viikolla sitten käsittelemme niitä sivuoireita, jotka aiheuttaa "rikkaus" tai "valta". Varaudu siihen, että epätoivottujen vaikutusten lista tulee olemaan vielä pidempi.)


Vapaaehtoiset vapauden halventajat

Kaikki tietävät, että amerikkalaisten vapauden ihannointi on jo pitkään ollut pelkkä vitsi. Vapauden käsitettä onkin halvennettu kaikkein aktiivisimmin juuri niiden toimesta, jotka sitä väittävät puolustavansa.

Yksi tapa halventaa vapautta – tai mitä tahansa arvoa – on hokea sitä lakkaamatta. Kun jotakin sanaa toistetaan riittävän paljon, se kadottaa merkityksensä. Se on kuin biisi, jota on pari kuukautta soitettu joka kanavalla. Onhan se ihan se ihan jees, mutta nyt riittää.

Kuuluisa esimerkki tällaisesta vapauden halventamisesta ovat George W. Bushin puheet, joissa hän muutaman minuutin sisällä käytti kymmeniä kertoja sanaa ”freedom” tai ”liberation”. Jotenkin pelkkä jankkaaminen ei riittänyt vakuuttamaan, ainakaan täällä meren takana.

Tyhjänpäiväinen jankkaaminen tekee mistä tahansa asiasta epäkiinnostavan, epäuskottavan ja ärsyttävän. Rakkaus kääntyy lässyttämiseksi. Usko kääntyy mesoamiseksi. Toivo kääntyy naiiviksi optimismiksi. Tämä on relativismin vuorisaarna, ja todennäköisesti Jeesus itsekin olisi ollut samoilla linjoilla: vähemmän on enemmän; luovu rikkauksistasi niin mielekkyys palaa elämääsi. Myös Buddha nostaisi peukkua kevyelle relativismille: kaikissa asioissa onlöydettävissä kultainen keskitie – liikaa on liikaa.


Vapaus = oikeus kusettaa, ryöstää ja sotia

Tietenkään rikkaiden valtioiden ja yritysten vapaudenhalventaminen ei jää pelkäksi puheeksi. Vielä pahempaa on kaksinaamaisuus ja ulkokultaisuus. Paljon lupauksia, mutta vähän tai käänteisiä tekoja.

Amerikkalaisten demokratian levittäminen on usein tarkoittanut diktatuurien pystyttämistä. Vapauden lisääminen on merkinnyt vain vapautta viedä maasta öljyä. Koulujen rakentaminen on merkinnyt yhden koulun pystyttämistä niiden kahden tilalle, jotka pommitettiin. Ei ole mikään ihme, jos arabimaissa ei sulateta niitä ihanteita, joiden pitkän ja tumman varjon alla amerikkalaiset raatavat ja taistelevat.

Vapaus on enemmän kuin arvo. Siitä on tullut kokonaisen aikakauden ja elämäntavan symboli. Se on myös yksi niistä harvoista asioista, joiden arvosteleminen tuntuu mahdottomalta - ja ehkä juuri näistä syistä siihen kohdistuu niin paljon tunnepitoista vihaa.

Ymmärrän aivan hyvin, jos jollekin vapaudesta on tullut kirosana. Amerikka on ”Land of the Free”. Sen kaksi arvostetuinta symbolia ovat ”Statue of Liberty” ja ”Declaration of Independence”. Freedom, liberation, independence. Maailmassa elää lapsia, joiden painajaisissa ilmestyskirjan pedot kantavat näitä nimiä. Yhdistämällä vapauden käsitteet kaikkiin hirmutekoihinsa Yhdysvallat on onnistunut ehdollistamaan miljoonat ihmiset juoksemaan ja piiloutumaan, kun he vain kuulevatkin puhetta vapaudesta.

Irrationaaliselle vapauden vastustamiselle on helppo nauraa, mutta meidän täytyisi havahtua myös siihen, että vapaudesta on todellakin tullut valtaisa kansainvälinen ongelma - joka koskettaa sekä yksilöiden että valtioiden hyvinvointia. Vapaus on ensinnäkin jakautunut hyvin epätasaisesti. Rikkaiden vapaus on eri vapautta kuin köyhien vapaus. Vapaudesta on myös liikkeellä paljon väärennöksiä ja piraattituotteita. Ihmiset eivät suinkaan saa sitä mitä he odottivat, kun he repivät tilaamansa vapauden ympäriltä lahjakääreet.

