Leffajulisteita ja kirjankansia

Mitä jos runokirja näyttäisi tällaiselta?

Tai entäpä tällaiselta?

Tekniikka ja värimaailma ovat melko tunnistettavia, mutta juuri tällaista tyyliä ei enää tänä päivänä kohtaa missään.

Ja kuitenkin myös meillä Suomessa julkaisiin 60-luvulla suuri määrä kirjoja, joissa oli sovellettu likimain samaa estetiikkaa.

En oikein jaksa lukea dekkareita, mutta SAPO-kirjat ovat mielettömiä esineinä. Niitä on kiva hypistellä. Divarissa niihin tekee mieli tarttua. Kansimateriaalin mattapinta on samaan aikaan silä ja nukkaisen pehmeä.

Katsokaa nyt näitä! Mikseivät tämän päivän runokirjat näytä ja tunnu tältä?


Osa 2 : Tomorrowland

Tomorrowland-kama on aivan orgastista! Minulle ei ole vieläkään selvinnyt onko kyseessä todellinen vintage-krääsä vai nerokas 2000-luvun retrohuijaus.

Tomorrowland-julisteita löytyy netistä googlettamalla vaikka kuinka paljon ja ne ovat liian Fallout-tyyliin suunitellun steampunkin henkisiä, jotta niitä voisi uskoa alkuperäisiksi.

Jos runokirjan kansi näyttäisi tältä, ostaisin sen itsekin saman tien - vaikka olisinkin kirjoittanut sen itse.

Menisin kirjakaupassa niin sekaisin kannesta, että fiilis tempaisi mukaansa.

Ostaisin tämän kirjan lahjaksi kaikille kavereille.
Juoksisin kadulle pino sylissäni ja heittelisin kirjoja ilmaan.

Fallout osui oikeaan, kun se palautti tulevaisuuden 1950-luvulle. Tulevaisuudesta tuli jälleen miellyttävä paikka elää: vaarallinen, naivistinen, mukavasti mielipuolinen.

Niin, joskus vielä elettiin aikoja, jolloin tulevaisuus näytti aivan mahtavalta paikalta. Kaikki halusivat elää tulevaisuudessa. Päivät täyttyivät onnellisesta odotuksesta. Tulisit jo tulevaisuus!


Kun scifillä vielä oli estetiikka

Nykyään tieteiselokuvat eivät enää tunnu uskovan, että elämä varsinaisesti voisi mullistua. Ne pikemminkin keskittyvät oman aikamme kriisien tulkitsemiseen.

Kun scifi on halunnut tulla vakavasti otettavaksi, älylliseksi taiteeksi, se on kadottanut kykynsä uskoa mahdottomaan. Avaruudessa ei enää matkusteta ja kohdata fantastisia uusia lajeja. Kaikki menee mönkään.

Nykyään elokuvallinen tulevaisuus tarjoaa joko sitä samaa vanhaa tai vain huonompaa, talouden ja sivistyksen romahduksen. Minne katosivat utopiat?

1970-luvulla joitakin samoja piirteitä tyylistä on vielä tunnistettavissa. Tulevaisuuden odotus oli vain muuttunut hieman pelokkaammaksi.

Kun elementit ovat kyllin yksiväriset ja pelkistetyt, on melkein mahdotonta epännistua.

Eiköhän nää jo riitä.

Tai no, pari vielä.

Jodorovskyn julisteissa on vain pari kabbalistista symbolia, mutta värit on saatu kohilleen. Ehkä näitä on miettinyt joku steiner-koulun kasvatti?

Samasta toinen versio. Elokuva "The Holy Mountain" on näkemisen arvoinen.

Olisipa tällaisia kirjankansia. En edes välittäisi siitä, onko teos lukemisen arvoinen. Haluaisin vain näpelöidä sitä ja puraista sen kulmaa.