Oman määritelmäni mukaan relativismi on kykyä elää epätietoisuudessa. Siinä on kuitenkin kaksi aivan yhtä haastavaa puolta: ensinnäkin on haastavaa olla arvailematta, jos ei tiedä - ja toiseksi on vaikea tulla toimeen muiden ihmisten kanssa, ellei muodosta asiosta selkeää ja avointa kantaa.
Ihmiset hyvin usein tösäyttävät aivan suoraan. että täytyyhän sinulla olla jokin mielipide?! Kyllähän nyt ihmisellä jokin mielipide täytyy olla!
Miksi?
Esimerkiksi jos puhuisimme siitä, onko avaruudessa elämää. Miksi minulla täytyisi olla asiasta mielipide, jos olemme yhtä mieltä siitä, että emme voi sanoa varmuudella?
On suorastaan piinallisen selvää, että me emme vielä tiedä onko avaruudessa elämää vai ei - tai onko se meidän tavallamme älykästä - tai kenties älykkäämpääkin.
Emmehän me tiedä totuutta. Miksi sitten pitäisi olla mielipide?
Mutta pitäähän kaikilla joku mielipide olla!?
Olen aiemmin hätiköinnistä kirjoittaessani kenties käyttänyt sellaisia termejä kuin oletettu johtopäätös tai oikaistu johtopäätös. En nyt muista olenko. Ei se ole tärkeää.
Joka tapauksessa tarkoitan oikaisemisella esimerkiksi sitä, että jos nyt ilmoittaisin, etten usko avaruudessa olevan elämää, joku voisi päätellä tästä, että sanon niin, koska olen tunteeton ihminen. Minä siis en uskoisi avaruudessa olevan elämää, koska olen mielikuvitukseton ja kylmä.
Tämä jonkun hahmotttava taustaoletus siis voi kulkea kutakuinkin niin, että me myönnämme uskovamme avaruusolentoihin, koska se on jännittävää - ja jos emme halua ajatella elämämme jännittävässä maailmankaikkeudessa, me itsekin olemme silloin totaalisen tylsiä.
Vähän niin kuin ihminen, joka olettaisi, että Schrödingerin kissa on kuollut, olisi todella julma ja tunteeton ihminen, koska hän toivoo kissan kuolemaa. Mitä surua se tuottaisikaan Schrödingerille!
Huomaatko kuinka minä nyt puolestani oikaisen arvaillessani syitä sille, miksi joku reagoisi negatiivisesti minun negatiivisiin arvauksiini. Eihän se välttämättä menisi niin. Minä vain spekuloin. Hänen päättelyetjunsa voisi kulkea aivan toisia reittejä ja päätyä aivan eri johtopäätöksiin.
Esimerkiksi puheena oleva joku saattaisi päin vastoin ilostua siitä, etten usko avaruudessa olevan muuta elämää. Hänen mielestään se paljastaisi, että olen tiedostava ja empaattinen ihminen, joka ajattelee kaikkien parasta. Minähän sanon näin vain siksi, että pidämme suurempaa huolta oman planeettamme eliölajeista ja uusiutumattomista resursseista, jos emme maalaile avaruutta täyteen asuttavia planeettoja. Ihanaa, että joku muukin kantaa huolta tästä kenties ainoasta elämän esiintymispaikasta.
Mutta hetkinen, mistä hän nyt muka voi päätellä minun motiivejani! Enhän minä tuollaista sanonut. En minä ole edes väittänyt, etten uskoisi avaruudessa olevan elämää. Sanoin vain, että ihmisiltä menee hermot, jos en sano juuta tai jaata.
No, uskonko minä sitten älylliseen elämään tähtien tuolla puolen?
Miksi minun pitäisi muodostaa mielipide? Miksi ei riitä se, että pidän kysymyksen avoimena?
Kysymyksen avoimena säilyttäminenhän juuri ruokkii minun mielikuvitustani, koska silloin katsahdan innoissani jokaisen avaruusaiheisen uutisen, siltä varalta että siinä tarjottaisiin uutta todistusaineistoa. Tieto voisi viimeinkin kääntää pääni suuntaan tai toiseen suuressa kysymyksessä: onko avaruudessa elämää?
Niinkö minä sitten ajattelen? Onko tämä minun lopullinen perusteluni. Haluanko odottaa lisätodisteita?
No ei se nyt ihan niinkään mene. Kyllä minä joinakin päivinä huomaan kallistuvani enemmän yhdelle kannalle kuin toiselle. Miksi se on niin tärkeää, että meillä on joka kysymykseen jokin valmis mielipide?
Niin, miksi ihmeessä se on meille niin tärkeää?
Eikö se muka ole ilmiselvää? Emmehän me voi sijoittaa sinua mihinkään leiriin, ellemme tiedä miten sinä asioista ajattelet.
Ikävä ilmaus: "sijoittaa henkilö leiriin". Herää aika pahat vibat. Onko epätietoisuuden kanssa niin vaikea elää? Kysehän on nyt aika triviaaleista asioista.
Voihan se esimerkiksi aivan hyvin olla mahdollista, että joku on vieraan vallan agentti. Siksi hän pimittää omat mielipiteensä? Hän ei halua paljastaa itsestään liikaa.
Vieraan vallan agentti tai relativisti?
Hyi hitto! Kukaan agentti ei olisi niin tyhmä, että esiintyisi relativistina. Hänethän kivitettäisiin heti.
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
maanantai 25. toukokuuta 2015
Mitä jos maailma ei olekaan muuttunut?
Tänään automatkalla kuuntelin radiosta, kuinka Henkka Hyppönen puhui nykyteknologian mahdollisuuksista. Aiheena oli Suomen kansainvälinen kilpailukyky ja keskustelijat halusivat aivan oikein siirtää huomion pois hallituksen toimista, jonka vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Hallituspuolueet voivat viilata veroja vähän sinne tänne tai edes takaisin, mutta suurin vaikutusvalta talouskasvuun on lopulta yksityisellä sektorilla. Kotimaiset yritykset määrittävät sen, mitä Suomi myy, kenelle ja millä hinnalla.
Nyökyttelin lähes kaikelle, mitä Henkka Hyppönen sanoi. Olen varmaan 10 vuotta ajatellut, että hyödynnämme yhä liian heikosti teknologian mahdollisuuksia viestinnässä ja markkinoinnissa. Se on oman sukupolveni keskeisiä periaatteita: viestin täytyy kulkea. Pienikin yritys voi menestyä, jos se pystyy valtaamaan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Eikö niin?
Mutta mitä jos olemme väärässä? Mitä jos sosiaaliset mediat eivät sittenkään siirrä valtaa niille, jotka sitä tehokkaimmin osaavat hyödyntää? Joskus täytyy kuulla omat ajatuksensa radíosta, ennen kuin niitä voi kyseenalaistaa. Mitä jos valta on edelleen - tai jopa entistäkin selkeämmin - niillä, joilla on fyrkkaa? Rahalla saa näkyvyyttä ja kontakteja. Mitä pelkällä näkyvyydellä edes tekee, jos ei ole tuotantovälineitä ja jotain konkreettista kauppatavaraa?
Annan useampiakin konkreettisia esimerkkejä, koska sellaisia on niin naurettavan helppo esittää, kunhan ensin vain alkaa etsiä.
Mitkä ovat suomen seuratuimmat verkkosivut?
Top-5 kärjen muodostavat: Ilta-Sanomat, Ilta.Lehti, Helsingin Sanomat, MTV3 ja Yle - eivät välttämättä juuri tässä järjestyksessä, mutta jo pitkään ja vakaasti kärki on ollut suhteellisen sama.
Linkki dataan: http://tnsmetrix.tns-gallup.fi/public/
Ketkä siis ovat kaikkein parhaiten pärjänneet internetin valloittamisessa? Sellaiset tahot, joilla on kaikkein perinteisimmät toiminnan hierarkiat ja suurin toimitus, eli määrällisen eniten työntekijöitä - sekä paljon valmista lukijakuntaa.
Mediavalta perustuu yhä edelleen siihen, että palkataan paljon ihmisiä ja pomotetaan heitä tekemään kaksin käsin hommia. Yksittäinen bloggaaja tai pienempi verkkolehti voi hetkittäin yhdellä mojovalla uutisella nousta päivän tai parin ajaksi suureksi puheenaiheeksi, mutta asteittain sen huomioarvo taas laskee, koska tarvitaan suuri määrä postauksia ylläpitämään tasaisen kestävää hypeä.
Toimintayhmpäristö on kylläkin siirtynyt verkkoon, mutta silti kenttää hallitsevat samat vanhat suuret mediakorporaatiot.
Mitä me tästä voimme oppia? Emme oikeastaan mitään... tai ehkä sen, että jos haluamme saada paljon lukijoita, meidän kannattaa lainata kirjastosta jokin 1980-luvun oppikirja ja noudattaa sen neuvoja.
Kenties sosiaalinen media ei oman hajavaltaisuutensa takia kykene kokoamaan ja säilyttämään valtaa? Ainoa kestävä tapa haalia itselleen suurta mediavaltaa on keskittää pääomaa, luoda hirrarkioita ja palkata paljon alaisia.
Toinen yhtä hämmentävä esimerkki perinteisten keinojen toimivuudesta.
Kaksi suurta Suomalaista kustantamoa, WSOY ja Otava ovat tavoitelleet taloudellista voittoa varsin erilaisin toimin. WSOY on lopettanut heikosti tuottavia yksiköitä, ulkoistanut monia toimintoja ja ylipäänsä vähentänyt henkilöstöä.
Kaikki WSOY:n tehostamistoiminet ovat tuottaneet vain liikevaihdon heikentymistä ja pienentäneet myös tuottavuutta.
Samaan aikaan Otavalla ei ole tehty juuri mitään.
Ainakin itselleni on valtavan suuri uutinen, että kaiken kirjallisuuden kriiseilyn ja yleisen talouslaman keskellä Otava on kyennyt keskimäärin 15% liikevoittoihin - ja sen salainen strategia on ollut toteuttaa mahdollisimman vähän mitään uudistuksia.
Parikymmentä henkilöä myös Otavalla on irtisanottu, mutta ehkä he ovat olleet enemmän luonnollista poistumaa.
Suuruutta yhä edelleenkin mitataan henkilötyövuosien mukaan. Puhutaan paljon siitä, että pieni on kaunista ja että yksittäinen henkilö tai muutaman hengen yritys voi skaalautua maailmanmarkkinoilla miljardien arvoiseksi tuotteeksi.
Ehkä silloin on kuitenkin kyse hyvästä tuurista. Joku on oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Silti edelleenkin varsinainen kestävä liikevaihto tehdään palkattuhen työntekijöiden uurastuksen lopputuloksena.
Annan vielä kolmannen ja neljännen esimerkin, joska molemmat nojaavat täysin huutavasti perinteisiin strategioihin näkyvyyden kasvattamiseksi.
Suomalaista SuperCell -pelifirmaa on kehuttu mullistavista rahankeruumenetelmistä, mutta kaikkein eniten yritys on markkinoinnissaan luottanut toimiviin old-school-taktiikoihin. Heidän ykköstuotettaan Clash of Clans esimerkiksi mainostettiin SuperBowlin finaalissa. Mainos maksoi varmaankin kymmeniä miljoonia dollareita, mutta se myös vastaavasti tuotti satojen miljoonien edestä myyntivoittoa.
Vielä neljäs esimerkki.
Magneettimedia on kerännyt valtavasti huomiota täysin sairailla kirjoituksillaan, mutta näkyvyyttä ovat lisänneet muutkin kuin oikeusjutut. Magneettimedian koko valta perustuu rahaan. Lehdestä on otettu satojen tuhansien kappaleiden paperipainoksia, joita on jaettu ilmaiseksi kotitalouksiin.
http://yle.fi/uutiset/keskisuomalaisen_konsernijohtaja_magneettimedia_on_vain_painoasiakas/7944888
Vielä vuosienkin kuluttua kissanhiekkalaatikoiden ja kesämökkien takansytykkeiden joukosta jonkun käsiin osuu magneettimedian propagandauutisia, joissa kielletään holokausti tai opetetaan, että paras lääke päänsäärkyyn on hammastahnan syöminen.
Magneettimedia ei ole näkyvä ja vaikutusvaltainen siksi, että se onnistuisi tuottamaan niin paljon raivoa herättävää tuubaa, Sitä kyllä tuottavat monet muutkin tahot. Magneettimedian valta perustuu halukkuuteen käyttää huomattavia määriä rahaa omien päämäärien saavuttamiseksi.
Yhteenvetona. Miten saamme muuttuneessa toimintaympäristössä Suomen talouden kasvuun?
1. Sääntö: henkilöstön vähentämistä on vaikea toteuttaa siten, ettei samalla liikevaihto pienenisi. Päin vastoin voi käydä niin kuin WSOY:lle, että vähentämisestä seuraavaa liikevaihdon kasvua lääkitään uusillä vähennyksillä ja pian koko suuri yrityskonserni on mennyttä.
2. Sääntö: Jos haluat uudessa tai vanhassa toimintaympäristössä näkyvyyttä, sinun täytyy olla valmis maksamaan siitä. Työntekijöillä ja pääomalla saat luotua suuren yrityksen, jolla on laajalti vaikutusvaltaa - et mitenkään muuten,
3. Sääntö: Jos siirryt uuteen toimintaympäristöön, älä heti oleta, ettei mikään aiemmin oppimistasi säännöistä päde. Jos putoat tuntemattomaan mereen, jossa et ole aiemmin uinut, kannattaa silti ensin kokeilla esimerkiksi sammakkoa, koiraa, kroolia tai selkäuintia. Voi olla, että jokin uusi ja mullistava uimatyyli tehoaa täällä parhaiten, mutta ehdit oppia sen myöhemminkin.
On täysin mahdollista, että juuri tehostaminen tuottaa monilla tärkeillä aloilla vain katastrofaalista tietotaidon kapenemista, joka heikentää jäljelle jääneiden työntekijöiden tehokkuutta. Ainakin ulkoistaminen hyvin usein hidastaa töiden etenemistä, vaikka rahaa säästyisikin muutama hassu euro, Kun esimerkiksi korjauspalvelu täytyy hankkia talon ulkopuolelta, joudutaan odottamaan ehkä päiviä ammattilaista, joka osaa vaihtaa rikkoutuneen laitteen. Sillä aikaa kaikki muut työskentelevät aliteholla tai heidän työnsä jopa seisoo paikoillaan. Säästöjen piilokustannukset eivät ehkä näy teoreettisissa laskelmissa, mutta se tuntuu tuotannossa.
Useampien vastuualueiden jakaminen pienen porukan kesken lisää myös työtehtävästä toiseen siirtymistä - ja jokaisessa siirtymävaiheessa menee hukkaan jonkin verran aikaa, kun ajatukset täytyy koota uudelleen. Lisäksi puoliammattilaiselta kuluu aina enemmän aikaa kuin täysammattilaiselta - eikä alle sadan hengen yrityksissä voi löytyä kaikille osaamisen alueille täysammattilaista.
Erityisen hyvin voisin kuvitella ulkoistamisen sotkeneen juuri WSOY:n kaltaisten yritysten toimintakulttuuria. Jäljelle jääneiden työntelijöiden työrauha on tuon tuosta järkkynyt, kun he ovat omalla työajallaan joutuneet kilpailuttamaan freelancereita kansien tai käännösten saamiseksi. Säästöjä tavoiteltaessa ei laskelmissa ole osattu huomioda sitä, missä määrin aikaa kuluu hukkaan, kun kaikkiin tehtäviin ei automaattisesti löydy palkattua henkilöä. Melkein päivittäin täytyy olla neuvottelemassa palkkioista ja aikatauluista lyhyaikaisten ja vaihtuvat työntekijöiden kanssa, jotka usein tarvitsevat myös perehdyttämistä.
Suomalainen työkulttuuri on leimallisesti muuttunut siihen suuntaan, että työnteos sijaan kinastellaan siitä, kuka saa tänään tehdä mitäkin työtä ja millä palkalla. Määräaikaiset sopimukset aikaansaavat räjähdysmäistä kasvua vain erinäisten rekrytointitoimien ja palkkaneuvottelujen lukumäärässä. Niidenkö tuloksia me sitten myymme maailmanmarkkinoille?
Maailma on ehkä muuttunut jonkin verran, mutta ehkä Suomen ongelmana on olettaa, että kaikki olisi kääntynyt päälaelleen?
PS.
Suomessa ei jostain syystä osata lainkaan lisätä tehokkuutta siten, että palkattaisiin kahvihuoneeseen joku tyyppi notkumaan. Parasta olisi, jos hänellä ei olisi mitään alan erityistaitoja. Nykyiset hyvin palkatut työntekijät voisivat tehdä työtään tehokkaammin, kun joku toinen säästäisi heidän kallista aikaansa esimerkiksi juoksemalla kaupoissa. Nykytilanteessa jokainen firman työntekijä on alansa huippuosaaja, mikä tarkoittaa, että yhden huippuosaajan täytyy kipaista ostamassa tulostimeen mustetta ja suodatinpusseja. Senkin homman voisi ihan yhtä hyvin tehdä vaikka joku sivari tai harjoittelija. Suomessa ei tajuta palkata yrityksiin pienipalkkaisia apulaisia, vaan pidetään kunnia-asiana, että toimitusjohtaja itse kipaisee tarpeen tullen vastapäisessä Siwassa. Ei se ole mitään tehokkuutta.
Nyökyttelin lähes kaikelle, mitä Henkka Hyppönen sanoi. Olen varmaan 10 vuotta ajatellut, että hyödynnämme yhä liian heikosti teknologian mahdollisuuksia viestinnässä ja markkinoinnissa. Se on oman sukupolveni keskeisiä periaatteita: viestin täytyy kulkea. Pienikin yritys voi menestyä, jos se pystyy valtaamaan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Eikö niin?