Ylevät puheet vapaudesta ovat usein yrityksiä paeta vastuuta. Kun johtajat eivät itse halua kantaa vastuuta, he tyrkyttävät päätöksen yrityksille tai kansalle. Yritykset tietenkin rakastavat vapauksia: ne hyötyvät erityisesti vapaudesta mielikuvamainontaan, eli kusettamiseen. Myös verovapaudet, työläisten oikeuksien polkemisen vapaus sekä saastuttamisen vapaus otetaan ilouutisena vastaan. Margaret Thatcher tuli kuuluisaksi siitä, että hän parhaansa mukaan edisti rikkaiden vapautta riistää köyhiä. Ketulle sopii mainiosti se, että kanojen ja lampaiden asuttamassa maailmasta raja-aidat poistetaan.

Nobelin rauhanpalkinnon voittanut lääkäri Albert Sweitzer kritisoi jo 1950-luvulla länsimaiden halukkuutta vapauttaa kaikki loputkin siirtomaansa ja myöntää niille itsemääräämisoikeus. Schweitzer aivan oikein ennusti, etteivät monetkaan hajaannuksessa olevat "itsenäiset valtiot" suinkaan olisi itsenäisiä vaan ne ajautuisivat diktatuuriin ja jäisivät länsimaisten suuryritysten pelinappuloiksi. Hänen pelkonsa oli, että kun länsimaiden hallituksia ei enää voisi syyttää epäoikeudenmukaisuudesta, samojen maiden yritykset saisivat vaivihkaa tyhjentää Afrikan maat sen rikkauksista.

Schweitzer ymmärsi, että puhe siirtomaiden vapauttamisesta oli todellisuudessa vain uusi keino paeta vastuuta näiden maiden ongelmien käsittelemisestä. Vasta monia vuosikymmeniä myöhemmin on otettu käyttöön esimerkiksi sellainen käsite kuin "reilun kaupan tuote". Sitä ennen suuryritykset saivat toimia sen glorifioidun harhakäsityksen varjossa, että kolmannan maailman valtiot olivat "vapaita" päättämään itse omista asioistaan, koska Englannin kuningatar oli julistanut heidät vapaiksi.


Kolmas tapa raiskata ihanteensa on elää sen mukaan

”Bokononin mukaan wrang-wrang on henkilö, joka saa ihmiset luopumaan jostain elämänkatsomuksesta soveltamalla tuota elämänkatsomusta omassa elämässään niin pitkälle, että se johtaa mielettömyyksiin.”
Kurt Vonnegut: Kissan kehto (s.63)

Silloinkin kun puhe vapaudesta johtaa todelliseen vapauden lisääntymiseen, se voi olla haitallista vapauden ihanteelle ja alentaa sen arvoa.
(Arvoja ei loukata siten, että niille lällätellään tai näytetään kieltä. Negatiiviset kommentit ovat muutenkin hyödyttömiä, jos ne vain perustuvat hyi-hyi-asenteelle. Kritiikki täytyisi perustella teorialla sekä käytännön esimerkeillä. Vielä parempi tapa olisi tutkia empiirisesti mitä arvojen soveltamisesta seuraa.)

Vapauden julistaminen on hieman kuin lääkkeen annostelemista. Siihen liittyy sivuoireita ja lieveilmiöitä, joten liika on pahasta. Sama pätee yleisemminkin inhimillisiin ihanteisiin. Kaikki on suhteellista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kohtuus kaikessa.

Ihmiskunnan historiassa suurimittaiselle vapaudelle altistumisesta on ollut melko vähän kokemuksia. Niinpä me kaikki olemme eräänlaisia koe-eläimiä. Toistaiseksi vapauden negatiivisia lieveilmiöitä on paljastunut järkyttävä määrä. (Vapauden koelaboratoriossa havaittuja sivuoireita luettelinkin jo aiempana.)
Vaikka monet ongelmat ovat lisääntyneet vapauden myötä, emme voi tarkasti vielä sanoa, johtuvatko ne suoraan vapaudesta vai pikemminkin usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Joka tapauksessa olisi syytä tarkkaan arvioida vapauden negatiivisia vaikutuksia, ennen kuin vapauden vaikuttava aine FriiLiberoli(TM) voidaan vapauttaa myyntiin. Vähintään vapauden tulisi olla reseptilääke.

On syytä pelätä, että vapaus aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja että sitä saatettaisiin tietyissä kansanryhmissä käyttää huumeena. Pimeillä markkinoilla vapaudenkaltaisia aineita on ollut jo liikkeillä. Jos vapauden murskaa jauheeksi ja polttaa tai ruiskuttaa suoneen, siitä on seurauksena voimakkaita hallusinaatioita ja käsityksiä kaikkivoipaisuudesta.

Onko yksilönvapaus yksilön etujen mukaista?

”Olemme siirtyneet kauas Humisevasta harjusta, se on vähin mitä voin sanoa. Romaanimuotoa ei ole tehty välinpitämättömyyden tai olemattomuuden kuvaamista varten, olisi keksittävä latteampi, suppeampi ja synkempi ilmaisumuoto.” (s.42)

”Ihmissuhteiden hitaasti kasvava mahdottomuus johtuu tietenkin tästä vapauden asteittaisesta lisääntymisestä...” s.43

Michel Houellebecq: Halujen taistelukenttä

(Myöhemmin vapaudesta puhutaan jo aivan eri merkityksessä, mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe:
”Huomaan polttavani yhä enemmän. Minula menee vähintään neljä askia päivässä. Tupakanpoltosta on tullut ainoa todellinen vapaus. Ainoa toiminta, jolle omistaudun totaalisesti, koko olemuksellani.”s.59)

Vapaus merkitsee mahdollisuuksia, mutta myös eksyksissä olemista. Jatkuvat valintatilanteet pakottavat pysähtymään ja empimään. Valintojen äärellä havahdumme omaan epävarmuuteemme. Vapaus uuvuttaa, se suorastaan nöyryyttää meitä. Vapaus tuottaa stressiä. Se riistää meiltä yöunet, voimat ja omanarvontunnon.

Kun emme voi syyttää kurjuudestamme noidan kirousta tai ilkeää linnanherraa, meille jää vain tunne omasta arvottomuudesta. Lopulta toivomme, että joku vapauttaisi meidät loputtomien valintojen taakasta ja pähkälystä. Yritämme unohtaa enimmät vaihtoehdot ja tuuduttaudumme rutiineihin. Vapaudesta on kiva uneksia, mutta toteutuessaan se teettää vain lisää työtä. Jokaisen valintatilanteen jälkeen tekisi mieli vain juoda kahvia ja syödä jotain makeaa. Tuntuu, että vapauden läpi täytyy taistella. Se on umpihankea, kuten Aaro Hellakoski viisasti runoili.

Vapaus on pahimmillaan toimettomuutta, jonka läpäisee tietoisuus kuolemasta. Vapaus täytyy täyttää unelmoinnilla, mikä onkin helppoa, koska vapaudessa elävät kanssakärsijälle myöskin passiivisesti odottelevat jotakin jännittävää tapahtuvaksi: räjähdysta vaikkapa.

Vapaus on tarkoituksen puuttumita elämästä. Vapaus on vaikeutta sitoutua. Vapaus on pelkotila ja arjen tavallisten tehtävien muuttumista vähitellen valtavaksi haasteeksi. Vapaus on kammottava ahdistus pienistä asioista ja tietoisuutta ylitsepääsemättömistä katastrofeista. Vapaus on toteutumattomia lupauksia, pelkoa toisten ihmisten kohtaamisesta, epäröintiä anutlaatuisen tilaisuuden tarjoutuessa. Vapaus on yrityksiä ja erehdyksiä, joista viisastuminen on turhaa, koska uudenlaisia tilaisuuksia erehtyä riittää loputtomiin. Vapaus on yhteisöllisyyden kuolema, totta kai.

Vapaus on heltteille jättämistä. Kun ihmisellä on hätä, poliisi vastaa: en minä tiedä, keksi itse! Vanhemmat vastaavat: en minä tiedä, päätä itse!


Merkitseekö liberalismi vapautumista vai rahan hirmuvaltaa?

Talousliberalismi ei tarkoita hyvinvointiyhteiskunnan alasajamista. Se tarkoittaa koko yhteiskunnan alasajamista: ei ole poliiseja, ei vankiloita. Kohta ei ole myöskään kouluja tai sairaaloita. Niiden määrä on varmaan jo puolittunut huippuajoista. Junat kyllä kulkevat vielä, mutta tavallisilla kansalaisilla ei ole niihin varaa. Nykyään jopa sosialistisen valtiomonopolin täytyy tuottaa voittoa omistaville säädylle.

Amerikassa tilanne on tietenkin jo pitkään ollut vielä kurjempi. Koulutus maksaa ja terveydenhoito on sairaan kallista. Edes lain suojaa köyhillä ei ole: jos haluaa käynnistää oikeusjutun, se maksaa. Barbaariset yhteiskunnat eivät välttämättä edes osaisi kuvitella yhtä julmaa kansalaisten kohtelua. He eivät voisi ymmärtää sitä, että poppamies kieltäytyisi auttamasta muuten moitteettomia ihmisiä tai että tuomarit järjestelmllisesti sallisivat rahan määrätä oikeussalissaan.

Rikastuminen tekee jotkin ihmiset onnellisiksi, mutta useimmista ihmisista se tekee lähinnä kusipäitä, joiden typeryyttä ei enää hillitse mikään.

