Elämänfilosofian filosofia

Eckhart Tolle puhuu asiaa. Samaan aikaan hän kuitenkin johtaa monia ihmisiä harhaan. Se ei johdu siitä, että hän hämäyttäisi ketään tahallaan - se on vain luonnollinen seuraus siitä, että Tolle on elämänfilosofi.

Tutkijat ja akateemiset filosofit käyttävät termiä melko huoletta. Se on yleensä merkki vähättelystä ja epäluottamuksesta. Esa Saariset ja Pekka Himaset luokitellaan elämänfilosofeiksi ja samalla se tarkoittaa, ettei heidän opetustensa sisältö kelpaa vakavan tutkimuksen kohteeksi. Se on typerää, pitkälti kateellisuudesta johtuvaa "hyvän ja kivan jutun" tyrmäämistä, mutta kaikesta lapsellisuudestaan huolimatta ennakkoasenteessa on jotain perää. Ongelma piilee juuri siinä, että Saarinen ja Himanen ovat elämänfilosofeja.

Helsingin yliopiston sisällä filosofia on jaettu kahteen ryhmään: teoreettiseen filosofiaan ja käytännölliseen filosofian. Toinen laitos sijaitsee humanistisessa tiedekunnassa ja toinen valtiotieteellisessä. Mielestäni tarvittaisiin myös kolmas filosofian haara: kiinnostava filosofia. Se käsittelisi suuntauksia, jotka ovat tuoreita, eksoottisia ja muodikkaita. Opettajat olisivat karismaattisia ja vahvasti kiinni ajassaan. Luentotilaisuuksissa opiskelijat vaipuisivat hurmokseen tai esittäisivät raivokkaita vastalauseita.

Kuulostaa hyvältä. Ongelma on vain se, että ennen pitkää kiinnostava filosofia muuttuisi elämänfilosofiaksi.


Mitä on elämänfilosofia?

En muista, että Helsingin Yliopistossa olisi koskaan tarjottu opiskelijoille elämänfilosofian kurssia. Voin olla väärässä ja todennäköisesti olenkin. Yliopistolla järjestetään paljon satunnaisia, kertaluontoisia luentosarjoja, joissa puhuvat tutkijat tai vierailevat opettajat. Tällaisia kursseja on varmasti vuosien varrella järjestetty myös elämänfilosofiasta, eikä niitä aina mainisteta kovinkaan äänekkäästi.

Se mitä varsinaisesti ajan takaa on, että elämänfilosofian kurssit eivät kuulu filosofian pääaineopiskelijoiden vakituiseen opintosuunnitelmaan. Elämänfilosofialla ei ole yliopistolla omaa laitosta, mutta ei myöskään edes yhtä pientä lokeroa muiden filosofian laitosten uumenissa. Se on täysin sivuutettu aihe, vaikka professorit ja opiskelijat kyllä tarkoittavat mihin sanalla elämänfilosofia viitataan - niihin tyyppeihin, jotka keräävät suuria yleisöjä ja villitsevät kansan päät sekoittamalla filosofisiin argumentteihinsa hengellisyyttä ja kaiken maailman new age -juttuja.

Tämä siis tiedetään, mutta vielä jää hämäräksi mitä elämänfilosofia varsinaisesti on: miksi sitä vuosisadasta toiseen esiintyy ja miksi se on niin suosittua? Näitä vastauksia vasten tarvittaisiin tutkimushaara, joka tutkii elämänfilosofisia ilmiöitä: guruja, kuulijoita, yleisöä, median vastaanottoa - historiallisia muutoksia sekä uudestaan toistuvia teemoja.

Tämä tutkimushaara olisi elämänfilosofian filosofia. Koska sitä ei vielä ole olemassa, olen ajatellut keksiä sellaisen. Itse asiassa keksi sen jo vuonna 2001, ja sen jälkeen olen kirjoittanut yli 500 liuskaa havaintoja elämänfilosofian ilmiöistä. Kunhan valmistun maisteriksi ja saan muistiinpanoni järjestykseen, saatan tarjota kurssia jollekin suomen monista filosofian laitoksista. Siihen voi kuitenkin mennä vielä vuosia ja mielelläni otan vastaan hyviä vinkkejä.


Siis mitä se nyt on se elämänfilosofia?

