Vapauden paradoksit, osa 1

Joitakin vuosia sitten kirjoitin montakin hapuilevaa versiotan saman nimisestä esseestä, tosin tuolloin otsikko oli vielä yksikössä: Vapauden paradoksi. Tilanne muuttui, kun löysin TEDtalks:ista luennon nimeltään
The Paradox of Choice

Ilmeni että videolla puhuttiin melko lailla eri asiasta, mutta se ei missään määrin haitannut. Itse olin pohtinut teoreettisempia näkökulmia, mutta Barry Schwartzin "Valinnan paradoksissa" oli kyse valintojen lisääntymisen ja ihmisten vapaudentunteen sekä (post)modernin ahdistuksen välisestä suhteesta - ja hänen lähestymistapansa oli virkistävän käytännönläheinen. Kun ihmisten päivittäisten valintojen määrä lisääntyi, he kokivat yllättäen olevansa vähemmän vapaita kuin ennen - sikäli kuin tässä havainnossa edes on mitään yllättävää. Nyt joka tapauksessa tiesin, että asiaa oli tutkittu ja ilmiölle oli mietitty myös konkreettisia syitä.

Valintojen lisääntyessä lisääntyi ahdistus, ja selityksiä saattoi löytää useita. (Nyt en aio katsella videota, palautan vain muistikuvia muutaman vuoden takaa. Jotkin selitykset saattavat olla itse keksimiäni tai muista lähteistä. Katselen videon vasta julkaistuani tämän tekstin, sillä olen kiinnostunut testaamaan muistini epäluotettavuutta.)


Ahdistys, nyt

Miksi siis ahdistus lisääntyi? Yksi syy on se, että vähä vähältä olemme tulleet yhä riippuvaisemmiksi "asiantuntijoista". Vaikeissa valintatilanteissa itsetuntomme kokee kolauksen, koska huomaamme olevamme ihan pihalla uusimmista ilmiöistä. Esimerkiksi autoa tai tietokonetta valittaessa on strategioita, joita täytyy punnita: kysyä suoraan jonkun viisaamman neuvoa - tai tutkia vaihtoehdot itse. Useimmat valinnan strategioista ensin riistävät meitä vapauden tunteen ja sitten vielä syyllistävät huonosta valmistautumisesta.

Silkka vaihtoehtojen määrä saa meidät hämmentymään. Kauppiaat voivat hyödyntää tätä hämmennystä myymällä meille huonoja tai tarpeettomia tavaroita. Itse asiassa valintojen lisääntyminen ei niinkään ole ostajan etu vaan myyjän. Kilpailu pitää hinnat toki alempana kuin monopoli - ja pakottaa firmat jatkuvaan kehitystyöhön - mutta negatiiviset seurauksia ovat muun muassa tavaran lyhyt käyttöikä ja se että ominaisuudet jäävät suurimmaksi osaksi vieraiksi. Kännyköistäkin löytyisi paljon sovelluksia, joita en ole kertaakaan kokeillut käyttää. Myyjä on yleensä ehtinyt paremmin perehtyä asiaan, joten hänellä on henkinen yliote.

Vaihtoehtojen järjettömän lisääntymisen seurauksena monilla epäsosiaalisilla ja syrjäytyneillä ihmisillä on suuria valintapelkoja - vaihtoehtojen valtaisat määrät laukaisevat paniikkireaktioita jopa muuten aivan tavallisissa ihmisissä. Keskiluokkaiset perheet suosivat ulkomailla MacDonaldsia ehkä siksi, että kaikki uuden kulttuurin oudot valintatilanteet - joihin heillä ei ole valmiita skeemoja - ovat väsyttäneet heidät päivän varrella niin, että tutut valintatilanteet tuntuvat turvallisilta. Mäkkärissä syöminen on turvallista juuri siksi ettei siihen varsinaisesti edes liity valintoja - jokainen perheenjäsen tietää jo valmiiksi mitä hän tahtoo tilata. Hampurilaisravintola tuntuu hetken aikaa paluulta kotiseudulle, se on universaali uusien asioiden oppimisesta vapautumisen ja valintapaineiden hellittämisen temppeli - eräänlainen merimieskirkko, jossa puhutaan tuttua kieltä.


Uupumuksesta vielä

Pitkään uskottiin, että ihmisen aivot kuluttavat energiaa saman verran riippumatta siitä käytämmekö niitä aktiivisesti vai emme. Tästä tehtiin se johtopäätös, että aivot eivät voisi väsyä. Nykyään on kuitenkin löytynyt monia viitteita siihen, että uusien asioiden oppiminen ja valintojen suorittaminen johtaa hyvinkin konkreettiseen uupumiseen ja tämän jälkeen ihminen myös tarvitsee enemmän unta. Juuri unen merkitys älykkyydelle ja oppimiselle on suuri käänne, sillä aiemmin monet nerot - kuten da Vinci - kehittivät tekniikoita, joilla pystyivät lisäämään työtunteja ja vähentämään unta. Uskon, että monet lapsinerojen kokemat älylliset taantumat myöhemmällä iällä ovat johtuneet siitä, että he eivät ole enää arvostaneet unta vaan nukkuneet vuosikausia vain 6 tuntia yössä. Sanon tämän myös siksi, että arvostan suuresti pitkiä aamu-unia ja pidän unenlahjoja suorastaan hyveenä.

Käsittelin asiaa jo kirjoituksessani Valintaväsymys, mutta palaan aiheeseen tämän verran: jokainen valintatilanne on energiaa kuluttava ponnistelu, johon ihminen vaistonvaraisesti epäröi ryhtyä. Nyky-yhteiskunnassa jo pelkkä ruokakaupassa käyminen tarjoaa niin paljon valintoja, että ihminen antautuu sen vuoksi mainoksille ja asiantuntijoiden suostuttelulle. Valintojen eksponetiaalinen kasvu on saanut aikaan sen, että ihmiset valinnoista väsyneinä päätyvät manipulaation uhreiksi. Mitä enemmän ihmisiä pommitetaan vaihtoehdoilla, sitä vähemmän he kokevat, että heillä on aitoa vapautta. Tämä kokemus on realistinen, sillä tutkimukset osoittavat valminnoista väsyneen ihmisen olevan helpommin suostuteltavissa.

Aikuiset tuntevat vähemmän ahdistusta kuin teini-ikäiset, sillä heillä on suojanaan niin paljon rutiineja. Ruokakaupassa aikuinen tietää jo valmiiksi mitä merkkiä hän kannattaa. Hän poimii koriinsa Oltermannit, Ruispalat ja Karhu III:set asiaa sen kummemmin miettimättä.

Nuorten kokema ahdistus ja turvattomuus ei tule lisääntymään sitä myötä, että lisäämme vaihtoehtoja. Esimerkiksi yliopistossa vaihtoehtojen ja niin sanotun "akateemisen vapauden" lisääntyminen on johtanut vain tutkintojen suoritusaikojen venymiseen. Samoin luokattomat lukiot ja muut vastaavat uudistukset eivät ole tuottaneet mitään kummoisia kehityksiä - ainakaan kansainvälisten mittareiden perusteella. Mitä enemmän ihmisiä väsytetään valinnoilla, sitä enemmän he väsyvät. Niin yksinkertaista se on. Kenelle tahansa käy lopulta niin kuin lomailevalle perheelle Kreikan aurinkorannalla - hän päätyy Mäkkäriin syömään, koska se on helpointa - koska muuhun ei ole voimia.


FREEDOM to the MAX!

