Mietitään nykyistä tilannetta. Opiskelija lukee istuu kirjastossa ja lukee tenttiin. Tenttipäivänä hän herää hieman tavallista aikaisemmin, etsiytyy oikeaan auditorioon, kirjoittaa muutaman esseen ruutupaperille ja palauttaa ne opettajalle. Tämä lukee vastaukset ja antaa niistä (yleensä vain numeroon perustuvan) arvionsa. Tentin jälkeen kirjat palautetaan kirjastoon ja vastauspaperit todennäköisesti heitetään roskiin.
Opintopisteet ovat kannustin, mutta mihin ne kannustavat? Oppimiseen ehkä, mutta mihin muuhun – eivät oikeastaan mihinkään.
Kuvitellaan toisenlainen järjestely. Mitä jos opiskelijalle kirjojen lukemisen sijaan annettaisiin tehtäväksi suomentaa filosofinen wikipedia-artikkeli jostain muusta kielestä – englannista, ranskasta, saksasta? Kun työ olisi valmis, opettaja menisi nettiin ja tarkistaisi työn laadun. Jos hän näkisi virheitä oppilaan käännöksessä, opettaja korjaisi ne. Arvosana määräytyisi opiskelijan tietotason mukaan, kuten ennenkin.
Jos valmista Wiki-artikkelia ei löytyisi sopivalla kielellä, oppilas voisi lukea opettajan valitsemaa aihetta käsittelevän kirjan ja luoda sen pohjalta ihka uuden sivun nettisanakirjaan. Opiskelija tekisi melkein samat asiat kuin nytkin, kun hän pänttää ja vastaa sitten koekysymyksiin. Uudessa järjestelyssä opiskelijalla vain olisi aiempaa suurempi sosiaalinen paine tehdä hyvää jälkeä. Työ saattaisi tuntua myös mielekkäämmältä kuin ennen.
Opiskelija oppisi likipitäen samat asiat, mutta akateeminen valuutta olisi käytetty konkreettiseen työhön ja Suomen Kansan käytössä oleva filosofinen pääoma olisi kasvanut aiempaa suuremmaksi. Vuosien varrella suomenkielisten Wikipedia-artikkelien määrä vain kasvaisi ja yhä useammat ymmärtäisivät nettiaineistojen hyvät laatukriteerit.
Yliopistoilla on valtaisat valuuttavarannot opintopisteissä mitattuna ja suuri määrä työvoimaa, joka haluaa saada siitä osansa. Miksi tätä valmiiksi palkattua työvoimaa ei käytetä yleishyödylliseen työhön, jos se ei tuota yliopistolle lisäkustannuksia?
Erityisesti tämä pätee kielten opiskeluun. Pidemmälle edistyneet opiskelijat voisivat hyvinkin kääntää wikipedia-artikkeleja hindistä, latinasta, venäjästä mistä vain – kyllä netissä tekstiä riittää. En tiedä vaikka jotkin opettajat olisivat jo tajunneetkin tämän. Kyse ei kuitenkaan ole vain muutaman opettajan nopeasta reagoinnista vaan siitä, että tiedon kartuttamisesta voisi tulla yleinen käytäntö jo ennen tutkijan ammattia. Samalla kaikki opiskelijat oppisivat paremmin hallitsemaan oikean lähteiden merkitsemin tavan ja tieteellisen ajattelun.
Olin varma, että juuri tällaisista konkreettisista muutoksista Pekka Himanen on saarnannut jo vuosia. Katsoin mitä hän sanoo kirjansa Kukoistuksen käsikirjoitus (2010 WSOY) kolmannessa luvussa, jolla on lupaavasti nimi "Yliopisto 2.0". Varmastikin näin rohkean otsikoinnin alta löytyy juuri niitä käytännön suunnanmuutoksia, joita tietoyhteiskuntamme kaipaa.
Himanen kirjoittaa näin:
"Oppiminen lähtee avoimesta kysymystilasta.
LUOVUUS
RIKASTAVA YHTEISÖ
LUOTTAMUS
Toinen sokraattinen vertaus on, että opettaja on kätilö.
What!??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti