Kokeilut ovat runoudessa elintärkeitä. Ne tehostavat kielen ilmaisuvoimaa ja tekevät mahdolliseksi sellaisten asioiden tutkimisen, jota yleisen kielen käsitteet eivät edes havaitse. Sanat ja puhetavat vakiintuvat käytössä jolloin niiden yllättävyys ja nuoruudennotkeus katoaa.
Vanhat ja tehottomat käsitteet eivät kuollessaan heti poistu käytöstä ja maadu mullaksi vaan ne jättävät pitkäaikaisia ja huomaamattomia jälkiä henkiseen ekosysteemiimme. Voisi siis sanoa, että jossain tuolla kollektiivisen piilotajuntamme meressä pyörii tarpeettomista muovipusseista muodostunut valtava lautta, jonka olemassaolon vain kielen ammattilaiset uskaltavat tiedostaa.
Tätä kertakäyttöisen verbaalisen roskan merta ei edes tarvitse olettaa joksikin jungilaiseksi myytiksi, sillä tiedämme internetin sisältävän miljoonia keskusteluketjuja, joita kukaan ei ole lukenut tai päivittänyt vuosiin - ja tiedämme kirjastojen ja kirjakauppojen säilyttävän tuhansia romaaneja, joita kukaan ei ehdi lukea.
Monet nykyään kliseiset kielikuvat ovat joskus olleet tuoreita ja herkullisia, mutta sanat ja fraasit ovat tietenkin eri asia kuin kielen "rakenne" - mistä on oikeastaan helvetin vaikea edes puhua, ellei käytä runoutta esimerkkina. Rakenteen voisi ymmärtää vaikkapa jonkinlaiseksi kommunikaation tai maailman aistimisen käyttöliittymäksi.
Maailman muuttumisesta voi kertoa yksinkertaisin esimerkein. Sana hymiö ilmaantui suomen kielen sanastoon vuonna 2000 ja about samaan aikaan kenen tahansa suusta saattui tulla painoindeksi. Sana kasvihuonekaasu pistettiin merkille vuonna 2003, ja sen kanssa vuoden tulokkaan tittelistä kilpaili ylikoulutettu. Jos mennään 90-luvulle niin päästään jo käsitteisiin, joita ilman tuntuisi vaikealta elää: sinkku, nörtti, tekstari jne.
Jos oletetaan, että keskimääräinen kielenkäyttäjä tuntee 10.000 sanaa, on tapahduttava myös jonkinlaista luonnollista poistumaa. Kuolleita tai kuolevia sanoja ylläpitävät vanhemmat sukupolvet sekä tietenkin kirjat, ja klassikkokirjoja lukevien ihmisten sanavarasto onkin laajempi - tosin on suuri ero sen välillä käyttääkö henkilö jotakin sanaa aktiivisesti vaiko vain ymmärtää sen merkityksen (tietyssä kontekstissa).
Strutsut ja jäsyrit
Mutta vielä sananen rakenteista. Joskus tuntuu hölmöltä edes puhua koko asiasta, kun heti eksytään strukturalismin ja jälkistrukturalismin teoreettiseen kädenvääntöön. Itse tunnusta saman tien olevani strukturalisti niin päästään siitäkin.
Uskon, että on olemassa näkymättömiä henkiä tai voimia, jotka vaikuttavat elämäämme. Näitä henkimaailman olioita ovat esimerkiksi "normi", "skeema" sekä "kulttuuri". Kyseisiä asioita ei voi tutkia mekaanisilla laitteilla, eli esimerkiksi mitata niiden painoa tai läpimittaa - ja tästä syystä jotkut luonnontieteilijät kiistävät niiden olemassaolon. Itse kuitenkin uskon niiden olemassaoloon ja se tekee minusta "strukturalistin". Strukturalisti uskoo myös, että psykologian, kielentutkimuksen, kirjallisuudentutkimuksen, antropologian, historian tai sosiologia keinoin voimme löytää keinoja ohjailla näitä ihmisluonnon näkymättömiä voimia ja lepyttää Kulttuuria, Yhteiskuntaa, Muotia sekä muita humanismin epäjumalia.
