Lukeminen oli päiväunelmointia, lorvailemista, johon ei ollut varaa - tai vielä pahempaa: sairaalloisen uteliaisuuden ja juoruilemisen jatke. Kirjoja luettiin yksin ja usein salaa omassa kammiossa, koska ne sisälsivät häpeällisiä seksuaalisia elementtejä. Niiden lukeminen julkisesti olisi aiheuttanut näkyvää kiihotusta (kröh, esim. poskien punertumista) tai spontaaneja naurunröhähdyksiä.
Kirjallisuus paljasti sopimattomia totuuksia seurapiirien tapakulttuurista, valtarakenteista tai kunnioitetuista henkilöistä.
Tällaiset käsitykset kirjallisuudesta ovat tietenkin aikansa eläneitä, mutta valitettavasti ennakkoluuloissa on yhä edelleenkin perää. Kirjat myyvät hyvin, jos ne ovat kaunokirjallisia skandaaleja. Menestyneet romaanit rikkovat ennatyksiä julmuudessa, kyynisyydessä, irstailussa sekä pelkojen lietsomisessa.
Samoin tuntuu hieman väärältä syyttää Sofi Oksasen Puhdistusta populistisesta kärjistämisestä. Draaman käänteiden kuuluu olla juuri niin dramaattisia kuin kykenemme hyväksymään. Muutaman vuosikymmenen takaiset "kovaksi keitetyt" dekkarit tuntuvat nyt laimeilta. Vaikka niissä onkin raiskauksia ja julmia murhia, niissä ei ole riittävän julmia raiskauksia ja riittävän yksityiskohtaisesti kuvattuna.
Kirjallisuuden historia on täynnä skandaaleja: Seitsemän veljestä ja Humiseva harju olivat oman aikansa kohuteoksia. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle: Minna Canthin Työmiehen vaimo, Maria Jotunin Huojuva talo, Ilmari Kiannon Punainen viiva, Hannu Salaman Juhannustanssit, Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu - kohuja on riittänyt joka sukupolvelle - ja lukijakunnan suosio on aina ollut taattua!
Lukijan intressit
Ymmärrämmekö me viihdeteollisuutta paremmin, jos tarkastelemme kuluttajien motiiveja: mitä ihmiset odottavat voittavansa sillä, että he lukevat kirjoja? (Entä mitä minä odotan? Miksen jo ole lukenut kirjaa 50 Shades of Gray?)
Ilmiö sai minut ajattelemaan kysymystä velvollisuudesta. Kirjaa mainostetaan raitiovaunuissa lattealla sloganilla "Ota selvää mistä kaikki puhuvat."
Kuitenkin tuo imperatiivimuotoinen mainoslause osuu asian ytimeen, ja varmaankin tekee tehtävänsä. Joskus velvollisuutenamme on olla uteliaita, halpamaisia, jopa ääliöitä.
Meitä velvoittaa inhimillisyys ja kaikki mitä siihen kuuluu.
Siitäkö tässä on kyse: moraalisesta velvollisuudesta pysyä perillä oman aikansa muoti-ilmiöistä? Vetoaako kyseinen mainos minun velvollisuudentuntooni? Minusta ainakin tuntuu siltä. Yhtä hyvin samaa romaania voisi markkinoida näin:
Kukaan kunnon kristitty ei voi ohittaa tätä teosta!tai
Suomalainen, rakastatko isänmaatasi? - lue 50 shades of Gray!tai
Olet huono äiti, jos et lue!Minusta kehoitus: "Ota selvää mistä kaikki puhuvat", on eräänlaista moralisointia. Se tahtoo sanoa, että on epänormaalia ja epäilyttävää olla kiinnostumatta tästä ilmiöstä - koska kaikki muut ovat jo siitä kiinnostuneita. Ethän halua herättää muissa epäilyksiä! Et kai sinä ole jotenkin poikkeava?
Herkistyin ajattelemaan mainosta ehkä siitä syystä, että muutama päivä aikaisemmin yli 80-vuotias isoäitini oli sanonut jotakin, mikä jäi mieleeni. Olin tutkinut hänen kirjahyllyään, jolloin hän tokaisi:
"Noh, olen hankkinut lähinnä niitä kirjoja joista aikoinaan puhuttiin."Se tuntui jonkinlaiselta itsensä vähättelyltä: "tuskin siellä on mitään, mikä sinua kiinnostaisi, kun ei minulle ole ollut omaa erityistä makua... tuskin siellä on mitään, millä enää nykypäivänä olisi arvoa".