Mutta mitä jos olemme väärässä? Mitä jos sosiaaliset mediat eivät sittenkään siirrä valtaa niille, jotka sitä tehokkaimmin osaavat hyödyntää? Joskus täytyy kuulla omat ajatuksensa radíosta, ennen kuin niitä voi kyseenalaistaa. Mitä jos valta on edelleen - tai jopa entistäkin selkeämmin - niillä, joilla on fyrkkaa? Rahalla saa näkyvyyttä ja kontakteja. Mitä pelkällä näkyvyydellä edes tekee, jos ei ole tuotantovälineitä ja jotain konkreettista kauppatavaraa?
Annan useampiakin konkreettisia esimerkkejä, koska sellaisia on niin naurettavan helppo esittää, kunhan ensin vain alkaa etsiä.
Mitkä ovat suomen seuratuimmat verkkosivut?
Top-5 kärjen muodostavat: Ilta-Sanomat, Ilta.Lehti, Helsingin Sanomat, MTV3 ja Yle - eivät välttämättä juuri tässä järjestyksessä, mutta jo pitkään ja vakaasti kärki on ollut suhteellisen sama.
Linkki dataan: http://tnsmetrix.tns-gallup.fi/public/
Ketkä siis ovat kaikkein parhaiten pärjänneet internetin valloittamisessa? Sellaiset tahot, joilla on kaikkein perinteisimmät toiminnan hierarkiat ja suurin toimitus, eli määrällisen eniten työntekijöitä - sekä paljon valmista lukijakuntaa.
Mediavalta perustuu yhä edelleen siihen, että palkataan paljon ihmisiä ja pomotetaan heitä tekemään kaksin käsin hommia. Yksittäinen bloggaaja tai pienempi verkkolehti voi hetkittäin yhdellä mojovalla uutisella nousta päivän tai parin ajaksi suureksi puheenaiheeksi, mutta asteittain sen huomioarvo taas laskee, koska tarvitaan suuri määrä postauksia ylläpitämään tasaisen kestävää hypeä.
Toimintayhmpäristö on kylläkin siirtynyt verkkoon, mutta silti kenttää hallitsevat samat vanhat suuret mediakorporaatiot.
Mitä me tästä voimme oppia? Emme oikeastaan mitään... tai ehkä sen, että jos haluamme saada paljon lukijoita, meidän kannattaa lainata kirjastosta jokin 1980-luvun oppikirja ja noudattaa sen neuvoja.
Kenties sosiaalinen media ei oman hajavaltaisuutensa takia kykene kokoamaan ja säilyttämään valtaa? Ainoa kestävä tapa haalia itselleen suurta mediavaltaa on keskittää pääomaa, luoda hirrarkioita ja palkata paljon alaisia.
Toinen yhtä hämmentävä esimerkki perinteisten keinojen toimivuudesta.
Kaksi suurta Suomalaista kustantamoa, WSOY ja Otava ovat tavoitelleet taloudellista voittoa varsin erilaisin toimin. WSOY on lopettanut heikosti tuottavia yksiköitä, ulkoistanut monia toimintoja ja ylipäänsä vähentänyt henkilöstöä.
Kaikki WSOY:n tehostamistoiminet ovat tuottaneet vain liikevaihdon heikentymistä ja pienentäneet myös tuottavuutta.
 |
| Yritystiedot: / x 1000 euroa. |
Parikymmentä henkilöä myös Otavalla on irtisanottu, mutta ehkä he ovat olleet enemmän luonnollista poistumaa.
Suuruutta yhä edelleenkin mitataan henkilötyövuosien mukaan. Puhutaan paljon siitä, että pieni on kaunista ja että yksittäinen henkilö tai muutaman hengen yritys voi skaalautua maailmanmarkkinoilla miljardien arvoiseksi tuotteeksi.
Ehkä silloin on kuitenkin kyse hyvästä tuurista. Joku on oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Silti edelleenkin varsinainen kestävä liikevaihto tehdään palkattuhen työntekijöiden uurastuksen lopputuloksena.
Annan vielä kolmannen ja neljännen esimerkin, joska molemmat nojaavat täysin huutavasti perinteisiin strategioihin näkyvyyden kasvattamiseksi.
Suomalaista SuperCell -pelifirmaa on kehuttu mullistavista rahankeruumenetelmistä, mutta kaikkein eniten yritys on markkinoinnissaan luottanut toimiviin old-school-taktiikoihin. Heidän ykköstuotettaan Clash of Clans esimerkiksi mainostettiin SuperBowlin finaalissa. Mainos maksoi varmaankin kymmeniä miljoonia dollareita, mutta se myös vastaavasti tuotti satojen miljoonien edestä myyntivoittoa.
Magneettimedia on kerännyt valtavasti huomiota täysin sairailla kirjoituksillaan, mutta näkyvyyttä ovat lisänneet muutkin kuin oikeusjutut. Magneettimedian koko valta perustuu rahaan. Lehdestä on otettu satojen tuhansien kappaleiden paperipainoksia, joita on jaettu ilmaiseksi kotitalouksiin.
http://yle.fi/uutiset/keskisuomalaisen_konsernijohtaja_magneettimedia_on_vain_painoasiakas/7944888
Vielä vuosienkin kuluttua kissanhiekkalaatikoiden ja kesämökkien takansytykkeiden joukosta jonkun käsiin osuu magneettimedian propagandauutisia, joissa kielletään holokausti tai opetetaan, että paras lääke päänsäärkyyn on hammastahnan syöminen.
Magneettimedia ei ole näkyvä ja vaikutusvaltainen siksi, että se onnistuisi tuottamaan niin paljon raivoa herättävää tuubaa, Sitä kyllä tuottavat monet muutkin tahot. Magneettimedian valta perustuu halukkuuteen käyttää huomattavia määriä rahaa omien päämäärien saavuttamiseksi.
Yhteenvetona. Miten saamme muuttuneessa toimintaympäristössä Suomen talouden kasvuun?
1. Sääntö: henkilöstön vähentämistä on vaikea toteuttaa siten, ettei samalla liikevaihto pienenisi. Päin vastoin voi käydä niin kuin WSOY:lle, että vähentämisestä seuraavaa liikevaihdon kasvua lääkitään uusillä vähennyksillä ja pian koko suuri yrityskonserni on mennyttä.
2. Sääntö: Jos haluat uudessa tai vanhassa toimintaympäristössä näkyvyyttä, sinun täytyy olla valmis maksamaan siitä. Työntekijöillä ja pääomalla saat luotua suuren yrityksen, jolla on laajalti vaikutusvaltaa - et mitenkään muuten,
3. Sääntö: Jos siirryt uuteen toimintaympäristöön, älä heti oleta, ettei mikään aiemmin oppimistasi säännöistä päde. Jos putoat tuntemattomaan mereen, jossa et ole aiemmin uinut, kannattaa silti ensin kokeilla esimerkiksi sammakkoa, koiraa, kroolia tai selkäuintia. Voi olla, että jokin uusi ja mullistava uimatyyli tehoaa täällä parhaiten, mutta ehdit oppia sen myöhemminkin.
On täysin mahdollista, että juuri tehostaminen tuottaa monilla tärkeillä aloilla vain katastrofaalista tietotaidon kapenemista, joka heikentää jäljelle jääneiden työntekijöiden tehokkuutta. Ainakin ulkoistaminen hyvin usein hidastaa töiden etenemistä, vaikka rahaa säästyisikin muutama hassu euro, Kun esimerkiksi korjauspalvelu täytyy hankkia talon ulkopuolelta, joudutaan odottamaan ehkä päiviä ammattilaista, joka osaa vaihtaa rikkoutuneen laitteen. Sillä aikaa kaikki muut työskentelevät aliteholla tai heidän työnsä jopa seisoo paikoillaan. Säästöjen piilokustannukset eivät ehkä näy teoreettisissa laskelmissa, mutta se tuntuu tuotannossa.
Useampien vastuualueiden jakaminen pienen porukan kesken lisää myös työtehtävästä toiseen siirtymistä - ja jokaisessa siirtymävaiheessa menee hukkaan jonkin verran aikaa, kun ajatukset täytyy koota uudelleen. Lisäksi puoliammattilaiselta kuluu aina enemmän aikaa kuin täysammattilaiselta - eikä alle sadan hengen yrityksissä voi löytyä kaikille osaamisen alueille täysammattilaista.
Erityisen hyvin voisin kuvitella ulkoistamisen sotkeneen juuri WSOY:n kaltaisten yritysten toimintakulttuuria. Jäljelle jääneiden työntelijöiden työrauha on tuon tuosta järkkynyt, kun he ovat omalla työajallaan joutuneet kilpailuttamaan freelancereita kansien tai käännösten saamiseksi. Säästöjä tavoiteltaessa ei laskelmissa ole osattu huomioda sitä, missä määrin aikaa kuluu hukkaan, kun kaikkiin tehtäviin ei automaattisesti löydy palkattua henkilöä. Melkein päivittäin täytyy olla neuvottelemassa palkkioista ja aikatauluista lyhyaikaisten ja vaihtuvat työntekijöiden kanssa, jotka usein tarvitsevat myös perehdyttämistä.
Suomalainen työkulttuuri on leimallisesti muuttunut siihen suuntaan, että työnteos sijaan kinastellaan siitä, kuka saa tänään tehdä mitäkin työtä ja millä palkalla. Määräaikaiset sopimukset aikaansaavat räjähdysmäistä kasvua vain erinäisten rekrytointitoimien ja palkkaneuvottelujen lukumäärässä. Niidenkö tuloksia me sitten myymme maailmanmarkkinoille?
Maailma on ehkä muuttunut jonkin verran, mutta ehkä Suomen ongelmana on olettaa, että kaikki olisi kääntynyt päälaelleen?
PS.
Suomessa ei jostain syystä osata lainkaan lisätä tehokkuutta siten, että palkattaisiin kahvihuoneeseen joku tyyppi notkumaan. Parasta olisi, jos hänellä ei olisi mitään alan erityistaitoja. Nykyiset hyvin palkatut työntekijät voisivat tehdä työtään tehokkaammin, kun joku toinen säästäisi heidän kallista aikaansa esimerkiksi juoksemalla kaupoissa. Nykytilanteessa jokainen firman työntekijä on alansa huippuosaaja, mikä tarkoittaa, että yhden huippuosaajan täytyy kipaista ostamassa tulostimeen mustetta ja suodatinpusseja. Senkin homman voisi ihan yhtä hyvin tehdä vaikka joku sivari tai harjoittelija. Suomessa ei tajuta palkata yrityksiin pienipalkkaisia apulaisia, vaan pidetään kunnia-asiana, että toimitusjohtaja itse kipaisee tarpeen tullen vastapäisessä Siwassa. Ei se ole mitään tehokkuutta.
perjantai 22. toukokuuta 2015
Lahjakkuuksien sivuuttaminen
Aina ei välttämättä ole parhaaksi, että parhaat palkitaan kilpailussa. Silloin sivuutetaan paljon potentiaalista lahjakkuutta ja itse asiassa palkitaan vain ne rakenteet, jotka tuottavat menestystä.
Ennen ajattelin asiaa enemmän vain itseni kannalta ja pidin vääränä sitä, että muissa maakunnissa järjestettiin omia kirjoituskilpailuja. Pirkanmaalla ja Turun seudulla niitä toteutettiin niin paljon ammattimaisemmin, säännöllisemmin ja näkyvämmin kuin Etelä-Karjalassa.
Nykyään pidän sitä suorastaan reiluna, jos vain tietyn maakunnan asukkaat saavat osallistua. Silloin nimittäin suljetaan pois Kriittisen korkeakoulun tai Oriveden opiston kirjoittajat, jotka muutoin olisivat etuoikeutetussa asemassa. Jo sillä on valtavan paljon merkitystä, että kokenut opettaja tai lukemista harrastava ryhmä auttaa valikoimaan mitä tekstejä kilpailuun kannattaisi lähettää, eikä ainoa palaute tule omalta äidiltä. Jokainen palaute- ja editointikierros vie tekstiä eteen päin, vaikka kukaan ei suoranaisesti sanoisi miten täytyy kirjoittaa, jos tahtoo menestyä.
Kirjoittajaryhmä tuottaa yksilöllisyyttä, sillä pitkään toistensa tekstejä kommentoivat ihmiset alkavat tiedostamattaankin panostaa omiin vahvuuksiinsa ja erottautua toisistaan (sen lisäksi että heille kehittyy tiettyjä perheyhtäläisyyksiä, joiden kautta tunnistetaan koulukunnat). Oikeastaan vain vuorovaikutuksen kautta on mahdollista kehittää yksilöllisyyttä, jota sitten paradoksaalisesti nimitetään omaksi ääneksi. Jos joku on luonut omaperäisen tyylin elämällä eristyksissä, hän yleensä on lainannut äänensä jostain toisesta kulttuurista tai kaukaa menneisyydestä. Eksoottisemmankin viiteryhmn ääni on monelta osin yhteinen ja jaettu. Monet suomessa omaperäiseksi kehutut taiteilijat ovat täysin suoraan kopioineet tyylinsä ulkomailta. Heidän tekniikkansa on ollut ainakaan uutta ja mullistavaa vain Suomessa.
Sekä oikeisto että vasemmisto väittävät olevansa lahjakkuuksien asialla. Oikeisto tähtää enemmän resurssien keskittämistä siihen lahjakkuuteen, joka on helposti tunnistettavaa: paljon laudatureja, vaikuttava CV, erinäistä kilpailumenetystä nuorella iällä. Oikeiston ongelma on aina ollut, että se luottaa liiaksi systeemiin. Se ei kyseenalaista sitä, että rahalla saa ostettua yksityisopetusta ja parempia harrastusvälineitä - tai että käytännössä täytyisi asua oikealla paikkakunnalla voidakseen edistää taitojaan haluamassaan lajissa.
Kilpailut määrittävät myös sitä, millaisissa taidoissa me voimme todistaa itsemme ja kuinka vakavasti meidät otetaan. Kilpailut ovat voimakas poikia ja tyttöjä erottava ja eriarvoistava rakenne, sillä tietyt kilpailut keräävät enemmän huomiota ja niissä myös liikkuu suurempia summia palkintorahaa - usein miehisten lajien tai miesten joukkueiden hyväksi.
Myös kirjoittamiskilpailuissa tietyt lajit ovat toisia suositumpia. Runokilpailuja varmaankin järjestetään määrällisesti eniten ja niihin myös toisinaan tulee aivan huikaiseva määrä osallistujia. Tämä oletettavasti johtuu siitä, että runojen ajatellaan nopeasti luettavia, lyhyitä ja myös nopeasti kirjoitettavia.
En yhtään ihmettelisi, jos kymmenet ihmiset lähettäisivät runokilpailuihin tekstejä, jotka he ovat raapustaneet puolessa tunnissa. Joskus ihmiset jopa ylpeilevät sillä, että osaavat tuosta vain kirjoittaa runoja aiheesta kuin aiheesta. He todennäköisesti vain tuhlaavat aikaansa.
Tuhansien osallistujien runokilpailussa pärjäävät 99% todennäköisyydellä paremmin ne, jotka lähestyvät runojen kirjoittamista ammattimaisesti. He kirjoittavat paljon, kehittävät tekniikkaansa, editoivat jokaista tekstiä tarkkaan ja valikoivat kilpailuun lähetettävät tekstit huolellisesti. He eivät lähetä maksimimäärää satunnaisia runoja, joista hyvällä tsäkällä yksi miellyttää tuomaristoa. Ei se riitä. Heillä on vastassaan tuhat kirjoittajaa, joista ainakin sata suhtautuu haasteeseen heitä ammattimaisemmin.
Runokilpailujen suuren suosion varjossa ei edes paljoakaan keskustella siitä, miten vähän maassamme järjestään kirjoituskilpailuja esseille. Varmaan kokonaisia romaanejakin kilpailutetaan useammin.
Kilpailut ohjaavat sitä, millaista kirjallisuutta julkaistaan - sekä kirjoittajakurssien tarjontaa. Kustantamoissa on lisäksi töissä tietty määrä kuhunkin lajiin erikoistuneita kustannustoimittajia, joten on vaikeampi kehittyä esseistinä ja löytää editointiapua, vaikka motivaatiota riittäisi. Tällaista itseään ylläpitävää rakennetta kutsutaan traditioksi.
Runoja ei markkinoina, koska se ei myy. Perinteisesti on toimittu näin, mikä myös ylläpitää heikkoja myyntilukuja. Esseitä ei osata vaatia, eikä niihin moni uskalla kajota omine korjausehdotuksineen. Esseessä meillä ei ole koulukuntia, koska ei ole riittävästi ihmisiä, jotka saavat kirjoittamiaan esseitä julkaistuksi.
Vasemmisto kannustaa meitä purkamaan ne rakenteet, jotka ylläpitävät tiettyä hegemonia ja varjostavat vaistoehtoisia lahjakkuuden ilmentymiä. Samaan aikaan vasemmistolta usein puuttuu se kärsivällisyys, jota lahjakkuuksien kehittämisessä tarvitaan. Onhan se helppo osoittaa ongelmia rakenteissa, mutta kuka tekee sen konkreettisen työn potentiaalisen taituruuden seulomiseksi ja kehittämiseksi.
Jos haluan, että maassamme kirjoitetaan enemmän esseitä ja ammattimaisemmin, minun pitäisi järjestää itse kirjoituskilpailu tai perustaa esseitä julkaiseva kustantamo. Jos haluan, että Itä-Suomessa olisi mahdollisuus lähettää vuosittain tekstejään alueelliseen runokilpailuun, minun täytyy varmaan sitten itse järjestää sellainen kilpailu. Helppohan sitä on oppositiosta huudella, kun ei olla valmiita työntekoon.
Tahtoa on. Katsotaan mihin aika riittää. En lupaa vielä mitään, mutta hauduttelen ideaa. Neljä kirjaa vuoden sisällä sekä runojen kuvituskilpailu ovat vienyt ihan kiitettävästi voimia.
http://monrepoo.blogspot.fi/
Kuvituskilpailun toteuttamiseksi uudestaan hain apurahaa kolmesta paikkaa, mutta ei tärpännyt. Ennen pitkää se ihan varmasti saa jatkoa, teimmehän sen jo kerran nollabudjetilla.
http://hkipoetryconnection.blogspot.fi/2014/03/kuvituskilpailun-voittaja-on-valittu.html
Osallistuin myös Filosofian Akatemian Elämän tarkoitus kilpailuun ja pääsin mukaan kilpailun antologiaan, eli onhan tässä kaikenlaista mukavaa tapahtunut reilun vuoden sisällä.
