Vapauden filosofian ongelmana on se, että ei uskalleta tarttua tuoreisiin kysymyksiin, minkä seurauksena KETÄÄN EI KIINNOSTA. Tyypillinen luentokokemus tuntuu siltä kuin kulkisi edestakaisin ehtyneen hopeakaivoksen käytäviä ja odottaisi milloin katto sortuu niskaan. Vaikka joku löytäisikin mielenkiintoisen sivupolun, päättää ohjaaja taas pian palata kuluneisiin paradokseihin ja turvallisiin umpikujiin. Ja kuitenkin juuri sivupolut ovat filosofisen keskustelun suola. Aidon filosofin erottaa kuivasta akateemisesta tutkijasta juuri se, että hän osaa eksyä aiheesta; esittää lupaavan tyhmiä kysymyksiä ja suhtautua niihin riittävällä innolla. Jos jossain ei kulje valmista käytävää, siihen louhitaan sellainen.
Hyvä kysymys voisi olla esimerkiksi: "Uuvuttaako vapaus?" Tämä ei enää ole pelkästään subjektiivinen mielipiteenilmaus, sillä Nyw York Times julkaisi juuri aiheesta kiehtovan artikkelin Do You Suffer From Decision Fatigue? (08/2011)
Uusien tutkimusten tulos näyttäisi olevan, että valintoja tehdessään ihminen ei ainoastaan väsy - hän suorastaan typertyy. Muutaman kinkkisen valintatilanteen jälkeen järki leikkaa kiinni ja henkinen terveys suorastaan romahtaa. Testitilanteen edetessä valintojen uuvuttamat ihmiset sortuivat idioottimaisiin ratkaisuihin ja heidät oli helppo ylipuhua.
Näytetuubi vapautta
New york Timesin artikkelin kielikuvista saa sen vaikutelman kuin ihmisen tahdon voima olisi vain pelkkä näytepakkaus, pieni tuubi, joka ehtyy muutamasta puristuksesta. Päivittäinen annoksemme vapaata tahtoa ei ole kovin mittava, jos muutaman valintatilanteen jälkeen olemme valmiita tuutumaan - tai enintään istumaan sohvalle teeveen ääreen aivottomina.
Mutta tältähän se "vapaus" kieltämättä usein tuntuu. Valinta on yksi raskaimmista teoista, joita rutiininomaisesti joudumme suorittamaan. Kun viikonloppuna on päällekäin kahdet bileet ja joudun miettimään kumpaan menisin, olen valinnan jälkeen niin poikki ettei minun tekisi mieli enää lähteä kumpaankaan. Vaatekaupassa jo pelkän t-paidan värin tai sukkien valitseminen tuottaa niin paljon tuskaa että samana päivälle on turha yrittää mahduttaa mitään kovin suurta projektia.
Muistan lukeneeni jostain kuluttajatutkimuksesta että viinin valitseminen on monen mielestä niin pelottavaa, että he ostavat Alkosta aina yhtä ja samaa viiniä tai tarttuvat suoraan siihen pulloon, mikä on asetettu telineeseen lähimmäs kassoja. Sen vuoksihan mainonta ja tuotesijoittelu on niin kannattavaa - ihmiset eivät jaksa suorittaa valintaa itse vaan antavat myyjän tehdä sen puolestaan. Kyse ei ole väärästä elämänasenteesta, tyhmyydestä tai valistuksen epäonnistumisesta - ainoastaan siitä, että kenelläkään ei riittäisi voimavaroja jatkuvaan harkintaan.
Vapauden filosofia saa aivan uuden suunnan, jos vapauteen suhtaudutaan kuin voimavaraan tai hyödykkeeseen. Jos jokaisella on päivässä viisi vapauden hetkeä - ja muu aika kuluu rutiineilla - mitkä olisivat ne kohteet, joihin vapautemme tulisi kohdistaa? Onko myös vapautta alettava priorisoida samalla tavoin kuin rahaa tai aikaa? Eikö priorisointi jo ole yksi tällainen uuvuttava valintatilanne? Kääk!
Vapautuksen kumppanit
Entä voiko vapautta ulkoistaa? Emmekö me jo tee niin? Mehän usein jätämme puolisomme tai ystäviemme vastuulle tietyt elämämme valinnat? Toimiva parisuhde löytää ne keinot, joilla inhimillinen vapaus voi laajentua - sen sijaan että se supistuisi keskinäisiin kiistoihin. Hyvässä parisuhteessa päivittäisiä vapauden hetkiä onkin tuplasti enemmän kuin sinkkuelämässä - jota virheellisesti olemme luulleet vapauden huipentumaksi.
