Jääkiekon seuraamisen opas

Jääkiekko antaa paljon, mutta se myös vaatii katsojalta paljon. Kentällä äijät viuhuvat minne sattuu ja jossain on pieni musta kiekko, johon katseensa täytyisi naulita. Sellaisen hulinan äärellä hämmentyy, jos ei ole alan koulutusta ja kokemusperäistä ymmärrystä lajin dynamiikasta.

Jääkiekko voi tuntua hämmntävältä ja järjettömältä viihteeltä, hieman kuten oppera, jossa lihava täti mylvii jotain italiaksi. Täytyy olla taustatietoja siitä, miksi täti on niin tolaltaan ja heiluttelee käsiään.

Jääkiekon seuraaminen on hieman samalla tavalla haastavaa kuin sen pelaaminen. Kumpikin vaatii pelisilmää, joka kehittyy vain vuosien harjoittelun kautta. Katsojan on ennätettävä kiekon edelle kuin Wayne Gretzky - oltava siellä minne kiekko on menossa, ei siellä missä kiekko parhaillaan on.

Jos peliä ei pysty ennakoimaan, sitä tuntuu turhauttavalta edes katsella. Yhtäkkiä vaan tulee maali ja kansa hurraa. Maalitilanteet pitää osata intuitiivisesti vaistota. Silloin pystyy nauttimaan myös hetkistä jolloin maaleja ei tule. Niihinkin sisältyy jännitystä.

Penkkiurheilussa ei ole kyse vain paitsiosäännön ymmärtämisestä. Harvoinhan nykyään mitään paitsioita edes vihelletään. Tapahtumien seuraamista helpottaa monikin asia - tai itse asiassa jo minimivaatimukset ovat melko korkeat.

Täytyy esimerkiksi tietää se, että tietää mitä eroa on normaalilla viisikkopelaamisella, ylivoimalla ja alivoimalla. Kun hahmottaa jäähyjen merkityksen ja tuntee ylivoimakuviot, voi pidättää hengitystään ilmeisissä vaaranpaikoissa ja huokaista helpotuksesta, kun Ruotsi ei tehnytkään maalia avopaikasta.

Kokematon katsoja näkee vain kaoottista säntäilyä ja ihme huitomista. Välillä tulee hidastettuja uusintoja tilanteista, joissa ei näytä edes tapahtuvan mitään.

Jääkiekkokulttuuriin vihkiytyminen edellyttää sitä, että sisäistää suuren määrän skeemoja ja symbolista pääomaa. Kokenut katsoja tuntee esimerkiksi kaikki tuomarin käsimerkit ja voi tuhista, että miksi se vihelsi jäähyn "koukkaamisesta", kun se olisi ennemmin pitänyt merkitä se "kampitukseksi".

Kokenut katsoja näkee, että voi hitto nyt tuli jäähy, jo murto-osa sekuntia ennen kuin mitään vihellystä kuuluu. Valo kulkee nopeammin kuin ääni, you know.

Pelin sisällä merkitsevät vain maalit, mutta katsojalle ovat merkityksellisiä monet muutkin asiat.

Kokenut katsoja pystyy arvioimaan maaleja hieman kuin taitoluistelussa arvioidaan hyppyjä. Hän erottaa "vanhanaikaisen" ja "ilmaveivin", kuten toisistaan erotetaan kolmoislutz, -aksel, -tulppi tai -shalkov... mitä niitä nyt onkaan. Hän tietää milloin on ammuttu ranteella ja milloin lämärinä. Hän tietää milloin pitäisi yrittää längistä ja milloin tähdätä ylämummoon.

Maali voi olla komea tai syntyä tsäkällä. Maali voi olla jonkun ansiota tai jonkun toisen syytä.

Jos ammattimainen lätkäfani osaisi ja jaksaisi luistella sekä käsitellä mailaa, hän usein tuntisi jo pelikuviot ja tajuaisi valmentajan käskyt. Niiltä osin hän pärjää jo esimerkiksi EA Sportsin NHL06'ssa, miksei sitten oikeassakin pelissä.

Tarvittaessa kokenut penkkiurheilija osaisi itse selostaa tilannetta, ja kotistudioissa moni tekeekin korjauksia selostajan puheeseen. Maalin toinen syöttäjä ei ollut Granlund vaan Korpikoski. No niin, nythän se tieto virallisestikin korjattiin. Mitäs minä sanoin! Tiesin sen ilman hidastustakin, koska kyllä minä tiedän mikä numero kenenkin selässä on ja kuka pelaa oikealla. Tästä 14"" matkatelkusta näkyy numerot vähän suttuisesti, mutta kyllä tuollaiset asiat jo vaistonvaraisestikin pitää tietää.

Yhä oleellisempi osa jääkiekon nautinnosta syntyy jälkianalyysistä. Jääkiekko on nykyään kuin joku C.S.I. Hakametsä. Oikeusmurha on tapahtunut. Ruotsi voitti. Nyt täytyy tutkia aineisto ja osoittaa syylliset. Kenen virheestä maalitilanne sai alkunsa? Kenen olisi pitänyt pitää oma miehensä. Kuka nukahti?

Suomen kansa rakastaa dekkareita ja ehkä tässä on jokin yhteys: on ihan sama, vaikka Leijonat teurastettaisiin jäällä, kunhan etsivät haistavat veren ja pääsevät murhaajien jäljille. Leijonat romahtivat neljänneksi, mutta sentään Juhani Tammiselta saadaan tunteikkaat kommentit.

Selostaminen on taitolaji. Kommentointi on taitolaji. Katsominen on taitolaji.

Ruokolahdella nähtiin leijona.

Varmaan se itse pelaaminenkin jonkinlaista taitoa vaatii, mutta mieti hetki: pelaajalisenssi on 60.000 suomalaisella, mutta aktiivisia katsojia on vähintää kymmenkertainen määrä. Pelaajan aktiiviura voi kestää 20 vuotta, katsojan aktiiviura helposti 60 vuotta. Pelaajat ovat jäällä vain joka kolmanneksen tai neljänneksi ottelusta, mutta hyväkuntoinen katsoja pelaa jokaisen vaihdon.

Mitä enemmän on kilpailua, sitä vaikeampi päästä huipulle. Kiekkoyleisöjen eliitti se vasta kokenutta porukkaa onkin. Moni veteraanikatsoja seuraa peliä niin antaumuksella, ettei voi kuin ihailla sitä huimaa tarkkaavaisuutta, verbaalista taituruutta ja palleasta lähtevää huutoa, joka oluen huurustamaan pelisilmään yhdistyy.

Lopputuloksena on fani, joka antaa aina 110-prosenttia ja heittäytyy uhrautuvaisesti kiekon eteen.