Se vähän näissä pioneerihommissa harmittaa, että monetkaan tahot eivät osaa nähdä arvoa ideoissa. Olemassaolevilta rakenteilta on ehkä vaikea nipistää rahaa, jotta sitä riittäisi uusille projekteille - tai sitten mielikuvitus ei riitä lopputuloksen visioimiseen, ennen kuin on todistettu, että homma toimii.
Vaikea edes sanoa, onko kyse enemmän rahasta vai ennakkoluuloista, koska innovaatioiden rakenteellisista esteistä ei keskustella, eikä päättäjien asenteita juurikaan tutkita. Innovaatiopuhe on aivan liian usein vain aivotonta hypetystä, joka on kaukana realiteeteistä. Keksinnöt eivät muutu tuotteiksi vain siksi, että ne ovat hyödyllisiä. Tarvitaan myös resursseja ja määrätietoisuutta. Pelkkä olalle taputus ei riitä.
Ehkä kyse todella myös on siitä, että monet eivät usko ihmisten (tai etenkään syrjäseutujen köyhien ihmisten) potentiaalisiin kykyihin. Idols-kilpailukin täytyi tuoda ulkomailta. Kaikille oli suunnaton yllätys, miten taitavia laulajia maastamme löytyy. Jokaisessa maassa varmaan on koettu sama ällistys ja huuma. Jokaisesta maasta kilpailun järjestäjät ovat rahastaneet ihmisten mielikuvituksettomuudella ja pessimillä. Muutoinhan kaikki olisi toteutettu jo aikaa sitten.
Jos systeemi toimisi, meidän ei tarvitsisi millään tavoin yllättyä siitä, että kilpailun kautta löydetään tuntematon lahjakkuus Lappeenrannasta, trukkikuski joka osaa laulaa.
Miksi koulujärjestelmämme ei löytänyt Hanna Pakarista tai Antti Tuiskua? Miksi kukaan ei edes esitä näin ilmiselvää kysymystä?
Ennen ajattelin asiaa enemmän vain itseni kannalta ja pidin vääränä sitä, että muissa maakunnissa järjestettiin omia kirjoituskilpailuja. Pirkanmaalla ja Turun seudulla niitä toteutettiin niin paljon ammattimaisemmin, säännöllisemmin ja näkyvämmin kuin Etelä-Karjalassa.
Nykyään pidän sitä suorastaan reiluna, jos vain tietyn maakunnan asukkaat saavat osallistua. Silloin nimittäin suljetaan pois Kriittisen korkeakoulun tai Oriveden opiston kirjoittajat, jotka muutoin olisivat etuoikeutetussa asemassa. Jo sillä on valtavan paljon merkitystä, että kokenut opettaja tai lukemista harrastava ryhmä auttaa valikoimaan mitä tekstejä kilpailuun kannattaisi lähettää, eikä ainoa palaute tule omalta äidiltä. Jokainen palaute- ja editointikierros vie tekstiä eteen päin, vaikka kukaan ei suoranaisesti sanoisi miten täytyy kirjoittaa, jos tahtoo menestyä.
Kirjoittajaryhmä tuottaa yksilöllisyyttä, sillä pitkään toistensa tekstejä kommentoivat ihmiset alkavat tiedostamattaankin panostaa omiin vahvuuksiinsa ja erottautua toisistaan (sen lisäksi että heille kehittyy tiettyjä perheyhtäläisyyksiä, joiden kautta tunnistetaan koulukunnat). Oikeastaan vain vuorovaikutuksen kautta on mahdollista kehittää yksilöllisyyttä, jota sitten paradoksaalisesti nimitetään omaksi ääneksi. Jos joku on luonut omaperäisen tyylin elämällä eristyksissä, hän yleensä on lainannut äänensä jostain toisesta kulttuurista tai kaukaa menneisyydestä. Eksoottisemmankin viiteryhmn ääni on monelta osin yhteinen ja jaettu. Monet suomessa omaperäiseksi kehutut taiteilijat ovat täysin suoraan kopioineet tyylinsä ulkomailta. Heidän tekniikkansa on ollut ainakaan uutta ja mullistavaa vain Suomessa.
Sekä oikeisto että vasemmisto väittävät olevansa lahjakkuuksien asialla. Oikeisto tähtää enemmän resurssien keskittämistä siihen lahjakkuuteen, joka on helposti tunnistettavaa: paljon laudatureja, vaikuttava CV, erinäistä kilpailumenetystä nuorella iällä. Oikeiston ongelma on aina ollut, että se luottaa liiaksi systeemiin. Se ei kyseenalaista sitä, että rahalla saa ostettua yksityisopetusta ja parempia harrastusvälineitä - tai että käytännössä täytyisi asua oikealla paikkakunnalla voidakseen edistää taitojaan haluamassaan lajissa.
Kilpailut määrittävät myös sitä, millaisissa taidoissa me voimme todistaa itsemme ja kuinka vakavasti meidät otetaan. Kilpailut ovat voimakas poikia ja tyttöjä erottava ja eriarvoistava rakenne, sillä tietyt kilpailut keräävät enemmän huomiota ja niissä myös liikkuu suurempia summia palkintorahaa - usein miehisten lajien tai miesten joukkueiden hyväksi.
Myös kirjoittamiskilpailuissa tietyt lajit ovat toisia suositumpia. Runokilpailuja varmaankin järjestetään määrällisesti eniten ja niihin myös toisinaan tulee aivan huikaiseva määrä osallistujia. Tämä oletettavasti johtuu siitä, että runojen ajatellaan nopeasti luettavia, lyhyitä ja myös nopeasti kirjoitettavia.
En yhtään ihmettelisi, jos kymmenet ihmiset lähettäisivät runokilpailuihin tekstejä, jotka he ovat raapustaneet puolessa tunnissa. Joskus ihmiset jopa ylpeilevät sillä, että osaavat tuosta vain kirjoittaa runoja aiheesta kuin aiheesta. He todennäköisesti vain tuhlaavat aikaansa.
Tuhansien osallistujien runokilpailussa pärjäävät 99% todennäköisyydellä paremmin ne, jotka lähestyvät runojen kirjoittamista ammattimaisesti. He kirjoittavat paljon, kehittävät tekniikkaansa, editoivat jokaista tekstiä tarkkaan ja valikoivat kilpailuun lähetettävät tekstit huolellisesti. He eivät lähetä maksimimäärää satunnaisia runoja, joista hyvällä tsäkällä yksi miellyttää tuomaristoa. Ei se riitä. Heillä on vastassaan tuhat kirjoittajaa, joista ainakin sata suhtautuu haasteeseen heitä ammattimaisemmin.
Runokilpailujen suuren suosion varjossa ei edes paljoakaan keskustella siitä, miten vähän maassamme järjestään kirjoituskilpailuja esseille. Varmaan kokonaisia romaanejakin kilpailutetaan useammin.
Kilpailut ohjaavat sitä, millaista kirjallisuutta julkaistaan - sekä kirjoittajakurssien tarjontaa. Kustantamoissa on lisäksi töissä tietty määrä kuhunkin lajiin erikoistuneita kustannustoimittajia, joten on vaikeampi kehittyä esseistinä ja löytää editointiapua, vaikka motivaatiota riittäisi. Tällaista itseään ylläpitävää rakennetta kutsutaan traditioksi.
Runoja ei markkinoina, koska se ei myy. Perinteisesti on toimittu näin, mikä myös ylläpitää heikkoja myyntilukuja. Esseitä ei osata vaatia, eikä niihin moni uskalla kajota omine korjausehdotuksineen. Esseessä meillä ei ole koulukuntia, koska ei ole riittävästi ihmisiä, jotka saavat kirjoittamiaan esseitä julkaistuksi.
Vasemmisto kannustaa meitä purkamaan ne rakenteet, jotka ylläpitävät tiettyä hegemonia ja varjostavat vaistoehtoisia lahjakkuuden ilmentymiä. Samaan aikaan vasemmistolta usein puuttuu se kärsivällisyys, jota lahjakkuuksien kehittämisessä tarvitaan. Onhan se helppo osoittaa ongelmia rakenteissa, mutta kuka tekee sen konkreettisen työn potentiaalisen taituruuden seulomiseksi ja kehittämiseksi.
Jos haluan, että maassamme kirjoitetaan enemmän esseitä ja ammattimaisemmin, minun pitäisi järjestää itse kirjoituskilpailu tai perustaa esseitä julkaiseva kustantamo. Jos haluan, että Itä-Suomessa olisi mahdollisuus lähettää vuosittain tekstejään alueelliseen runokilpailuun, minun täytyy varmaan sitten itse järjestää sellainen kilpailu. Helppohan sitä on oppositiosta huudella, kun ei olla valmiita työntekoon.
Tahtoa on. Katsotaan mihin aika riittää. En lupaa vielä mitään, mutta hauduttelen ideaa. Neljä kirjaa vuoden sisällä sekä runojen kuvituskilpailu ovat vienyt ihan kiitettävästi voimia.
http://monrepoo.blogspot.fi/
Kuvituskilpailun toteuttamiseksi uudestaan hain apurahaa kolmesta paikkaa, mutta ei tärpännyt. Ennen pitkää se ihan varmasti saa jatkoa, teimmehän sen jo kerran nollabudjetilla.
http://hkipoetryconnection.blogspot.fi/2014/03/kuvituskilpailun-voittaja-on-valittu.html
Osallistuin myös Filosofian Akatemian Elämän tarkoitus kilpailuun ja pääsin mukaan kilpailun antologiaan, eli onhan tässä kaikenlaista mukavaa tapahtunut reilun vuoden sisällä.
Se vähän näissä pioneerihommissa harmittaa, että monetkaan tahot eivät osaa nähdä arvoa ideoissa. Olemassaolevilta rakenteilta on ehkä vaikea nipistää rahaa, jotta sitä riittäisi uusille projekteille - tai sitten mielikuvitus ei riitä lopputuloksen visioimiseen, ennen kuin on todistettu, että homma toimii.
Vaikea edes sanoa, onko kyse enemmän rahasta vai ennakkoluuloista, koska innovaatioiden rakenteellisista esteistä ei keskustella, eikä päättäjien asenteita juurikaan tutkita. Innovaatiopuhe on aivan liian usein vain aivotonta hypetystä, joka on kaukana realiteeteistä. Keksinnöt eivät muutu tuotteiksi vain siksi, että ne ovat hyödyllisiä. Tarvitaan myös resursseja ja määrätietoisuutta. Pelkkä olalle taputus ei riitä.
Ehkä kyse todella myös on siitä, että monet eivät usko ihmisten (tai etenkään syrjäseutujen köyhien ihmisten) potentiaalisiin kykyihin. Idols-kilpailukin täytyi tuoda ulkomailta. Kaikille oli suunnaton yllätys, miten taitavia laulajia maastamme löytyy. Jokaisessa maassa varmaan on koettu sama ällistys ja huuma. Jokaisesta maasta kilpailun järjestäjät ovat rahastaneet ihmisten mielikuvituksettomuudella ja pessimillä. Muutoinhan kaikki olisi toteutettu jo aikaa sitten.
Jos systeemi toimisi, meidän ei tarvitsisi millään tavoin yllättyä siitä, että kilpailun kautta löydetään tuntematon lahjakkuus Lappeenrannasta, trukkikuski joka osaa laulaa.
Miksi koulujärjestelmämme ei löytänyt Hanna Pakarista tai Antti Tuiskua? Miksi kukaan ei edes esitä näin ilmiselvää kysymystä?
lauantai 16. toukokuuta 2015
Merkittävin teknologinen läpimurto ihmistieteiden tutkimuksessa
Kyllä vain. Se on vihdoin todellisuutta. Voimme nyt suorittaa Google-hakuja myös kauas menneisyyteen. Tällaisesta tekniikasta monet historioitsijat, kielitieteilijät ja kulttuuritutkijat eivät ole osanneet edes kuvitella.
Myönnän, että itsekin hieman yllätyin kuinka harvinaisia sanoja ohjelmalla voi hakea. Myönnän että leukaperäni loksahtivat auki ja putosin tuolilta.
Otetaan esimerkiksi atomivoima, koska mehän riedämme kuinka 1950-luvulla kaikki pelkäsivät ydinsodan syttymistä.
Sana "nuclear" antaa kuitenkin paljon enemmän tuloksia 1980-luvulta.
Se johtuu tietenkin siitä, että vielä 1950-luvulla käytettiin etupäässä ilmaista "atomic". Suomessakin puhuttiin pitkään atomienergiasta, ja vasta myöhemmin sen tilalle vakiintui sana ydinvoima.
Kaikki näkyy tässä oikein kauniisti. Enää ei tarvitse spekuloida.
Erityisen paljon tällainen tutkimusväline auttaa kirjallisuuden ja elokuvien teemojen tutkimusta, kuten kaikkea taidetta ja kulttuuria, jonka esiintymiä voidaan verrata eri aikakausien kielellisessä vuorovaikutuksessa.
Tällaisen sovelluksen kaikkia mahdollisuuksia on tässä vaiheessa vaikea edes hahmottaa. Jos syntyy kiistaa esimerkiksi jonkin ilmiön huippuhetkestä tai kaukaisista alkuvaiheista, me voimme tarkistaa asian. Vastaavaa mahdollisuutta ei historiantutkimuksella ole koskaan ollut. Kone kirjaimellisesti tarjoaa meille muutamassa sekunnissa relevantteja havaintoja suuresta korpuksesta, jonka manuaaliseen tutkimiseen olisi kirjastossa aiemmin kulunut kuukausia tai vuosia - jos se edes olisi ollut millään tavoin mahdollista.
Tämä voi oikeasti muuttaa aivan kaiken. Humanistinen tutkimus on tuskin koskaan kohdannut näin järisyttäviä uusia mahdollisuuksia - empiirisen uskottavuutensa lisäämiseksi.
Aineistoissa voidaan piakkoin törmätä joihinkin niin yllättäviin havaintoihin, että ne pakottavat meidät arvioimaan uudestaan koko historiakäsityksemme.
Mitä jos esimerkiksi 1700-luvun tai 1800-luvun aatehistoria on todellisen keskustelun valossa ollut aivan toisenlaista kuin mitä virallinen tarina kertoo? Kirjat ja sanomalehdet eivät valehtele - sanojen merkitys voi tietenkin muuttua tai tiettyä ilmiötä kuvaava sanasto vaihtua toiseksi, mutta sellaiset asiat voi selvittää perehtymällä taustoihin.
Miksi esimerkiksi sana ateismi sai 1900-luvulla kaksi kertaa suurta mielenkiintoa, mutta nykyään se esiintyy kirjallisuudessa jopa harvemmin kuin 1890-luvulla?
Tällainen teknologia avaa pelottavan suuria mahdollisuuksia aivan uusille kysymyksenasetteluille.
Miksi "climate change" on ollut puheenaina vuosien 1900 ja 1910 välillä? Minkälaisesta ilmaston muuttumisesta on silloin keskusteltu?
Miksi Darwin on ollut paljon tunnetumpi nimi 1800-luvun lopulla kuin nykyään - vai onko kyseessä joku toinen Darwin?
Ja lopuksi tieto jota kaikki suomalaiset ovat toivoneet ja pelänneet.
Kyllä se niin vain menee. Nyt se tiedetään varmuudella. Suomesta puhuttiin maailmalla kaikkein eniten II Maailmansodan aikoihin. Sittemmin sanan Finland mielenkiinto on tasaisesti vain laskenut.
Ensimmäiseksi sinulle tämän tiedon tarjosi Kaikkien Asioiden Pikkujätiläinen, lauantaina 16.5. kello 17.20 suomen aikaa, Herran vuonna 2015.
Käsillä on täysin kiistatta oman tiedeurani suurin hetki. Kuinka usein sana "finland" vierailee englannin kielisen maailman ajatuksissa?
Tämä on se päivä, jolloin loppui kaikki spekulaatio. Vihdoinkin Suomi tiesi paikkansa. Talvisota ja Paavo Nurmi tulivat ja menivät. Siinä olivat ne Suomen kansakunnan tähtihetket.
Myönnän, että itsekin hieman yllätyin kuinka harvinaisia sanoja ohjelmalla voi hakea. Myönnän että leukaperäni loksahtivat auki ja putosin tuolilta.
Otetaan esimerkiksi atomivoima, koska mehän riedämme kuinka 1950-luvulla kaikki pelkäsivät ydinsodan syttymistä.
Se johtuu tietenkin siitä, että vielä 1950-luvulla käytettiin etupäässä ilmaista "atomic". Suomessakin puhuttiin pitkään atomienergiasta, ja vasta myöhemmin sen tilalle vakiintui sana ydinvoima.
Kaikki näkyy tässä oikein kauniisti. Enää ei tarvitse spekuloida.
Erityisen paljon tällainen tutkimusväline auttaa kirjallisuuden ja elokuvien teemojen tutkimusta, kuten kaikkea taidetta ja kulttuuria, jonka esiintymiä voidaan verrata eri aikakausien kielellisessä vuorovaikutuksessa.
Tällaisen sovelluksen kaikkia mahdollisuuksia on tässä vaiheessa vaikea edes hahmottaa. Jos syntyy kiistaa esimerkiksi jonkin ilmiön huippuhetkestä tai kaukaisista alkuvaiheista, me voimme tarkistaa asian. Vastaavaa mahdollisuutta ei historiantutkimuksella ole koskaan ollut. Kone kirjaimellisesti tarjoaa meille muutamassa sekunnissa relevantteja havaintoja suuresta korpuksesta, jonka manuaaliseen tutkimiseen olisi kirjastossa aiemmin kulunut kuukausia tai vuosia - jos se edes olisi ollut millään tavoin mahdollista.
Tämä voi oikeasti muuttaa aivan kaiken. Humanistinen tutkimus on tuskin koskaan kohdannut näin järisyttäviä uusia mahdollisuuksia - empiirisen uskottavuutensa lisäämiseksi.
Aineistoissa voidaan piakkoin törmätä joihinkin niin yllättäviin havaintoihin, että ne pakottavat meidät arvioimaan uudestaan koko historiakäsityksemme.
Mitä jos esimerkiksi 1700-luvun tai 1800-luvun aatehistoria on todellisen keskustelun valossa ollut aivan toisenlaista kuin mitä virallinen tarina kertoo? Kirjat ja sanomalehdet eivät valehtele - sanojen merkitys voi tietenkin muuttua tai tiettyä ilmiötä kuvaava sanasto vaihtua toiseksi, mutta sellaiset asiat voi selvittää perehtymällä taustoihin.
Miksi esimerkiksi sana ateismi sai 1900-luvulla kaksi kertaa suurta mielenkiintoa, mutta nykyään se esiintyy kirjallisuudessa jopa harvemmin kuin 1890-luvulla?
Tällainen teknologia avaa pelottavan suuria mahdollisuuksia aivan uusille kysymyksenasetteluille.
Miksi "climate change" on ollut puheenaina vuosien 1900 ja 1910 välillä? Minkälaisesta ilmaston muuttumisesta on silloin keskusteltu?
Miksi Darwin on ollut paljon tunnetumpi nimi 1800-luvun lopulla kuin nykyään - vai onko kyseessä joku toinen Darwin?
Ja lopuksi tieto jota kaikki suomalaiset ovat toivoneet ja pelänneet.
Kyllä se niin vain menee. Nyt se tiedetään varmuudella. Suomesta puhuttiin maailmalla kaikkein eniten II Maailmansodan aikoihin. Sittemmin sanan Finland mielenkiinto on tasaisesti vain laskenut.
Ensimmäiseksi sinulle tämän tiedon tarjosi Kaikkien Asioiden Pikkujätiläinen, lauantaina 16.5. kello 17.20 suomen aikaa, Herran vuonna 2015.
Käsillä on täysin kiistatta oman tiedeurani suurin hetki. Kuinka usein sana "finland" vierailee englannin kielisen maailman ajatuksissa?
Tämä on se päivä, jolloin loppui kaikki spekulaatio. Vihdoinkin Suomi tiesi paikkansa. Talvisota ja Paavo Nurmi tulivat ja menivät. Siinä olivat ne Suomen kansakunnan tähtihetket.
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Geenimuuntelun suurin uhkakuva on, ettei se ole vaaraksi ihmiselle
Helsingin Sanomat on taas onnistunut julkaisemaan puolueettoman pikatutkimuksen, jossa tarkkaan valikoidut sitoutumattomat asiantuntijat puolustavat juuri niitä näkökulmia, joille jutun kirjoittaja on etsinyt tukea:
Onko muuntogeenisiä ruokia turvallista syödä? HS selvitti, mitä riippumattomat tutkijat sanovat
Huomattakoon tässä kohtaa, että uskon itse vahvasti GMO-ruoan turvallisuuteen, mutta haluaisin keskustella tyystin muunlaisista uhkakuvista. Kuluttajilla tuskin on suurtakaan huolta siitä muuntogeeninen soija muuttaisi hänet mutanttikilpikonnaksi, mutta tämä fakta ei mitenkään lievennä geenimuunteluun liittyviä vaaroja toisilla elämänalueilla.
Tarkastellaan aluksi Helsingin sanomien jutun pääotsikkoja, jotka kaikki on muotoiltu geenimuuntelun saavutuksia kyseenalaistavasta näkövinkkelistä:
1. Gm-tuotteiden turvallisuudesta ei ole riippumattomia tutkimuksia.
2. Gm-ruoka sisältää arvaamattomia terveysriskejä.
3. Gm-kasveihin on siirretty luonnottomuuksia, kuten kalan geenejä.
(Jo tässä kohtaa on syytä huomata, että kun alustetaan aihetta kriittisillä otsikoilla ja sitten pyydetään asiantuntijoita vastaamaan kysymyksenasettelun kritiikkiin, ratkaisu jo itsessään synnyttää hyvin yksipuolisen tulokulman, jolla ei ole paljoakaan tekemistä puolueettomuuden kanssa. Argumentit esitetään toimittajan valikoimia ontuva väittämiä vastaan, jolloin ne tarkoituksellisesti tarjoavat etupäässä todisteita geenimuuntelun hyötynäkulmien tueksi - tai korostavat vastapuolen tietämättömyyttä, kun se ei ole osannut keksiä tämän parempia kritiikin aiheita... jotka toimittaja itse on suuressa laupeudessaan muotoillut heidän sijassaan.)
Kolme ensimmäistä kysymystä mielummin sivuuttaisin kokonaan, koska ne ovat melko epäoleellisia, eivätkä geenimuuntelua vastustavat poliittiset aktivistit tai tutkijat yleensä edes esitä tällaista kritiikkiä. Nykyään ne nousevat esille mediassa lähinnä vain siitä syystä, että saataisin aikaan huolestunutta hysteriaa... mutta onko se todellisuudessa kenenkään etujen mukaista, vai pikemminkin nykyteknologian mahdollistaman rajattoman kommunikaation tahatonta seurausta? Uhkakuvia kenties luovat aktivistiryhmien sijaan foorumien ja blogi-klikkien persoonattomat puppugeneraattorit, jolla on oma tahdo luoda kaaosta, hieman kuin näkymättömällä kädellä on tapana juosta kuin päätön kana.
Hyvin yleisesti väitetään - esimerkiksi Skepsiksen Huuhaa-palkintoperusteissa, että hysteriaa tahtovat lietsoa etenkin geenimuuntelun vastustajat. Pitääkö tämä sitten paikkansa? Tutkitaan väitettä. Miten geenimuuntelua kommentoivat A) puolueeton media, B) geenimuuntelun puolustajat sekä C) geenimuuntelun kriitikot?
Helsingin Sanomien aiemmat geenimuuntelu-otsikot ovat keränneet yleisökommentteja seuraavalla tavoin:
Kaikki eivät kannata geenimuuntelua (28.7.2013)
(3) kommenttia - http://www.hs.fi/talous/a1374895230056
Geenimuuntelu ei tepsinytkään tuholaistorjuntaan (19.3.2014)
(0) kommenttia - http://www.hs.fi/ulkomaat/a1395122577987
Geenimuuntelu ei tepsinytkään maissin tuholaistorjuntaan
(3) kommenttia - http://www.hs.fi/tiede/a1395114208999
Onko muuntogeenisiä ruokia turvallista syödä?
(72+ kommenttia)
Ainakin Hesarissa yleisö innostuu kunnolla keskustelemaan vasta, kun puhe on ruoan turvallisuudesta. Miten on laita muissa suurissa lehdissä? Ilta-lehden sivuilta GMO ja geenimuuntelu tuottavat seuraavanlaisia otsikkoja.
EU:ssa voidaan tulevaisuudessakin rajoittaa GMO-viljelyä 12.6.2014
13 henkilöä suorittelee, ei keskustelua.
Yle: Turussa käytetään nyt geenimuunneltua soijaa 15.7.2013
871 jakoa. Selvästi asia puhuttaa enemmän kun se tulee lähemmäs.
Geenimuunneltu vehnä levisi luvatta peltoon Yhdysvalloissa 1.6.2013121 jakoa. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013060117097978_ul.shtml
Voisi kuvitella, että vastustajat olisivat riemuiten jakaneet jälkimmäistä uutista, mutta ilmeisesti kiinnostavampia ovat tapahtumat Suomessa kuin Yhdysvalloissa tai EU-päätökset?
Voisin kerätä enemmänkin otsikoita suomalaisesta mediasta, mutta tässäkin otoksessa oikeastaan jo saa vahvistusta se epätieteellinen mututuntuma, että keskustelua syntyy kiihkeimmin, jos kyse on sellaisen ruoan turvallisuudesta, jota itse pistämme suuhumme.
Jostain syystä syytökset ruoan turvallisuuden nostamisesta pääosaan GMO-keskustelussa kohdistuvat geenimuuntelun vastustajiin, vaikka juuri riippumattomat mediat toimivat sillä logiikalla, että ne keskittyvät teemoihin, jotka keräävät lukijoita ja nostavat esiin näkökulmia, jotka herättävät keskustelua.
Vaikka media ei toimisi tällaisen logiikan mukaan niin lukijat itse jakavat somessa sellaisia uutisotsikoita kuin haluavat. Voiko kukaan edes kontrolloida keskustelun näkökulmia - miksi sitten syytös kohdistuu vain geenimuuntelun kriitikoihin? Otsikoista me näemme, että ennemmin tulisi puhua vaikka siitä, onko GMO edes mikään lupaustensa mukainen ratkaisu ruoan tehotuotantoon, jos se someyleisön sivuuttamien otsikoiden mukaan ei edes toimi kuten on suunniteltu?
Ylipäänsä geenimuuntelua näytettäisiin vastustettavan voimakkaimmin varovaisten byrokraattien toimesta, jotka vaativat näyttöä sen vaarattomuudesta. Silti Hesarin lukijat ovat arvioineet hyväksi argumentaatioksi kommentin, jossa esiintyvät seuraavassa järjestyksessä seuraavat termit:
Ja minähän en siis edes usko, että geenimuunneltu ruoka olisi vaarallista terveydelle - haluaisin että asiasta keskustellaan muiden perusteiden pohjalta kuin nykyään. Olen nähnyt kuinka suomalainen porvaristo ensin rakentaa ydinvoiman vastustajista sellaisen olkinuken, joka perustuu oletukseen, että ydinvoimaa vastustetaan pelkojen takia - vaikka jo parin vuosikymmenen ajan ydinvoimaa on vastustettu lähinnä siksi että se on liian kallis investointi joka ei maksa itseään edes takaisin sen jälkeen, kun sähköntuotannon keinot monimuotoistuvat: akkutekniikka kehittyy, sähkölaitteet tarvitsevat yhä vähemmän energiaa, talojen lämpöeristysmateriaalit kehittyvät ja aurinkokennot tulevat kyllin edullisiksi laajaan käyttöön.
Suomessa ydinvoiman tukijat elävät yhä siinä uskossa, että kaikki syyt vastustaa ydinvoimaa perustuvat ekohippien irrationaalisiin tunteisiin. Ydinvoiman vastustajien kanssa ei ole edes keskusteltu, jolloin olisi huomattu että he vastustavat sitä taloudellisista syistä. Siksihän ydinvoimaa ei muualla päin maailmaa rakenneta ede niissä maissa, joissa viranomaiset vähät välittävät turvallisuudesta.
Nyt on samalla tavoin käymässä geenimuuntelun kanssa. Sitä puolustetaan etupäässä siksi, että halutaan olla eri mieltä kuviteltujen ekohörhöjen kanssa. Siksi ei geenimuuntelun todellisista hyödyistä tai haitoista oikeastaan edes järjellisesti keskustella julkisuudessa.
Jos joku kirjoittaa osaamattoman ja populistisen kauhuskenaarion geenimuuntelun vaaroista, on hyvin todennäköistä, että se leviää sosisaalisessa mediassa paljon tehokkaammin kuin tällainen joku tällainen mediakriittinen meta-analyysi.
Mistä sitten GMO:n puolustajat ja vastustajat kirjoittavat. Haen seuraavaksi googlesta satunnaisia blogeja.
Vapaasana.net - Geenimuuntelu on turvallista ja pelastaa ihmiset ja ympäristön - tiede on yksiselitteinen
Heti otsikossa esitetään neljä väitettä:
1.) GM on turvallista.
2.) GM pelastaa ihmiset.
3.) GM pelastaa ympäristön.
4.) Tiede on yksiselitteinen.
Vapaasana on ääriliberaalien verkkolehti, jota tuskin voi nimittää tieteen puolueettomaksi edustajaksi. Katsotaan silti mitä artikkelissa väitetään.
Vapaasana väittää seuraavaksi myös näin:
Helsingin Yliopiston sivuilta löytyy uutinen, jossa selviää, että tieteentekijät eivät ole allekirjoittaneet kieltoja vastustavaa adressia, vaan vaatineet keskusteluun ja päätöksentekoon tieteellisyyttä. Itse asiassa uutisessa selkeästi todetaan, että tutkijat eivät ota kantaa puolesta tai vastaan:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2014/07/geenimuuntelu-skepsis-raha-ja.html
Vaikka tiedeväki vaatii tutkimuksia päätösten pohjaksi, ovat muutkin kuin uusliberalistit ja skeptikot sitä mieltä, että geenimuuntelu tulisi mitä pikimmin sallia.
Osuvasti seuraava löytämäni "Geenimuuntelun puolustuspuhe" on julkaistu blogissa nimeltään "järki".
http://jarkilehti.fi/2013/09/geenimuuntelun-puolustuspuhe/
Heti alussa tehdään selväksi, että nyt on äänessä puhtain tieteellinen asenne:
Seuraavassa kirjoituksessa GMO-vapaa Suomi kampanjan aktivisti ja solubiologi käyvät keskustelua, mutta asetelma kääntyykin niin päin, että biologi Liisa Kuusipalo vaatii paljon kiihkeämmin geenitekniikan lisätutkimuksia ennen kuin sitä voidaan hyväksyä:
Maailma.net/artikkelit - Ihana kamala geenimuuntelu
Vapaasana.net tuottaa niin surkuhupaisia kirjoituksia tieteellisyyden nimissä, että minun on aivan pakko siteerata heitä vielä uudestaan:
Lopussa on aivan mahtava "kai" sana, joka kertoo sivuston koko asenteesta tieteellisyyteen. Jää epäselväksi kenen mukaan aktivisti ei ollut kai lukenut yhtäkään tieteellistä artikkelia, ennen kuin äkisti kääntyi tiedeuskoon. Kaiketi aktivistin uskoontuleminen sitten oli sen hänen elämänsä ensimmäisen tieteellisen artikkelin aikaansaannosta, ikään kuin tieteellisen ajattelun perustan voisi omaksua noin vain yhden hengellisen kokemuksen kautta, lukemalla yhden tekstin, jossa kerrotaan siitä, kuinka tiede on tie, totuus ja elämä.
Suuryhtiöiden vallan kasvu kieltämättä kuulostaa salaliittoteorialta, mutta ovatko yritysetiikka ja maanviljelijöiden oikeudet ekohörjöjen mielipiteiden tuotosta? Näistä ongelmista ovat puhuneet aivan muut tahot, kuten yhteiskuntatieteilijät, ihmisoikeusjärjestöt ja oikeusoppineet.
Luonnon monimuotoisuus nousee esiin myös Safkatutka-blogissa, jossa geenimuuntelun ennakoidaan muuttavan ekosysteemiä arvaamattomaan suuntaan:
Usein vastapuolen edustajien argumentit valikoidaan kaikkein typerimmästä päästä, jolloin ei tarvitse edes kohdata niitä vasta-argumentteja, joilla oikeasti olisi merkitystä. Joka puolella näkee kiihkeitä ryhmittymiä, jotka ylläpitävät näennäistä keskustelua rakentamiensa olkinukkien kanssa.
Todellisten ihmisten sijaan meidän vuorovaikutuksemme perustuu nykyään liian usein siihen, että vahvistamme ennakkoluuloisia mielikuviamme juttelemalla valikoitujen hölmöjen kanssa, jotta voimme itse kuvitella olevamme huomattavan viisaita.
Kommentoin vielä lyhyesti Hesarin kirjoituksen muita pääkohtia.
Tässä ovat seuraavat Hesarin jutussa esitetyt otsikot, eli väitteet:
4. Geenitekniikka lisää myrkkyjen käyttöä maataloudessa.
5. Gm-kasvit leviävät luontoon ja siirtävät muuntogeenejä sukulaislajeihin.
6. Gm-kasveihin siirretty Bt-toksiini tappaa monarkkiperhosia ja mehiläisiä.
7. Gm-viljely vahvistaa suuryritysten valtaa ja tekee heistä agrojättien torppareita.
Koko kirjoituksessa ei itse asiassa ole lainkaan suoria sitaatteja, joten emme tiedä mitä mahdolliset riippumattomat tutkijat ovat olleet asioista mieltä. Jutussa ei myöskään millään tavoin huomioida luonnon monimuotoisuuden näkökulmaa. Kirjoituksessa esitetään huoleksi se, että rikkaruohot eivät ehkä katoa lopullisesti
Laajoilla alueilla lajit myös yhdenmukaistuvat, sitä mukaan kun viljelymenetelmät ja myrkkykoktailit yhdenmukaistuvat. Mehiläisille lajirunsauden kapeneminen on suuri uhka, koska ne keräävät eri vuodenaikoina mettä niistä lajeista jotka kulloinkin kukkiva, mutta lajien vähentyessä voi ilmentyä pitkiäkin ajanjaksoja, jolloin mettä on tarjolla hyvin niukalti. Myös sään yllättävät vaikutukset iskevät ankarammin yksipuoliseen lajistoon ja niistä turvautuviin eläimiin.
Geenimuunnellut lajit joko kestävät tiettyjä myrkkyjä tai sitten ne jopa itse vapauttavat myrkkyjä, joilla ne torjuvat hyönteisiä ja rikkaruohoja. Toisin sanoen ihminen luo lajikkeita, jotka kykenevät kemialliseen sodankäyntiin muita lajeja vastaan. Jos tämä ei ole uhkakuva luonnon monimuotoisuudelle niin mikä sitten?
Hyönteisille ei koidu haittaa vain myrkyistä, vaan myös niille elintärkeiden kukkivien kasvien, eli viljelijöiden näkökulmasta "rikkaruohojen" vähenemisestä.
Mikään ihmisten viljelemä pelto ei tietenkään ole alkujaankaan verrattavissa luonnontilaiseen metsään, mutta se on silti monien hyönteisten elinaluetta, eikä myrkytysten aikaansaamaa lajikatoa voi välttämättä rajata tarkasti. Tehomaatalouden ongelmana on laajemminkin niittyjen väheneminen, mutta GMO-viljelyssä uhkakuvat alkuperäiselle luonnolle ovat entistäkin suurempia. Kun kiertoviljelyssä on jätetty osa pellosta kesannolle niityttymään, se on suojellut paikallisia niittykasveja ja tarjonnut mehiläisille työsarkaa.
Mehiläiset eivät ole sopeutuneet siihen, että koko alue on täynnä yhtä kasvia, joka kukkii tiettynä hetkenä ja koko vuoden hunajat pitäisi kerätä yhden viikon aikana. Ne ovat tottuneet työskentelemään koko kevään ja pitkälle kesään keräten mettä lukuisista alueella menestyvistä kasveista, jotka sopivasti kukkivat hieman eri aikoihin, koska ne ovat kehittyneet symbiosissa yhteyttävien hyönteisten kanssa. Mehiläisille elintärkeitä niittyjä ja villejä ojanpenkareita on vaikea ylläpitää terveinä, jos viljelylajike tuottaa itse rikkaruohomyrkkyjö ja hävittää monet alueen luonnonvaraiset kasvit.
Paljon geenimuunteluakin laajempi ongelma on se, että me yleensä määrittelemme "rikkaruohoiksi" juuri sellaiset kasvit, jotka kaikkein parhaiten olisivat sopeutuneet elämään sillä alueella ja jotka taistelustamme huolimatta aina puskevat esiin ja mullasta ja kukoistavat pihoillamme ja puutarhoissa, vaikka niitä ei kukaan sinne istuttaisi. Suomessakin nokkonen ja voikukka tuottavat erittäin runsaan sadon, ja ne jopa kelpaisivat myös ihmisen ruoaksi, mutta kulttuurisista syistä me tahdomme ennemmin hävittää ne myrkyillä kuin pistää poskeemme.
Onko muuntogeenisiä ruokia turvallista syödä? HS selvitti, mitä riippumattomat tutkijat sanovat
Huomattakoon tässä kohtaa, että uskon itse vahvasti GMO-ruoan turvallisuuteen, mutta haluaisin keskustella tyystin muunlaisista uhkakuvista. Kuluttajilla tuskin on suurtakaan huolta siitä muuntogeeninen soija muuttaisi hänet mutanttikilpikonnaksi, mutta tämä fakta ei mitenkään lievennä geenimuunteluun liittyviä vaaroja toisilla elämänalueilla.
Tarkastellaan aluksi Helsingin sanomien jutun pääotsikkoja, jotka kaikki on muotoiltu geenimuuntelun saavutuksia kyseenalaistavasta näkövinkkelistä:
1. Gm-tuotteiden turvallisuudesta ei ole riippumattomia tutkimuksia.
2. Gm-ruoka sisältää arvaamattomia terveysriskejä.
3. Gm-kasveihin on siirretty luonnottomuuksia, kuten kalan geenejä.
(Jo tässä kohtaa on syytä huomata, että kun alustetaan aihetta kriittisillä otsikoilla ja sitten pyydetään asiantuntijoita vastaamaan kysymyksenasettelun kritiikkiin, ratkaisu jo itsessään synnyttää hyvin yksipuolisen tulokulman, jolla ei ole paljoakaan tekemistä puolueettomuuden kanssa. Argumentit esitetään toimittajan valikoimia ontuva väittämiä vastaan, jolloin ne tarkoituksellisesti tarjoavat etupäässä todisteita geenimuuntelun hyötynäkulmien tueksi - tai korostavat vastapuolen tietämättömyyttä, kun se ei ole osannut keksiä tämän parempia kritiikin aiheita... jotka toimittaja itse on suuressa laupeudessaan muotoillut heidän sijassaan.)
Kolme ensimmäistä kysymystä mielummin sivuuttaisin kokonaan, koska ne ovat melko epäoleellisia, eivätkä geenimuuntelua vastustavat poliittiset aktivistit tai tutkijat yleensä edes esitä tällaista kritiikkiä. Nykyään ne nousevat esille mediassa lähinnä vain siitä syystä, että saataisin aikaan huolestunutta hysteriaa... mutta onko se todellisuudessa kenenkään etujen mukaista, vai pikemminkin nykyteknologian mahdollistaman rajattoman kommunikaation tahatonta seurausta? Uhkakuvia kenties luovat aktivistiryhmien sijaan foorumien ja blogi-klikkien persoonattomat puppugeneraattorit, jolla on oma tahdo luoda kaaosta, hieman kuin näkymättömällä kädellä on tapana juosta kuin päätön kana.
Hyvin yleisesti väitetään - esimerkiksi Skepsiksen Huuhaa-palkintoperusteissa, että hysteriaa tahtovat lietsoa etenkin geenimuuntelun vastustajat. Pitääkö tämä sitten paikkansa? Tutkitaan väitettä. Miten geenimuuntelua kommentoivat A) puolueeton media, B) geenimuuntelun puolustajat sekä C) geenimuuntelun kriitikot?
Miten media uutisoi geenimuuntelusta ja miten yleisö siihen reagoi?
Tällä hetkellä en omista netti-Hesarin rajattomia lukuoikeuksia, joten tutkin vain esiin nousevia otsikkoja, enkä niiden sisältöjä.Helsingin Sanomien aiemmat geenimuuntelu-otsikot ovat keränneet yleisökommentteja seuraavalla tavoin:
Kaikki eivät kannata geenimuuntelua (28.7.2013)
(3) kommenttia - http://www.hs.fi/talous/a1374895230056
Geenimuuntelu ei tepsinytkään tuholaistorjuntaan (19.3.2014)
(0) kommenttia - http://www.hs.fi/ulkomaat/a1395122577987
Geenimuuntelu ei tepsinytkään maissin tuholaistorjuntaan
(3) kommenttia - http://www.hs.fi/tiede/a1395114208999
Onko muuntogeenisiä ruokia turvallista syödä?
(72+ kommenttia)
Ainakin Hesarissa yleisö innostuu kunnolla keskustelemaan vasta, kun puhe on ruoan turvallisuudesta. Miten on laita muissa suurissa lehdissä? Ilta-lehden sivuilta GMO ja geenimuuntelu tuottavat seuraavanlaisia otsikkoja.
EU:ssa voidaan tulevaisuudessakin rajoittaa GMO-viljelyä 12.6.2014
13 henkilöä suorittelee, ei keskustelua.
Yle: Turussa käytetään nyt geenimuunneltua soijaa 15.7.2013
871 jakoa. Selvästi asia puhuttaa enemmän kun se tulee lähemmäs.
Geenimuunneltu vehnä levisi luvatta peltoon Yhdysvalloissa 1.6.2013121 jakoa. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013060117097978_ul.shtml
Voisi kuvitella, että vastustajat olisivat riemuiten jakaneet jälkimmäistä uutista, mutta ilmeisesti kiinnostavampia ovat tapahtumat Suomessa kuin Yhdysvalloissa tai EU-päätökset?
Voisin kerätä enemmänkin otsikoita suomalaisesta mediasta, mutta tässäkin otoksessa oikeastaan jo saa vahvistusta se epätieteellinen mututuntuma, että keskustelua syntyy kiihkeimmin, jos kyse on sellaisen ruoan turvallisuudesta, jota itse pistämme suuhumme.
Jostain syystä syytökset ruoan turvallisuuden nostamisesta pääosaan GMO-keskustelussa kohdistuvat geenimuuntelun vastustajiin, vaikka juuri riippumattomat mediat toimivat sillä logiikalla, että ne keskittyvät teemoihin, jotka keräävät lukijoita ja nostavat esiin näkökulmia, jotka herättävät keskustelua.
Vaikka media ei toimisi tällaisen logiikan mukaan niin lukijat itse jakavat somessa sellaisia uutisotsikoita kuin haluavat. Voiko kukaan edes kontrolloida keskustelun näkökulmia - miksi sitten syytös kohdistuu vain geenimuuntelun kriitikoihin? Otsikoista me näemme, että ennemmin tulisi puhua vaikka siitä, onko GMO edes mikään lupaustensa mukainen ratkaisu ruoan tehotuotantoon, jos se someyleisön sivuuttamien otsikoiden mukaan ei edes toimi kuten on suunniteltu?
Ylipäänsä geenimuuntelua näytettäisiin vastustettavan voimakkaimmin varovaisten byrokraattien toimesta, jotka vaativat näyttöä sen vaarattomuudesta. Silti Hesarin lukijat ovat arvioineet hyväksi argumentaatioksi kommentin, jossa esiintyvät seuraavassa järjestyksessä seuraavat termit:
"Ekolobbarit... foliohatttuiselta haiskahtavat aivopierunsa... viljelemällä koomisia salaliittoteorioita... ekohörhöt... nostaneet itsensä ja uskontonsa terveen järjen ja tosiasioiden yläpuolelle... heidän tehtailemansa mutuväittämät."Vaikka haluaisin olla millainen foliohattu tai ekolobbari, en minäkään pysty vaikuttamaan siihen, millä logiikalla ihmiset jakavat uutisia geenimuuntelusta. En myöskään mahda mitään sille, jos viranomaiset jostakin syystä ovat foliohattujen kanssa katsovalla kannalla.
Ja minähän en siis edes usko, että geenimuunneltu ruoka olisi vaarallista terveydelle - haluaisin että asiasta keskustellaan muiden perusteiden pohjalta kuin nykyään. Olen nähnyt kuinka suomalainen porvaristo ensin rakentaa ydinvoiman vastustajista sellaisen olkinuken, joka perustuu oletukseen, että ydinvoimaa vastustetaan pelkojen takia - vaikka jo parin vuosikymmenen ajan ydinvoimaa on vastustettu lähinnä siksi että se on liian kallis investointi joka ei maksa itseään edes takaisin sen jälkeen, kun sähköntuotannon keinot monimuotoistuvat: akkutekniikka kehittyy, sähkölaitteet tarvitsevat yhä vähemmän energiaa, talojen lämpöeristysmateriaalit kehittyvät ja aurinkokennot tulevat kyllin edullisiksi laajaan käyttöön.
Suomessa ydinvoiman tukijat elävät yhä siinä uskossa, että kaikki syyt vastustaa ydinvoimaa perustuvat ekohippien irrationaalisiin tunteisiin. Ydinvoiman vastustajien kanssa ei ole edes keskusteltu, jolloin olisi huomattu että he vastustavat sitä taloudellisista syistä. Siksihän ydinvoimaa ei muualla päin maailmaa rakenneta ede niissä maissa, joissa viranomaiset vähät välittävät turvallisuudesta.
Nyt on samalla tavoin käymässä geenimuuntelun kanssa. Sitä puolustetaan etupäässä siksi, että halutaan olla eri mieltä kuviteltujen ekohörhöjen kanssa. Siksi ei geenimuuntelun todellisista hyödyistä tai haitoista oikeastaan edes järjellisesti keskustella julkisuudessa.
Jos joku kirjoittaa osaamattoman ja populistisen kauhuskenaarion geenimuuntelun vaaroista, on hyvin todennäköistä, että se leviää sosisaalisessa mediassa paljon tehokkaammin kuin tällainen joku tällainen mediakriittinen meta-analyysi.
Mistä sitten GMO:n puolustajat ja vastustajat kirjoittavat. Haen seuraavaksi googlesta satunnaisia blogeja.
Geenimuuntelun puolustajien otsikoissa korostuu mikä?
Ensimmäinen selkeästi geenimuuntelua puolustava kirjoitus sanoilla "geenimuuntelu + GMO" löytyy suoraan hakutulosten ensimmäiseltä sivulta:Vapaasana.net - Geenimuuntelu on turvallista ja pelastaa ihmiset ja ympäristön - tiede on yksiselitteinen
Heti otsikossa esitetään neljä väitettä:
1.) GM on turvallista.
2.) GM pelastaa ihmiset.
3.) GM pelastaa ympäristön.
4.) Tiede on yksiselitteinen.
Vapaasana on ääriliberaalien verkkolehti, jota tuskin voi nimittää tieteen puolueettomaksi edustajaksi. Katsotaan silti mitä artikkelissa väitetään.
"Kaikki merkittävät tiedejärjestöt pitävät GMO:ita turvallisempina tai yhtä turvallisina kuin perinteisiä kasvilajikkeita, samoin EU, WHO, FAO ja UNDP."Mitään todisteita ei sivustolla esitetä näiden väitteiden tueksi. En ole sitä paitsi kuullut, että kukaan väittäisi geenimuunneltua ruokaa peräti turvallisemmaksi kuin perinteisiä lajikkeita.
Vapaasana väittää seuraavaksi myös näin:
"12 suomalaisten yliopistojen rehtoria, 146 professoria, 215 dosenttia ja 325 tohtoria allekirjoittivat vetoomuksen geenikieltoa vastaan Suomessa."Haluan tietää mistä tässä on kyse, koska 12 yliopistorehtoria kuulostaa 14-17 yliopiston maassa jo aika merkittävältä.
Helsingin Yliopiston sivuilta löytyy uutinen, jossa selviää, että tieteentekijät eivät ole allekirjoittaneet kieltoja vastustavaa adressia, vaan vaatineet keskusteluun ja päätöksentekoon tieteellisyyttä. Itse asiassa uutisessa selkeästi todetaan, että tutkijat eivät ota kantaa puolesta tai vastaan:
"Päätöksenteon on perustuttava tutkimukseen, toinen adressin alullepanijoista, kasvinjalostustieteen professori Teemu Teeri maataloustieteiden laitokselta painottaa.Jotenkin arvasinkin, että geenimuuntelun puolustajien leirissä korostetaan löyhin perustein näkökannan tieteellisyyttä, sillä aiemmin myös Skepsis oli halunnut korostaa vastustajien epätieteellisyyttä varsin kyseenalaisissa huuhaa-palkintonsa myöntöperusteissa. Skepsis oli kritisoinut yhteiskuntatieteilijöitä siitä, että nämä katsoivat voivansa keskustella geenimuuntelun uhkakuvista. Skepsiskin siis lankesi siihen harhaan, että kyse oli vain terveyskysymyksistä, eikä yhteiskuntatieteilijöillä ollut aihetta pohtia suuryritysten kalliita lisenssejä tai viljelijöiden oikeuksia.
- Tarkoitus ei ole ottaa kantaa geenimuuntelun puolesta tai sitä vastaan, vaan korostaa tieteelliseen argumentoinnin merkitystä.
http://www.helsinki.fi/mmtdk/esittely/uutiset/2011/110119_teeri.html"
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2014/07/geenimuuntelu-skepsis-raha-ja.html
Vaikka tiedeväki vaatii tutkimuksia päätösten pohjaksi, ovat muutkin kuin uusliberalistit ja skeptikot sitä mieltä, että geenimuuntelu tulisi mitä pikimmin sallia.
Osuvasti seuraava löytämäni "Geenimuuntelun puolustuspuhe" on julkaistu blogissa nimeltään "järki".
http://jarkilehti.fi/2013/09/geenimuuntelun-puolustuspuhe/
Heti alussa tehdään selväksi, että nyt on äänessä puhtain tieteellinen asenne:
Jussi Tammisola eroaa useista aiheen asiantuntijoista siinä, että hän sekä kannattaa geenimuuntelua, että pystyy perustelemaan sanomansa tieteellisillä faktoilla.Suorassa sitaatissa Tammisola puhuukin ihan asiaa:
“Ministeriöissä ja EU:n lainsäädäntöä tehtäessä pitäisi ehdottomasti kuulla oikeita huippuasiantuntijoita, joilla ei ole mitään poliittisia kytköksiä."
“Tehtäisiin säädöksiä sen mukaan, mitkä ovat tuotteen ominaisuudet, eikä sen mukaan millä menetelmillä tuote on kehitetty. Tämä on ollut kaikkien tiedejärjestöjen viesti kohta kolmekymmentä vuotta, kaksikymmentä viisi vuotta kumminkin. Kaikki maailman suuret tiedejärjestöt toistaa tätä!”Eihän tässä olekaan ongelmaa yhteiskunta-aktivisten kannalta. Menetelmät vain ovat sidoksissa siihen, kuka voi rahastaa viljelijöiden käyttämistä lajikkeista. Suuryritykset eivät varmastikaan hyväksy sitä, että menetelmät ja lajikkeen alkuperä unohdetaan sitten kun se on todettu hyödylliseksi.
Seuraavassa kirjoituksessa GMO-vapaa Suomi kampanjan aktivisti ja solubiologi käyvät keskustelua, mutta asetelma kääntyykin niin päin, että biologi Liisa Kuusipalo vaatii paljon kiihkeämmin geenitekniikan lisätutkimuksia ennen kuin sitä voidaan hyväksyä:
Maailma.net/artikkelit - Ihana kamala geenimuuntelu
"...geenitekniikka on - jopa vallankumouksellisen - uusi ja kokeellinen tekniikka, jonka seurauksista ei ole varmuutta. Siinä rakennetaan viruksen, bakteerin ja kasvin DNA:n yhdistelmä, joka väkivalloin muuttaa kohdesolun toiminnan. Siirretty keinotekoinen geeni sotkee muun perintöaineksen toimintaa. Tämä näkyy siinä, että läheskään kaikki geeninsiirron kohteet eivät ole halutunlaisia", hän sanoo.Itsekin haluaisin aidosti uskoa, että geenimuuntelussa on ihmiskunnan tulevaisuus, mutta monien geenimuuntelun äänekkäimpien puolustajien näennäistieteellinen fanatismi tekee asian todella vaikeaksi.
"Myöskään vanhaan jalostukseen vertaaminen ei hänestä toimi, sillä se käytti "koko kasvin perintöainesta sellaisena kuin luonto se oli tehnyt". Kuusipalon mielestä GMO:ta ei ole testattu tarpeeksi ja siitä tiedetään liian vähän.
Vapaasana.net tuottaa niin surkuhupaisia kirjoituksia tieteellisyyden nimissä, että minun on aivan pakko siteerata heitä vielä uudestaan:
"Kuuluisa vihreä anti-GM-aktivisti ja ilmastoaktivisti Mark Lynas sanoi löytäneensä tieteen ja pyysi anteeksi GM-vastustustaan, sanoi olleensa "täysin väärässä" ja myönsi vandalisoineensa GMO-koeviljelmiä sekä kirjoittaneensa The Guardianiin, New Statesmaniin ja muihin lehtiin GM-vastaisia artikkeleita lukematta kai yhtäkään tieteellistä artikkelia aiheesta."En tiedä mitä artikkelin kirjoittaja haluaa osoittaa sillä, että puhuu tieteestä niin kuin se olisi uskonnollinen totuus, johon yhdessä hetkessä havahdutaan: "...sanoi löytäneensä tieteen..." Jos tämä on ironiaa niin erittäin epäonnistunutta, etenkin jos sivúston tarkoitus on esiintyä tieteen bestiksenä.
Lopussa on aivan mahtava "kai" sana, joka kertoo sivuston koko asenteesta tieteellisyyteen. Jää epäselväksi kenen mukaan aktivisti ei ollut kai lukenut yhtäkään tieteellistä artikkelia, ennen kuin äkisti kääntyi tiedeuskoon. Kaiketi aktivistin uskoontuleminen sitten oli sen hänen elämänsä ensimmäisen tieteellisen artikkelin aikaansaannosta, ikään kuin tieteellisen ajattelun perustan voisi omaksua noin vain yhden hengellisen kokemuksen kautta, lukemalla yhden tekstin, jossa kerrotaan siitä, kuinka tiede on tie, totuus ja elämä.
Mistä tahtoisivat keskustella geenimuuntelun kriitikot?
Leo Stranius kirjoittaa otsikolla "Geenimuuntelun hyödyt ja haitat: Mitä pitäisi tehdä""Aiemmin ollaan oltu huolissaan geenimuuntelun terveysvaikutuksista ja lajien hallitsemattomista risteytyksistä. Lisääntyvän tutkimustiedon pohjalta tälle huolelle ei ehkä kuitenkaan enää ole kovin vankkoja perusteita.Asiallinen kirjoitus on kerännyt kolme (3) kommenttia. Leo Stranius kirjoittaa, että "aiemmin on oltu huolissaan...", mutta ainakin Hesarin jutussa pääpainopiste on yhä ruoan turvallisuudessa.
Keskeiset ongelmat liittyvät erityisesti 1) luonnon monimuotoisuuteen, 2) torjunta-aineiden ja kemikaalien käyttöön, 3) geenimuunneltujen kasvien leviämiseen sekä 4) suuryhtiöiden vallan kasvuun ruuantuotannossa."http://leostranius.fi/2014/02/geenimuuntelun-hyodyt-ja-haitat-mita-pitaisi-tehda/
Suuryhtiöiden vallan kasvu kieltämättä kuulostaa salaliittoteorialta, mutta ovatko yritysetiikka ja maanviljelijöiden oikeudet ekohörjöjen mielipiteiden tuotosta? Näistä ongelmista ovat puhuneet aivan muut tahot, kuten yhteiskuntatieteilijät, ihmisoikeusjärjestöt ja oikeusoppineet.
Luonnon monimuotoisuus nousee esiin myös Safkatutka-blogissa, jossa geenimuuntelun ennakoidaan muuttavan ekosysteemiä arvaamattomaan suuntaan:
"Luonnon ekosysteemejä tutkineet ovat jo pitkään ymmärtäneet, että poistamalla eliöitä ekosysteemistä, sen koko toiminta muuttuu. Japanilaiset huomasivat tämän yrittäessään lisätä kalakantojaan metsästämällä valaat pois aluevesiltään. Valas osaa toimia kestävänä osana ekosysteemiään ja osallistuu itse kalakantojen hyvinvoinnin ylläpitoon. Se nousee meren pinnalle tekemään tarpeensa, koska kalojen ravinnoksi tärkeät planktonit alkavat elää sen ulosteissa. Poistamalla valaat ei poistunutkaan vain peto, vaan myös koko ravintoketjun ravinnon takaaja."Nykyajassa on hyvin erikoista se, miten merkittävään asemaankin pääsevät vaikuttajat ovat usein täysin tietämättömiä vastapuolen argumenttien sisällöstä - ehkä he juuri siksi pääsevät nykyään valtaan, että niin lujasti uskovat omien mielipiteidensä oikeutukseen.
http://safkatutka.fi/vieraskirjoitukset/geenimuuntelu/
Usein vastapuolen edustajien argumentit valikoidaan kaikkein typerimmästä päästä, jolloin ei tarvitse edes kohdata niitä vasta-argumentteja, joilla oikeasti olisi merkitystä. Joka puolella näkee kiihkeitä ryhmittymiä, jotka ylläpitävät näennäistä keskustelua rakentamiensa olkinukkien kanssa.
Todellisten ihmisten sijaan meidän vuorovaikutuksemme perustuu nykyään liian usein siihen, että vahvistamme ennakkoluuloisia mielikuviamme juttelemalla valikoitujen hölmöjen kanssa, jotta voimme itse kuvitella olevamme huomattavan viisaita.
Kommentoin vielä lyhyesti Hesarin kirjoituksen muita pääkohtia.
Helsingin sanomien kirjoituksen tieteellisyydestä ja puuttuvista näkökulmista
Minua ihmetyttää miksi kaikki kuvissa esiin nostetut henkilöt ovat yhdysvaltalaisia - ja he kaikki myös puolustavat geenimuuntelua, vaikka jutussa aluksi luvataan tarjota puolueeton näkökanta aiheeseen.Tässä ovat seuraavat Hesarin jutussa esitetyt otsikot, eli väitteet:
4. Geenitekniikka lisää myrkkyjen käyttöä maataloudessa.
5. Gm-kasvit leviävät luontoon ja siirtävät muuntogeenejä sukulaislajeihin.
6. Gm-kasveihin siirretty Bt-toksiini tappaa monarkkiperhosia ja mehiläisiä.
7. Gm-viljely vahvistaa suuryritysten valtaa ja tekee heistä agrojättien torppareita.
Koko kirjoituksessa ei itse asiassa ole lainkaan suoria sitaatteja, joten emme tiedä mitä mahdolliset riippumattomat tutkijat ovat olleet asioista mieltä. Jutussa ei myöskään millään tavoin huomioida luonnon monimuotoisuuden näkökulmaa. Kirjoituksessa esitetään huoleksi se, että rikkaruohot eivät ehkä katoa lopullisesti
"Aiheellinen pelko on, että glyfosaattia sietäviä lajikkeita viljeltäessä syntyy tuolle myrkylle vastustuskykyisiä rikkaruohoja. Näin käy tavanomaisessakin viljelyssä aina, kun käytetään pitkään samaa torjunta-ainetta."Huomattavinta tässä ainoassa aiheellisia pelkoja tunnustavassa katkelmassa on sanan RIKKARUOHO yksipuolinen käyttö. Maanviljelyksessä määritellään kaikki paikalliset ei-hyöty-kasvit rikkaruohoiksi. Kun tällainen prosessi pakottaa paikalliset lajit joko sopeutumaan tai kuolemaan, sillä on melko suuri vaikutus lajien keskinäiseen runsauteen ja se kohdistaa todella suuren stressin koko ekosysteemille.
Laajoilla alueilla lajit myös yhdenmukaistuvat, sitä mukaan kun viljelymenetelmät ja myrkkykoktailit yhdenmukaistuvat. Mehiläisille lajirunsauden kapeneminen on suuri uhka, koska ne keräävät eri vuodenaikoina mettä niistä lajeista jotka kulloinkin kukkiva, mutta lajien vähentyessä voi ilmentyä pitkiäkin ajanjaksoja, jolloin mettä on tarjolla hyvin niukalti. Myös sään yllättävät vaikutukset iskevät ankarammin yksipuoliseen lajistoon ja niistä turvautuviin eläimiin.
Geenimuunnellut lajit joko kestävät tiettyjä myrkkyjä tai sitten ne jopa itse vapauttavat myrkkyjä, joilla ne torjuvat hyönteisiä ja rikkaruohoja. Toisin sanoen ihminen luo lajikkeita, jotka kykenevät kemialliseen sodankäyntiin muita lajeja vastaan. Jos tämä ei ole uhkakuva luonnon monimuotoisuudelle niin mikä sitten?
Hyönteisille ei koidu haittaa vain myrkyistä, vaan myös niille elintärkeiden kukkivien kasvien, eli viljelijöiden näkökulmasta "rikkaruohojen" vähenemisestä.
Mikään ihmisten viljelemä pelto ei tietenkään ole alkujaankaan verrattavissa luonnontilaiseen metsään, mutta se on silti monien hyönteisten elinaluetta, eikä myrkytysten aikaansaamaa lajikatoa voi välttämättä rajata tarkasti. Tehomaatalouden ongelmana on laajemminkin niittyjen väheneminen, mutta GMO-viljelyssä uhkakuvat alkuperäiselle luonnolle ovat entistäkin suurempia. Kun kiertoviljelyssä on jätetty osa pellosta kesannolle niityttymään, se on suojellut paikallisia niittykasveja ja tarjonnut mehiläisille työsarkaa.
Mehiläiset eivät ole sopeutuneet siihen, että koko alue on täynnä yhtä kasvia, joka kukkii tiettynä hetkenä ja koko vuoden hunajat pitäisi kerätä yhden viikon aikana. Ne ovat tottuneet työskentelemään koko kevään ja pitkälle kesään keräten mettä lukuisista alueella menestyvistä kasveista, jotka sopivasti kukkivat hieman eri aikoihin, koska ne ovat kehittyneet symbiosissa yhteyttävien hyönteisten kanssa. Mehiläisille elintärkeitä niittyjä ja villejä ojanpenkareita on vaikea ylläpitää terveinä, jos viljelylajike tuottaa itse rikkaruohomyrkkyjö ja hävittää monet alueen luonnonvaraiset kasvit.
Paljon geenimuunteluakin laajempi ongelma on se, että me yleensä määrittelemme "rikkaruohoiksi" juuri sellaiset kasvit, jotka kaikkein parhaiten olisivat sopeutuneet elämään sillä alueella ja jotka taistelustamme huolimatta aina puskevat esiin ja mullasta ja kukoistavat pihoillamme ja puutarhoissa, vaikka niitä ei kukaan sinne istuttaisi. Suomessakin nokkonen ja voikukka tuottavat erittäin runsaan sadon, ja ne jopa kelpaisivat myös ihmisen ruoaksi, mutta kulttuurisista syistä me tahdomme ennemmin hävittää ne myrkyillä kuin pistää poskeemme.
tiistai 5. toukokuuta 2015
Steampunk Fab Lab
Pitäisi olla 14: Old-School TecnoPark.
Olen oikeastaan koko ikäni unelmoinut siitä, että jossain olisi täydellinen taiteilija-keksijän puuhakeskus. Suureen hylättyyn teollisuuskompleksiin olisi perustettu lumoava innovaatioministeriö, 24h avoin ja ilmainen käsityöläisyyden ja reaaliaikaisen osallistumisen museo. Paikka olisi kuin aikuisten Legoland, mutta kattavampi ja kunnianhimoisempi. Sinne voisi vain kävellä sisään ja toteuttaa satumaisia ideoitaan uusimman ja parhaan teknologian avulla - tai miksipä sen teknologian edes tarvitsisi olla niin uutta, kunhan se toimii?
Kun teknologisen, positiivisen vapauden utopiaan vielä yhdistettäisiin perustulo, voisin aamusta iltaan toteuttaa hulluja James Bondin Q:n kaltaisia vempeleitä tai koetella kyseenalaisia teorioita, jotka nyt vain kalistelevat kaltereitaan otsaluuni takana. Olosuhteiden pakosta olen tuomittu vain haavailemaan, koska minulla ei ole työpajaa eikä varaa patentteihin tai joulupukin tonttuarmeijan palkkaamiseen.
Oli vain ajan kysymys, milloin käsitteet Fab lab, Hacklab tai Maker Space rantautuisivat Suomeen. Aalto Yliopistossa on jo perustettu ensimmäinen korkean teknologian Fab lab ja muitakin pienimuotoisia yhteisötiloja löytyy jo useampia ympäri maata.
Helsingin Pitäjämäessä: http://helsinki.hacklab.fi/
Oulussa: Tarlab Oulu
Mikkelissä: http://mikkeli.hacklab.fi/
Seuraava palvelu pyrkii kartoittamaan tiloja sitä mukaan kun niitä syntyy: Suomen Hacklabit
Millainen olisi Steam Punk Laboratorio?
Perinteinen puu- tai metallipaja tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi tuunata autoja. Fablabit sen sijaan keskittyvät uudempien High-tech -mahdollisuuksien tarjoamiseen. Välinearsenaalista löytyy esimerkiksi laser- tai painevesileikkureita, 3D-tulostimia, kalliita design-ohjelmistoja tai erinäistä robotiikkaa.
Steampunkista olisi kyse, kun tilasta löytyisi menneiden aikakausien huipputeknologiaa, joka on käytännössä poistunut käytöstä - tai ainakaan laitteiden käyttämiseen ei tarjoudu enää mahdollisuuksia, koska ne ruostuvat museoissa tai pikemminkin jonkun autotallissa tai kellarissa.
Jos tällainen työtila rakennettaisiin Suomeen, se voisi olla ensimmäinen laatuaan koko maailmassa.
Esimerkkejä Steampunklabin vempeleistä
1. Belle Epoque litografioiden ja nelivärijulisteiden teettämiseen soveltuva kivipaino.
Laadukkaan vanhan painokoneen voisi saada hyvinkin edullisesti ja sen avulla voisi painattaa Alphonce Muchan tai Toulouse-Lautrecin tyylisiä julisteita, joita tehtiin 1900-luvun alussa.
2. Kokoelma kameroita, joiden tyyliä ja laatua ei noin vain kopioida kännykkäkameralla ja kivoilla retro-sovelluksilla.
2A. Pätevä haitarikamera 1800-luvulta, jossa käytetään filminä lasilevyä tai hopeapinnotteista kuparilevyä (dagerrotypia).
2B. Chaplinin Bell & Howell filmikamera, joita edelleen on käytössä muutamia. Chaplininkin alkuperäinen kamera kuulemma yhä toimii täydellisesti.
2C. Nasan kuulennoilla käytetty Hasselblad, johon olisi yhdistetty digiperä.
Ison osan Steam-Pumk-Fablabin laitteista voisi ostaa pilkkahintaan, jos vain tiimissä olisi joku, joka osaa niitä huoltaa - ja tietenkin olisi, koska pajasta tulisi maan suosituin työllistämisprojekti, johon työttömät ympäri Suomea haluaisivat osallistua - ja pitäjällä vierailisivat kaikki mahdolliset Pelle Pelottomat ja tulevat Nikola Teslat, Helsingin Kuvataideakatemiaa ja Aalto-yliopistoa myöten.
Aiemmin kirjoitin siitä, miten huippuluokkaisen mediapajan avulla jokin pienempi kaupunki, kuten Pieksämäki voisi kehittyä innovatiivisemmaksi ja varastaa itselleen koko maailman huomion.
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2015/02/taiteilijaresidenssi-pieksamaelle.html
Kuten totesin, osan laitteista voisi saada hyvinkin edullisesti, esimerkiksi:
3. Perinteinen teollisuusompelukone, joka kestää kovaa käyttöä.
Muutamalla tuhannella eurolla saisi useammankin ompelukoneen, saumurin ja kangaspuut, koska niiden harrastajamäärät ovat monilla paikkakunnilla niin vähäisiä ja suurilta sukupolvilta jää perinnöksi paljon huipputekniikkaa, joka ei mahdu perillisten asuntoon tai varastoihin. Niinpä netissä niitä myydään tällä hetkellä puoli-ilmaiseksi.
Ompelijat voisivat tehdä esimerkiksi vaatteita larppaajille ja teattereille, sekä auttaa verhoilemaan huonekaluja - kaiken muun ohella. Kaupungista tulisi pian monen alakulttuurin pyhiinvaellusten kohde.
4. Venevarustamo höyrylaivoille ja puuveneille tai autopaja museoautoille.
Jos käsityöläiskorttelin alueella olisi autopaja, hyvät puutyövälineet sekä metallipaja - jollaisia monilla lakkautetuilla lukioilla ja peruskouluilla juuri nyt lojuu käyttämättöminä, ja jotka voisi ostaa pilkkahintaan ja koota yhteen paikkaan - voisi kaupunki houkutella luokseen harvinaisia artesaani-aloja, koska jostain aina löytyisi oikeanlainen työkalu. Kävijät todennäköisesti toisivat niitä mukanaan ja iäkkäämmät harrastajat voisivat testamentata Steam Punk Projektille omia käyttämättömiksi jääviä laitteitaan sekä varaosakokoelmia.
Latelan kaltaisia autopajoja syntyisi alueella kymmenittäin, koska niille olisi erikseen varattu edullista työskentelytilaa pitkillä vuokrasopimuksilla. Myös bändit voisivat tulla paikkakunnalle levyttämään albuminsa äänostudioon, jonka laitteisto myös olisi hanki käytettynä, mutta edustaisi menneiden vuosikymmenen huippua. Niinpä sillä saisi myös aikaan menneiden vuosikymmenten saundin.
5. Alueesta tulisi myös radioamatöörien paratiisi.
6. Ei myöskään ole syytä unohtaa tähtitieteen harrastajia.
Steam-Punk Fablabin omistuksessa olisi myös tähtitorni sekä kaikki tarvittavat laitteet linssien hiomiseksi.
7. Steam-Punk Fablabissa olisi Suomen suurin pienoisjunarata.
Muutaman vuosikymmenen aikana koko maailma puhuisi siitä miten ihmiset testamenttaavat perintöjään järjestölle, joka vaalii kadonneiden aikakausien ammattitaitoa kaupungissa, joka on omistautunut kulttuurihistorialle ja kadonneille tekniikoille.
Työpajoissa voisi rakentaa myös dioraamoja, eikä liima ihan äkkiä loppuisi.
Fablabin omistuksessa olisi pian myös Euroopan suurin Meccano-kokoelma ja
Lyhyesti sanottuna alueella voisi toteuttaa mitä tahansa. Hollywood-studiot maksaisivat miljoonia filmausoikeuksista, koska menneiden aikojen kulisseihin löytyisi heti aidot puvustukset, autot, puhelimet, polkupyörät ja kaikki muutkin historialliset arjen esineet. Kaikki myös olisi korjattu toimintakuntoon, eikä kenellekään maksettaisi palkkaa. Ihmiset tulisivat alueelle harrastamaan, koska siellä se olisi mahdollista.
Lopuksi - miksi ihmeessä?
Miksi kenenkään pitäisi rakentaa tällaista museoesineistä koostuvaa laboratoriota?
Annan viisi syytä:
Yksi. Retro on suurta huutoa, eikä ole kovin äkkiä menossa muodista, koska sillä on liikkumavaraa. Retrobuumi muuttaa kaiken aikaa muotoaan ja innostuksen kohteitaan, mutta ei varsinaisesti katoa. Jotta retrotyyliä voisi parhaiten imitoida, täytyy tuntea välineet, joilla aikakauden ilme on luotu. Silloin vasta pääsee pinnan alle ja voi luoda jotakin vastaavaa. Loistavaa on tietenkin jo se, että välineillä voi oikeasti tehdä aitoa entisajan käsityöjälkeä, mutta jo tutustuminen välineistöön voi auttaa imitoimaan tyyliä uudemmilla tekniikoilla.
Kaksi. Kunnoitus, ihmetys ja esteettinen hurmos, joka liittyy vanhoihin esineisiin. Paikka, joka on suorastaan aikamatka menneisyyteen, luo oman tunnelmansa, jonka avustuksellä syntyy koulukunta, eräänlainen Andy Warhollin Factory, jossa mielikuvitus pääsee valloilleen. Luovana ympäristönä Steampunk work space olisi ainutlaatuinen kokemus, jonka moni muotoilija, taiteilija tai käsityöläinen ympäri maailmaa haluaisi kokea.
Kolme. Investoinnin hinta-laatu-suhde. Nykyisessä taloustilanteessa vanhojen teollisuuslaitteiden hankkiminen olisi hyvin edullista. Niiden jälleenmyyntiarvo voi hyvin olla suurempi kuin hankintahinta, koska niiden ikä vain kasvaa ja hyvin huollettuna niillä voi olla keräolijöille entistäkin suurempi arvo, jos osat ovat alkuperäisiä. Investoinnin voi siis nähdä myös sijoituksena, jossa on pieni riski voitoille, mutta lähes mahdotonta odottaa täydellistä arvon romantamiseen, sillä laitteet saa tällä hetkellä liki romumetallin hinnalla.
Fablab voisi hankkia omistukseensa aina sen aikakauden laitteistoa, joka ei ole muodissa. Tällä tavoin säästettäisiin kustannuksissa. Kaupunki olisi aiemminkärsinyt muuttotappioista, joten tilaa oli saatavilla edullisesti ja paljon, mutta nyt muuttovirran suunta olisi kääntynyt. Projektilla olisi silti omistuksessaan useiden kortteleiden verran kiinteistöä, jonka kunnossapidosta se vastaisi itse, harrastajien voimalla.
Neljä. Pääsy uusille markkinoille, joilla ei ole kovin montaa kilpailijaa. Useimmilta puuttuu mielikuvitus ja alan kasvaessa parhaan laittiston löytäminen muuttuu yhä vaikeammaksi. Tulevaisuudessa kuvailemani kaltaisia harrastajien kokoontumiselle omistautuneita pieniä kaupunkeja on monissa maissa ympäri maailmaa, koska globaalin julkisuuden ansiosta ne kykenevät tavoittamaan miljardien ihmisten joukosta erityisen asiakaskunnan. Muistakaa minun sanoneen. ;)
Viisi. Mahdollisuus valtaisan kontaktiverkoston ja henkisen pääoman kokoamiselle. Historia on kokoonpaneva voima, jota kukaan ei pääse pakoon. Projektissa syntyisi ammattitaito, jota voisi hyödyntää elokuvatuotannossa ja teatterissa: puvustus, lavastus, entisöinti, rekonstruktio. Kyse ei olisi vain mullistavasta nykytaiteesta, vaan myös koko menneisyyden läpi kurkottavasta näkemyksestä ja asiantuntemuksesta, jota ei voi luoda hetkessä.
Uuden toimintaympäristön rakentaminen täytyy aloittaa nyt, tulevaisuutta silmälläpitäen. Nyt siihen olisi Suomessa kaikki edellytykset.
Kun teknologisen, positiivisen vapauden utopiaan vielä yhdistettäisiin perustulo, voisin aamusta iltaan toteuttaa hulluja James Bondin Q:n kaltaisia vempeleitä tai koetella kyseenalaisia teorioita, jotka nyt vain kalistelevat kaltereitaan otsaluuni takana. Olosuhteiden pakosta olen tuomittu vain haavailemaan, koska minulla ei ole työpajaa eikä varaa patentteihin tai joulupukin tonttuarmeijan palkkaamiseen.
Oli vain ajan kysymys, milloin käsitteet Fab lab, Hacklab tai Maker Space rantautuisivat Suomeen. Aalto Yliopistossa on jo perustettu ensimmäinen korkean teknologian Fab lab ja muitakin pienimuotoisia yhteisötiloja löytyy jo useampia ympäri maata.
Helsingin Pitäjämäessä: http://helsinki.hacklab.fi/
Oulussa: Tarlab Oulu
Mikkelissä: http://mikkeli.hacklab.fi/
Seuraava palvelu pyrkii kartoittamaan tiloja sitä mukaan kun niitä syntyy: Suomen Hacklabit
Millainen olisi Steam Punk Laboratorio?
Perinteinen puu- tai metallipaja tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi tuunata autoja. Fablabit sen sijaan keskittyvät uudempien High-tech -mahdollisuuksien tarjoamiseen. Välinearsenaalista löytyy esimerkiksi laser- tai painevesileikkureita, 3D-tulostimia, kalliita design-ohjelmistoja tai erinäistä robotiikkaa.
Steampunkista olisi kyse, kun tilasta löytyisi menneiden aikakausien huipputeknologiaa, joka on käytännössä poistunut käytöstä - tai ainakaan laitteiden käyttämiseen ei tarjoudu enää mahdollisuuksia, koska ne ruostuvat museoissa tai pikemminkin jonkun autotallissa tai kellarissa.
Jos tällainen työtila rakennettaisiin Suomeen, se voisi olla ensimmäinen laatuaan koko maailmassa.
Esimerkkejä Steampunklabin vempeleistä
1. Belle Epoque litografioiden ja nelivärijulisteiden teettämiseen soveltuva kivipaino.
2A. Pätevä haitarikamera 1800-luvulta, jossa käytetään filminä lasilevyä tai hopeapinnotteista kuparilevyä (dagerrotypia).
2B. Chaplinin Bell & Howell filmikamera, joita edelleen on käytössä muutamia. Chaplininkin alkuperäinen kamera kuulemma yhä toimii täydellisesti.
Aiemmin kirjoitin siitä, miten huippuluokkaisen mediapajan avulla jokin pienempi kaupunki, kuten Pieksämäki voisi kehittyä innovatiivisemmaksi ja varastaa itselleen koko maailman huomion.
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2015/02/taiteilijaresidenssi-pieksamaelle.html
Kuten totesin, osan laitteista voisi saada hyvinkin edullisesti, esimerkiksi:
3. Perinteinen teollisuusompelukone, joka kestää kovaa käyttöä.
Muutamalla tuhannella eurolla saisi useammankin ompelukoneen, saumurin ja kangaspuut, koska niiden harrastajamäärät ovat monilla paikkakunnilla niin vähäisiä ja suurilta sukupolvilta jää perinnöksi paljon huipputekniikkaa, joka ei mahdu perillisten asuntoon tai varastoihin. Niinpä netissä niitä myydään tällä hetkellä puoli-ilmaiseksi.
Ompelijat voisivat tehdä esimerkiksi vaatteita larppaajille ja teattereille, sekä auttaa verhoilemaan huonekaluja - kaiken muun ohella. Kaupungista tulisi pian monen alakulttuurin pyhiinvaellusten kohde.
4. Venevarustamo höyrylaivoille ja puuveneille tai autopaja museoautoille.
5. Alueesta tulisi myös radioamatöörien paratiisi.
Steam-Punk Fablabin omistuksessa olisi myös tähtitorni sekä kaikki tarvittavat laitteet linssien hiomiseksi.
7. Steam-Punk Fablabissa olisi Suomen suurin pienoisjunarata.
Muutaman vuosikymmenen aikana koko maailma puhuisi siitä miten ihmiset testamenttaavat perintöjään järjestölle, joka vaalii kadonneiden aikakausien ammattitaitoa kaupungissa, joka on omistautunut kulttuurihistorialle ja kadonneille tekniikoille.
Lopuksi - miksi ihmeessä?
Miksi kenenkään pitäisi rakentaa tällaista museoesineistä koostuvaa laboratoriota?
Annan viisi syytä:
Yksi. Retro on suurta huutoa, eikä ole kovin äkkiä menossa muodista, koska sillä on liikkumavaraa. Retrobuumi muuttaa kaiken aikaa muotoaan ja innostuksen kohteitaan, mutta ei varsinaisesti katoa. Jotta retrotyyliä voisi parhaiten imitoida, täytyy tuntea välineet, joilla aikakauden ilme on luotu. Silloin vasta pääsee pinnan alle ja voi luoda jotakin vastaavaa. Loistavaa on tietenkin jo se, että välineillä voi oikeasti tehdä aitoa entisajan käsityöjälkeä, mutta jo tutustuminen välineistöön voi auttaa imitoimaan tyyliä uudemmilla tekniikoilla.
Kaksi. Kunnoitus, ihmetys ja esteettinen hurmos, joka liittyy vanhoihin esineisiin. Paikka, joka on suorastaan aikamatka menneisyyteen, luo oman tunnelmansa, jonka avustuksellä syntyy koulukunta, eräänlainen Andy Warhollin Factory, jossa mielikuvitus pääsee valloilleen. Luovana ympäristönä Steampunk work space olisi ainutlaatuinen kokemus, jonka moni muotoilija, taiteilija tai käsityöläinen ympäri maailmaa haluaisi kokea.
Kolme. Investoinnin hinta-laatu-suhde. Nykyisessä taloustilanteessa vanhojen teollisuuslaitteiden hankkiminen olisi hyvin edullista. Niiden jälleenmyyntiarvo voi hyvin olla suurempi kuin hankintahinta, koska niiden ikä vain kasvaa ja hyvin huollettuna niillä voi olla keräolijöille entistäkin suurempi arvo, jos osat ovat alkuperäisiä. Investoinnin voi siis nähdä myös sijoituksena, jossa on pieni riski voitoille, mutta lähes mahdotonta odottaa täydellistä arvon romantamiseen, sillä laitteet saa tällä hetkellä liki romumetallin hinnalla.
Fablab voisi hankkia omistukseensa aina sen aikakauden laitteistoa, joka ei ole muodissa. Tällä tavoin säästettäisiin kustannuksissa. Kaupunki olisi aiemminkärsinyt muuttotappioista, joten tilaa oli saatavilla edullisesti ja paljon, mutta nyt muuttovirran suunta olisi kääntynyt. Projektilla olisi silti omistuksessaan useiden kortteleiden verran kiinteistöä, jonka kunnossapidosta se vastaisi itse, harrastajien voimalla.
Neljä. Pääsy uusille markkinoille, joilla ei ole kovin montaa kilpailijaa. Useimmilta puuttuu mielikuvitus ja alan kasvaessa parhaan laittiston löytäminen muuttuu yhä vaikeammaksi. Tulevaisuudessa kuvailemani kaltaisia harrastajien kokoontumiselle omistautuneita pieniä kaupunkeja on monissa maissa ympäri maailmaa, koska globaalin julkisuuden ansiosta ne kykenevät tavoittamaan miljardien ihmisten joukosta erityisen asiakaskunnan. Muistakaa minun sanoneen. ;)
Viisi. Mahdollisuus valtaisan kontaktiverkoston ja henkisen pääoman kokoamiselle. Historia on kokoonpaneva voima, jota kukaan ei pääse pakoon. Projektissa syntyisi ammattitaito, jota voisi hyödyntää elokuvatuotannossa ja teatterissa: puvustus, lavastus, entisöinti, rekonstruktio. Kyse ei olisi vain mullistavasta nykytaiteesta, vaan myös koko menneisyyden läpi kurkottavasta näkemyksestä ja asiantuntemuksesta, jota ei voi luoda hetkessä.
Uuden toimintaympäristön rakentaminen täytyy aloittaa nyt, tulevaisuutta silmälläpitäen. Nyt siihen olisi Suomessa kaikki edellytykset.
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Mystiikka on todellisuudessa elämisen taidetta
Ihmistä eivät kannattele yhteiskunnan huipulla vain hänen taitonsa, vaan etupäässä sosiaaliset sopimukset; normit ja harhat. Jos kukaan haluaa vapautua harhoista, hänen täytyy olla hyvin etuoikeutettu ja ovela - tai vaihtoehtoisesti laskeutua kulttuurinsa pohjamutiin, luopua kaikesta vallasta ja kunniasta.
Mystiikan historia heijastelee yhä omana aikanamme näkyviä tieteen ongelmia. Tiede saa kyllä suunnata mielenkiintonsa elottomiin esineisiin, kasveihin tai eläimiin, mutta silloin jos tieteilijät liiaksi kiinnostuvat inhimillisestä käyttäytymisestä, heitä pilkallisesti nimitetään humanisteiksi ja pian heiltä kielletään kaikki taloudellinen apu.
Suurimmat humanistit ovat kutsuneet kanssaeläjiään apinoiksi jo vuosituhansia ennen perinnöllisyystieteilijöitä, mutta siitä ei suoda heille mitään kunniaa. Humanistin onkin oltava mielellään runoilija tai mystikko, jotta hän pääsisi rahattomuutensa häpeästä. Ihmisen on kaikkina aikoina lupa olla köyhä vain, jos hän on julistautunut hulluksi - eikä kukaan kuuntele hullua humanistia, mutta hullua runoilijaa joku saattaa kuunnellakin, ihan piruuttaan.
Mystikko parhaimmillaan olla yhtä hyvin perehtynyt tieteeseen kuin kunnioitetuimmat professorimme, mutta hän saa tuoda esille ajatuksia, joita edes professorin ei ole lupa ilmaista. Mystikko voi sanoa esimerkiksi näin:
Itse en tässä kirjoituksessa esiinny mystikkona, sillä en kätke ajatuksiani vertauskuviin. Tahdon täysin avoimmesti ilmaista, että sekä rikkaat että köyhät löytävät hyvin pienellä vaivalla itselleen mieluisan fantasian, jonka lupaukset määrittyvät heidän erilaisista tarpeistaan käsin. Jumalamme voi yhtä hyvin kadehtia tai mässäillä kanssamme, sillä Raamattu on näkökulmien aarreaitta, kenties maailman ensimmäinen täyden valikoiman supermarket.
Mestari Eckhart oli huimapäinen ja pelasi suurella riskillä vihjatessaan, että todellisen kristityn tulisi ennemmin huomioida läheistensä kuin Jumalansa tarpeet. Jos lähimmäisten etu sitä vaati, oli luovuttava jopa siitä lohduttavasta mielikuvasta, että Jumala oli valinnut meidät tekemään hänen pyhää työtään.
Paskat Jumala ketään oli valinnut. Ihmiset vain hybriksen vallassa kuvittelivat olevansa muita parempia ja tietävänsä mikä on Jumalan tahto. Hän sanoessaan Eckhart ei puhunut vain papistosta, vaan myös profeetoista, pyhimyksistä ja itsestään.
Mestari Eckhartille Jumalan sana ei ilmennyt käytännön kehoituksina. Jumalan sana oli se, mikä jäi jäljelle, kun ihmisten puheista poistettiin heidän illuusionsa.
Mystikoille "outside-the-box"-ajattelu ei tuoda erityisiä vaikeuksia, koska he elävät laatikoiden ulkopuolella.
Kiinnostavampaa on se kuinka mystinen asenne tuomitaan kaikkina aikoina vaikeaksi. Eihän siinä ole mitään vaikeaa. Miltei jokaisen mystikon keskeiset väittämät voi asettaa loogisen tarkastelun kohteeksi, eikä niissä ole mitään paradoksaalista.
Outside-the-box -ajattelun voisi ehkä kääntää yksinkertaisesti sitoutumattomuudeksi. Ihminen osaa lähes luonnostaan nähdä asiat kirkkaammassa valossa, jos kysymyksen ja hänen itsensä välillä ei ole eturistiriitoja.
Ajattelumme ristiriidat ovat lähes aina eturistiriitoja. Lapset osaavat siksikin jo ajatella luovemmin, ettei heillä ole valtaa. He eivät ole oman asemansa turmelemia.
Eckhart on sanonut:
Mystiikan historia heijastelee yhä omana aikanamme näkyviä tieteen ongelmia. Tiede saa kyllä suunnata mielenkiintonsa elottomiin esineisiin, kasveihin tai eläimiin, mutta silloin jos tieteilijät liiaksi kiinnostuvat inhimillisestä käyttäytymisestä, heitä pilkallisesti nimitetään humanisteiksi ja pian heiltä kielletään kaikki taloudellinen apu.
Suurimmat humanistit ovat kutsuneet kanssaeläjiään apinoiksi jo vuosituhansia ennen perinnöllisyystieteilijöitä, mutta siitä ei suoda heille mitään kunniaa. Humanistin onkin oltava mielellään runoilija tai mystikko, jotta hän pääsisi rahattomuutensa häpeästä. Ihmisen on kaikkina aikoina lupa olla köyhä vain, jos hän on julistautunut hulluksi - eikä kukaan kuuntele hullua humanistia, mutta hullua runoilijaa joku saattaa kuunnellakin, ihan piruuttaan.
Mystikko parhaimmillaan olla yhtä hyvin perehtynyt tieteeseen kuin kunnioitetuimmat professorimme, mutta hän saa tuoda esille ajatuksia, joita edes professorin ei ole lupa ilmaista. Mystikko voi sanoa esimerkiksi näin:
"Kun Jumala näkee ihmisen olevan valmis, hän ei kiinnita huomiota siihen, mitä ihminen on aikaisemmin ollut. Jumala on nyt-hetkessä läsnä oleva Jumala." -Mestari EckhartEikö olekin ihastuttava julkea väite!
- Ai miten niin julkea, sanoisi joku toinen, - Tuohan on yksistään lupaus armollisuudesta ja anteeksiaanosta!