Hyllystä löytyi runsaasti Mika Waltaria, Eeva Joenpeltoa, Väinö Linnaa, Kalle Päätaloa, Märta Tikkasta, Antti Tuuria... Tuntematon sotilas, Seitsemän veljestä, Juoksuhaudantie... tosiaankin niitä kirjoja, joista on puhuttu ja yhä nykyään saatetaan puhua.
Joukossa oli paljon laadukkaita romaaneja, mutta kaikkia yhdisti se pahamaineinen piirre, että ne olivat julkisen keskustelun klassikkoja. (Hitto että on hieno termi: julkisen keskustelun klassikot. Eikö olekin paljonpuhuva! Muotoilin sen ihan itse, juuri äsken? :D)
Lukeminen osallistumisen muotona
Puhe ja yleisyys, suuret painosmäärät ja medianäkyvyys näyttäisivät olevan keskeinen taustasyy lukemiselle, mikä ei tietenkään ole uutinen.
En tarkoita nyt sitä, että suosio olisi tae tai edes lupaus kirjan laadusta: sitähän esimerkiksi kirjan 50 shades -mainos ei lainkaan vihjaa. Kirjan erinomaisuudesta ei ole mitään puhetta.
Pikemminkin kirja kannattaa lukea siitä syystä, että se avaa mahdollisuuden kirjan ohessa tapahtuvaan oheistoimintaan. Kirjan voi ottaa esille kahvikeskustelussa, koska voi olettaa, että tietenkin kaikilla on siitä mielipide. Jos kirjan on itse lukenut niin vain parempi.
Kirja vihkii diskurssiin. Tämä on yksi lukemisen piilomotiiveista, monelle jopa se ensisijainen syy lukea - ja lukea heti nopeasti, ennen kuin keskustelu kirjan ympärillä laantuu. Siksihän kirjoja ostetaan ja luetaan eniten pian niiden ilmestyttyä. Daa-a!
Mainokset, lööpit ja kohutapahtumat ovat hetkellistä sosiaalista pääomaa, tai eräänlaisia pelimerkkejä, joiden avustuksella sosiaalinen kohtaaminen helpottuu. Me luemme kirjan ikään kuin menisimme kasinon kassaluukulle ja vaihtaisimme rahaa pelimerkeiksi. Ajankohtaisen diskurssin sisällä vain nämä tietyt pelimerkit ovat käypää valuuttaa.
Sosiaalinen koodisto edellyttää meitä vähintään vilkaisemaan Finlandia-palkitun kirjan takakansitekstiä. Meidän täytyy noteerata teos, jos haluamme kuulua tiettyyn säätyyn - siihen yhteiskunnan kerrostumaan, joka on kiinnostunut laadukkaista populaarikulttuurin tuotteista: joka ennemmin käy katsomassa Cannesin elokuvajuhlilla palkitun ranskalaisen elokuvan kuin jonkin amerikkalaisen toimintapläjäyksen tai Adam Sandlerin viimeisimmän komedian - tai ei, nyt sanoin liikaa: tarkoitin tietenkin, että ennemmin käy katsomassa Oscar-palkitun elokuvan tai kotimaisen. Cannes menee jo liian pitkälle.
Taide-elokuvien näytöksissä tuntee itsensä syrjäytyneeksi runkkariksi, kun yleisössä on itsensä lisäksi yksi vanha ukko ja keski-ikäinen nainen -jokainen omilla riveillään, eri puolilla salia.
Siitä ei synny keskustelua.
Katsomisen syy on jokin toinen, vähäpätöisempi - kuten vaikkapa elämyksestä nauttiminen.
Joskus yläasteella luin Vonnegutin Teurastamo Vitosen vain sen takia, että kuulin sen joutuneen pannaan Yhdysvalloissa säädyttömän sisältönsä takia. Sit olin ihan et "häh", kun kieli ei ollutkaan sen rankempaa kuin keskivertoteinillä nykyään. En päässyt järkyttymään, mutta löysinpähän Vonnegutin.
VastaaPoista