Kuten jo sanoin Echart Tolle puhuu asiaa. Hän tarjoaa meille täysin relevantteja näkökulmia todellisuuteen. Hänen opetuksensa aiheuttavat toisissa hämmennystä ja toisissa torjuntaa. Se on keskeistä, eikä tällaista torjuntaa tule yrittää murentaa tai kiertää. Elämänfilosofian on saatava levitä omalla painollaan. Tästä myös Jeesus osittain puhui, kun hän kertoi vertauksen sinapinsiemenistä, jotka joskus osuvat kuivaan maahan, joskus ohdakkaiden peittämään ryteikköön, mutta joskus myös otolliseen maahan. Ihmiset itse tunnistavat opettajansa, sen mukaan kuka heitä puhuttelee. Elämänfilosofiaa löytyy montaa sorttia, jokaiselle jotakin.

Yksi syy miksi diktatuurit eivät toimi on se, että yhteiskunta tarvitsee monenlaisia arvoja. Tietyt arvokokonaisuudet tukevat ihmisiä tietynlaisessa ympäristössä tai työssä. Elämänfilosofia villitsee ja rohkaisee tietyn arvoperustan omaavia ihmisiä. Sikäli se muistuttaa puoluekentän ja poliittisten agitaattoreiden työtä - samaan aikaan se ihanstuttaa ja vihastuttaa.

Elämänfilosifit itse eivät seuraavaa asiaa ymmärrä, eikä heidän sitä kuulukaan ymmärtää: jokainen elämänfilosofia on rajallinen, subjektiivinen näkökulma todellisuuteen.

Mutta älä sinäkään nyt ymmärrä minua väärin. Se on parempi näkökulma kuin tylsä akateeminen näkökulma. Se antaa pohjan tietyn tyyliselle, menestyksekkäälle elämälle.

Elämänfilosofia on karismaattista ja innostavaa, koska elämänfilosofi itse on opetuksissaan niin sisällä, että uskoo niiden kertovan koko totuuden. Hänen ei kuulukaan ymmärtää missä määrin hän on väärässä.


Millainen elämä, sellainen filosofia

Elämäfilosofit puhuttelevat sukupolvia ja luokkia, tiettyjä sosiaalisia kerrostumia. He hakevat energiansa samoista arvoista, jotka kuulijat jo ovat sisäistäneet. He parantavat työn ryhmän sisäistä koherenssia ja itsetuntoa - samalla he saattavat myös parantaa työkykyä ja lisätä onnellisuutta. He antavat uskoa siihen, että tulevaisuus paranee, jos uskotaan itseen ja jatketaan samalla tiellä.

Niukkoina aikoina elämänfilosofit puhuvat maltista, säästämisestä ja jakamisesta. He perustevat oppinsa kauniisti ja vakuuttavasti. He valavat uskoa parempaan tulevaisuuteen. He opettavat arvostamaan elämän pieniä asioita.

Sodan aikana elämänfilosofit puhuvat kansakunnan jaloudesta ja yksilön uhrautumisesta. He puhuvat rohkeudesta ja sitkeydestä, periksiantamattomuudesta. He lohduttavat niitä, jotka ovat menettäneet perheenjäseniään ja ystäviään.

Jälleenrakennuksen aikana elämänfilosofit puhuvat työn arvokkuudesta ja opettavat katsomaan ajassa pitkälle tulevaisuuteen, aikaan jolloin asuntolainat on maksettu. Samoihin aikoihin on korjattu uuteen uskoon myös yhteiskunnan infrastruktuuri. Yhteiskunnan on tavalla tai toisella saatava yksilöt maksamaan kovia veroja ja odottamaan onnen päiviensä toteutumista. Elämänfilosofien ja iskelmälaulajien ansiosta raatamisen vuodet tuntuvat niiltä onnen päiviltä. Todellisuus vastaa niitä arvoja, joita elämänfilosofia ja teepussiviisaudet ovat jo korottaneet arvoonsa.

Ihminen on onnellinen, jos arki tuntuu juuri siltä mistä eeppisissä elämänkuvauksissa kerrotaan. Runot ja aforismit tekevät kauniiksi sen miljöön, jossa eletään. Jos kansakunta elää aavikolla niin laulut kertovat aavikon kukista ja kuivan tuulen ihanuudesta. Jokainen kansa luo itselleen miellyttävän mytologian, joka pehmittää ja ylevöittää ympäröivän todellisuuden.

Vauraina aikoina elämänfilosofit puhuvat hidastamisesta saavutetuista eduista nauttimisesta. Myös vapaa-aika ja hiljaisuus ovat näitä saavutettuja etuja - samoin mahdollisuus luoda taidetta ja vaipua syvällisiin mietteisiin.