Historiallisesti vapauden kriitti on tabu, sillä viimeiset 20 vuotta olemme ylpeilleet sillä, että kaupoissa on 30 eri jugurttimerkkiä - toisin kuin Itä-Saksassa tai muissa maissa Muurin tuolla puolen, jossa valtion myöntämien monopolien suojissa valmistettiin vain yhtä merkkiä autoja ja sukkahousuja - ja lopulta niidenkin valmistui takkuili.

Vaihtoehtojen ja kilpailun suosiminen taloudessa on toki parempi kuin monopoli, mutta meidän tulisi havahtua siihen, kuinka pahasti olemme hurahtaneet toiseen ääripäähän. Ihmiset eivät enää kestä enempää valintatilanteita. Meidän aivojemme kyky prosessoida vaihtoehtoja liikkuu jo kivuliailla rajoilla. Kuka haluaisi kuluttaa kaiken aikansa valintoihin? Otatko 7%, 15%, 22%, 30% vai peräti 40% juustoa? Anteeksi, mutta jono etenee, et ehdi lukea kaikkien valintaselostetta! Sitä paitsi et edes tahtoisi tietää millä juustojen rasva on korvattu ja kuinka maku on saatu muistuttamaan alkuperäiseksi!

Ruoan laadun heikkeneminen on tapahtunut sen turvin, että ihmiset on ensin hämmennetty vaihtoehdoilla ja sitten paljouden turvin kaikki laadukkaat, alkuperäiset vaihtoehdot on poistettu. Ihmisillä on kyllä mistä valita, mutta kaikki uudet vaihtoehdot ovat huonompia kuin se yksi, silloin kuin oli vain se yksi.


Hiekkalaatikot ja putkijuoksut

Tietokonepeleissä on muutamia lajityyppejä, jotka paljastavat jotakin oleellista ihmisten taipumuksista ja toiveista. Jotkin pelit ovat pelkkiä putkijuoksuja, joissa tarina on ennalta käsikirjoitettu. Voit vapaasti kokeilla kaikkia kolmea ovea, mutta vain yksi niistä aukenee.

Toinen lajityyppi on nimeltään hiekkalaatikkopeli, esimeksi Grand Theft Auto tai Fallout 3. Tällaisissa peleissä kulkusuuntaa tai haasteiden ratkaisun järjestystä ei ole ennalta päätetty. En tiedä onko näitä pelejä aiemmin kukaan verrannut yhteiskuntajärjestelmiin, mutta joka tapauksessa tiettyjä yhtäläisyyksiä löytyy.

Kiinassa ihmisten ammatilliset mahdollisuudet on pitkälti valtion toimesta säädelty. Samoin on säädelty mitä on luvallista näiden ammattien sisällä sanoa tai tehdä. Kiina on siis esimerkki putkijuoksusta.

Yhdysvallat on tavattu pitää suurena hiekkalaatikkona, mutta tietenkään asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Yksilön mahdollisuuksia myös rajoittavat monet asiat. Yhdysvaltoja voisi verrata roolipeliin, jossa maailma on kylläkin melko avoin, mutta jossa henkilön hahmoluokka ratkaisee hänen myöhemmät ominaisuutensa. Jos henkilö on syntynyt heltiaksi tai kääpiöksi, hänelle suositellaan sen mukaan tiettyjä valmiita kehityspolkuja.

Tärkein kysymys kaiken tämän keskellä on tietenkin se, millaisten pelien pelaaminen tekee ihmisen onnelliseksi? Vastaus ei ole selkeä. Jotkut tykkäävät enemmän putkijuoksuista ja jotkut vapaammista valintatilanteista.

Jos joskus luodaan täydellisen koukuttava tietokonemaailma niin ehkä se voi antaa meille osviittaa siihen, millaiset vapausolosuhteet ihmisolennolle parhaiten soveltuvat. Pelottavaa on ajatella, että juuri sopivan vapaassa ja rajoittavassa yhteiskunnassa yksilö ei ehkä enää keksisi kyseenalaistaa oikeuksiaan ja koko vapauden filosofia kadottaisi mielenkiintonsa.