Jälkistrukturalistit eivät ole läheskään niin yhtenäinen ryhmittymä kuin strukturalistit. (Koska sana on niin pitkä niin käytän tästä edes lyhennettä JÄ-STRU tai suomalaisittain JÄSYRI). Jäsyrejä yhdistää lähinnä vain se, että he menevät teoreettisuudessaan ja hybriksessään vieläkin pidemmälle - he katsovat ohittaneensa sen vaiheen, jossa ihminen on alisteinen Kulttuurille ja tämän kätyreille - tai päin vastoin: että strutsujen kamppailu on turhaa, sillä Kulttuuri ja Talous ja Muoti ovat mahdottomia hallittavaksi. Strutsut kuvittelevat liikoja, kun he uskovat ihmisen kykenevän koskaan hallitsevan rakenteita - sillä rakenteet reagoivat välittömästi kaikkiin tulkintayrityksiin ja muuttuvat joksikin toiseksi.
Jos yhdellä adjektiivilla tulisi mitata strutsujen ja jäsyrien eroa niin strutsut ovat tyypillisesti optimisteja ja jäsyrit puolestaan yks v*tun hailee.
Mitallinen runous oli strukturalismin kulta-aikaa, koska rakenteet oli niin helppo havaita: runo oli teksti, jossa esiintyi loppusointuja, säerakenne, toistoa, lyyrisyyttä, minäpuhuja jne. Modernia vapaamittaista runoutta kritisoitiin siitä että se ei ollut runoutta. Eihän tämä ole runoutta, kun ei tässä ole...! (Ah, miten yksinkertaista silloin olikaan kirjoittaa kritiikkejä.)
Strukturalismi on kuitenkin ymmärretty läpeensä väärin, jos sen ajatellaan johtavan tällaiseen typeryyteen. Eiväthän struktut suinkaan väitä rakenteiden olevan pyhiä. Päin vastoin monet strutsut halusivat paljastaa rakenteet vain siksi, että voisivat repiä ne kappaleiksi. Varhaiset feministit esimerkiksi kartoittivat "yhteiskunnan maskuliinisia ja sortavia rakenteita" vain kyseenalaistaakseen ne ja herättääkseen ihmisten tietoisuuden. (Strukturalismilla on yhtymäkohtia formalismiin, mutta ne eivät ole sama asia.)
Kokeellinen runous tuo näkyviin tai kyseenalaistaa rakenteet, joiden kautta tunnistamme jonkin tekstin runoudeksi. Aiemmin totesin, että Teksas, sakset on vaikea sijoittaa kategoriaan "runous" tai "proosa". Teos lainaa myös internetistä enemmän kuin pelkkiä sitaatteja - myös jotain sen kaoottisesta rakenteeesta. Harry Salmenniemen uusin teos on nimeltään Runojä - siis jälleen vähän kuin runoja, mutta ei kuitenkaan.
Kokeilut ovat tarpeellisia yksilön energioiden vapauttamiseksi sekä kulttuurin uudistumiskyvyn säilyttämiseksi - minkä lisäksi sanoilla leikkiminen tuottaa paljon pyyteetöntä iloa. Ei ole siis mitään syytä miksei strktrlst voisi nauttia runouden uudistuksista ihan kuten jälkifruktoosi.
Strukturalismin puolustuspuhe
Jälkijästillistymisen myötä eurooppalaisessa akateemisessa ajattelussa on tapahtunut kaksi suunnanmuutosta, jotka itse vakavamielisenä strutsina koen ongelmallisiksi. Ensinnäkään en ollenkaan haluaisi aliarvioida tiedostettujen rakenteiden mindfuck-voimaa. Monet miljoonayleisöjä keräävät elokuvat sekä hittibiisit on tarkoituksellisesti tuotettu menestyviksi - niiden valmistuksessa on käytetty valmiita tehokkaiksi havaittuja kaavoja. Strukmu voi kulttuurin alalla tehdä töitä näiden rakenteiden pönkittämiseksi - mistä yleensä maksetaan enemmän - tai sitten hän voi keskittyä yleisen tietoisuuden lisäämiseen, minkä johdosta rakenteiden voima heikkenee.
Tässä syntyy eräänlainen reklektiivinen tasapainotila, jonka tarkasta analyysistä saattaisi joku ansaita taloustieteen nobelin: kun tietoisuus kasvaa, rakenteet heikkenevät - minkä seurauksena ihmisten mielenkiinto rakenteisiin myös heikkenee, koska ne eivät enää hallitse samalla tavoin heidän elämäänsä - mutta tästä mielenkiinnon heikkenemisestä taas seuraa yleisen tietoisuuden lasku, mikä puolestaan johtaa rakenteiden vallan lisääntymiseen, minkä markkinamiehet vaistoavat ja käyttävät hyväkseen.
Yleensä kirjallisuutta opiskelleet tai kirjoja ikänsä harrastaneet ihmiset pitävät dekkarikirjallisuutta alempiarvoisena, koska se nojaa niin avonaisiin ja ilmeisiin koukkuihin lukijan mielenkiinnon vangitsemiseksi. Toisaalta dekkareja aktiivisesti lukevat ihmiset kyllä varsin hyvin tiedostavat genren rakenteet ja dekkarit itse asiassa varsin paljon koettavat kikkailla näillä odotuksilla - siltikin, uskon dekkareiden enimmäkseen vetoavat suuren lukijakunnan turvallisuudentunteeseen. Ne ovat vähän kuin aikuisten teletappeja: aina ne samat neljä hyypiötä hengaavat ruohoisilla kummuilla ja taivaalla kikattaa vauvankasvoinen aurinko. Sitä saa mitä tilasikin: rikoksen ja sen ratkaisun.
Myös runoudessa tiettyjä tuttuja ja tunnistettavia rakenteita on syytä olla väheksymättä, sillä ne ovat yhä ilmaisuvoimaiksia. Niinpä kriitikolla on mielestäni oikeus todeta kikkailevan runon menettäneen tehoaan kikkailujen vuoksi.
Jotkin rytmillisesti kammottavat kokeilut ovat yksinkertaisesti huonoja, koska niiden seurauksena runon rytmi on kammottava. Samoin voivat yllättävät yhdyssanat tai katkeavat lauseet olla vain yllättävän huonoja yhdyssanoja ja väärään aikaan, väärästä kohdasta katkeavia lauseita. Mutaatiot geeneissä johtavat useammin kehityshäiriöön tai syöpään kuin yksilön kilpailukykyä parantaviin ominaisuuksiin - ja vähän samoin kielikokeilut useimmin vievät tekstiä huonompaan suuntaan.
Kokeiluista valtaosa tapahtuu runoilijan päässä tai muistivihkossa ja vain mielenkiintoisimmat päätyvät julkaistuihin teoksiin. Räikeät ja huolettomasti valikoidut kokeilut tuottavat helposti hämmennystä aiheuttavia, lukukelvottomia runoja, jonka viestistä tai filosofisista pyrkimyksistä ei kukaan tajua mitään - ellei lukija sitten silkkaa hyväntahtoisuuttaan halua palkita kirjoittajaa hyvästä yrityksestä... mitä sitäkin tietysti sattuu, vasinkin jos liikaa kunnioitetaan runoilijan etuoikeutettua neroutta ja sen sallimia vapauksia.
Viimeinen väliotsikko
Aloituslause: "Toinen strukturalismin yhä pätevä piirre liittyy... X". Esimerkki:___________. Argumentti 1:_____________. Keventävä välikommentti:_____________. Argumentti 2:____________.
Kirjoituksen kokoava aforistinen lause:______________. Henkilökohtainen kannanotto, joka tuntuu aforistiselta ja yleispätevältä, mutta joka toisessa tilanteessa paljastuisi hyvinkin subjektiiviseksi:_______________. Viittaus historialliseen henkilöön, joka antaa arvoa lähestyvälle loppukaneetille:_______________. Henkilön yhdistäminen strukturalismin perinteeseen. Pointti: "myös rajoituksia ja säännönmukaisia rakenteita tarvitaan luovien energioiden vapauttamiseksi".
Keventävä, ajankohtainen toteamus ennen loppukaneettia:____________. Viimeinen, uutta näkökulmaa avaava katkelma, joka antaa ymmärtää, että on tulossa vielä kokeellisen runouden esseen viides osa:____________________. Tiivis ja uskottava päätöslause: Iso alkukirjan - subjekti - verbi - objekti - piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti