Eräänlaista sääntöjen uhmaamista

Älykkyyden toissijaisuudesta, osa 3/4.

Edellisessä osassa puhuin henkisestä kantista, jota en osannut yhdellä sanalla nimetä. Paras uudissana, minkä keksin on sekin kömpelö: keskustelukestävyys.

Nuorena minua viehätti tietty työväenluokan julkeus, ronski kielenkäyttö. Nimitän sitä työväenluokkaiseksi ehkä vain siksi, että tuntemani esimerkit olivat selvästi duunaritaustaisia, eikä heitä juurikaan koulu kiinnostanut. Se oli sellaista kovuutta ja härskiyttä, mihin en ollut kotona tottunut. Kiroilua ja huutelemista. Kovaäänistä keskustelua kadun ylitse, välittämättä mitä ympärillä tapahtuu. Pitelemättömän aitoa, jylisevää röhönaurua.

Kun luen Walt Whitmanin runoja, ajattelen, että hän nauroi juuri sillä tavalla, vähän likaisesti. Röyhkeästi, kuin maailman omistaen. Sillä tavalla nauravat seikkailuromaaneissa konehuoneen hikiset miehet, joilla ei ole enempää kuin alikersantit natsat, mutta he tietävät olevansa korvaamattomia. Eivät heille käy nuoret vänrikit uhoilemaan.

On olemassa runoutta, jossa on kyse tyylistä ja älystä - ja sitten on runoutta, jossa on kyse röyhkeydestä ja uhkarohkeasta halusta elää. Kyllä te sen eron tiedätte ja tunnistatte: taidetta joka on ylevää ja taidetta, joka on häpeilemätöntä.

En halua puolustaa kumpaakaan toisen ylitse, mutta mielestäni todellinen sivistys ei koskaan merkitse verhoutumista sovinnaisuuksiin.


Möläyttämisen taito

Hienotunteisuutta on kahta lajia: ensinnäkin sitä, että suojelee toista loukkauksilta ja sitten sitä, että ei suojele itseään vaivaantumiselta.

Virtahevot asuvat olohuoneessa monesta syystä. Monet ihmiset osallistuvat niiden elättämiseen. Joku ei näe niitä. Joku on unohtanut, että ne ovat siellä. Joku on liian arka ottamaan asian puheeksi. Joku taas pelkää, että toinen on liian arka.

Jotkut jopa luulevat, että virtahepo kuuluu normaaliin kodin sisustukseen.

Häveliäisyys ja möläyttely ovat mielestäni tavattoman kiinnostavia aiheita. Mistä esimerkiksi tulee se, ettei voi puhua rakkaudesta, tunnustaa rakkauttaan?

Rakkaus voi tuntua miltei rikokselta. Sitä on niin vaikea tunnustaa toiselle.

Kun Jeesus sanoi: rakastakaa! hän yllytti kansaa rikokseen.


Saat puhua mistä vain

Miksi ihminen kokee seksuaalisuuden niin vaikeaksi aiheeksi?

Hyvä ja oikeudenmukainen pappi sanoo köyhälle torpparille: "voit puhua minulle mistä vain."

Ei se puhu. Ei tietenkään.

Kristinuskon yksi kaunis puoli on rukous. Jos uskoo lempeään Jumalaan, voi harjoitella vapaata puhumista.

Voisi jopa ajatella, että Jeesus kannusti avoimempaan keskustelukulttuuriin. Hänelle oli tärkeää se, että ihmisillä olisi rohkeutta möläyttää ulos mielipiteensä.

Ei Pietari pettänyt Jeesusta siksi, että olisi kolmesti hänet kieltänyt. Hän petti siksi vain itsensä.

Jeesus, toisin kuin hätävalheeseen takertuva Pietari, oli melkoinen möläyttelijä. Siitähän hänelle vihastuttiin. Hän puhui ikävistä epäkohdista ja sai syytteen jumalanpilkasta.

Jeesus oli huligaani ja rienaaja. Sellainen kaveri joka räyhäsi temppelissä ja kaatoi pöytiä. Kyllä sinä sen tarinan tunnet.

Jos tarina hänen oikeudenkäynnistään pitää paikkansa, se vain varmistaa, että aika monet olivat siinä vaiheessa menettäneet hermonsa. Fariseusten kärsivällisyys oli lopussa.

Pontius Pilatus ällistyy siitä miten paljon ärtymystä yksi puolialaston nuorukainen kykenee herättämään juutalaisissa oppineissa. Pilatukselle se oli varmaan mieleenpainuva kulttuurishokki.

Ihmisistä tulee verenhimoisia, kun he hikeentyvät. Ja he hikeentyvät pelkistä sanoista. Ehkä me juuri siksi opimme varomaan ennen kuin puhumme?

Mutta miksi kaikkein vaikeinta on puhua juuri rakkaudesta?