Aikamme peili

Esimerkiksi Pekka Himanen ei ole vain henkilö. Hän on myös indikaattori. Hän kertoo meille, millaiset arvot koetaan tärkeiksi nousukauden ja innovaatioiden aikakaudella. Hän puhuu luovuudesta ja synergiasta, inspiraatiosta ja kauneudesta. Hänen rohkaisunsa on tärkeää ammateissa, joissa tarvitaan ajatuksen vapaata liikkuvuutta. Luovuus perustuu pitkälti turvallisuuden tunteeseen ja mahdollisuuteen vaipua lapsellisiin leikkeihin. Tällaisia lapsen kaltaisia aikuisia ei jakseta ylläpitää puutteen aikana, mutta jos varoja ja hyviä suhdanteita riittää niin he vain lietsovat talouskasvua.

Myös Echart Tolle on tyypillinen rikkaan yhteiskunnan ja yltäkylläisen aikakauden profeetta. Hän sanoo, että turha hötkyillä. Ollaan hetkessä läsnä ja nautitaan elämästä. Ei ole mitään hätää, koska mitään hätää ei ole. Taloudellinen pohja ei romahda, vaikka puolet päivästä menisi joogaan, meditaatioon, taulujen maalaamiseen ja kukkien nuuhkimiseen.

Echart Tolle puhuu totta, mutta se totuus on realismia vain niille, joiden ei tarvitse uhrata päivänsä jokaista hetkeä pelkälle selviytymistaistelulle.

60-luvun hippisukupolvet pystyivät hillumaan, koska 50-luvun tiukka työmoraali ja perhemalli olivat luoneet vauraan ja turvallisen yhteiskunnan. San Franciscon kaduilla ei tarvinnut pelätä niin kuin jossain nykyajan Detroitissa. Sää oli lämmin ja elämä huoletonta. Hippikommuunissa asuminen oli halpaa ja parhaassa tapauksissa vanhemmat maksoivat kesän 1968 kaikki matkarahat.

2000-luvun ensimmäiset kahdeksan vuotta olivat melkoista nousukautta. Samaan aikaan paisuivat hengellistä kirjallisuutta tarjoavat kustantamot, kuten Basam Books. Suuret ikäluokat olivat selvinneet 90-luvun lamasta eläkeiän kynnykselle ja joukkoon mahtui monta korkeasti koulutettua naista. Heille - kuten myös 20-30 vuotiaille yliopistoopiskelijoille - Echart Tolle ja Krishnamurti tarjosivat puuttuvan palan todellisuutta.


Luomusti läsnä

Läsnäolon kokeminen on hämmästyttävä ja merkittävä asia. Toivoisin, että koko ihmiskunta jonakin päivänä saavuttaisi sen taloudellisen, teknisen ja henkisen kypsyyden, jossa jokainen voisi elää tässä hetkessä - ja ilman mitään päihteiden tai rillumarein lisähekumaa - olla luomusti läsnä.

Se Jumalan valtakunta, josta Jeesus puhuu, on todellinen. Se on mahdollista löytää rakastavien ihmisten seurassa ja meditaatiossa selkeytyneen mielen avulla. Voimme valaistua tässä ja nyt, ymmärtää olevamme kuolemattomia ja ääriviivattomia, tyhjiä erillisyydestä. Jumala on rakkaus ja niin edelleen.

Ongelma on vain se, että viluiset ja nälkäiset ihmiset tarttuvan kiveen ja lyövät pääsi mäsäksi, jos istut meditoimassa jossain raiskatussa Bagdadissa tai Somalian merirosvojen mailla. Ihmiset ovat väkivaltaisia ja mielipuolia, jos heidän perustarpeitaan ei ole tyydytetty.

Tietenkään väkivallan kokemisella tai edes kuolemalla ei ole sikäli väliä, että elämä jatkuu siinä henkilössä joka ryösti passimme ja rahamme. Myös hän voi saavuttaa valaistumisen. Pointti on vain se, että on parempiakin elämänfilosofioita niukkoihin ja vaarallisiin elämäntilanteisiin. On hyödyllisempää kannustaa sellaisia hyveitä kuten työn arvostamista, jakamista, yhteistyötä ja kunniallisuutta.

Varastaminen on syntiä, koska jos kaikki keskittyvät vain varastamiseen, ei pian ole mitään mitä varastaa. Ensin tarvitaan insinöörejä, puuseppiä ja maanviljelöitä. Tarvitaan uskonto ja elämänfilosofia, joka sopii heidän ammattiinsa.

Kun kaikilla on asunto ja ruokaa, voi ehkä syntyä myös sellainen luokka, jolla on varaa istua paikoillaan meditoimassa. Siksi Jeesus oli ensin puusepän poika ja vasta toiseksi profeetta, Jumalan poika.