Länsimainen yhteiskunta on elämäntapojen koelaboratorio. Vastuu valinnoista on siirretty yhteiskunnalta ja uskonnolta yksilön harteille. Näennäisesti jokainen saa päättää, millä tavalla hän yrittää menestyä ja tulla onnelliseksi. Seurauksena on kekseliäs ja monipuolinen yhteiskunta: jotkut menestyvät ja hyvästä yrityksestä huolimatta toiset tuhoutuvat. Kun kurjuus leviää, seurauksena on pelokas ja ahdsmielinen yhteiskunta.


Epätietoisuus ja hajaannus

Koska yhteiset pelisäännöt ovat minimaaliset ja silti äärimmäisen sekavat - ja koska olosuhteet muuttuvat kaiken aikaa, on vaikea etukäteen sanoa minkälaisilla taidoilla ja menettelytavoilla unelmansa voisi parhaiten saavuttaa. Yksilöiden ja heidän arvojensa kilpailukentällä tietyt ideat ja periaatteet näyttäisivät ainakin htekellisesti pärjäävän paremmin kuin toiset. Televisiossa haastatellaan voittajia ja ihmiset matkivat heitä asenteissa ja pukeutumisessa tullakseen heidän kaltaisikseen, voittajiksi.

Lapset matkivat jonkin aikaa yhtä idolia, sitten toista. Kaikki puhuvat ristiin. Hyvältä kuulostavat neuvot sulkevatkin toisensa pois. Tilanne on hämmentävä. Ensin seuraamme yhtä villitystä, sitten seuraavaa. Menestys tempaa toiset mukaansa, toiset jäävät ihmettelemään. Ehkä paremmat ajattelutottumukset keskimärin ottaen selviytyvät ja lisääntyvät, kun median kentällä meemit kilpailevat elintilasta ja kopioivat itseään. Liberalismi luo kognitiivisia mutaatiota, jotka saattavat aiheuttaa syöpää, mutta prosessi kiihdyttää kulttuurista evoluutiota.

Konservatiiviset ja uskonnolliset ryhmät ovat staattisempia. Niiden tarjoamaan malliin sisältyy vähemmän muutosta ja vähemmän riskejä. Mielestäni ei ole mitenkään ihmeellistä, miksi ne ovat säilyttäneet suosionsa.

Yksilönvapauden perusajatus on hyvä sikäli, että se pohjautuu sekulaariin, maltilliseen relativismiin, jonka mukaan mikään totuus ei ole Jumalan sanaa, eikä mikään arvo ei kiveen kirjoitettu. Monet elämäntavat voivat elää rinnakkain ja on aloja, jotka todella hyötyvät tilanteesta: tekniset tieteet erityisesti, sikäli kuin ne voivat muuntaa ideat rahaksi.

On kuitenkin harhaanjohtavaa olettaa, että liberaali, moniarvoinen yhteiskunta olisi mikään luonnollinen ja itsestäänselvä tila. Se ei myöskään välttämättä tee kaikista onnellisia. Jos haluamme sen säilyvän, sitä on puolustettava – mutta se ei myöskään ole mikään täydellinen utopia, jonka kaikki olomuodot ansaitsisivat tulla puolustetuiksi.


Lopuksi

Monet luulevat, että liberalismi ja relativismi olisivat aatteellisesti lähellä toisiaan. Tämä on totaalinen väärinkäsitys. Liberalistit inhoavat relativisteja, koska nämä ovat ainoita, jotka voivat todella todella uhata heidän arvovaltaansa järjestelmän sisältä käsin. Liberalisteille vapaus on hyödyllinen käsite silloin, kun se on hämärä ja ylistetty. Vapaus on pyhä asia.

Relativistille "vapaus" on kuitenkin vain yksi arvo muiden joukossa - ja on vaarallista olettaa, että se olisi jotenkin koskematon. Relativisti toki hyötyy ajattelunvapaudesta, koska se mahdollistaa erilaisiin näkökulmiin samaistumisen ja ajatusleikit, mutta ei relativismi ole mikään yhteiskuntateoria tai valtiollinen instituutio, joka voisi tai haluaisi sanella ihmisten elämää. Sillä ei ole mitään tekemistä sellaisen liberalismin kanssa, joka määrittelee yhteiskunnan rakenteita tai pelisääntöjä.

Relativismi ehkä puolustaa taiteellista tai filosofista ajattelun riippumattomuutta, mutta koko käsite ei juuri mitenkään liity politiikkaan tai talouteen. Vapaa ajattelija ei voi sitoa itseään liberalismiin, joka paljon selkeämmin on tunnistettavissa ismiksi, eli ideologiaksi joka nostaa yhden arvon muiden yläpuolelle.

Liberalistit tietävät tämän. Siksi heidän suosikkihokemiaan onkin: "kannatamme moniarvoisuutta, mutta emmehän me sentään mitään relativisteja ole!" Ja sitten he osoittavat jonnekin hämärään nurkkaan, jossa ei ole ketään.