- Armollisuudesta? ihmettelisi kolmas.
- Niin juuri, armollisuudesta, toistaisi edellinen - Voimme olla miten syntisiä tahansa, mutta Jumalan edessä olemme kaikista synneistämme puhtaita.´
- Mutta eihän tuossa sellaista sanota. Tuossahan väitetään, ettei Jumala antaisi armoa minun tohtorinväitöskirjalleni tai laskisi miten paljon minulle on ehtinyt kertyä eläkettä niiltä vuosilta, kun olin toimitusjohtajana. En minä sellaista Jumala hyväksy, jolla on muistihäiriö! Kyllä Jumalan sietäisi muistaa minun aiemmat saavutukseni, sillä niiden perusteellahan minun palkkanikin määräytyy.Mystikon sanat ovat vaarallisia, koska todellisuus on kavala etenkin niille, joille on kertynyt paljon yhteiskunnallista hyvää. Kristinuskon Jumala on leimallisesti köyhien ja kapinallisten Jumala, jota etuoikeutut syystäkin vieroksuvat. Aetelma oli sama jo Jeesuksen aikoihin, kun fariseukset tahtoivat teloittaa hänet sosialistina, joka lupasi tasa-arvoa tulevassa valtakunnassa.
Itse en tässä kirjoituksessa esiinny mystikkona, sillä en kätke ajatuksiani vertauskuviin. Tahdon täysin avoimmesti ilmaista, että sekä rikkaat että köyhät löytävät hyvin pienellä vaivalla itselleen mieluisan fantasian, jonka lupaukset määrittyvät heidän erilaisista tarpeistaan käsin. Jumalamme voi yhtä hyvin kadehtia tai mässäillä kanssamme, sillä Raamattu on näkökulmien aarreaitta, kenties maailman ensimmäinen täyden valikoiman supermarket.
Mestari Eckhart oli huimapäinen ja pelasi suurella riskillä vihjatessaan, että todellisen kristityn tulisi ennemmin huomioida läheistensä kuin Jumalansa tarpeet. Jos lähimmäisten etu sitä vaati, oli luovuttava jopa siitä lohduttavasta mielikuvasta, että Jumala oli valinnut meidät tekemään hänen pyhää työtään.
Paskat Jumala ketään oli valinnut. Ihmiset vain hybriksen vallassa kuvittelivat olevansa muita parempia ja tietävänsä mikä on Jumalan tahto. Hän sanoessaan Eckhart ei puhunut vain papistosta, vaan myös profeetoista, pyhimyksistä ja itsestään.
Mestari Eckhartille Jumalan sana ei ilmennyt käytännön kehoituksina. Jumalan sana oli se, mikä jäi jäljelle, kun ihmisten puheista poistettiin heidän illuusionsa.
"Saatat nyt kysyä, milloin ihmisellä on oikeanlainen tahto? Tahto on silloin eheä ja oikeanlainen, kun se on irti itsekkyyden siteistä"
- Mestari Eckhart: Sielun syvyys (suomentanut Kai Pihlajamaa)sekä:
"Meidän on opittava murtautumaan läpi asioista ja tavoittamaan niissä Jumala."Tällainen mystinen asenne edellyttää melko paljon modernia itsereflektiivisyyttä sekä vallitsevan tapakulttuurin dekonstruoimista. Tavallaan Eckhart on sukua myös zenbuddhalaisille tai fenomenologeille, koska hän kehottaa meitä etsimään Jumalan yhteyttä nykyhetkestä.
Mystikoille "outside-the-box"-ajattelu ei tuoda erityisiä vaikeuksia, koska he elävät laatikoiden ulkopuolella.
Kiinnostavampaa on se kuinka mystinen asenne tuomitaan kaikkina aikoina vaikeaksi. Eihän siinä ole mitään vaikeaa. Miltei jokaisen mystikon keskeiset väittämät voi asettaa loogisen tarkastelun kohteeksi, eikä niissä ole mitään paradoksaalista.
Outside-the-box -ajattelun voisi ehkä kääntää yksinkertaisesti sitoutumattomuudeksi. Ihminen osaa lähes luonnostaan nähdä asiat kirkkaammassa valossa, jos kysymyksen ja hänen itsensä välillä ei ole eturistiriitoja.
Ajattelumme ristiriidat ovat lähes aina eturistiriitoja. Lapset osaavat siksikin jo ajatella luovemmin, ettei heillä ole valtaa. He eivät ole oman asemansa turmelemia.
Eckhart on sanonut:
"Jumala on valo kaikissa asioissa."Pikkujättiläinen kääntää sen muotoon:
"Osattomuus on valo kaikissa asioissa."Tietenkin ihmiselle voi jäädä vielä kaiken köyhyydenkin keskellä kimaltelevaksi omaisuudeksi turhan korkea käsitys omasta itsestään. Vaikka Pikkujättiläinen kiistämättä edustaa Suomen tämän hetken parasta esseistiikkaa, on minunkin hyvä meditoida näiden Eckhartin sanojen äärellä:
"Päästäkäämme ensin irti itsestämme, niin luovumme samalla aivan kaikesta. Totisesti, vaikka joku luopuisi kuningaskunnasta tai koko maailmasta, mutta pitäisi silti kiinni itsestään, hän ei olisi luopunut vielä mistään."
lauantai 2. toukokuuta 2015
Mielipiteesi on meille tärkeä
Tämä on maailman ensimmäinen mielipidetutkimus.
Minua ei kiinnosta tutkia mitä mieltä olette asioista, vaan mitä ovat mielipiteet ja miksi niillä on niin suuri merkitys yhteiskunnassamme.
Alustava näkemykseni mukaan mielipiteet ovat yhteiskuntamme syöpä.
Mielipiteet ovat paremman tietämyksen korvikkeita ja silti me jostain täysin käsittämättömästä syystä pidämme niitä suuressa arvossa.
Mielipiteistä on hyvää vauhtia tulossa tutkitun tiedon korvaaja. Mediat ei enää selitä kansalle mitä asiat ovat ja miten ne toimivat, vaan mikä on ihmisten mielipide asioista. Suurta yleisöä tämä teema tuntuisi kiinnostavan paljon enemmän kuin totuus. Mielipiteet käyvät kaupaksi täysin riippumatta niiden sisällöstä.
Mielipiteitä muodostettaessa ei kysellä perusteita, vaan luetellaan tunnettuja nimiä, joilla on asiasta jokin mielipide. Arvostetut henkilöt olemattomine perusteineen tekevät paljon suuremman vaikutelman kuin epäkiinnostavien ihmisten pitkät jaarittelut tylsistä todistusaineistoista... jota kukaan ei jaksa kuunnella.
On vaivalloista perehtyä taustoihin, joten tarjoilemme toisillemme mielipiteitä laastariksi. Mitä vähemmän jonkun mielipide perustuu omaan tietoon, sen vaikeampi hänen kanssaan on keskustella mistään ja sen hankalammin hänen mielipiteensä muuttuu. Hänet on vaikea saada edes myöntämään, että muiden näkökulmien taustalla ei ole vain typeryyttä.
Aikamme karismaattisimmat mielipiteet perustuvat valistumattomaan jääräpäisyyteen, mistä syystä tällaiset ihmiset voivat nykyään menestyä julkisessa elämässä. Monien suomalaistenkin mielipidevaikuttajien motto on nykyään "boko harum", eli ei kirjoja.
Asiantuntijat esittävät vaikealta kuulostavia selityksiä oman perehtyneen, mutta epäilyttävän pehmeän ja relativistisen "toisaalta niin, toisaalta näin" -kantansa tueksi, joka epäkarismaattisuudestaan huolimatta on lähempänä totuutta, joska se ei ole yhteen näkökulmaan sitoutunut - siis mielenpinttymä. Ihmiset jotka eivät tiedä mitään, sanovat selkeästi kyllä tai ei. Heihin me voimme luottaa on ajan henki. Mielipiteidensä takana ihminen seisoo vahvana. Moni tahtoo totellen välttää vaivalloisen ajattelun ja tulla johdetuksi.
Mielipiteet ovat sidoksissa elämäntapaan ja lohduttavaan fantasiaan, jossa oma arvomaailma ja elämäntapa on olosuhteista riippumatta oikea. Usein mielipiteet myös syntyvät vasta-asenteiksi jonkun toisen ryhmän mielipiteisiin. Jos joku on täysin ilmeisesti väärässä, tuntevat monet luontaista houkutusta olla aivan yhtä erehtyneitä, mutta vastakkaiseen äärisuuntaan - ikään kuin velvollisuutemme olisi omalla äärimmäisyydellämme tasapainottaa jokin kosminen vaaka. Kukaan ei halua olla maltillinen, koska silloin henkilö muuttuu keskimääräiseksi, puolueettomaksi ja kasvottomaksi kadottaen koko identiteettinsä.
Buddhan opetusten kulmakivi oli "keskitien kulkeminen". Valistuneen ja pitkään kypsyttelyyn perustuvan määritelmäni mukaan myös "relativismi" merkitsee juuri mielipiteistä pidättäytymistä ja mielipiteiden pitämistä ei minään - tai ei sentään ei-minään, koska se olisi jo nihilismiä. Relativistin mukaan kaikki totuudet ovat tilannesidonnaisia ja riippuvaisia useammasta kuin yhdestä tekijästä. Toki totuus on riippuvainen myös sanoista, joilla on kiva leikkiä. Sanolla leikkiminen monella tapaa muistuttaa tulella leikkimistä. Liekö sellaiselle taipumukselle sanaa? Nomomaani? Verbamaani? Lingamaani?
Tiedän, että joku on aiemmin määritellyt relativismin melko lailla vastakkaisella tavalla, mutta se henkilö ei asunut mielipiteiden hirmuvallassa, vaan yhteiskunnassa, jossa mielipiteitä vainottiin. Nykyään mielipiteemme vainoavat yhteiskuntaa.
Me elämme mielipiteitä vilisevässä maailmassa, mutta silti emme lainkaan kysy mitä mielipiteet ovat; mihin ne perustuavat ja miten ne muodostuvat. Meillä on monia tietoteorioita, mutta ei lainkaan mielipideteoriaa. Mielipiteiden listaamisen sijaan me voisimme etsiä niistä yhteisiä nimittäjiä.
Voimme arkikokemuksemme perusteella havaita, että ihmiset usein kiintyväy omiin mielipiteisiinsä kuten kiinnytään alkoholisti-isään, jonka juominen tuo elämään tiettyä turvallisuutta. Ihminen usein valitsee omakseen sen mielipiteen, jonka on ensimmäisenä kuullut läheisiltään tai omilta idoleiltaan. Tämän jälkeen hänen mielensä pitää siitä kiinni - tai mielipide pitää kiinni hänen mielestään pienillä koukkuleuoillaan, kuten jonkinlainen esoteerinen verta imevä punkki.
Mielipide on lukkiutunut asenne, joka perustuu sosiaaliseen viitekehykseen ja määrittää ihmisen identiteettiä.
Kunkin ryhmän edustajaksi valitaan henkilö, joka osaa puolustaa sen mielipiteitä kuin kyse olisi jonkinlaisesta linnasta, jonka ympärille on kaivettu vallihauta. Relativismia se sen sijaan vihaamme kaikin voimin, koska se vihjaa perimmäisen todellisuuden olevan paljon monitahoisempi, emmekä me nyt jaksa keskittyä sellaiseen.
Relativismi on asenne. Tieteellinen tutkimus on metodi. Yhdessä ne koettavat edetä parempaa näkemystä kohti mielipiteiden viidakossa, joka vuosi vuodelta on käymässä vaikeakulkuisemmaksi.
Meillä on ehkä vapaus ilmaista mielipiteemme, mutta mahtuuko banneriin tai monivalintalomakkeeseen ollenkaan mitään perusteluja?
Minua ei kiinnosta tutkia mitä mieltä olette asioista, vaan mitä ovat mielipiteet ja miksi niillä on niin suuri merkitys yhteiskunnassamme.
Alustava näkemykseni mukaan mielipiteet ovat yhteiskuntamme syöpä.
Mielipiteet ovat paremman tietämyksen korvikkeita ja silti me jostain täysin käsittämättömästä syystä pidämme niitä suuressa arvossa.
Mielipiteistä on hyvää vauhtia tulossa tutkitun tiedon korvaaja. Mediat ei enää selitä kansalle mitä asiat ovat ja miten ne toimivat, vaan mikä on ihmisten mielipide asioista. Suurta yleisöä tämä teema tuntuisi kiinnostavan paljon enemmän kuin totuus. Mielipiteet käyvät kaupaksi täysin riippumatta niiden sisällöstä.
Mielipiteitä muodostettaessa ei kysellä perusteita, vaan luetellaan tunnettuja nimiä, joilla on asiasta jokin mielipide. Arvostetut henkilöt olemattomine perusteineen tekevät paljon suuremman vaikutelman kuin epäkiinnostavien ihmisten pitkät jaarittelut tylsistä todistusaineistoista... jota kukaan ei jaksa kuunnella.
On vaivalloista perehtyä taustoihin, joten tarjoilemme toisillemme mielipiteitä laastariksi. Mitä vähemmän jonkun mielipide perustuu omaan tietoon, sen vaikeampi hänen kanssaan on keskustella mistään ja sen hankalammin hänen mielipiteensä muuttuu. Hänet on vaikea saada edes myöntämään, että muiden näkökulmien taustalla ei ole vain typeryyttä.
Aikamme karismaattisimmat mielipiteet perustuvat valistumattomaan jääräpäisyyteen, mistä syystä tällaiset ihmiset voivat nykyään menestyä julkisessa elämässä. Monien suomalaistenkin mielipidevaikuttajien motto on nykyään "boko harum", eli ei kirjoja.
Asiantuntijat esittävät vaikealta kuulostavia selityksiä oman perehtyneen, mutta epäilyttävän pehmeän ja relativistisen "toisaalta niin, toisaalta näin" -kantansa tueksi, joka epäkarismaattisuudestaan huolimatta on lähempänä totuutta, joska se ei ole yhteen näkökulmaan sitoutunut - siis mielenpinttymä. Ihmiset jotka eivät tiedä mitään, sanovat selkeästi kyllä tai ei. Heihin me voimme luottaa on ajan henki. Mielipiteidensä takana ihminen seisoo vahvana. Moni tahtoo totellen välttää vaivalloisen ajattelun ja tulla johdetuksi.
Mielipiteet ovat sidoksissa elämäntapaan ja lohduttavaan fantasiaan, jossa oma arvomaailma ja elämäntapa on olosuhteista riippumatta oikea. Usein mielipiteet myös syntyvät vasta-asenteiksi jonkun toisen ryhmän mielipiteisiin. Jos joku on täysin ilmeisesti väärässä, tuntevat monet luontaista houkutusta olla aivan yhtä erehtyneitä, mutta vastakkaiseen äärisuuntaan - ikään kuin velvollisuutemme olisi omalla äärimmäisyydellämme tasapainottaa jokin kosminen vaaka. Kukaan ei halua olla maltillinen, koska silloin henkilö muuttuu keskimääräiseksi, puolueettomaksi ja kasvottomaksi kadottaen koko identiteettinsä.
Buddhan opetusten kulmakivi oli "keskitien kulkeminen". Valistuneen ja pitkään kypsyttelyyn perustuvan määritelmäni mukaan myös "relativismi" merkitsee juuri mielipiteistä pidättäytymistä ja mielipiteiden pitämistä ei minään - tai ei sentään ei-minään, koska se olisi jo nihilismiä. Relativistin mukaan kaikki totuudet ovat tilannesidonnaisia ja riippuvaisia useammasta kuin yhdestä tekijästä. Toki totuus on riippuvainen myös sanoista, joilla on kiva leikkiä. Sanolla leikkiminen monella tapaa muistuttaa tulella leikkimistä. Liekö sellaiselle taipumukselle sanaa? Nomomaani? Verbamaani? Lingamaani?
Tiedän, että joku on aiemmin määritellyt relativismin melko lailla vastakkaisella tavalla, mutta se henkilö ei asunut mielipiteiden hirmuvallassa, vaan yhteiskunnassa, jossa mielipiteitä vainottiin. Nykyään mielipiteemme vainoavat yhteiskuntaa.
Me elämme mielipiteitä vilisevässä maailmassa, mutta silti emme lainkaan kysy mitä mielipiteet ovat; mihin ne perustuavat ja miten ne muodostuvat. Meillä on monia tietoteorioita, mutta ei lainkaan mielipideteoriaa. Mielipiteiden listaamisen sijaan me voisimme etsiä niistä yhteisiä nimittäjiä.
Voimme arkikokemuksemme perusteella havaita, että ihmiset usein kiintyväy omiin mielipiteisiinsä kuten kiinnytään alkoholisti-isään, jonka juominen tuo elämään tiettyä turvallisuutta. Ihminen usein valitsee omakseen sen mielipiteen, jonka on ensimmäisenä kuullut läheisiltään tai omilta idoleiltaan. Tämän jälkeen hänen mielensä pitää siitä kiinni - tai mielipide pitää kiinni hänen mielestään pienillä koukkuleuoillaan, kuten jonkinlainen esoteerinen verta imevä punkki.
Mielipide on lukkiutunut asenne, joka perustuu sosiaaliseen viitekehykseen ja määrittää ihmisen identiteettiä.
Kunkin ryhmän edustajaksi valitaan henkilö, joka osaa puolustaa sen mielipiteitä kuin kyse olisi jonkinlaisesta linnasta, jonka ympärille on kaivettu vallihauta. Relativismia se sen sijaan vihaamme kaikin voimin, koska se vihjaa perimmäisen todellisuuden olevan paljon monitahoisempi, emmekä me nyt jaksa keskittyä sellaiseen.
Relativismi on asenne. Tieteellinen tutkimus on metodi. Yhdessä ne koettavat edetä parempaa näkemystä kohti mielipiteiden viidakossa, joka vuosi vuodelta on käymässä vaikeakulkuisemmaksi.
Meillä on ehkä vapaus ilmaista mielipiteemme, mutta mahtuuko banneriin tai monivalintalomakkeeseen ollenkaan mitään perusteluja?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)