Yksin elävä ihminen uupuu vapautensa ylläpitämisen taakasta. Hänen täytyy jatkuvasti valita miten hän pukeutuu, mitä hän syö, mitä viiniä hän ostaa ja kenen bileisiin hän illalle menee. Kuinka hänellä olisi enää voimia valita itselleen seuralaista - kun valintakiintiö on jo kulutettu loppuun ja iskee välintäväsymys.
Pariskunnan elämä on helppoa. Yksi valitsee ruoan, toinen valitsee juomat... Yksi valitsee leffan, toinen valitsee leffakarkit... Pariskunnalla on päivän jälkeen tuubissaan vielä vapautta jäljellä, kun taas sinkku joutuu vääntäytymään pehkuihin yksin ja loppuun puristettuna.
Järkeily eroaa valitsemisesta
Oma kokemukseni on se, että valintojen tekeminen on uuvuttavampaa kuin esimerkiksi luova kirjoitustyö tai matemaattinen ongelmanratkaisu. Jossain määrin luulen myös hahmottavani mistä se johtuu.
New York Timesin artikkeli muistuttaa sanan alkuperästä:
The word “decide” shares an etymological root the Latin word “caedere,” meaning “to cut down” or “to kill”...
Valinta on epämiellyttävää jo siksi että kaikkea ei voi ottaa ja vaihtoehtoja on "eliminoitana". Tämä selittää valinnan inhottavuutta, mutta ei niinkään siitä seuraavaa väsymystä.
Kirjoittaessani tai ratkoessani älyllisiä pulmia keskittymiseni kohdistuu yhteen kohtaan ja usein käynnistyy jonkinasteinen flow-jossa tunnen hallitsevani tilanteen. Kiperä valintatilanne päin vastoin edellyttää, että minun täytyy hajottaa keskittymiseni - sallia muistin ja mielikuvuksen tuoda esiin monia mahdollisia näkökulmia ja maailmoja. Valinta vaatii että käyn läpi vaihtoehtoja, jotka eivät todennäköisesti toteudu - minkä lisäksi minun on oltava varma siitä etten ole unohtanut jotakin oleellista. Ja mikä olisi vaikeampaa kuin se: varmistua siitä ettei mikään ole jäänyt itseltä huomaamatta.
Valinta voi muuttua piinaavaksi, jos siihen edes vahingossa liittyy mitään reflektiota. Erilaisten seurausten kuvittelemisen ohessa havahdun näkemään itseni suorittamassa valintaa - ja tunnollisena skeptikkona alan kyseenalaistaa omia motiivejani ja valintaperusteitani. Pian on yksi pieni kyllä-tai-ei jo asettanut koko identiteettini epämieluisaan valoon.
Nöyryyttävä vapaus
Vaikka teorioissa ihailemmekin valinnan vapautta, siinä on samaan aikaan jotain nöyryyttävää. Kukapa tuntisi olonsa kovin uljaaksi seisoessaan karkkihyllyn edessä käsi leuan alla. Valinnan suorittaminen on sosiaalisesti vaivaannuttavaa, koska tiedämme, että seisomme nyt hiljaa paikoillamme ja joku odottaa päätöstämme - tai vähintään parkkimittari tikittää.
Valinta halvaannuttaa, ja harvalla on kanttia antaa valinnalle sitä aikaa minkä se ehkä oikeasti vaatisi. Inhimillinen vapaus kaatuu lopulta siihen, että se on vaan niin noloa seistä siinä kaikkien toljoteltavana ja näyttää siltä kuin ei jo valmiiksi tietäisi mitä haluaa. Paljon uljaampaa on haluta jotakin yksituumaisesti ja syöksyä korskealla ratsullaan kohti päämäärää, ilman pienintäkään epäröintiä tai itsekritiikkiä.
Myös artikkeli vihjaa, että valinnan"vapaus" on itse asiassa suuri ongelma, joka koskettaa etupäässä köyhiä. Rikkailla on varaa säntäillä mielihalujensa perässä ja säästyä valinnoilta. Köyhät uupuvat valintojensa alle:
Spears and other researchers argue that this sort of decision fatigue is a major — and hitherto ignored — factor in trapping people in poverty. Because their financial situation forces them to make so many trade-offs, they have less willpower to devote to school, work and other activities...
Vapaa yhteiskunta pakottaa meidät triviaaleihin valintatilanteisiin vastoin tahtoamme, jolloin tärkeämmille kysymyksille ei jää voimia.
Mutta eivätkös jo antiikissa monet filosofit pukeutuneet kaapuun ja jättäneet hiuksensa leikkaamatta juuri siksi, ettei kaikki aika kuluisi pieniin arkisiin valintatilanteisiin? Henkistä vapauttamme lisää se jos tietoisesti luovumme tietyistä maallisista erivapauksista - kuten tyylitajusta tai suihkussa käymisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti